News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2015-12-11 Yle: Irakilaislapsilla valtava into opiskella suomen kieltä

Started by takalaiton, 11.12.2015, 20:27:22

Previous topic - Next topic

takalaiton

Quote from: Yle
Irakilaislapsilla valtava into opiskella suomen kieltä: "Kouluun tullaan iloisina joka päivä"

Hämeenlinna haluaa olla hyvä ja jopa Suomen paras kotouttajakunta. Iittalan yhtenäiskoululle saapui marraskuun alussa 14 irakilaista lasta. Heidät on otettu heti täysillä mukaan koulun arkeen. Lasten innostus koulunkäyntiin näkyy valtavana haluna oppia suomen kieltä.
[...]
Kaikki ovat joka päivä innoissaan, että opitaan jotain uutta. Tässä huomasin, että taas viikonlopun aikana lapset olivat omaksuneet uusia fraaseja ja lauseita. Esimerkiksi Zahra sanoi minulle äsken, että "älä puhu nopeasti". Sitä ei ole opeteltu tunneilla, mutta jostain hän on sen bongannut.

Koko ajan he imevät joka puolelta uusia sanoja. Heillä on ihan mieletön into ja tsemppi päällä, kiittelee Inka Vilén irakilaislasten oppimisintoa.
[...]
Iittalassa turvapaikanhakijoiden tulo on nostanut jupinaa, mutta tämä jupina ei ole lapsia häirinnyt. He ovat innoissaan päästessään taas kouluun, toteaa Iittalan yhtenäiskoulun rehtori Anne Laatikainen.
[...]
Koulunkäynnin alkaessa turvapaikanhakijalasten vanhemmat kutsuttiin tutustumaan koululle. Heille kerrottiin suomalaisesta koulujärjestelmästä, esiteltiin opettajat ja valmistavaa opetusta.

– Yllätys oli, että vanhemmat olisivat toivoneet vielä pidempiä koulupäiviä. Heillä on hyvin kunnianhimoiset tavoitteet omien lastensa suhteen. Vanhemmat myös toivovat, että heidän lapsensa voisivat jatkaa niillä luokka-asteilla, jota he kävivät kotimaassaan. Äidit ja isät olivat iloisia, että heidän lapsensa pääsevät taas kouluun.
[...]
Äidinkielenopettaja Inka Vilén on huomannut, että vastaanottokeskuksissa vanhemmat käyttävät paljon aikaa suomenkielen opiskeluun. Hän pitää sitä merkkinä siitä, että he haluavat sopeutua Suomeen.

– Mitä enemmän heidän kanssaan puhuu, sitä selvemmin käy ilmi, että he haluavat tulla osaksi meidän yhteiskuntaamme. He haluavat oppia kielen, he haluavat oppia kulttuurin ja päästä tekemään työtä. He tekevät kotoutumisensa eteen tosi paljon töitä.
[...]

http://yle.fi/uutiset/irakilaislapsilla_valtava_into_opiskella_suomen_kielta_kouluun_tullaan_iloisina_joka_paiva/8518026

Herättää lähinnä myötähäpeää tällainen järjetön hehkutus irakilaisten kouluinnostuksesta. Ihan kantiksetkin ovat kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Koko uutisen sanoma tuntuu olevan se, että irakilaisten invaasio ei aiheuta ongelmia, lakatkaa jupisemasta.
Oulu is not safe - start deportations.

Ruohonjuuri

Kun jutussa on kyse suomen kielen opettelusta, olisi toki hienoa, että myös uutisessa olisi osattu kirjoittaa "suomen kieli" erikseen joka kohdassa.

Kim Evil-666

Minä puolestani olisin valtavan innostunut, jos irakilaislapset lähtisivät kotiinsa, sinne irakiin koulunpenkille opisekelemaan ja ottaisivat vanhempansa mukaansa. Olisin todella innostunut!

Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Nuivake

YLEllä jälleen valtava into selitellä kaikki parhain päin. Tänään oli vuorossa suomen kieli ja irakilaislapset.
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

oinas

Quote from: Nuivake on 11.12.2015, 21:12:45
YLEllä jälleen valtava into selitellä kaikki parhain päin. Tänään oli vuorossa suomen kieli ja irakilaislapset.
Tänä aamuna Jälkiviisaiden keskustelut olivat yhtä mokutusta. Eipä huvita enää sitäkään ohjelmaa katsoa, on joka kerran niin samanmielistä suvaitsevaiston porukkaa.  :facepalm:
Ikävä Isokallion Kallea.

Onkko

Monta vuotta olen kuullut kuinka kauhea into ja halu mutta ei kyllä statistiikassa materialisoidu.
Onhan se toki kiva että koulu on kivaa mutta...

nollatoleranssi

Quote from: Onkko on 11.12.2015, 22:40:25
Monta vuotta olen kuullut kuinka kauhea into ja halu mutta ei kyllä statistiikassa materialisoidu.
Onhan se toki kiva että koulu on kivaa mutta...

Voihan se into olla kova, jos ylipäätään on mahdollisuus käydä koulua... En tiedä ovatko irakilaiset edes niitä pahimpia....

Toisaalta jos kysyt keneltä tahansa romanilta että onko halu tehdä mitä tahansa hommia, niin kaikki vastaavat "On kova halu!" (aina sanoneet tuolla tavalla kun on ollut uutisia aiheista). Mutta seuraavana päivänä ei ole näkynyt missään...

Suomalainen ei saata puhua yhtä innostuneesti, mutta on varmuudella paikalla jos on ollut siitä asiasta puhetta.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

ArtturiE

Lasten hyväksikäyttö suvakkien toimesta tuntuu ikävältä. Lapset ovat kuitenkin tiettyyn ikään saakka, kunnes uskonto tai kylttyyri pilaa heidät, viattomia.  Suvakki suhtautuu matujen lapsiin kuin  söpöihin lemmikkieläimiin.  Ihastellaan, kuinka ne oppivat kaikenlaista uutta nopeasti.  Ei todellakaan ole irakilainen erikoisuus tuo oppiminen, mutta muuhan ei olisi uutisoinnin arvoista.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

MW

Mistä ne on saanut näitä lapsia, onko ne näiden linnakundien kersoja, vai mitä?

Voi voi, mutta en ole ylenpalttisen viehättynyt ja otettu tästäkään huonosta uutisesta.

MW

Raiskaukset, murhat ja joukkoteloittavat ISIS-terot ovat pientä. Aina löytyy Innokas Lapsi. Voi kuinka hellyyttävää.

"Katsokaa, sillä on ruskeat silmät! BÄNG"

koli

Partalapsilla valtava into raiskata suomalaisia tyttöjä.
Mörökölli

foobar

Olisiko niin, että tämä on vastapropagandaa sille uutiselle jonka mukaan muuta kuin suomea ja ruotsia puhuvien "suomalaispoikien" lukutaito on niin huono, että iso murto-osa koululaisista ei yläasteen päättyessä osaa lukea riittävän hyvin jatko-opintoja ajatellen?

Mikään ei ole suvaitsevaiston unelmalle tärkeämpää kuin suora ja aktiivinen harhaanjohtaminen ja valehtelu sellaisten faktojen kohdalla, jotka eivät agendaan sovi. Tämä irakilaisten "innostus" olisi tosiaankin epäuutinen normaalissa tilanteessa, mutta kun tutkimusta lukutaidosta ei saada edes intensiivisellä kaunistelulla kuulostamaan siltä että muslimit eivät olisi yhteiskunnalle ikuinen taakka, pitää innostuksesta tehdä väkisin uutinen. Olkoon niitä innostuneita irakilaislapsia sitten kuinka vähän tahansa.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

yks vaan

Itse olen käynyt erilaisissa kielitapahtumissa, opiskeluryhmissä yms. Eipä varsinaisia näy, vaikka osuus maahanmuuttajista antaisi olettaa muuta.
Kuka syrjisi minua?

valtakunnanpärkhele

Suvakkiopettajalla valtava into tuoda esiin valheita ja omia toiveita.
J. Sarasvuo - Woketus on paitsi väärin, myös mielenvikaisuuden muoto.
Wokettajat eivät edistä asiaa, jonka moraalisessa oikeutuksessa he hurskastelullaan loisivat


Tytti Tuppurainen: "Jokainen suomalainen tuntee arjessaan, mitä sosialidemokratia on!"

valla_valla

Jaa- a... Ainakaan Ruotsissa eivät irakilaiset ole yhtään sen innokkaampia koulun kävijöitä kuin muutkaan kehitysmaalaiset. Viime yönä kivitettiin Hjulstan kehitysmaakoulusta kaikki ikkunat palasiksi ja se kuvaa mielestäni paremmin kehitysmaalaisten kouluintoa kuin aloituksen artikkeli.

Golimar

Quote from: Puhdas sielu on 12.12.2015, 11:35:18

Sen sijaan kohtaan ulkomaalaisperheiden lapsia, jotka ovat jopa syntyneet Suomessa (yhä useampi nykyään), asuneet koko ikänsä Suomessa, mutta suomen kielen taito on todella heikko, joskus olematon. Sanavarasto saattaa koostua muutamista käytännön sanoista "metro, bussi, pleikka, koti, koulu, äiti" jne, sanoja laitetaan peräkkäin ilman mitään taivutusmuotoja, fonetiikka noudattaa kotikielen sääntöjä.

Olen joskus kohdannut tuollaisten teini-ikäisten ilmeisesti Suomessa syntyneiden tai useita vuosia asuneiden muukalaisten ryhmiä ja hämmästellyt niiden puhetta joka on pidgin-suomea.

ismolento

Quote from: valtakunnanpärkhele on 12.12.2015, 11:45:04
Suvakkiopettajalla valtava into tuoda esiin valheita ja omia toiveita.

Vaikuttaa vähän siltä, että opettajan kaikki aika ja energia meneekin mamulasten luku- ja kirjoitustaidon opettamiseen varsinkin kun kirjaimetkin täytyy ensin hallita. Missä välissä kantasuomalaisten lapset saavat heidän tasonsa mukaista opetusta?

valtakunnanpärkhele

Quote from: Golimar on 12.12.2015, 12:50:37
Quote from: Puhdas sielu on 12.12.2015, 11:35:18

Sen sijaan kohtaan ulkomaalaisperheiden lapsia, jotka ovat jopa syntyneet Suomessa (yhä useampi nykyään), asuneet koko ikänsä Suomessa, mutta suomen kielen taito on todella heikko, joskus olematon. Sanavarasto saattaa koostua muutamista käytännön sanoista "metro, bussi, pleikka, koti, koulu, äiti" jne, sanoja laitetaan peräkkäin ilman mitään taivutusmuotoja, fonetiikka noudattaa kotikielen sääntöjä.

Olen joskus kohdannut tuollaisten teini-ikäisten ilmeisesti Suomessa syntyneiden tai useita vuosia asuneiden muukalaisten ryhmiä ja hämmästellyt niiden puhetta joka on pidgin-suomea.

Joo samaa ihmetellyt, mutta kun ainoa paikka missä suomea puhuu on koulu niin noilla mennään. Omallakin lapsellani pari varsinaista mamu "kaveria", suomessa syntyneitä, joiden puheesta en saa mitään selvää.
J. Sarasvuo - Woketus on paitsi väärin, myös mielenvikaisuuden muoto.
Wokettajat eivät edistä asiaa, jonka moraalisessa oikeutuksessa he hurskastelullaan loisivat


Tytti Tuppurainen: "Jokainen suomalainen tuntee arjessaan, mitä sosialidemokratia on!"

yks vaan

Näissä perheissä suomen puhuminen kotona on kielletty. Ongelma on tiedossa jo päiväkoti-ikäisillä, ymmärtäähän tuon nyt ettei lapsi voi mitenkään sopeutua näistä lähtökohdista.
Kuka syrjisi minua?

Kallan

Jotenkin YLE on syönyt uskottavuuttansa uutisoimalla näistä iRakin ihmeistä varta vasten. Nyt efekti on se että mitä YLE pitää hyvänä asiana on siihen suhtauduttava kriittisesti. Erittäin kriittisesti. Etten peräti sanoisi; YLE on tehnyt itsestään MV-lehden.

Ens

Quote from: Kallan on 12.12.2015, 16:21:48
Etten peräti sanoisi; YLE on tehnyt itsestään MV-lehden.

Juurikin näin. Yle ja MV-lehtihän ovat todella kuin paita ja peppu. Molemmat käyttävät täsmälleen samoja kyseenalaisia menetelmiä, joskin eri suuntaan tokikin. Oleellinen ero on vain se, että Ylellä on paaaaaljon enemmän resursseja ja parempaa propagandaosaamista kuin MV-lehdellä.

Tämäkin Ylen juttu on taiten tehty. Lähtökohta on todennäköisesti ihan tosi. Iittalan yhtenäiskoulusta näyttää ihan oikeasti löytyvän valmistavan opetuksen ryhmä, jossa on irakilaisia ihan oikeasti lapsia, jotka ovat ihan oikeasti motivoituneita suomen oppimiseen.

Se, että Iittalan yhtenäiskoulussa on tällainen valmistavan opetuksen ryhmä, jossa on motivoituneita oppilaita, ei kuitenkaan anna mitään perustetta otsikoida juttua sillä tavoin, kuin se on otsikoitu. Paikkansa pitävä otsikko olisi esim. "Iittalan yhtenäiskoulun irakilaislapsilla on..."

Yle syyllistyy tässä juuri siihen, mistä se on satoja kertoja maahanmuuttokriitikoita syyttänyt: Yhtä tapausta ei saa eikä voi yleistää.

Eino P. Keravalta

QuoteLasten vanhemmilla on hyvin kunnianhimoiset tavoitteet omien lastensa suhteen

Miten valloittajakansalla muutoin voisikaan olla - hehän ovat tulleet tänne isänniksi eikä mikään vähempi kelpaa.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Eino P. Keravalta

Jos noilla irakilaisilla todella olisi noin kova into opiskella, kehittää itseään ja 'mennä eteenpäin', Irakin kansantuote olisi nyt varmaan puolitoista kertaa Suomen kansantuote henkilöä kohden. Näin ei kuitenkaan ole.

Jos ne nyt alussa innoissaan ihmettelevät uutta ja outoa, huitovat kovasti käsillään, nauravat ja kikattelevat hassuille sanoille, ryntäilevät koulussa uteliaina sinne tänne  sekä pitävät kovaa meteliä samalla, kun niiden vanhemmat sanovat, että meidän Azizista tulee raketti-insinööri, ei se tarkoita, että niillä olisi pitkäjänteisyyttä todella opiskella ja vaikka olisikin, riittävätkö kyvyt kun ottaa huomioon, että Vanhasen ja Lynnin mukaan irakilaisten keskimääräinen ÄO on 87?
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Leso

Quote from: Eino P. Keravalta on 12.12.2015, 20:17:49[...] kun niiden vanhemmat sanovat, että meidän Azizista tulee raketti-insinööri, ei se tarkoita, että niillä olisi pitkäjänteisyyttä todella opiskella ja vaikka olisikin, riittävätkö kyvyt kun ottaa huomioon, että Vanhasen ja Lynnin mukaan irakilaisten keskimääräinen ÄO on 87?

Opettaja antoi hylätyn kokeesta, jota maahanmuuttajalapsi ei läpäissyt hyväksyttävästi, eikä kait lähimainkaan.
Maahanmuuttajalapsen äiti soittaa opettajalle.
"Sinä anna hyvä numero meidä tyttö."
"Kyllä tytön pitäisi ensin olla tunneilla ja opiskella ja ..."
"Sinä älä anna huono numero. Meidän tyttö halua lääkäri."
"Niin, mutta kun ensin pitää opiskella, jotta pääsee opiskelemaan lääkäriksi..."
"Mitä sinä sano? Suomessa kuka vaa voi tulla mikä vaa. Tyttö halu lääkäri."

Tosi juttu. Osanottoni Suomen opettajille.

Ainakaan noita ei voi syyttää hyvän itsetunnon puutteesta.
Suomalaisten syntyperäinen helmasynti kun on aina punnita omia kykyjään ja riittävyyttään.
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

MW

No, on se kumminkin rikkaus ja voimavara, lukutaidottomuus. Tämmöisiä kultamunia on muninut.

Tuomas3

Puhdas sielu puhuu täyttä asiaa. Oman pitkän opettajaurani aikana irakilaiset ovat olleet niitä laiskimpia, jopa tytöt. Perheissä ei viitsitä harjoitella suomea vuosienkaan jälkeen, vaikka kaikille on annettu 1-3 vuotta kielikoulutusta. Suomen oppii hyvin noin vuodessa, jos on ahkera. Ymmärrän irakilaisten olemattoman työllistymisprosentin.

rölli2

uutisissa esiintyi hyviä ihmisiä. pariskunta jotka olivat ottaneet irakilaisia turvapaikanhakijoita kotiinsa, isän ja pojan. poika haluaa jatkaa lääketieteen opintojaan suomessa. hmmmm

Toni R Jyväskylästä

Quote from: rölli2 on 12.12.2015, 21:42:23
uutisissa esiintyi hyviä ihmisiä. pariskunta jotka olivat ottaneet irakilaisia turvapaikanhakijoita kotiinsa, isän ja pojan. poika haluaa jatkaa lääketieteen opintojaan suomessa. hmmmm

Lääkikseen on erittäin vaikea päästä, monet pettyvät, koska edes kallis valmistava ei tuottanut tulosta, mutta tämän luultavasti paperittoman pitäisi saada "jatkaa" opintojaan? Nää on täysin harhaisia, ei sinänsä yllätys koska mussuja ovat.

ISO

Valhetta, tämäkin, uutinen.

Tosielämän kokemukset on melko lailla toisenlaisia ihmisillä.

Ainoastaan YLEn korruptoitunut toimitus kykenee näkemään todellisuuden näin pahasti vinoutuneena.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

progg

Quote from: oinas on 11.12.2015, 21:59:53
Quote from: Nuivake on 11.12.2015, 21:12:45
YLEllä jälleen valtava into selitellä kaikki parhain päin. Tänään oli vuorossa suomen kieli ja irakilaislapset.
Tänä aamuna Jälkiviisaiden keskustelut olivat yhtä mokutusta. Eipä huvita enää sitäkään ohjelmaa katsoa, on joka kerran niin samanmielistä suvaitsevaiston porukkaa.  :facepalm:
Ikävä Isokallion Kallea.

Onko Kalle hyllyllä sen takia, että ei pysty rehellisenä millään valehtelemaan? Hauska oli aina seurata kun Kalle puhui, miten punaviher-natsi Maria Pedersen katsoi aina jääkylmän murhaavasti Kalleen hellittämättä.