News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-12-18 SRKL: Teologisilla opintopäivillä paneudutaan monikulttuurisuuteen

Started by koli, 18.12.2015, 17:55:38

Previous topic - Next topic

koli

QuoteTeologisilla opintopäivillä paneudutaan monikulttuurisuuteen

Perusta-lehden jokavuotiset Teologiset opintopäivät keskittyvät 3.-5.1.2016 kristinuskon ja monikulttuurisuuden suhteeseen.

Tapahtuma järjestetään Suomen Raamattuopistossa Kauniaisissa.

Teologisten opintopäivien yleisluennot käsittelevät ajankohtaisia teemoja islamista lestadiolaisuuteen. Eri kanavissa pureudutaan feminismiin, missiologiaan, avioliittoon, mediaan sekä uskon ja tieteen suhteeseen, jota esittelee professori Tapio Puolimatka.

Opintopäiville on kutsuttu puhujiksi lukuisia muitakin asiantuntijoita. Kirkkoherra Sammeli Juntunen puolustaa Jumalasta puhumisen merkitystä ja professori Jouko Martikainen opettaa Koraanin syntyä ja tulkintaa. Teologian tohtori Jason Lepojärvi kertoo lempiaiheestaan rakkaudesta. Sunnuntai-illan paneelikeskustelussa kirkkoherrat Arto Antturi, Teemu Laajasalo ja Jouni Turtiainen puivat kirkon tulevaisuudennäkymiä. Lehtori Marja-Kaarina Marttila kertoo kanavassaan äärimmäisen ajankohtaisen mindfullnessin suhteesta buddhalaisuuteen.

– Elämme moniarvoisessa maailmassa, jossa kristinusko uhkaa marginalisoitua. Monenlaiset erilaiset aatevirtaukset yhteiskunnassa ja ajattelussa uhkaavat syrjäyttää kristinuskon klassiset tulkinnat, toteaa Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen.

– Kristittyinä olemme nyt tilanteessa, jossa meitä aiemmat sukupolvet eivät ole olleet. Teologipäivillä pyritään tarjoamaan välineitä kristillisen uskon toteuttamiseen ja tunnustamiseen tässä uudessa tilanteessa ja moniarvoisessa maailmassa, Vartiainen jatkaa.

Tapahtuman järjestää teologinen aikakausijulkaisu Perusta yhdessä Suomen Raamattuopiston, Suomen teologisen instituutin ja Suomen Evankelisluterilaisen Opiskelija- ja Koululaislähetyksen kanssa.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/teologisilla-opintopaivilla-paneudutaan-monikulttuurisuuteen/
Mörökölli

Kallan

Niinhän siinä käy että jos mokuttaa niin jokin kulttuuri häviää, eivät kaikki voita. Nyt kyseessä on suomalainen kulttuuri tällä erää ja on ihan tervettä että aletaan miettimään asioita (toivottavasti) uusiksi. Huolimatta siitä onko uskossa vai ei niin väittänen meidän kaikkien hyväksyvän sen että viimekädessä suomalaisen yhteiskunnan lainsäädännön alkuperä on ollut kristinuskosta kumpuava ja se pitää tämän yhteiskunnan kasassa. Toki huonoja aikoja on mahtunut mukaan mutta sentään noitarovioita ei ole järjestetty pitkään aikaan. Täällä nainen saa olla oma itsensä, häntä ei säkitetä tai heitetä parvekkeelta alas jos suvun kunnia uhkaa mennä. Otaksun että mokumyönteiset teologit ovat tästä asiasta tietoisia nyt näin vuoden 2015 loppupuolella.

Monikulttuurisessa yhteiskunnassa ongelmana on että ongelmat tulee väkisin kuvioihin pilaamaan sen pr-kuvan mikä siitä on annettu. Hyväuskoiset hölmöt papitkin ovat ajatelleet että "eihän tänne ne pahat ihmiset tule" mutta nyt viimeistään on aika avata silmät kun tilanne on vielä jokseenkin hallinnassa. Moniarvoisuus ei ole vaihtoehto (tämä myös kumoaa monikulttuurin väistämättä...) koska tällöin Suomi tekee jugoslaviat pidemmän päälle; jos maassa aikoo oleskella tai peräti jäädä tänne niin täytyy noudattaa meikäläisten lainsäädäntöä vaikka oma kulttuurillisesti rikkaampi maa sanoisi toisin. Myös kulttuuritapojen omaksuminen pääpiirteittäin on suotavaa. Ja puhun nyt laillisesti maahan tulleista ihmisistä. Koita siinä sitten pitää yhteiskuntaa kasassa kun maassa on eri ryhmittymiä ja kaikilla eri arvomaailmat.

Vielä vähän tästä joulusta ja meikäläisten juhlapyhistä; ei meidän tarvitse luopua juhlapyhistämme sen takia että joku loukkaantuu. Jos tulee tänne niin pitää hyväksyä että muut viettävät sen joulunsa - kukaan ei pakota loukkaantujaa viettämään joulua, pyyntö on että antaa nyt muiden viettää rauhallista joulua. Tämä koskee niin valkoliberaaleja kuin myös muista ei-kristillisistä maista tulleita. Ja mikäpä olisi sen oivempi tilaisuus kotoutua (laillisesti maassa olevan henkilön kohdalla) kuin kutsua suomalainen naapuri kylään syömään joulukinkkua ja kenties juomaan pari tuoppia olutta siinä ohessa. Sillä tavoin saisi hyvinkin paljon sosiaalista hyväksyntää osakseen. Tämä kun olisi sitä kuuluisaa lähimmäisenrakkautta.

Tabula Rasa

Kristinuskon ei tarvitse kuin kasvattaa pallit. Nykyinen eunukkien uskovien rienaus on lähinnä säälittävää katsottavaa. 1 Kor. 14:34-35. Naispappeus on siis ihan puhtaasti saatanallinen keksintö. Lisäksi naispapeissa ei ole niitä ominaisuuksia mitä hyvältä johtajalta vaaditaan. Se mahdollinen promille millä olisi on aivan helvetisti liian vähän. Jos sadasta seurakunnasta yksi ei mene kadotukseen naispapin ohjaksissa niin se ei minusta ole se mitä laumansa jättävä ja yhden eksyneen takia uhrautuva paimen tekee. Kuvitelma siitä että johtaminen on pönöttämistä ja leipäpapin tyhjähköä puhetta. Muutan mieltäni vasta hyvästä naisjohtajuudesta vasta kun näen sellaista. Ja sellaisella elämänalueella mihin naisten mukakykenevyyttä on alettu laajentaa.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

Kallan

Oot ihan oikeassa ton naispappeuden suhteen. Tosiasia on että nainen ajattelee tunteilla, ei järjellä. Naisilla olen huomannut ongelmana olevan sen että ei välttämättä uskalleta sanoa suoraan että tämä asia on väärin ja Raamatun vastaista; sen sijaan hymistellään ja mieluummin annetaan asian olla. Toki niitä poikkeuksia on mutta kun ne ovat harvassa.

Sitten ihmetellään kun naispapit puhuvat pehmoisia ja ennen kunnioitettu ammatti on menettänyt arvostustaan rankalla kädellä. Eipä sillä, en kyllä kuulu evlut kirkkoon mutta sääliksi käy niitä vilpittömiä sielujen paimenia jotka joutuvat kestämään tällaista poliittis-teologista schaibaa joka päivä ammattinsa puolesta.

Tavan

Suomalainen kristillisyys on läpeensä termiittien lahottamaa. Avioerokäytäntöjä ei olisi pitänyt koskaan löysentää, avioliiton ulkopuolista seksiä ei olisi pitänyt koskaan hyväksyä, naispappeus olisi pitänyt olla naurunaihe, suhtautuminen aborttiin olisi pitänyt pysyä jyrkän kielteisenä. Kun periksi antamisen ottaa tavaksi, niin lopulta mitään ei jää jäljelle.

Terveessä, järjellisessä maailmassa kirkko olisi nuivan skenen vahvin liittolainen kaikkea punavihermädätystä ja islamin leviämistä vastaan. Elämme kuitenkin maailmassa, jossa kirkko itse punavihermädättää ja symppaa islamia.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Kallan

Quote from: Tavan on 18.12.2015, 22:48:43
Suomalainen kristillisyys on läpeensä termiittien lahottamaa. Avioerokäytäntöjä ei olisi pitänyt koskaan löysentää, avioliiton ulkopuolista seksiä ei olisi pitänyt koskaan hyväksyä, naispappeus olisi pitänyt olla naurunaihe, suhtautuminen aborttiin olisi pitänyt pysyä jyrkän kielteisenä. Kun periksi antamisen ottaa tavaksi, niin lopulta mitään ei jää jäljelle.

Terveessä, järjellisessä maailmassa kirkko olisi nuivan skenen vahvin liittolainen kaikkea punavihermädätystä ja islamin leviämistä vastaan. Elämme kuitenkin maailmassa, jossa kirkko itse punavihermädättää ja symppaa islamia.

"Let women to become pastors and you have opened the gates of hell."

Tapza

Quote from: koli on 18.12.2015, 17:55:38
QuoteTeologipäivillä pyritään tarjoamaan välineitä kristillisen uskon toteuttamiseen ja tunnustamiseen tässä uudessa tilanteessa ja moniarvoisessa maailmassa, Vartiainen jatkaa.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/teologisilla-opintopaivilla-paneudutaan-monikulttuurisuuteen/

Merkillistä että niin monella "kristityllä" tuntuu olevan "välineet" kadoksissa. Se löytyy täältä. Sitä pitäisi aina välillä lukea ja tutkia. Jos tuntuu siltä että se on joskus ristiriidassa monikulttuurisen, "suvaitsevaisen" nykymaailman kanssa niin se johtuu vain siitä että se on, ja lukijan on tehtävä valinta onko kristitty vai monikultturisti.
∆v = ve⋅ln(m0/mf)

Tavan

Quote from: Kallan on 18.12.2015, 23:01:07

"Let women to become pastors and you have opened the gates of hell."

"Sometimes in order to be kind you need to be cruel." Tämä on useimmilta naisilta liikaa vaadittu, ja olennainen syy siihen, miksi naispappeus oli kamala virhe. (pätee myös siihen tuhoon, mitä suomalaisen opettajakunnan voimakas naisistuminen on aiheuttanut)

Näennäisesti naiset ovat hyviä pappeja -- paljon empatiaa, osaavat lukea ihmisiä ja ovat hyviä kuuntelemaan. Ongelma on, että naiset eivät osaa olla tinkimättömiä ja kylmäpäisiä Raamatun ja kristillisen perinteen kanssa. Tarkastelevat asioita yksilön elämän näkökulmasta, eivätkä vaivaa mieltään metafyysisellä suurella kuvalla. Naiset ovat hoivaavia ja humaaneja, asettavat kanssaihmisen akuutin hyvinvoinnin teologisten lainalaisuuksien edelle. Ei heistä ole paimeniksi.

Silti täytyy muistaa, että tämä mädätyskehitys alkoi jo vuosikymmeniä ennen kuin yksikään nainen tässä maassa oli pappi. Naispappeus on toki kovasti kiihdyttänyt tätä kehitystä.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Sydämistynyt

Kyllä minä koko ihmiselämän kirjon lasken kuuluvaksi kristinuskoon, mutta en sitä, että islamilaisille ei kerrottaisi juutalaiskristillistä oppia kaiken uskon perustana.  Koko länsimainen kulttuuri ja sivistys perustuu Raamattuun, niin Uuteen kuin Vanhaankin Testamenttiin.

Tabula Rasa

Quote from: Sydämistynyt on 19.12.2015, 00:00:14
Kyllä minä koko ihmiselämän kirjon lasken kuuluvaksi kristinuskoon, mutta en sitä, että islamilaisille ei kerrottaisi juutalaiskristillistä oppia kaiken uskon perustana.  Koko länsimainen kulttuuri ja sivistys perustuu Raamattuun, niin Uuteen kuin Vanhaankin Testamenttiin.

Eurooppalainen ajattelu ja ehkä kyrillisen maailman voisi laskea samaan kastiin tässä tapauksessa. Kuitenkin aasian ja intian kulttuurit ovat kehittyneet eteenpäin törmäyksistä eurooppalaisista huolimatta. On olemassa tietysti aboja, eskimoita, amerikoiden alkuperäisasukkeja, afrikan ja siitä itään tyyppejä, mutta nimetkään ne viisi huomattavaa ajattelijaa näistä kulttuureista nyt nopeasti. Ne jotka nostivat nämä kulttuurit europpalaisesta kulttuurista ohi. Nyt vaikka viimeisen sadan vuoden aikana.
Hedelmistään puu tunnetaan.

''UPMn Kyselytutkimuksessa 40 prosenttia ei sisäistänyt sitäkään että puu on vessapaperin ja pahvin raaka-aine.''

JulmaJuha

Nainen elää enemmän hetkessä ja mies taas tulevaisuudessa.

Saarnastuolissa nainen on ottamassa herkemmin vastaan uudet tuulet, mies taas katsoo niiden yli ja käsittää miten pieni muutos tässä hetkessä voi muutaa koko tulevaisuuden.

Samasta syystä naiset eivät kanna yhtä suurta huolta siitä, että nyt tänne tulee paljon ulkomaalaisia.

Nainen on politiikassakin erilainen. Nainen kutoo omia sosiaalisia tukiverkkojaan ja kohdatessaan kilpailijan pyrkii tuhoamaan hänet. Mies voi tehdä hedelmällistä yhteisyötä myös kilpailijansa tai poliittisen vastustajansa kanssa jos se on yhteisön etu.

Naisen erilaisuus mieheen nähden on myös vahvuus, mutta edellämainituissa hommissa se ei ole eduksi. Maailma olisi kyllä aika karu paikka ilman naisia ja heidän kykyään tarttua hetkeen.

PS: Liittynee siihenkin, että miehet ovat enemmän keksijöitä. Mies ajattelee, että käytän nyt tähän nysväämiseen kyllä paljon aikaa, mutta tulevaisuudessa keksintö helpottaa kaikkien elämää. Nainen taas ajattelee, että tuokin homma olisi tehty jo aikapäiviä sitten vanhoilla konsteilla.

Kaikella kunnioituksella arvon leidit.
Ei tämä meno voi tästä ainakaan enää hullummaksi mennä!
Eihän? ööh siis, ettäkö voi? ettäkö hulluudella ei ole rajaa?

Aurelius

Tiedoksi edellisille kommentoijille, että Suomen Raamattuopisto, joka tätä tapahtumaa järkkää, on kirkon pahamaineisia konservatiiveja Vastustavat naispappeutta.

Aukusti Jylhä

Olikos se niin, että ortodoksit tippuivat musujen taakse tässä hiljattain?
Ef 6:10-11
Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.

JJohannes

Joo ja onhan siellä Tapio Puolimatkakin, jolla on varsin kyseenalaisena ansiona kreationismia puolustavan jenkkityylisen "teach the controversy" -meiningin tuominen Suomeen.
Ei ole turhia päiviä, tai jos on, on koko elämä.

Kameleontti

Pitääkö paikkansa et kristinusko vastustaa koronkiskontaa ja islam koko korkoa? Nykypankkeja vastaan siis molemmat suuntaukset. Ko-kö?

Naisena olen sitä mieltä, että marssijärjestys pitäs olla kuitenkin niin, että mies päättää. Kunhan on viisas ja ei-barbaari. Mutta mua ei tule kukaan mua tyhmempi mies määräämään  :P Nih.

Ingengöörinä uskon silti tähän käppyrään et ääripäitä edustaa miehet niin hyvässä kuin pahassa ja naiset on enempi keskikamaa. Maailma on epäreilu. Kaikki ei saa kaikkea kuitenkaan, vaikka kommarit niin haluaa uskoa, siis siihen tasapäisyyteen.

Mutta tää ev-lut-kirkon ja katolisen kirkon touhu on musta todella ihmeellistä! En kuulu ja ei kuulu moni tuttukaan. Kun kirkko alkaa olla pilattu muilla ismeillä niin se on vaan hylätty jätelaitos.

Kun kirkot alkaa mokuttaa niin ne on menettänyt viimesen merkityksensä. Inhoan!

Joku Roti

Quote from: Tavan on 18.12.2015, 22:48:43
Terveessä, järjellisessä maailmassa kirkko olisi nuivan skenen vahvin liittolainen kaikkea punavihermädätystä ja islamin leviämistä vastaan. Elämme kuitenkin maailmassa, jossa kirkko itse punavihermädättää ja symppaa islamia.

Terveessä, järjellisessä Suomessa KD-puolue nappaisi kiinnityksen "tuhannen taalan paikasta" julistautumalla kristittyjen reviirin puolustajaksi ja muslimivyöryn vastustajaksi.
Seurauksena olisi kiva hyppäys gallupeissa, kun vakaat (=nuivat) tapakristityt vaihtaisivat leiriä. KD olisi maltillinen vaihtoehto niille nuiville, jotka pitävät jotakin Suomidemokraatteja liian agressiivisena protestipuolueena.
Mutta valitettavasti taitaa olla niin, että ennen lehmätkin lentävät kuin KD:n suunnalta kuuluu yskähdystäkään...
€uron jälkeen: 1 tunari = 100 demaria..?