News:

Mikäli foorumi ei jostain syystä vastaa, paras paikka löytää ajantasaista tietoa on Facebookin Hommasivu,
https://www.facebook.com/Hommaforum/
Sivun lukeminen on mahdollista myös ilman FB-tiliä.

Main Menu

2015-11-24 HU:Naisten ahdistelu lisääntynyt ympäri maan–viheltelyä ja kähmimistä

Started by Heikki Luoto, 24.11.2015, 18:24:41

Previous topic - Next topic

rähmis

Seksuaalisesta ahdistelusta yli 500 ilmoitusta – iso nousu viime syksynä

Yhä useampi suomalainen kokee joutuneensa loukkaavan koskettelun, kourimisen tai puristelun kohteeksi. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo, että poliisin pitää näkyä kesällä kaupunginosissa ja tapahtumissa, joissa riski joutua ahdistelluksi arvioidaan suureksi.

Yhä useampi suomalainen kokee joutuneensa seksuaalisen ahdistelun kohteeksi. Poliisille tehtyjen ilmoitusten määrä on lisääntynyt viime syksystä lähtien tuntuvasti. Keväällä niiden määrässä on tapahtunut laskua, mutta ilmoituksia on yhä tehty kymmeniä kuukaudessa.
Seksuaalinen ahdistelu tuli rangaistavaksi teoksi syyskuussa 2014. Sen jälkeen ilmoituksia on tehty yli 500. Ensimmäisen vuoden aikana poliisille ilmoitettiin ahdistelusta keskimäärin vajaat kaksikymmentä kertaa kuukaudessa. Viime lokakuusta lähtien ilmoitusten määrä nousi joinakin kuukausina jopa yli viidenkymmenen.

Loukkaavasta koskettelusta tehtyjen ilmoitusten määrä on kevään aikana laskenut, mutta niitä on tehty kevätkuukausinakin useita kymmeniä.

Kuluvan vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana poliisille on kertynyt ilmoituksia ahdistelusta jo lähes 170. Määrä on kolminkertainen viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Suomalaisia ja ulkomaalaisia epäiltyjä yhtä paljon

Julkisuudessa käyty keskustelu on voinut vaikuttaa ilmoitusten määrään.

– Sitä en tarkalleen osaa sanoa. Toivon mukaan tämän ilmiön tuominen avoimemmaksi ja avoimeksi, että siinä ei ole mitään salattavaa, tuo rohkeutta tehdä rikosilmoitus aina, kun on edellytykset, sanoo poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen.

Turvapaikanhakijoihin kohdistuneet epäilyt eivät Kolehmaisen mukaan yksin selitä kasvaneita ilmoitusmääriä.   

– Ei yksin turvapaikanhakijoiden tekemät, heitäkin joukossa on. Mutta tilastojen mukaan seksuaalisesta ahdistelusta noin puolet on kantasuomalaisten tekemiä ja noin puolet ulkomaalaistaustaisten tekemiä. Siinä luvussa ei ole eritelty erikseen turvapaikanhakijoita, vaan kaikki on yhdessä kokonaisuudessa.

Ulkomaalaisten osuus on kasvanut, sillä viime vuonna tammi-huhtikuussa ulkomaalainen oli epäiltynä joka neljännessä ahdistelutapauksessa, kun tekijä oli tiedossa. Tänä vuonna ulkomaalaisia epäiltyjä on ollut alkuvuodesta yhtä paljon kuin suomalaisia.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen toivoo, että  tieto ahdistelun laittomuudesta ja poliisin aktiivinen puuttuminen näkyvät kesällä.

– Henkilökohtaisesti toivon, että teot eivät lisäänny, ja että tämä poliisin ennaltaehkäisevä työ tähän mennessä ja ilmiöstä puhuminen ja sen julkiseksi saattaminen aiheuttaisi sen, että tekoja ei tapahdu.

Kolehmaisen mielestä poliisin tulisi mahdollisuuksien mukaan näkyä erityisesti sellaisissa paikoissa, joissa riski joutua seksuaalisen ahdistelun kohteeksi on suuri.

– Suuret yleisötilaisuudet, tietyt kaupunginosat, tämän tyyppiset kuuluvat siihen analyysin piiriin, minne partiointia ja poliisitoimintaa on suunnattava.

– Merkitystä on myöskin sillä, että käydään keskustelemassa ja annetaan tietoa esimerkiksi turvapaikanhakijoille, että mitkä ovat pelisäännöt Suomessa. Näyttää siltä, että tässä on onnistuttu.

Yle

Alaric

Hmm... mitähän tuossa viime syksynä mahtoi tapahtua, kun ilmoitukset seksuaalisista ahdisteluista lähtivät kasvuun? Kokivatko suomalaiset jonkinlaisen ahaa-elämyksen julkisen keskustelun myötä ja alkoivat tekemään enemmän ilmoituksia vai voisiko niillä rajan yli tulleilla paskastanilaisilla läpsyttelijöillä olla silti jotain tekemistä asian kanssa?

Poliisiylijohtaja kiittelee jutun lopussa poliisia siitä, että on onnistuttu kertomaan turvapaikanhakijoille pelisäännöistä Suomessa. Hyvin näyttää tehonneen, hienoa.

Luulisi, että hälytyskellot alkaisivat soimaan edes jossain, jos jumalauta nykyään jo PUOLET ilmoitetuista seksuaalisista ahdisteluista ovat ulkomaalaisten tekemiä. Ei tuota voi enää selittää millään "näistä vain ilmoitetaan herkemmin" -paskapuheilla.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Tavan

Quote from: Alaric on 29.05.2016, 18:42:08

Poliisiylijohtaja kiittelee jutun lopussa poliisia siitä, että on onnistuttu kertomaan turvapaikanhakijoille pelisäännöistä Suomessa. Hyvin näyttää tehonneen, hienoa.

Jos numerot pitävät paikkansa, niin keväällä ahdisteluja on ollut vähemmän kuin syksyllä, mikä on tulkittavissa onnistumiseksi valistustyössä. Olisin kuvitellut, että turvisten suorittamat ahdistelut räjähtäisivät käsiin näin kevään tullen, mutta ilmeisesti ei sittenkään? Pelättiinkö täällä turhaan?
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.

Arkipiispa

QuoteMutta tilastojen mukaan seksuaalisesta ahdistelusta noin puolet on kantasuomalaisten tekemiä ja noin puolet ulkomaalaistaustaisten tekemiä.

Minusta tuossa luvussa on puolet liikaa. Olenko siis rasisti vai feministi ?
"Kelle täällä pitää maksaa ettei kaikki olis niin paskaa" - Ellinoora/Carrie
Polpo:lle tiedoksi: kirjoitukseni arvionnissa on sovellettava Poen lakia.

Blanc73

Tänä vuonna ulkomaalaisia epäiltyjä ollut yhä paljon kuin suomalaisia epäiltyjä?! Uskomaton yliedustus mamuilla, kun vertaa siihen paljon heitä tässä maassa notkuu. Kuvottavaa roskasakkia tänne tunkee loisimaan ja sikailemaan  >:(
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

FadeAway

Suomessa asuvista alle 5% on ulkomaalaisia, mutta ahdisteluissa 50%.
On paljon vaikeampi purkaa syntynyttä ongelmaa, kuin ennaltaehkäistä se.

Siili

Quote from: Tavan on 29.05.2016, 18:45:55
Jos numerot pitävät paikkansa, niin keväällä ahdisteluja on ollut vähemmän kuin syksyllä, mikä on tulkittavissa onnistumiseksi valistustyössä. Olisin kuvitellut, että turvisten suorittamat ahdistelut räjähtäisivät käsiin näin kevään tullen, mutta ilmeisesti ei sittenkään? Pelättiinkö täällä turhaan?

En tiedä räjähdyksestä, mutta tapausten kolminkertaistuminen vuoden aikana on minusta riittävän huolestuttava asia, eikä anna aihetta helpotuksen huokaukseeen.  Toukokuun tarkkoja tilastojahan ei vielä ole.

QuoteKuluvan vuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana poliisille on kertynyt ilmoituksia ahdistelusta jo lähes 170. Määrä on kolminkertainen viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

kylähullu

Miten musta tuntuu että toi ilmoitusten lasku suunta johtuu siitä et ihmiset ei jaksa/huvitä tehdä ilmotusta. Teet ilmoituksen ja sua syytetään rasistiksi tai epäillään hiipivää skitsofreniaa. Tiedät että ilmotus ei johda mihinkään niin mitä järkee ilmottaa mitään.

Saturoitunut

Hetkinen, eikö noita ahdisteluja pitänyt tapahtua jatkuvasti kaikkialla han-suomalaistenkin tekemänä? Viisimiljoonainen kansa saa aikaiseksi huimat 20 ahdistelua kuussa?

foobar

Quote from: Tavan on 29.05.2016, 18:45:55
Quote from: Alaric on 29.05.2016, 18:42:08

Poliisiylijohtaja kiittelee jutun lopussa poliisia siitä, että on onnistuttu kertomaan turvapaikanhakijoille pelisäännöistä Suomessa. Hyvin näyttää tehonneen, hienoa.

Jos numerot pitävät paikkansa, niin keväällä ahdisteluja on ollut vähemmän kuin syksyllä, mikä on tulkittavissa onnistumiseksi valistustyössä. Olisin kuvitellut, että turvisten suorittamat ahdistelut räjähtäisivät käsiin näin kevään tullen, mutta ilmeisesti ei sittenkään? Pelättiinkö täällä turhaan?

Tilastoinnin viive on yleensä vähintään pari kuukautta.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Elemosina

Neljän kuukauden aikana siis 170 tapausta. Tarkoittanee vielä kylmähköjä tammi-huhtikuuta.
Joka päivä vähintään yksi ahdistelu ja varmaan viikonloppuisin vähän enemmän.

Ja kesä on vasta alkamassa.
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

UgriProPatria

Matuinvaasio sai myös suomalaiset seksuaalirikolliset intoutumaan.

Suomalainen seksuaalirikollinen ei välttämättä ole jokin kaistapäältä vaikuttava hiippari, jolla silmät pyörii päässä ja kuola valuu suupielistä hänen jolkottaessa käpälät edessään uhriensa perässä: "Tattoo piuu!"

Seksuaalirikollinen on yleensä nk. tavalliselta, normaali mieheltä (/ naiselta) vaikuttava, mukava, luottamusta herättävä, ennenkuin hetki koittaa ja alkaa tapahtua. Silloin huomaa, kuinka vähän ihmiset loppujen lopuksi tuntevat toisensa.

Vihervasemmistolainen politikointi ja islam ovat varmastikin myös lisänneet, ei niinkään suomalaisten seksuaalirikollisten itsensä, kuin heidän tekojensa määrää. Itse rikolliset ovat aina olleet sitä mitä ovat ja luultavasti harvempi, nk. terve mies yhtäkkiä sekoaa, vaikka näinkin voi käydä. Tekijä on yleensä nk. ammattilainen asiassaan, se on hänen seksuaalinen suuntautumisensa ja hän on tehnyt sitä kauan.

Saattaa myös olla, että ilmoitusten määrä on lisääntynyt siksikin, että asiasta on puhuttu paljon ja uhrit rohkaistuvat enemmän viemään asian poliisin tietoon.

AkseliMaki

Quote from: Saturoitunut on 29.05.2016, 19:06:54
Hetkinen, eikö noita ahdisteluja pitänyt tapahtua jatkuvasti kaikkialla han-suomalaistenkin tekemänä? Viisimiljoonainen kansa saa aikaiseksi huimat 20 ahdistelua kuussa?

Tietysti tapahtuu. Ei niistä vaan tehdä rikosilmoituksia.

Siili

Seksuaalisen ahdistelun kolminkertaistumisen vuodessa pitäisi periaatteessa pistää Naisasailiitto Unionin repimään pelihouusunsa.  Jotenkin vaikuttaa kuitenkin siltä, että tässä nousussa on sellainen sivumaku, ettei Unioni asiaa suuremmasti esille nosta.

Roope

Quote from: rähmis on 29.05.2016, 18:31:03
Turvapaikanhakijoihin kohdistuneet epäilyt eivät Kolehmaisen mukaan yksin selitä kasvaneita ilmoitusmääriä.   

– Ei yksin turvapaikanhakijoiden tekemät, heitäkin joukossa on. Mutta tilastojen mukaan seksuaalisesta ahdistelusta noin puolet on kantasuomalaisten tekemiä ja noin puolet ulkomaalaistaustaisten tekemiä. Siinä luvussa ei ole eritelty erikseen turvapaikanhakijoita, vaan kaikki on yhdessä kokonaisuudessa.

Niinpä, mutta poliisin tiedossa on myös se luku, johon on eritelty erikseen vain turvapaikanhakijat.

Tätä on poliisin tiedottaminen nykyään.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Eino P. Keravalta

Quote from: Roope on 29.05.2016, 19:25:40
Quote from: rähmis on 29.05.2016, 18:31:03
Turvapaikanhakijoihin kohdistuneet epäilyt eivät Kolehmaisen mukaan yksin selitä kasvaneita ilmoitusmääriä.   

– Ei yksin turvapaikanhakijoiden tekemät, heitäkin joukossa on. Mutta tilastojen mukaan seksuaalisesta ahdistelusta noin puolet on kantasuomalaisten tekemiä ja noin puolet ulkomaalaistaustaisten tekemiä. Siinä luvussa ei ole eritelty erikseen turvapaikanhakijoita, vaan kaikki on yhdessä kokonaisuudessa.

Niinpä, mutta poliisin tiedossa on myös se luku, johon on eritelty erikseen vain turvapaikanhakijat.

Tätä on poliisin tiedottaminen nykyään.

No mutta ehkä se luku ei kestänyt päivänvaloa.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

foobar

Quote from: Siili on 29.05.2016, 19:24:58
Seksuaalisen ahdistelun kolminkertaistumisen vuodessa pitäisi periaatteessa pistää Naisasailiitto Unionin repimään pelihouusunsa.  Jotenkin vaikuttaa kuitenkin siltä, että tässä nousussa on sellainen sivumaku, ettei Unioni asiaa suuremmasti esille nosta.

Kannattaa muistaa että Suomessa on aina ahdisteltu ja joukkoraiskailtu. Ne ovat asioita joiden kasvusta ei kannata olla huolestunut, ellei satu olemaan Unionin edustaja. Silloin onneksi syyllinen löytyy näppärästi oikeasta paikasta. Edes faktoja ei tarvitse tarkistaa...
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

xor_rox

Quote from: FadeAway on 29.05.2016, 18:51:50
Suomessa asuvista alle 5% on ulkomaalaisia, mutta ahdisteluissa 50%.

Vielä kun näkisi, kuinka suuri osuus suomalaisten tekemistä ahdisteluista on uussuomalaisten tekemiä, niin voisi tilasto näyttää entistä karummalta.

Edit: Jaa, kyllä tuossa puhutaan kantasuomalaisista. Ihmettelen hieman, että miten määrittely tässä tapauksessa tehty.

Maastamuuttaja

"Heitäkin on", siis ulkomaalaisia raiskaustilastoissa. Kolehmainen syyllistyy nyt rasismiin poiketessaan poliisin ja sisäministeriön perinteiseltä tiedotuslinjauksesta. Hienoa on, että K. yhtyy kansalaisten toivomukseen raiskaustapahtumien tulevasta vähenemisestä. Kun poliisi jotain toivoo, se varmaan toteutuu. Varsinkin kun kaikki Suomen muutkin johtajat ovat erinomaisia toivojia. 


Saturoitunut

Quote from: AkseliMaki on 29.05.2016, 19:23:30
Quote from: Saturoitunut on 29.05.2016, 19:06:54
Hetkinen, eikö noita ahdisteluja pitänyt tapahtua jatkuvasti kaikkialla han-suomalaistenkin tekemänä? Viisimiljoonainen kansa saa aikaiseksi huimat 20 ahdistelua kuussa?

Tietysti tapahtuu. Ei niistä vaan tehdä rikosilmoituksia.

Tietysti? Sinulla on tästä jotain tietoa?

takalaiton

Quote
Viime lokakuusta lähtien ilmoitusten määrä nousi joinakin kuukausina jopa yli viidenkymmenen.

Voisi sanoa, että määrä nousi jopa sataan kuukaudessa:

Quote
IS:n tietojen mukaan pelkästään marraskuussa tuli ilmi noin sata seksuaalista ahdistelutapausta, joista epäillään turvapaikanhakijoita. Epäillään, että nuoria tyttöjä on esimerkiksi suudeltu väkisin, ahdisteltu sanallisesti, minkä lisäksi heitä on kähmitty ja kourittu.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001044884.html

Siis ei hätää, nyt ollaan selvästi laskutrendissä ahdistelujen osalta. Maahanmuuttovirasto voi onnitella itseään toimivista kotouttamiskäytännöistä, mm. tästä huippuluokan kännykkäkurssista. Kova työ alkaa kantaa hedelmää.

Quote
Näin turvapaikanhakijoille kerrotaan seksistä kännykkäkurssilla: "Lasse tarttuu Maijaa olkapäistä..."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001065072.html
Oulu is not safe - start deportations.

foobar

Quote from: Saturoitunut on 29.05.2016, 19:30:29
Quote from: AkseliMaki on 29.05.2016, 19:23:30
Quote from: Saturoitunut on 29.05.2016, 19:06:54
Hetkinen, eikö noita ahdisteluja pitänyt tapahtua jatkuvasti kaikkialla han-suomalaistenkin tekemänä? Viisimiljoonainen kansa saa aikaiseksi huimat 20 ahdistelua kuussa?

Tietysti tapahtuu. Ei niistä vaan tehdä rikosilmoituksia.

Tietysti? Sinulla on tästä jotain tietoa?

Akseli Mäeltä toivoisi tosiaankin evidenssiä varmoille toteamuksilleen. Ymmärrän toki, että ne ovat tuolla tiedostavissa piireissä halveksuttavia juttuja, mutta jos niitä edes kerran tipahtaisi tänne, uskottavuus voisi nousta sieltä terroristisolujen ihannoijista edes vähän.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Ullatusnillitus

QuoteSuuret yleisötilaisuudet, tietyt kaupunginosat, tämän tyyppiset kuuluvat siihen analyysin piiriin, minne partiointia ja poliisitoimintaa on suunnattava.

Rohkea veikkaus: itäiset kaupunginosat.

Siili

Quote from: Eino P. Keravalta on 29.05.2016, 19:27:27
Quote from: Roope on 29.05.2016, 19:25:40
Quote from: rähmis on 29.05.2016, 18:31:03
Turvapaikanhakijoihin kohdistuneet epäilyt eivät Kolehmaisen mukaan yksin selitä kasvaneita ilmoitusmääriä.   

– Ei yksin turvapaikanhakijoiden tekemät, heitäkin joukossa on. Mutta tilastojen mukaan seksuaalisesta ahdistelusta noin puolet on kantasuomalaisten tekemiä ja noin puolet ulkomaalaistaustaisten tekemiä. Siinä luvussa ei ole eritelty erikseen turvapaikanhakijoita, vaan kaikki on yhdessä kokonaisuudessa.

Niinpä, mutta poliisin tiedossa on myös se luku, johon on eritelty erikseen vain turvapaikanhakijat.

Tätä on poliisin tiedottaminen nykyään.

No mutta ehkä se luku ei kestänyt päivänvaloa.

Jos vaikkapa turvapaikanhakijat vastaisivat neljänneksestä tapauksista (n. kymmenen kuukaudessa), niin eipä se kovin hyvältä kuulostaisi.   Parempi hämärtää lukuja tuolloin, koska niiden esille tuominen aiheuttaa vain yleistä vitutusta, eikä korjaa tilannetta millään tavoin.

UgriProPatria

Quote from: Saturoitunut on 29.05.2016, 19:30:29
Quote from: AkseliMaki on 29.05.2016, 19:23:30
Quote from: Saturoitunut on 29.05.2016, 19:06:54
Hetkinen, eikö noita ahdisteluja pitänyt tapahtua jatkuvasti kaikkialla han-suomalaistenkin tekemänä? Viisimiljoonainen kansa saa aikaiseksi huimat 20 ahdistelua kuussa?

Tietysti tapahtuu. Ei niistä vaan tehdä rikosilmoituksia.

Tietysti? Sinulla on tästä jotain tietoa?

Tästä on kyllä silloin tällöin julkisuudessa poliisi kertonut, että vain n. 10% raiskaus- / seksuaalirikoksista tulee poliisin tietoon. Luultavasti tuokin on yläkanttiin arvioitu. Veikkaisin, että 1% tulee tietoon ja 99% tapauksissa uhri on päättänyt olla kertomatta.

Tähän on uhreilla useita eri syitä. Jo ihan ikäkysymyskin, uhrit kun ovat enemmälti lapsia ja nuoria.

Kim Evil-666

Quote from: rähmis on 29.05.2016, 18:31:03
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen toivoo, että  tieto ahdistelun laittomuudesta ja poliisin aktiivinen puuttuminen näkyvät kesällä.

– Henkilökohtaisesti toivon, että teot eivät lisäänny, ja että tämä poliisin ennaltaehkäisevä työ tähän mennessä ja ilmiöstä puhuminen ja sen julkiseksi saattaminen aiheuttaisi sen, että tekoja ei tapahdu.

Toivotaan, toivotaan, toivotaan, että Suomi saisi matuttoman maa-a-aan!

Tekoja tumpelot! Tämä paska ei millään toivomalla lopu, vaan aktiivisella puuttumisella, sekä poliisilta, että poliittisilta päättäjiltä ja virkamiehiltä.

Matut nippusiteisiin ja tukasta ulos. Rajat kiinni ja keskisormen tervehdys Eurostoliitolle.....se hajoaa joka tapauksessa.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Finis Finlandiae

Mamujen kannalta ikävän tilaston johdosta kantasuomalaisten osuutta tuli nostaa, joten poliisijohto kirjautti omien muniensa kaivelut mukaan ahdistelutapauksiin. Ahkerimmat tekivät jopa ylityötä, että saatiin puntit edes joten kuten tasan.
PolpoSTASI: "Jos tämä tori olisi tarkoitettu suomalaisille, täällä olisi suomalaisille tarkoitettuja penkkejä. Häivy!"

GER = paskan kemiallinen merkki
Pakkoruotsi = /c:stä!
YLE - powered by 3000+ mokuidioottia.

Saturoitunut

Quote from: UgriProPatria on 29.05.2016, 19:35:26
Tästä on kyllä silloin tällöin julkisuudessa poliisi kertonut, että vain n. 10% raiskaus- / seksuaalirikoksista tulee poliisin tietoon. Luultavasti tuokin on yläkanttiin arvioitu. Veikkaisin, että 1% tulee tietoon ja 99% tapauksissa uhri on päättänyt olla kertomatta.

Tähän on uhreilla useita eri syitä. Jo ihan ikäkysymyskin, uhrit kun ovat enemmälti lapsia ja nuoria.

Poliisi voi hokea kliseitä kansalle niin paljon kuin haluaa. Minä haluaisin tietää, mihin lukuihin juttu perustuu.

räsänen

Quote from: Arkipiispa on 29.05.2016, 18:46:48
QuoteMutta tilastojen mukaan seksuaalisesta ahdistelusta noin puolet on kantasuomalaisten tekemiä ja noin puolet ulkomaalaistaustaisten tekemiä.

Minusta tuossa luvussa on puolet liikaa. Olenko siis rasisti vai feministi ?


En tiedä kumpi olet. Riippuu täysin siitä kumpi puolikas on mielestäsi liikaa?

UgriProPatria

Quote from: Saturoitunut on 29.05.2016, 19:48:50
Quote from: UgriProPatria on 29.05.2016, 19:35:26
Tästä on kyllä silloin tällöin julkisuudessa poliisi kertonut, että vain n. 10% raiskaus- / seksuaalirikoksista tulee poliisin tietoon. Luultavasti tuokin on yläkanttiin arvioitu. Veikkaisin, että 1% tulee tietoon ja 99% tapauksissa uhri on päättänyt olla kertomatta.

Tähän on uhreilla useita eri syitä. Jo ihan ikäkysymyskin, uhrit kun ovat enemmälti lapsia ja nuoria.

Poliisi voi hokea kliseitä kansalle niin paljon kuin haluaa. Minä haluaisin tietää, mihin lukuihin juttu perustuu.

Enpä todellakaan tiedä, kuin että epäilemättä luvut on päätelty sen perusteella mitä naisilta ja lapsilta esim. rikostututkinnoissa, jatkuneissa hyväksikäyttötapauksissa on kuultu. Kai poliisi osaa noista jonkinlaisen prosenttilaskelman tehdä.

Jos poliisilla on tieto 500 tapauksesta tältä ajalta, totuus on 5000 - 50 000.