News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-11-27 Poliisiylijohtaja: Ei kannattaisi nyt ottaa oikeutta omiin käsiin eik

Started by Ink Visitor, 27.11.2015, 15:04:27

Previous topic - Next topic

Ink Visitor

Quote
Poliisiylijohtaja: Ei kannattaisi nyt ottaa oikeutta omiin käsiin eikä lähteä ylilyönteihin

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen toivoo, etteivät julkisuuteen tällä viikolla nousseet raiskaustapaukset johda ylilyönteihin. 19-vuotiaan turvapaikanhakijan epäillään raiskanneen 14-vuotiaan tytön Raisiossa tiistaina. Maanantaina saman ikäinen tyttö joutui raiskauksen uhriksi Kempeleellä. Joidenkin tietojen mukaan myös tässä tapauksessa epäilty nuori mies on turvapaikanhakija.

- Viestini on, että antaa viranomaiskoneiston hoitaa tällaiset ikävät ja traagiset tapaukset. Rikosvastuu hoidetaan sillä tavalla, että poliisi tutkii, syyttäjä syyttää ja tuomioistuin tuomitsee. Ei kannattaisi nyt ottaa oikeutta omiin käsiin eikä lähteä ylilyönteihin. Viranomaiset toimivat tehokkaasti, ottavat tekijät kiinni ja saattavat rikosvastuun piiriin, Kolehmainen rauhoittelee.

Hänen mukaansa poliisi ei varaudu viikonloppuna levottomuuksiin erityisesti. Virkavaltaa näkyy vastaanottokeskusten liepeillä muutenkin normaalia enemmän. Kolehmaisen mukaan poliisi on saanut viime aikoina enenevissä määrin hälytyksiä keskuksiin ja niiden lähialueille.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195008068710/artikkeli/poliisiylijohtaja+ei+kannattaisi+nyt+ottaa+oikeutta+omiin+kasiin+eika+lahtea+ylilyonteihin.html

If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

Chew Bacca

Matikkaa monikulttuuriin. Normaalisti viikonloppuna ulkoilevien teinityttöjen määrä olkoon X. Heistä raiskataan Y kpl. Jos varovaisimmat tytöt jäävät kotiin, X pienenee. Raiskaajia on liikkeellä sama määrä, joten Y ei pienene samassa suhteessa. Milloin ollaan tilanteessa jossa jokainen viikonloppuna ulkoileva tyttö raiskataan?

Arkipiispa

Minusta tässä alkaisi nyt olla sen paikka, että jollei Homman nimessä, niin ainakin yksityishenkilöinä voitaisiin lähettää poliisille viestiä, jossa tulisi esiin seuraavaa:

Kiitämme poliisia siitä että asioista tiedotetaan vihdoin rehellisesti ja avoimesti ja toivomme tämän jatkuvan.

Uskomme vahvasti, että nyt tapahtunut tosiasioiden tunnustaminen johtaa entistä asiallisempaan ja faktapohjaiseen nettikeskusteluun, ja ennen kaikkea rikoksille mahdollisesti herkimmin altistuvat pystyvät avoimuuden kautta tunnistamaan todelliset riskit reaalisella tasolla. Näin poliisi on nyt tekemässä merkittävää parannusta kansalaisten turvallisuuden hyväksi.
"Kelle täällä pitää maksaa ettei kaikki olis niin paskaa" - Ellinoora/Carrie
Polpo:lle tiedoksi: kirjoitukseni arvionnissa on sovellettava Poen lakia.

Faidros.

Quote
Poliisiylijohtaja: Ei kannattaisi nyt ottaa oikeutta omiin käsiin eikä lähteä ylilyönteihin

Poliisiylijohtaja on hyvä vaan ja kertoo sitten paremman ajankohdan! >:( >:( >:(
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

dothefake

Ja konditionaali vielä, ei kannattaisi? Vähän kuitenkin kannattaa, niinkö? Oliko mahdotonta sanoa, että nyt ei kannata. Jolloin ollaankin jo taas Faidroksen kysymyksen äärellä.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

jmk

Quote from: dothefake on 27.11.2015, 15:20:34
Ja konditionaali vielä, ei kannattaisi? Vähän kuitenkin kannattaa, niinkö? Oliko mahdotonta sanoa, että nyt ei kannata. Jolloin ollaankin jo taas Faidroksen kysymyksen äärellä.

"Jos me täällä poliisissa tekisimme jotain, niin kansalaisten ei kannattaisi ottaa oikeutta omiin käsiinsä."

Blanc73

Mamut ovat ottaneet oikeuden omiin käsiinsä härskillä tavalla. Nyt on meidän vuoromme?
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Eisernes Kreuz

Tässä tulee kuitenkin jossain vaiheessa käymään niin, että jotkut ihmiset ottavat oikeuden omiin käsiinsä.

Kun niin tapahtuu, tilanteeseen ovat tekijöiden kanssa yhtä lailla syyllisiä päättäjät, virkavalta ja ne tiedotusvälineet, jotka ovat halunneet tehdä Suomesta islamilaisen Paskastanian pitämällä rajat auki kaikille "pakolaisille" ja vähättelemällä ja salailemalla matujen aiheuttamia ongelmia.

Koko tämä paska oltaisiin voitu helposti välttää noudattamalla järkevän itsekästä politiikkaa matujen suhteen. Nyt alkaa olla jo myöhäistä.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

koli

Kannattaa luottaa Suomen poliisiin ja hallitukseen. Ne kyllä jakaa oikeutta. Perussuomalaiset on hallituksessa ja rötösherrat laitetaan kuriin.
Mörökölli

dothefake

Kehoittaisin kansalaisia pidättäytymään oman käden oikeudesta. Mahdollinen vankeustuomio ei ole hauska, eikä teolla ole mitään vaikutusta Stuppelon ISOON kuvaan.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Pyhä Olavi

Joskus Suomesta vietiin ilmaisella kyydillä ulkomaille henkilöitä, jotka halusivat Suomeen omat arvonsa väkivaltaisin keinoin. Jatkakaapa viranomaiset valitsemallanne linjalla, niin tämäkin ilmiö nousee uudestaan. Ihan muistutukseksi...

Gunnar Hymén

ei mulla poliiseja vastaan ole mitään - ihan hyvä neuvo. toivotaan nyt että saadaan tuo helvetin hallitus toimimaan kuten Suomineito ansaitsee. ei poliisit tuolle minkään voi. ihan yhtä kusessa ja kyrpiintyneitä ne on kuten suomen kansalaisetkin.
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Tapza

Quote from: Faidros. on 27.11.2015, 15:13:55
Poliisiylijohtaja on hyvä vaan ja kertoo sitten paremman ajankohdan! >:( >:( >:(

Niin, laittakoon laskurin poliisi.fi etusivulle montako tyttöä pitää vielä raiskata ennenkuin kannattaa.
∆v = ve⋅ln(m0/mf)

MattiN

Paine kasvaa joka ikinen päivä, ja jopa Rasmus-verkostossa on hermostumisen piirteitä havaittavissa. Joskus vielä väistämättä tulee se päivä jolloin sitä oman käden oikeutta todella käytetään, ja silloin mukana on aika suuret joukot.

Lumiukko Jeti

Jaan huolen Kolehmaisen kanssa. Kansalaisten täysin oikeutettu raivo maahantunkeutujia kohtaan saattaa aiheuttaa kuolemaanjohtavia väkivallantekoja jo viikonloppuna.  Uhreja voi olla sekä kansalaisten että maahantunkeutujien riveissä.

Jotta uhkaava tilanne ja eskalaatio voidaan välttää tulee poliisin ryhtyä toimenpiteisiin. Helppo ja nopa toimenpide on sulkea vokit viikonlopun ajaksi kaikelta kulkemiselta. Vokkien asukkaiden oikeus kulkea vapaasti häiritsemässä kansalaisia peruutetaan.

Aluksi nyt vain viikonlopuksi ja kun saadaan prosessit toimimaan niin kokonaan. Toinen vaihtoehto on lakkauttaa kansalaisten oikeus vapaaseen kulkemiseen mutta tämä johtaa veriseen vallankumoukseen, suomalaiseen kevääseen, jolloin myös poliisiylijohtaja löytää itsensä roikkumasta katulampusta.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

guest1783

Quote...poliisi tutkii, syyttäjä syyttää ja tuomioistuin tuomitsee.

Lopputuloksena raiskaajalle 9 kk ehdollista vankeutta ja vakavat moitteet.

Poliisiylijohtaja ei viitsisi lässyttää, kyllä kansa tietää, että vaikka näitä "lain mukaan" tuomitaan, oikeutta ei uhri juuri koskaan Suomessa saa.

VeePee

QuoteEi kannattaisi nyt ottaa oikeutta omiin käsiin eikä lähteä ylilyönteihin. Viranomaiset toimivat tehokkaasti, ottavat tekijät kiinni ja saattavat rikosvastuun piiriin, Kolehmainen rauhoittelee.

Olen osin samaa mieltä, eli ei kannata lähteä ylilyönteihin. Muusta olen eri mieltä. Koska viranomaiset eivät toimi tehokkaasti, harvemmin saavat tekijät kiinni ja se rikosvastuukin on lähinnä torumista ja nuhtelua ilman todellisia seuraamuksia niin ainoa vaihtoehto alkaa olla oikeuden ottaminen omiin käsiin. Viranomaiset ovat omalla toiminnallaan aiheuttaneet sen, että luottamus heitä kohtaan lähentelee nollaa, joten tavan kansalaisen ja erityisesti rikoksen uhrin/läheisten vaihtoehdot ovat vähissä. Viranomaiselta pitäisi tulla nyt rikollisiin kohdentuvia tekoja, ei rivikansalaisten alentuvaa rauhoittelua. Ryhdistäytykää!

onni4me

Olen miettinyt, että mitä tekisin jos oma adoptoitu tyttäreni (14v.) raiskattaisiin jonkun aikuisen äijän - tai vähän nuoremmankin - toimesta.

Olen melko rauhallinen ihminen ja nähnyt kaikenlaista, mutta veikkaan että jos tietäisin kuka kyseinen ihminen on, niin ei hyvä voittaisi. Kyseessä on niin karmea teko nuorta ihmistä kohtaan, että tälläiset lässytykset että kyllä me tutkitaan ja syytellään ja sitten annetaan hiukka ehdollista niin ei kauheesti kiinnosta...

Nythän juuri oli tuomion lieventämisen perusteena se, että teko oli julma muttei törkeä...minä sanon, että en olisi julma vaan tekoni täyttäisi törkeän kriteerit.  >:(
Perussuomalaiset on ihan ookoo tappaa koska he saattaisivat heiluttaa persettä - ja myydä sitä - ja sen takia valtion ei tule turvata heidän elämäänsä.
Asraa mukaillen tämä on ihan ookoo asia sanoa täällä modejen mielestä.

Eisernes Kreuz

Quote from: onni4me on 27.11.2015, 17:00:58
Nythän juuri oli tuomion lieventämisen perusteena se, että teko oli julma muttei törkeä...minä sanon, että en olisi julma vaan tekoni täyttäisi törkeän kriteerit.  >:(

Suomalainen oikeusjärjestelmä on häpeällisen huono tuomitsemaan raiskaajia. Ankaraa tuomiota on melkeinpä mahdotonta saada. Laki antaisi mahdollisuuden selvästi kovempiin tuomioihin (joskaan ei oikeasti koviin), mutta tuomarit noudattavat lähes aina omaa rikollisystävällistä linjaansa. Meillä koko rangaistusjärjestelmä oikeastaan asettaa rikollisen uhrin yläpuolelle. Jälkimmäisen oikeusturvalla ei ole niin väliä.

Minulla on kaksi teini-ikäistä tytärtä. Kyllä tässä väkisinkin heistä huolta kantaa, vaikka molemmat ovatkin saaneet nuivaan realismiin perustuvan kasvatuksen, eli osaavat kyllä varoa tietynlaisia tyyppejä.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

Unique387

Quote from: onni4me on 27.11.2015, 17:00:58
Olen miettinyt, että mitä tekisin jos oma adoptoitu tyttäreni (14v.) raiskattaisiin jonkun aikuisen äijän - tai vähän nuoremmankin - toimesta.

Olen melko rauhallinen ihminen ja nähnyt kaikenlaista, mutta veikkaan että jos tietäisin kuka kyseinen ihminen on, niin ei hyvä voittaisi. Kyseessä on niin karmea teko nuorta ihmistä kohtaan, että tälläiset lässytykset että kyllä me tutkitaan ja syytellään ja sitten annetaan hiukka ehdollista niin ei kauheesti kiinnosta...

Nythän juuri oli tuomion lieventämisen perusteena se, että teko oli julma muttei törkeä...minä sanon, että en olisi julma vaan tekoni täyttäisi törkeän kriteerit.  >:(
Mielummin kannattaisi noudattaa törkeäksi osoittautuneen oikeuslaitoksen "oikeaksi"katsomaa linjaa ja olla julma, erittäin julma.
Kyllä tästä oikeuslaitoskin vielä jotain oppii .....eiku ei opi.

Jorma M.


Jos oma tyttö tai poika raiskattaisiin niin ei menisi meikäläisellä putkeen. Saldona olisi raiskaajan lievän tuomion ja naureskelun sietäminen tai hengen poisottaminen raiskaajalta. Kumpikin olisi aika ankea kohtalo. Ikuinen nöyryytys omalle suvulle tai elinkautinen itselle. Täytyy toivoa ettei joudu tekemään valintaa.

joku vastenmielinen poliisiylijohtaja (luulin muuten ettei idiootimpaa ja runkkarimpaa voi valita Paateron tilalle, erehdyin) ei siinä valintatilanteessa paljoa painaisi. 
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

onni4me

Juuh...olinpa tyhmä...julmuus on ihan ookoo, muttei törkeä toiminta.

Miten oikeuslaitos muuten erottaa julman törkeästä? Ihmettelen vaan...

QuoteSivistyssanakirja: julma

säälimätön, armoton, raaka, hirveä, kauhea. esim. Julma hallitsija. Julmat kidutusmenetelmät. Julma ilme. Elämä on julmaa. Olla julma lapsilleen, lapsiaan kohtaan.
(arkikieltä)
a. esim. Isä oli julmana vihainen, kiukkuinen.
b. esim. Tuli julma nälkä. Julman iso. Julman paljon. = julmettu

adjektiivi
joka ei välitä toisten kärsimyksistä, tunteeton ja raaka


Alkuperä
suomalais-permiläinen yulma; sukulaissanat viro julm, pohjoissaame julbmi. Englanniksi cruel

Synonyymisanakirja: julma

julma
paha, epäinhimillinen, sydämetön, pirullinen, raaka, hirveä, kauhea, säälimätön, uhkaava, tyly, raju.

Tuli mieleen, että jos olisi salaliittoteoreetikko, niin Hommaforum on oivallinen keino löytää ja etsiä vääriä mielipiteitä omaavat ihmiset. Toivottavasti Homman nettisalasanat ja muut tiedot ovat turvassa tulevia väärinajattelijoiden vainoja silmälläpitäen. Milloinkahan EUssa otetaan käyttöön Artikla 58? Siinä on loistava pohja "vastavallankumouksellisten" tuomitsemiseen...

https://en.wikipedia.org/wiki/Article_58_(RSFSR_Penal_Code)
Perussuomalaiset on ihan ookoo tappaa koska he saattaisivat heiluttaa persettä - ja myydä sitä - ja sen takia valtion ei tule turvata heidän elämäänsä.
Asraa mukaillen tämä on ihan ookoo asia sanoa täällä modejen mielestä.

MacGyver

Quote from: Jorma M. on 27.11.2015, 17:24:49
...
joku vastenmielinen poliisiylijohtaja (luulin muuten ettei idiootimpaa ja runkkarimpaa voi valita Paateron tilalle, erehdyin) ei siinä valintatilanteessa paljoa painaisi.

Kriteeri poliisiylijohtajan paikalle.
Ylijohtaja Kolehmainen ottakoon itse sen omaan käteensä.

Poliisi vaikuttaa olevan täysin sekaisin. Sisäministeriöstä tullee sellaiset ohjeistukset ettei normaalilla järjellä varustetut poliisit kykene enää tehtäviinsä.

Råg

Varmasti otan, jos toisena vaihtoehtona on antaa maahan änkeneen joukon määritellä missä saan tai on turvallista liikkua.
Lampaista tulee lapasia.

Alaric

Minäkin toivon samaa asiaa kuin herra poliisiylijohtaja, mutta en yhtään ihmettele, jos näitä ylilyöntejä tulee tapahtumaan esimerkiksi raiskausten uhrien sukulaisten toimesta. Luotto oikeuslaitokseen rupeaa monilla olemaan melko vähäistä ja monen lapsia omaavan tutun suusta olen kuullut, että mikäli vastaava osuisi omaan lähipiiriin, niin raiskaajalta lähtisi henki tai ainakin pahoinpideltäisiin henkihieveriin. Ja sen tiedän, että nämä henkilöt eivät puhu lämpimikseen. Ilmapiiri kiristyy ja väkivalta yleistyy, monikulttuurisen yhteiskunnan ihanaa arkea.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Faidros.

Quote from: Faidros. on 27.11.2015, 15:13:55
Quote
Poliisiylijohtaja: Ei kannattaisi nyt ottaa oikeutta omiin käsiin eikä lähteä ylilyönteihin

Poliisiylijohtaja on hyvä vaan ja kertoo sitten paremman ajankohdan! >:( >:( >:(

Luotan kyllä Seppo Kolehmaiseen, sillä eihän muuten kansa olisi äänestänyt häntä poliisiylijohtajaksi? ???

Tusina, helvetin kuustoista, vai tiu täyteen, sittenkö kansalla on oikeus ottaa käsiinsä muutakin kuin oma ky...?

Koska poliisi ottaa oikeuden käsiinsä, tai luovuttaa sen kykeneville, HÄH!?>:(
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

MW

Quote from: Unique387 on 27.11.2015, 17:19:44
***
Kyllä tästä oikeuslaitoskin vielä jotain oppii .....eiku ei opi.

Väkivaltarikollisen julmuus ei tee väkivallasta törkeää, vai mikä se viesti on, joka tällä tuomiolla haluttiin välittää? Rikolliset ovat julmia, kestä kuin uhri?

pekkaper

Poliisi varmaan kyllä hoitaa hommansa niin hyvin kuin resurssien rajoissa on mahdollista, mutta samaa ei sitten voi sanoa oikeuslaitoksesta tai hallituksesta.

Melkein kyllä nykyisellään KKK-miehet ja Vokkien kivittäjät alkavat olla valitettavasti sitä ainoaa olemassa olevaa toimintaa partalapsitulvaa vastaan, kun Säälittävyyssuomalaisetkin istuvat vain hiljaa eivätkä saa mitään aikaan, ja muita uskottavia maahanmuuttokriittisiä puolueita ei Suomessa edes ole. ISIS:n Ranskan isku, nyt tosin voi parhaassa tapauksessa saada hommaan edes jotain pientä järkeä EU-tasolla, mutta kotimaan osalta näyttää kyllä erittäin synkältä.
Soini ulos, sitten tulos!

Tapza

Quote from: Jorma M. on 27.11.2015, 17:24:49

Jos oma tyttö tai poika raiskattaisiin niin ei menisi meikäläisellä putkeen. Saldona olisi raiskaajan lievän tuomion ja naureskelun sietäminen tai hengen poisottaminen raiskaajalta. Kumpikin olisi aika ankea kohtalo. Ikuinen nöyryytys omalle suvulle tai elinkautinen itselle. Täytyy toivoa ettei joudu tekemään valintaa.

Ei passaa lähteä henkeä poisottamaan. Jos onnistuu niin voi tulla se elinkautinen.

Toisaalta jos raiskatun lapsen vanhempi lähtee viinapullon huiviin tempaistuaan tunnekuohuksissa ajamaan vastaanottokeskukseen tarkoituksenaan ilmaista esimerkiksi karjahdellen tyytymättömyytensä rikastajan toimintaan ja siinä matkalla ajoneuvo lipeää hallinnasta ajautuen rikastajan päälle aiheuttaen tämän välittömän kuoleman niin minkä sille voi. Sellaiseen pitää vain tottua, takaisin lintukotoon ei ole paluuta. Törkeä rattijuoppous, törkeä liikenteen vaarantaminen ja kuolemantuottamus tuomiot siitä tietysti tulee mutta ei auta, se pitkä ehdollinen on sitten vain hampaita kiristellen kärsittävä.

disclaimer: ketään mihinkään kehoittamatta toteamuksena vain tämä.
∆v = ve⋅ln(m0/mf)

Haplotaxida

Tapoja ottaa "oikeus omiin käsiin" on monenlaisia, eikä sen aina tarvitse johtaa suoraan väkivaltaan ja vahingontekoihin.

Jos vaikkapa vastaanottokeskuksen ympärillä esiintyy esim. seksuaalista häirintää huomattavasti, eikä sitä saada kuriin yrityksistä huolimatta, niin esim. isomman joukon painokas ja vihainen mielenilmaisu häirinnästä voisi saada monen vastaanottokeskuksessa oleilevan mietteliääksi siitä, että mihin sitä on tultu ja mitä sitä oikeastaan uskaltaa tehdä - ja kannattaisiko myös vastaanottokeskuksessa olevan kaverin tekemisiin mahdollisesti puuttua. Suoraa palautteenantoa siis, silloin kun sitä voidaan antaa eli kun esim. tiedetään missä ongelmanaiheuttaja tai -aiheuttajat ovat.

Tietty on toki huomioitava se, etteivät kaikki tietyssä tilassa oleilevat välttämättä ole mitään ongelmanaiheuttajia, suuren osan ollessa ehkä täysin sivullisia ja syyttömiä. Jo sen vuoksi tällaisten mielenilmaisujen ja niiden julkiasujen pitäisi kohdistua ennen kaikkea ilmiöön (esim. seksuaaliseen häirintään), eikä mahdollisesti ilmentyä kansanryhmää vastaan kiihottamisena.

Siis jos tällaiselle tulee tarvetta, mikäli viranomaiset eivät saa tilannetta hallintaan. Globaalisti mielenilmaisut eivät olisi edes mitenkään tavattomia. Onhan Intiassakin raiskaustapaukset aiheuttaneet mielenosoituksia.

Päättäväisyydellä saadaan paljon aikaan, kun ja jos sitä löytyy joukkovoiman muodossa - lopulta.
THL - Turhuuden ja huolettomuuden laitos