News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-12-08 Hallitus kertoo turvapaikkapolitiikan uusista linjauksista

Started by Valli, 08.12.2015, 08:41:17

Previous topic - Next topic

Teepannu

Quote from: Laskentanuiva on 08.12.2015, 13:07:57
Niinpä. Eikös se J.Haider? sattunut voittamaan itävallan demokraattiset vaalit aikoinaan juurikin matu-kysymyksillä ja mitäpä siitä seurasi julkisesti:
Kukaan ei suostunut julkisesti kättelemään kyseistä herraa Eu:n pöydissä (mv? ja täällä itketään Iranin suurlähettilään kättelemättömyyttä).
Se mitä tapahtui julkisuudelta piilossa esim. talous- ja kauppa-, tms. pakotteiden kanssa itävaltaa kohtaan, ei liene tiedossa?

Onhan täällä Suomessa paljon teollisuutta jonka omistajina ovat vaikkapa saksalaiset yritykset, tulee mieleen ainakin yksi laivanrakennusalalla toimiva firma.
Pienellä Merkelin mahtikäskyllä se teollisuudenala tilauksineen voi lähteä kuin se kuuluisa kuppa töölöstä. Ja paljon muuta.

Mielenkiintoinen esimerkki Itävallasta. Minulle tuli mieleen muutaman kuukauden takainen uutinen jossa todettiin Uudenkaupungin autotehtaan saaneen ison tilauksen Porschelta. Mitenköhän näillä nämä omistuskuviot menee?

Askartelen nyt alumiinipipon ja menen pöydän alle hetkeksi.
Sisäministeriö huomio! Minulla ei ole mitään motiivia palvella minkään valtion tai muun tahon etuja. Kaikki mielipiteeni ovat omiani. Ilmoitattehan kun hallituksemme poistaa mielipideoikeuden kansalaisiltaan.

nevahood

Quote from: Teepannu on 08.12.2015, 12:40:16
Minusta se on juuri näin. Eu vie Suomea kuin kuoriämpäriä. Oikeudenmukaista olisi että Eu korvaisi kaikki kulut mitä väestön siirrosta Suomelle aihetuu/on aiheutunut, tämä sisältää myös välilliset kustannukset.
Tosin vielä jäisi kärsittäväksemme yhteiskuntarauhamme rikkoontuminen yms. lieveilmiöt.

Eu luultavasti tosiaan kiristää/uhkailee jollain.
No tämähän se tavoitteena. Eli jos ei saada matuja dumpattua tasaisesti joka maahan, kehitetään taatusti joku EU-jizya, jolla rikkautta vastustavatkin saadaan vastuuseen. Siis kantamaan vastuutaan. Mahdollisimman raskaasti.

On tässä jo muutenkin maksaminen. Jo pelkästään Saksaan tulee miljoona matua tänä vuonna.
Suurkiihottaja Runeberg

xor_rox

Quote from: Teepannu on 08.12.2015, 13:19:22Uudenkaupungin autotehtaan saaneen ison tilauksen Porschelta. Mitenköhän näillä nämä omistuskuviot menee?

Askartelen nyt alumiinipipon ja menen pöydän alle hetkeksi.

Päivän komein foliohattu tälle. Tehdas myytiin pääomasijoittajille ja toimivalle johdolle jokin aika sitten ja nyt sinne investoidaan kymmeniä miljoonia tuon uuden sopimuksen myötä, eli näistä varmaan kannattaa alkaa purkamaan teoriaa.

Ainokainen

Pelottava ajatus.

Joukko vihaisia ja väkivaltaan kykeneviä nuoria miehiä katkerina suomalaiselle yhteiskunnalle, kaikki samaan paikkaan koottuna. Valvonta ilmeisesti aika nimellistä, pitää käydä ilmoittautumassa säännöllisesti tai jotain.

Siellä ne sitten notkuvat epämääräisen ajan niin kauan kuin huvittaa. Osa ottaa tarjotut matkarahat ja lähtee kotiin. Osa jää hengailemaan eikä välitä lähteä kotiin. Palautussopimuksia ei vielä ole, ties koska ne saadaan neuvoteltua. Vaikka päästäisiinkin palauttamaan pakolla, se on ollut hidasta ja vaivalloista puuhaa ainakin tähän asti.

Enpä haluaisi asua sadan kilometrin säteellä.

Parzival

Ja oliko tuolla Jari Lindströmillä mitään muita ansioita ministeriksi kuin se, että hän on lojaali Soinille kaikissa mahdollisissa tilanteissa? Maahanmuuttokriitikot kivasti sivuutettiin ministerivalinnoissa. Ja tässä sitä nyt ollaan.

Mika

Tilaisuuden tavoitteena olio rauhoitella tilanteesta huolissaan olevia kansalaisia ja vakuutella, että hallituksella on homma hanskassa.  Vaikutus oli täysin päinvastainen.  Jos ei ole mitään konkreettista uutta kerrottavaa, tällaisia tiedotustilaisuuksia ei pitäisi järjestää lainkaan.  Ja kysymysosiossa kävi hyvin ilmi, ettei Suomessa ole ainuttakaan asiansa osaavaa toimittajaa.  Olisi todella ollut loistava paikka tiukoille ja kriittisille kysymyksille. 
"Nigerian poliisi on pidättänyt vuohen epäiltynä autovarkaudesta"

Aksiooma

Quote from: John on 08.12.2015, 12:50:29
Mitä ihmettä tollot odotitte? Rajat kiinni ja rautaa rajalle? Nyt julkistetut toimenpiteet ovat askel oikeaan suuntaan, joukossa paljon hyviä toimenpiteitä. Mitä luulette, mikä olis tilanne jos hallituksessa olis RKP, vihreät, vassarit ja demarit? Miettikää sitä ennen kuin uikutatte täällä.

Olen aivan samaa mieltä Johnin kanssa. Jos yhtään kuuntelitte ja katsoitte sitä korppikotkalaumaa, eli median edustajia, niin kyllä siinä saa asetella sanansa todella tarkasti. Pystyin melkein aistimaan miten kireä ilmapiiri huoneessa oli, vaikka katsoin YLE Areenasta tiedotustilaisuutta.

Sama se on kansainvälisillä politiikan näyttämöillä, missä juoksentelee Humanitäärisen valtion edustajat naapurimaastamme ja Jaakonsaaret.

Nyt tehdyt toimenpiteet todella ovat oikeansuuntaisia ja tilanne alkaa nyt pikkuhiljaa kääntymään. Jos minä olisin yksi iPakoloisista, alkaisin pikkuhiljaa keräämään havuja kypärääni kantasuomalaisten jyrkentyneiden asenteiden takia ja samalla etsimään sitä kadottamaani passia, jotta pääsisin takaisin aavikolle, koska suomalaiset viranomaiset ovat armottomia.

Homma nyt vaan ei toimi niin, että Orpo tai Sipilä sanoisivat suoraan mitä ajattelevat kansankielellä. Voitte kuvitella sitä pyörtymisten määrää, kun HBL:n ja Svenska Nyheterin sekä HS:n mediamokuttajat eivät saisi enää happea ja alkaisivat hyperventiloimaan, miten rasistinen, nationalistinen, fasistinen ja takapajuinen Suomen hallitus on.

Sama asia kansainvälisessä politiikassa. Asioita ei voi vain tehdä [vielä tänäpäivänä EU:n ollessa pystyssä] yksinpäin, vaan pitää olla pelisilmää ja toimia määrätietoisesti ja lujasti, mutta ei alkaa rettelöimään, koska pienellä Suomella on paljon muitakin asioita, joita joudumme ajamaan ja hoitamaan kansainvälisessä politiikassa.

Toistan vielä aikaisemmansta kommentistani, että uskoni palautui istuvaan hallitukseen siinä suhteessa, että he eivät ole tyhmiä, kuten Ruotsin hallitus. Siellä homma on täysin hallitsematonta, jopa hallituksen sisällä. Suomessa ei onneksi näin ole. Kyllä Sipilänkin onnistui esittää juuri sitä tyhmää ilmettä (tai sitten se on aina sen näköinen naamastaan), ja hillitsemään mokutusmedian edustajia pillastumasta.

Hyvä sana ja virke siellä täällä mokuttajien suuntaan, pitää median rauhallisena, mutta kyllä koko tilaisuus oli jäätävän nuiva. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Orpon kommentti että ei ole mielialat varmaan korkealla kun on saanut kieltävän päätöksen oli rutinuiva. Ei sitä tuon porukan edessä ja nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä voi nuivemmin sanoa. Siinä ei ollut empatiaa mukana tipan vertaa, vaan viesti oli osoitettu suoraan nuivalle kansalle.

Tilanteen kääntäminen ei siis tapahdu hetkessä, mutta itse luotan nyt siihen, että meillä on toimiva hallitus, mikä kykenee kääntämään tämän tilanteen parempaan. Tämä ei ole sarkasmia.
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Paawo

Palautuskeskuksen voisi kokonaisuudessaan antaa vapaaehtoisten haltuun. Valtio luovuttaisi käyttöön muutaman asumattoman saaren Ahvenanmaan maakunnasta.

Mukava olisi tätösten tarjota kultamunille pullaa ja tyttösten kutoa villasukkia.
Hyvyys ja pyyteetön lähimmäisenrakkaus tuolla kukoistaisi. Jokainen kykyjensä mukaan, jokaiselle ansionsa mukaan.
Ylläoleva teksti on kiihtymystilassa kirjoitettua uhoamista. KKO:2017:52

"Ei ole mahdollista houkutella parhaita osaajia, jos samalla pyllistetään kaikille, jotka pökkäävät silmään katukuvassa." - Rosa Meriläinen 2023

"Mun mielestä valta on ihanaa!" - Eva Biaudet 2021

Psalmi 12:6-10

Gunnar Hymén

Quote from: John on 08.12.2015, 12:50:29
Mitä ihmettä tollot odotitte? Rajat kiinni ja rautaa rajalle? Nyt julkistetut toimenpiteet ovat askel oikeaan suuntaan, joukossa paljon hyviä toimenpiteitä. Mitä luulette, mikä olis tilanne jos hallituksessa olis RKP, vihreät, vassarit ja demarit? Miettikää sitä ennen kuin uikutatte täällä.

tässä nyt on näitä askelia otettu jatkuvasti ja matua puskee rajan yli. ei siinä mitään uikuttamista ole. ja käytännössähän tuo koko hallituksen touhu on pakolaisasiassa aika suvakkitouhua, täytyy suvaita, ymmärtää, auttaa jne jne
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Green

En katsonut ihan koko tilaisuutta. Kysyikö joku ja vastasiko Sipilä tämän hetken tärkeimpään kysymykseen: aikooko Sipilä mennä Itävallan 17.12. huippukokouksen alla koolle kutsumaan ns. halukkaiden maiden kokoukseen, jossa on tarkoitus sopia "vapaaehtoisesti" niiden 400 000 - 500 000 pakolaisen jakamisesta, jotka Merkel on luvannut ottaa suoraan Turkista?  Välimeren maillehan niitä ei voi jakaa, eikä Itä-Eurooppa niitä ota. Saksan, Itävallan ja Ruotsin (joka taas saa jakaa EU:n sisällä omia turviksiaan) ohella jää siis jäljelle vain Benelux-maat ja SUOMI ! En ole laskenut, paljonko se merkitsee meille, mutta se on joka tapauksessa tuhansia, ehkä kymmeniä tuhansia. Tietysti niiden lisäksi, jotka tulevat Haaparannasta tai Venäjältä.

Sipilän ei pitäisi mennä tuohon kokoukseen lainkaan. Siellä joutuu vain lupaamaan Merkelille kaikenlaista. Ja Soinin olisi aika luoda hyvät liittolaissuhteet Victor Orbaniin, tehdä vaikkapa valtiovierailu Unkariin. Jos Merkelin Turkki-hommaan mennään mukaan, kaikki muu on sen jälkeen näpertelyä.

Ainokainen

Quote from: Paawo on 08.12.2015, 13:38:08

Mukava olisi tätösten tarjota kultamunille pullaa ja tyttösten kutoa villasukkia.
Hyvyys ja pyyteetön lähimmäisenrakkaus tuolla kukoistaisi. Jokainen kykyjensä mukaan, jokaiselle ansionsa mukaan.

Voin kuvitella. Muutama itkunpärskeinen haastattelu kuinka henkikulta on höllässä jos ei saa jäädä Suomeen. Täytyisi alkaa jakaa jonotusnumeroita kaikille auttamishaluisille tätösille. Osa olisi varmaan valmiita jopa astuttamaan itsensä ihan silkasta lähimmäisenrakkaudesta, jos vaikka sillä saisi jonkun käännytettävän pelastettua. Eikö muutenkin isyyslaki muutu kohta niin, että oletettu isä voi tunnustaa lapsen jo ennen syntymää.

Jääpää

Quote from: salieri on 08.12.2015, 12:33:20
Onko jo tapaus katainen unohdettu? vielä typerämpiä lausuntoja antoi, ja varmasti taustalla Mahtikäsky. Nyt on sitten kiva virka EU:ssa.
Kinkkuleivässä ja mr. kataisessa on jotain samaa, niiden sivuläskit(kataisella kätöset. Pehmeät, valkoiset kätöset..)
alkavat valehtelemaan taitehikkaasti ennenkuin suu on valehdellut vielä mitään.
Onko palstalla ketään viittomien/ kehonkielen asiantuntijaa?
Ei sillä, että tarvitsisin mitään vahvistusta, mutta jonkun järkevänkin analyysi olisi kiva..

Itse asia ei muuttunut mitenkään, vatuloidaan housuun nyt rauhassa ja katsotaan mihin se riittää.. Oksettavaa!
Perustuslaki 29§
"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

Pennit ja markat

Kuka hullu uskaltaa työskennellä noissa palautusvokeissa? Tuntipalkka 300e? Vai vain riittävän naiivit ja hyväuskoiset unelmoijat?

Parzival

Quote from: Aksiooma on 08.12.2015, 13:34:59
Tilanteen kääntäminen ei siis tapahdu hetkessä, mutta itse luotan nyt siihen, että meillä on toimiva hallitus, mikä kykenee kääntämään tämän tilanteen parempaan. Tämä ei ole sarkasmia.

Jabbako tänne on alkanut kirjoitella. Kirjoittele sinne plokiin vaan  :)

P

Kylla tuollainen palautuskeskus on pakko rakentaa vankilaksi. Ei se vaki siella muuten pysy.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

nevahood

Suurkiihottaja Runeberg

Mr.Reese

Eiköhän senkin ulkopuolella ole suwareita heiluttelemassa Welcome refugees kylttejä. Toisaalta kontekstissä tuollainen voisi jopa lämmittää palautuspäätöksen saanutta matua, jos ymmärtää ironian.
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään." - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

Mr.Reese

Toimenpiteet astuvat voimaan 2017 joulukuussa? Saadaanko vielä ennen joulua yksi tiedotustilaisuus? Kenen isokenkäisen sukulaisen on jouduttava rikastetuksi ennen kuin oikeasti jotain tapahtuu?
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään." - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

takalaiton

Quote from: Green on 08.12.2015, 13:44:02
En katsonut ihan koko tilaisuutta. Kysyikö joku ja vastasiko Sipilä tämän hetken tärkeimpään kysymykseen: aikooko Sipilä mennä Itävallan 17.12. huippukokouksen alla koolle kutsumaan ns. halukkaiden maiden kokoukseen, jossa on tarkoitus sopia "vapaaehtoisesti" niiden 400 000 - 500 000 pakolaisen jakamisesta, jotka Merkel on luvannut ottaa suoraan Turkista?  Välimeren maillehan niitä ei voi jakaa, eikä Itä-Eurooppa niitä ota. Saksan, Itävallan ja Ruotsin (joka taas saa jakaa EU:n sisällä omia turviksiaan) ohella jää siis jäljelle vain Benelux-maat ja SUOMI ! En ole laskenut, paljonko se merkitsee meille, mutta se on joka tapauksessa tuhansia, ehkä kymmeniä tuhansia. Tietysti niiden lisäksi, jotka tulevat Haaparannasta tai Venäjältä.

Sipilän ei pitäisi mennä tuohon kokoukseen lainkaan. Siellä joutuu vain lupaamaan Merkelille kaikenlaista. Ja Soinin olisi aika luoda hyvät liittolaissuhteet Victor Orbaniin, tehdä vaikkapa valtiovierailu Unkariin. Jos Merkelin Turkki-hommaan mennään mukaan, kaikki muu on sen jälkeen näpertelyä.

Niin, tämä on nyt kaikkein oleellisin kysymys ja ei siitä mitään kysytty. Rivien välistä vaikuttaa täysin selvältä, miten käy: hallituksen mielestä hot spotit (rekisteröintikeskukset) Italiassa ja Kreikassa sekä sopimus Turkin kanssa ovat kannatettavia ja tärkeitä. Näistä paikosta aletaan siirtämään ihmisiä vapaaehtoisten pakkokiintiöidenTM perusteella eri puolille Eurooppaa. Suomi on siinä mukana ja luopuu samalla omasta päätösvallastaan tulijoiden määrän suhteen. Sitä päätösvaltaa on sitten mahdoton saada takaisin.
Oulu is not safe - start deportations.

Roope

Hallituksen turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma 8.12.2015

Masentavaa. Kuusi sivua näennäispuuhastelua, ettei vain tarvitsisi ottaa kantaa virtahepoon olohuoneessa.

EU:n komissio julkaisee piakkoin ehdotuksensa pysyvästä taakanjakomekanismista, joka määrittelee ehdot, joiden mukaan EU:n jäsenmaat pakotetaan ottamaan vastaan EU:n ulkorajoille saapuvia turvapaikanhakijoita kiintiöiden mukaan. Sen jälkeen Suomi ei voi enää politiikallaan vaikuttaa turvapaikanhakijoiden määrään. Hallitus ei ottanut ohjelmassaan kantaa asiaan.

EU:n komissio tulee julkaisemaan myös ehdotuksensa ns. "halukkaiden maiden ryhmän" kiintiöistä, joiden mukaan jäsenmaihin siirretään kiintiöpakolaisia Turkista. Sen jälkeen Suomi ei voi enää politiikallaan vaikuttaa kiintiöpakolaisten määrään. Hallitus ei ottanut ohjelmassaan kantaa asiaan.

On myös yleisessä tiedossa, että komissio aikoo uudistaa keväällä Dublinin sopimuksen. Tämä tarkoittaa käytännössä nykyisen Dublin-sopimuksen romuttamista ja sen periaatteiden hylkäämistä. Hallituksen ohjelmasta: "Mikäli Dublin-järjestelmän toimivuutta ei kyetä palauttamaan, hallitus valmistautuu poikkeuksellisiin kansallisiin toimiin vastaavien vaikutusten varmistamiseksi".

Eli on jo tiedossa, että Dublin-sopimus ei tule enää toimimaan, koska EU ajaa järjestelmän tarkoituksella alas. Mihin "poikkeuksellisiin kansallisiin toimiin" hallitus aikoo ryhtyä? Rajat kiinni?
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Aksiooma

Quote from: Roope on 08.12.2015, 14:01:34
Eli on jo tiedossa, että Dublin-sopimus ei tule enää toimimaan, koska EU ajaa järjestelmän tarkoituksella alas. Mihin "poikkeuksellisiin kansallisiin toimiin" hallitus aikoo ryhtyä? Rajat kiinni?

Tätä Sipilä ei kertonut avauspuheenvuorossaan, mutta viittasi oikeudellisiin ja kansallisiin toimiin. Sipilä ei tarkentanut vaikka häneltä asiasta erikseen vielä kysyttiin, mutta ei se voi mitään muuta tarjoittaa kuin rajat kiinni. Sitä se käytännössä tarkoittaa. Tässä poliittisessa tilanteessa ei vaan vielä voi mennä sanomaan sanoja:"Rajat kiinni", koska se olisi huomisissa lehdissä etusivun otsikkona ympäri maailmaa.

Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Aksiooma

Quote from: takalaiton on 08.12.2015, 14:01:00
Quote from: Green on 08.12.2015, 13:44:02
En katsonut ihan koko tilaisuutta. Kysyikö joku ja vastasiko Sipilä tämän hetken tärkeimpään kysymykseen: aikooko Sipilä mennä Itävallan 17.12. huippukokouksen alla koolle kutsumaan ns. halukkaiden maiden kokoukseen, jossa on tarkoitus sopia "vapaaehtoisesti" niiden 400 000 - 500 000 pakolaisen jakamisesta, jotka Merkel on luvannut ottaa suoraan Turkista?  Välimeren maillehan niitä ei voi jakaa, eikä Itä-Eurooppa niitä ota. Saksan, Itävallan ja Ruotsin (joka taas saa jakaa EU:n sisällä omia turviksiaan) ohella jää siis jäljelle vain Benelux-maat ja SUOMI ! En ole laskenut, paljonko se merkitsee meille, mutta se on joka tapauksessa tuhansia, ehkä kymmeniä tuhansia. Tietysti niiden lisäksi, jotka tulevat Haaparannasta tai Venäjältä.

Sipilän ei pitäisi mennä tuohon kokoukseen lainkaan. Siellä joutuu vain lupaamaan Merkelille kaikenlaista. Ja Soinin olisi aika luoda hyvät liittolaissuhteet Victor Orbaniin, tehdä vaikkapa valtiovierailu Unkariin. Jos Merkelin Turkki-hommaan mennään mukaan, kaikki muu on sen jälkeen näpertelyä.

Niin, tämä on nyt kaikkein oleellisin kysymys ja ei siitä mitään kysytty. Rivien välistä vaikuttaa täysin selvältä, miten käy: hallituksen mielestä hot spotit (rekisteröintikeskukset) Italiassa ja Kreikassa sekä sopimus Turkin kanssa ovat kannatettavia ja tärkeitä. Näistä paikosta aletaan siirtämään ihmisiä vapaaehtoisten pakkokiintiöidenTM perusteella eri puolille Eurooppaa. Suomi on siinä mukana ja luopuu samalla omasta päätösvallastaan tulijoiden määrän suhteen. Sitä päätösvaltaa on sitten mahdoton saada takaisin.

Tämä on erittäin vaarallinen poliittinen kompromissi, jos menevät allekirjoittamaan joitakin tuollaisia sopimuksia. Ainoa toivo kyseisissä sopimuksissa on se, että ne eivät ole ennenkään EU:ssa toimineet, eikä niitä ole kunnioitettu ja koko EU voi romahtaa vuonna 2017, Britannian kansanäänestyksen jälkeen.
Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiit uhraamaan kansakunnan elinedut ja ne, jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat totuutena sitä, minkä tietävät valheeksi. -Risto Ryti

Jordan Peterson: Postmodernism - How and why it must be fought https://youtu.be/Cf2nqmQIf

Valli


Ari-Lee

Tämänkin tulisi olla bisnestä siinä missä vastaanottokin. Tosin turvallisuuskriteereistä ei tulisi tinkiä sen enempää kuin elinkautisvankien kohdalla. Olemme nähneet jo kuinka vapaana elävät matut keppostelevat vokeissa. Voi tosin olla, että juuri nuo keppostelevat tietävät tulevansa pois lähetetyksi joka tapauksessa niin asenne on jo lähtökohtaisesti hällä väli. Karkotettu tai käännytyspäätöksen saanut matu tökkää jonkun hengiltä ja enää ei tarvitsekaan lähteä. Ja voihan odotuksen ratoksi vaikka raiskailla. Mutta viranomaiset eivät koskaan ota opiksi. Antavat vielä vasarat lähtijäislahjaksi matkalla lentoasemalle.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Gunnar Hymén

mistä tämä "vailla mitään valvontaa" nyt repäistiin, kun Orpo sanoi, että tiukempi valvonta palautuskeskuksessa? :o
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Uuno Nuivanen

Quote from: rapa-nuiv on 08.12.2015, 13:05:05
Hyvä huomio.
Suomen luottoluokitus on jostain syystä edelleen AAA:
http://yle.fi/uutiset/fitch_piti_suomen_luottoluokituksen_ennallaan/8317192

Tämä onkin mielenkiintoinen asia. Jotain peliä tässä on oltava, eihän Suomella muuten olisi voinut olla tuollaista luottoluokitusta aikoihin.

xor_rox

Quote from: Roope on 08.12.2015, 14:01:34
On myös yleisessä tiedossa, että komissio aikoo uudistaa keväällä Dublinin sopimuksen. Tämä tarkoittaa käytännössä nykyisen Dublin-sopimuksen romuttamista ja sen periaatteiden hylkäämistä.

Tästä on kyllä tietoa, mutta sen pimittämiseksi Suomessa laaditaan tasaisin väliajoin maahanmuuttopoliittisia toimenpideohjelmia ja pidetään infotilaisuuksia. Tänään julkistettu ohjelma oli sarjassaan toinen ja todennäköisesti yhtä tyhjänpäiväinen kuin ensimmäinenkin (syyskuu).

Komissio ehdottaa pysyvää mekanismia turvapaikanhakijoiden siirtämiseksi

QuoteEU:n komissio ehdottaa pysyvän kriisimekanismin lisäämistä niin kutsuttuun Dublin-asetukseen, jotta komissio voisi päättää turvapaikanhakijoiden siirtämisestä jäsenmaasta toiseen.

ISO

Vähintään pitää kieltää tältä porukalta pääsy Ikean veitsiosastolle.

Ruotsin kokemuksista kannattaa ottaa oppia.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Lalli IsoTalo

Eikös Norjassa käynyt viime vuonna niin, että kartoitettu mamu kaappasi bussin ja murhasi kolme ihmistä saadakseen jäädä maahan täysihoitoon?
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Lalli IsoTalo

Quote from: beehoo on 08.12.2015, 14:15:15
mistä tämä "vailla mitään valvontaa" nyt repäistiin, kun Orpo sanoi, että tiukempi valvonta palautuskeskuksessa? :o

Ilmoittautumisvelvollisuus monta kertaa päivässä, sanoi Orpo.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R