News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-11-20 TS: Koti ei voi kieltää suvaitsevaisuuden opetusta koulussa

Started by Kallan, 20.11.2015, 07:51:32

Previous topic - Next topic

Kallan

QuoteNurmijärveläinen äiti kielsi lastaan osallistumasta koulun järjestämiin suvaitsevaisuus- ja pakolaiskeskusteluihin. Perusopetuksen suvaitsevaisuutta edistävästä tehtävästä määrätään perusopetuslaissa.

Sosiaalisessa mediassa leviää nurmijärveläisen äidin tilapäivitys, jossa hän kertoo pyytäneensä 10-vuotiaan tyttärensä koulua ilmoittamaan mahdollisista suvaitsevaisuus- ja pakolaiskeskusteluista etukäteen.

Äiti kieltää lastaan osallistumasta kyseisille tunneille, koska perhe ei hyväksy Suomen pakolaispolitiikkaa eikä SPR:n tai Unicefin toimintaa.

"Lapsi saa kotoa suvaitsevaisuuskasvatuksen esimerkiksi matkustelun muodossa", äiti kirjoittaa.

Äiti kertoo koulun rehtorin hämmentyneen yhteydenotosta mutta luvanneen kirjata joka perjantai tulevan viikon tapahtumat koulun yhteiseen verkkojärjestelmään. Rehtori oli myös kehottanut äitiä tutustumaan opetushallituksen sivuilla peruskoulujen yhteiseen opetussuunnitelmaan.

Äiti sanoo ymmärtävänsä, että oppivelvollisuus sitoo hänen lastaan, mutta suvaitsevaisuuspuheet eivät hänen mukaansa siihen kuulu.

Opetushallituksen opetusneuvoksen Leena Nissilän mukaan vastaus on yksiselitteinen. Laki määrää, että perusopetuksen avulla on edistettävä suvaitsevaisuutta ja kulttuurien välistä ymmärrystä.

– Kun koulussa joko oppiaineiden tunneilla tai yhteisissä tapahtumissa käsitellään näitä säädöksiin ja opetussuunnitelman perusteisiin perustuvia tavoitteita, niistä ei voida vapauttaa, Nissilä toteaa.

Lakiin pohjaavat opetussuunnitelman perusteet käsittelevät suvaitsevaisuuden edistämistä perusopetuksen arvopohjaa kuvaavassa luvussa.

Perusopetuslain mukaan oppilaiden kasvua on tuettava ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen. Valtioneuvoston asetuksen mukaan tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että opetus edistää kulttuurien sekä aatteellisten, maailmankatsomuksellisten ja uskonnollisten perinteiden tuntemista ja ymmärtämistä.

– Asetuksessa todetaan myös, että opetus ja kasvatus tukevat oppilaiden kasvua erilaisuuden kunnioittamiseen sekä vastuullisuuteen, yhteistyöhön ja toimintaan, joka edistää ihmisryhmien, kansojen, aatteiden, uskontojen ja kulttuurien välistä kunnioitusta ja luottamusta, Nissilä kiteyttää.

Jane Doe

"Koti ei voi kieltää marxismi-leninismin opetusta koulussa". Sama asia. Samaa skeidaa.

Täytyy jo nyt alkaa pedata omalle ipanalle sitä ajatusta, että kaikki mitä aikuiset sinulle kertovat, eivät ole totta*. Ja että 1+1=2 pitää kyllä paikkansa, mutta sateenkaari + yksisarvinen = kumbayah on valetta.

*Tosin sillä alleviivauksella, että äiti on aina oikeassa, silloinkin kun on väärässä.
Wippajei!

Eurytmistinä alkaa mielikuvitus elää..

Hot Fuzz

Pidän lapsiin kohdistettua propagandaa erityisen härskinä, tuokin "oppiaine" on lähinnä rinnastettavissa uskontoon ja lapsen poissaolo tunnilta vakaumuksellisista syistä pitäisi olla ilmoitusluontoinen asia. Muutenkin mitä olen omien lapsien koulunkäyntiä seurannut niin tunneilla ja aineissa on todella paljon "tyhjäkäyntiä" ja in this economy kannattaisi ehdottomasti keskittyä enemmän matematiikan, kielien, biologian, kemian yms. aineiden opetukseen eikä tällaisen aattellisen trendin pakkosyöttämiseen.

Edit. Pitää vielä lisätä, että poikalasten vanhempana nykyinen koulusysteemi suosii mielestäni tyttöjä, ja tällaiset lässynlää tunnit auktoriteetittomien täti-ihmisten pitäminä ovat jatkumoa ko. ilmiöön.   

Kim Evil-666

Eiköhän tuo suvaitsevaisuuden opetus tulisi kohdentaa yksinomaan maatamme rikastuttavien kultamunien jälkeläisille. Voisi promile karvakätösistäkin oppia talon tavoille.

Kantiksille kohdennettu suvaitsevaisuuden tyrkyttäminen näyttäytyy lähinnä puna-vihreältä aivopesulta.

Pitääkö tulevaisuuden pilaaminen aloittaa jo lapsesta. Aikuiset osaavat näköjään tehdä sen ihan ilman mitään suvaitsevaisuus oppeja, kuten nähty on. Näissä koululaisissa olisi sentään toivoa järjen käyttöön, vai sitäkö siellä koululaitoksessa pelätäänkin.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Faidros.

Koskahan hallitus kieltää kotiopetuksen mahdollisuuden?
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Bwana

Ihmisyyteen ja eettisyyteen kasvatetaan elämänkatsomustiedon tunneilla, samoin uskonnon. Tämä myös siis opetussuunnitelman mukaan. Tuo "suvaitsevaisuus" on sitten virallista "piilo-opetussuunnitelmaa", jota toteutetaan muissa oppiaineissa. Tai niin, eihän se piilossa ole kun se valtakunnallisessa OPS:ssä kerran on. Me kaikki varmaankin muistamme, mitä perusopetuksen osalta monikulttuurin opettamisesta on kirjoitettu. Sehän meni jotenkin näin: "Monikulttuuriin ongelmat on ohitettava ja esiin on nostettava vain positiivisia puolia" tms.

On hassua, että noissa "selkeästi" vanhakantaisen "ideologisissa" oppiainessa vanhemmilla on valinnan mahdollisuus. Ilmeisesti on niin, että monikulttuurisuus on noussut koululaitoksessa samaan asemaan mikä "kodilla, uskonnolla ja isänmaalla" oli vielä 50-vuotta sitten, jolloin niiden asemaa (ehkä oikeutetustikin) alettiin ajaa alas.

On myös jännää, että lapsen ei tarvitse osallistua esimerkiksi musiikin tunneille jos hänen vanhempiensa vakaumus sen kieltää. Musiikki kuitenkin oppiaineena kehittää ajattelun luovaa, divergenttiä puolta. Tuon ajattelun kehityksen "tulokset" saattavat nousta näkyviin jollain aivan muulla elämän alueella. Kieltämällä lapselta musiikki "vahingoitetaan" lapsen ajattelun kehitystä. En viitsi edes mainita lapsen kehitystä vahingoittavaa liikuntatuntien kieltoa "moraalisien" syiden perusteella. Kas, mainitsinkin.

Kaikkea tätä tärkeämmäksi koululaitoksessa katsotaan siis yhteiskunnalle ja yksilölle hallaa tekevän aivopesun "opetus". Ideologian levittäminen ajaa yksilönkehityksen edelle.

P.S. Minulla ei ole mitään eettisyyteen ja aitoon ihmisten väliseen tasa-arvoon pyrkivää kasvatusta/opetusta vastaan.
Nkosi sikelel' Afrika.

leo3

Sairasta jos lapsia aivopestään "suvaitsevaisuuteen" ja monikultturismiin.

Tuossa ne lait joihin ovat vetoamassa:

Perusopetuslaki
Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta

Jukka Wallin

Quote from: Faidros. on 20.11.2015, 08:58:17
Koskahan hallitus kieltää kotiopetuksen mahdollisuuden?

Kotiopetuksen takia joku sai 10 Laudaturia yo-kirjoituksissa. Omien lapsien kohdalla se kotiopetus on jo myöhäistä.
Tue Suomidemokraatit puolueeksi allekirjoittamalla kannattajakorttimme ja lähettämällä se meille.

Kaarin M

Kun koti on nuiva niin ei tuo propaganda onnistu pilaamaan lasta. Teini-iässä havaitsin pullanpaistamismeininkiä, nyt nuorena aikuisena on ihan yhtä nuiva kuin äitinsäkin. Elämä opettaa...

Koskakohan aletaan lapsia ottamaan huostaan maahanmuuttokriittisiltä vanhemmilta?
Tänään ei saa uskoa
tänään täytyy unohtaa
tänään ei saa tuntea tuskaa
tänään täytyy diskossa persettä heiluttaa

Fiftari

suvaitsevaisuus tulee karisemaan kyllä suurimmalta osalta sitten oikeassa elämässä kohtaamisteorian puitteissa. Lisäksi osa on myös tietoa janoavaa ja osaa päätellä "ei voi pitää paikkaansa" ja hakee tietoa muualtakin. Mutta sikäli typerää että tuollaista opetetaan.
Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan.

Yhteisöjäävi

Mainostavat, että kyseessä olisi "koulun järjestämät suvaitsevaisuus- ja pakolaiskeskustelut". En usko. Sen perusteella, mitä olen kuullut näistä, aavistan että kyseessä on ennemminkin oppitunti "väärien" mielipiteiden tunnistamiseksi ja erottamiseksi "oikeista" mielipiteistä. Asetelma järjestetään niin, että yksipuolisiin tulkintoihin perustuvin vihjailuin ja leimaamisin rakennetaan pakotettua yksimielisyyttä, jossa kenenkään ei tarvitse oikeasti ajatella mitään. Kaikki on annettua, kaikki on varmaa. Suomi on rasistinen. Maahanmuttajat ovat rikkaus ja voimavara. Ei pidä pelätä. Muutetaan asenteitamme.

Olisivat edes rehellisiä. Lakkaisivat puhumasta "keskustelusta". Sellaisessa kun pitäisi olla avoin myös näkökohdille, joita ei itse aiemmin ole huomioinut. Sellaisessa pitäisi osata kuunnella ja korjata omia käsityksiään, jos aihetta ilmenee.

Kukkaisniittypuolen pahimmat fanaatikot ovat suorastaan pelottavia. Jotenkin irvokasta, jos nämä vihadistit päästetään kouluihin promoamaan "suvaitsevaisuutta". Ennen kuin laskisin omat lapseni samoihin tiloihin vihadistien kanssa mielelläni varmistuisin siitä, ovatko he teipanneet jotakin vartaloonsa ja mitä he kantavat laukussaan. Sanoihinsa he ovat jo kaataneet myrkkyä Porvoon mitalla, ja tietäen tämän en voi moittia äitiä, joka ei salli lapsensa saavan pakkoannosta.




AaJii

Jaa, että tuollaistakin on opetusohjelmassa. Minä luulin, että uskonnonopetus ei saa olla enää ns. tunnustuksellista, mutta tämä ei ilmeisesti koske monikulttuurisuus-uskontoa.
"Monikulttuurisuus on tie sivistyksen, inhimillisyyden ja yhteiskuntarauhan takaamiseen."
- Espoon piispa Mikko Heikka, HS 23.02.2009 -

Franklin

QuoteLaki määrää, että perusopetuksen avulla on edistettävä suvaitsevaisuutta ja kulttuurien välistä ymmärrystä.

Omalla kohdallani peruskoulu auttoi valtavasti ymmärtämään eri kulttuureja. Kouluni oli todellinen mamukoulu ja tulin ymmärtäneeksi muslimimaahanmuuttajien, erityisesti somalien ja lähi-idästä tulleiden kulttuurien vastenmielisyyden. Peruskoulussa opin ettei näihin ihmisiin kannata koskaan luottaa.
Muuten olen sitä mieltä, että humanitäärinen maahanmuutto on lopetettava.

Aleksi Hernesniemi

Quote from: Faidros. on 20.11.2015, 08:58:17
Koskahan hallitus kieltää kotiopetuksen mahdollisuuden?

Toivotaan, ettei koskaan.

Muuten, vuoden 1919 hallitusmuodossa oli kirjaus kotiopetuksesta, muttei ole enää nykyisessä perustuslaissa.

Man in a Suit

Eurostoliitto aivopesee lapsia ja vanhemmat eivät saa sanoa vastaan?

No ei se mitään, katsokaapa tätä:
"Suomessa opetus peruskoulussa on julkista ja oppituntia voi tulla seuraamaan kuka tahansa. Koululla on kuitenkin oikeus edellyttää, että vierailija ilmoittautuu ensin esimerkiksi rehtorille ja kertoo, mitä opetusta on tulossa seuraamaan."

http://www.opettaja.fi/cs/Satellite?c=Page&pagename=OpettajaLehti%2FPage%2Fjuttusivu&cid=1351276519632&juttuID=1355755744637

Eli vanhemmat mukaan oppitunteja kuulemaan.

Neuvona: Kannattaa pitää pää kiinni vaikka miten jurppisi ettei joudu poistetuksi luokasta mutta pelkkä vanhemman tai vanhempien läsnäolo luokassa todennäköisesti vie terää pahimmalta mocutukselta. Näin vanhemmat myös kuulevat omin korvin mitä oppilaille syötetään ja voivat suorittaa anti-aivopesun illalla kotona. 

Lapselle voi olla nolo tilanne jos vanhempi tulee seuraamaan oppituntia MUTTA jos parin kolmen lapsen vanhemmat tulevat samanaikaisesti, tilanne ei ole niin nolo.
Kaukaa aroilta kohoaa
Iivana Julman haamu.
Turman henki, se ennustaa:
verta on näkevä aamu.

öövini

"Saattepa pojat nähdä kun nuo n..kerit lähtee tulemaan, niin ihmeissänne ootte niiden kanssa", näin tuumasi meidän opettaja tuossa 80-luvun puolessa välissä. Silloin kyllä nauratti että mitähän tuo vanha huuhkaja höpöttää, mutta nyt on kyllä hymy hyytynyt kun on älynnyt että selvännäkijähän se noita oli.Eipä silti,vaikka v.ttumainen ämmä olikin, ja ukkonsa samanlainen, joka oli myös opettaja,niin enpä ole sen jälkeen tavannut yhtään niin kansallismielisiä opettajia,joten rauha heille.

valtakunnanpärkhele

Opetetaanhan tätä suvaitsevaisuutta myös muslimioppilaille?

Sinänsä koko suvaitsevaisuusopetuksen idea vesittyy, kun koulussa on muutama Muhammed ja pari  muuta kehitysmaalaisen serkusavioliiton hedelmää piinamassa muita oppilaita ja häiritsemässä jatkuvasti opetusta. Kohtaamisteoria toimii. Ei lapsetkaan tyhmiä ole.
J. Sarasvuo - Woketus on paitsi väärin, myös mielenvikaisuuden muoto.
Wokettajat eivät edistä asiaa, jonka moraalisessa oikeutuksessa he hurskastelullaan loisivat


Tytti Tuppurainen: "Jokainen suomalainen tuntee arjessaan, mitä sosialidemokratia on!"

PenaSetä

Itse en hyväksy nykyistä turvapaikanhaku sirkusta, enkä siihen liittyvää veronmaksajien kuppaamista hyväntekeväisyyden varjolla, enkä lasten valjastamista pakolaispolitiikkaan. Näistä asioista olen myös nuorinta poikaa lukuunottamatta muksujen kanssa kotona keskustellutkin. Etenkin vanhempi, ylä-asteikäinen poikani tuntuu olevan erittäin hyvin perillä, mistä tässä on kysymys. Hän kyllä seuraa uutisia ja osaa tehdä johtopäätökset myös itse. Hän on itse saanut muodostaa kantansa ja hänestä on tullut nuori suhteellisen nuiva mies ilman vanhempien säestämistä.
En ole viitsinyt erityisemmin alkaa tekemään lasteni arkea hankalaksi kieltämällä erityisesti mitään kulttuureihin liittyvää opetusta lapsiltani, mutta esimerkiksi poikani taksvärkkipäivänä halusin etukäteen tietää 100% varmasti mihin rahat menevät. Sanoin pojalleni, että jos rahat imetään SPR:n tai jonkun muun turvapaikanhaku-sirkuksesta hyötyvään rikollisjärjestöön, menet istumaan koulun penkille siksi päiväksi. Meidän perhe ei vapaaehtoisesti rahoita pennilläkään tuota rosvoamista. Rahat kuitenkin menivät perisuomalaiseen hyvään kohteeseen, joten poika sai olla töissä taksvärkin ja maksoimme tilisiirron hyvillä mielin.

Olen myös sanonut lapsilleni, että jos jotain joulukortteja tai villasukkia aletaan koulussa touhuamaan turvapaikanhakijoille, kieltäydytte tekemästä ja ilmoitatte opettajalle miksi näin toimitte, jotta täältä kotoa voidaan olla yhteydessä opettajaan. Siinä kulkee raja. Tyttäremme ei todellakaan tule kutomaan yhtäkään villasukkaa geelitukille, jotka menevät omassa maassaan alaikäisten kanssa naimisiin ja viheltelevät täällä tyttäreni ikäisille tyttölapsille. Kortit ja sukat tehdään tässä perheessä ystäville, naapureille, mummoille ja papoille, sekä vanhemmille. Ei vokeissa norkoileville taisteluikäisille veronmaksajien kontolla asuville huijareille.

Onneksi täälläpäin ei koulussa olla toistaiseksi oltu koulussa niin vöyhkiä, kuin olen kuullut jossainpäin asian tiimoilta koulujen olevan. Aika neutraalisti Saarijärvellä oppilaitokset tilanteeseen suhtautuvat. Toistaiseksi linjat eivät ole koulun ja kodin välillä laulaneet kuumina.

ArtturiE

Nykyinen koulun ja kodin välinen Wilma-viestijärjestelmä toimii niinkin päin ettei koulu pysty pimittämään mitään opetusta ainakaan kovin helposti.

Meillä kotona kyllä pidetään huoli suvismädätyksen estosta ettei lapset joudu harhaanjohdetuiksi.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

Tokugawa Ieyasu

Koti ei voi kieltää, mutta koulukaan ei voi kieltää kotia antamasta myrkylle vasta-ainetta. Täällä Englannissa on televisio ja koulun historian kirjat täynnä Hitler-sitä, Hitler-tätä, natsit-sitä ja natsit-tätä. Olen omalle nuorisolle teroittanut, että siinäkin on kyse usein historian opetuksen sijasta monesti aivopesusta ja nykyaikaisenkin eurooppalaisen syyllistämisestä.
"The strong manly ones in life are those who understand the meaning of word patience". - Tokugawa Ieyasu

Antti Histamiini

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/830391/Koti+ei+voi+kieltaa+suvaitsevaisuuden+opetusta+koulussa

Koti ei voi kieltää suvaitsevaisuuden opetusta koulussa

Nurmijärveläinen äiti kielsi lastaan osallistumasta koulun järjestämiin suvaitsevaisuus- ja pakolaiskeskusteluihin. Perusopetuksen suvaitsevaisuutta edistävästä tehtävästä määrätään perusopetuslaissa.

Salla Tuomola

Sosiaalisessa mediassa leviää nurmijärveläisen äidin tilapäivitys, jossa hän kertoo pyytäneensä 10-vuotiaan tyttärensä koulua ilmoittamaan mahdollisista suvaitsevaisuus- ja pakolaiskeskusteluista etukäteen.

Äiti kieltää lastaan osallistumasta kyseisille tunneille, koska perhe ei hyväksy Suomen pakolaispolitiikkaa eikä SPR:n tai Unicefin toimintaa.

"Lapsi saa kotoa suvaitsevaisuuskasvatuksen esimerkiksi matkustelun muodossa", äiti kirjoittaa.

Äiti kertoo koulun rehtorin hämmentyneen yhteydenotosta mutta luvanneen kirjata joka perjantai tulevan viikon tapahtumat koulun yhteiseen verkkojärjestelmään. Rehtori oli myös kehottanut äitiä tutustumaan opetushallituksen sivuilla peruskoulujen yhteiseen opetussuunnitelmaan.

Äiti sanoo ymmärtävänsä, että oppivelvollisuus sitoo hänen lastaan, mutta suvaitsevaisuuspuheet eivät hänen mukaansa siihen kuulu.

Opetushallituksen opetusneuvoksen Leena Nissilän mukaan vastaus on yksiselitteinen. Laki määrää, että perusopetuksen avulla on edistettävä suvaitsevaisuutta ja kulttuurien välistä ymmärrystä.

– Kun koulussa joko oppiaineiden tunneilla tai yhteisissä tapahtumissa käsitellään näitä säädöksiin ja opetussuunnitelman perusteisiin perustuvia tavoitteita, niistä ei voida vapauttaa, Nissilä toteaa.

Lakiin pohjaavat opetussuunnitelman perusteet käsittelevät suvaitsevaisuuden edistämistä perusopetuksen arvopohjaa kuvaavassa luvussa.

Perusopetuslain mukaan oppilaiden kasvua on tuettava ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen. Valtioneuvoston asetuksen mukaan tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että opetus edistää kulttuurien sekä aatteellisten, maailmankatsomuksellisten ja uskonnollisten perinteiden tuntemista ja ymmärtämistä.

– Asetuksessa todetaan myös, että opetus ja kasvatus tukevat oppilaiden kasvua erilaisuuden kunnioittamiseen sekä vastuullisuuteen, yhteistyöhön ja toimintaan, joka edistää ihmisryhmien, kansojen, aatteiden, uskontojen ja kulttuurien välistä kunnioitusta ja luottamusta, Nissilä kiteyttää.


----

Missä on laki missä määrätään tämä opetus? Milloin eduskunnassa on äänestetty, että suvaitsevaisuusopetus on pakollista.

Vai onko kyseessä joku asetus tai Opetushallituksen oma suunnitelma, ja siitä käytetään väärin termiä laki.

Miksi Suomessa saa opettaa agendoja, jotka ovat vain OSAN poliittisen kentän toimijoiden haluamia asioita.


Bwana

Quote from: Tokugawa Ieyasu on 20.11.2015, 10:10:38
Koti ei voi kieltää, mutta koulukaan ei voi kieltää kotia antamasta myrkylle vasta-ainetta. Täällä Englannissa on televisio ja koulun historian kirjat täynnä Hitler-sitä, Hitler-tätä, natsit-sitä ja natsit-tätä. Olen omalle nuorisolle teroittanut, että siinäkin on kyse usein historian opetuksen sijasta monesti aivopesusta ja nykyaikaisenkin eurooppalaisen syyllistämisestä.

Eikä muuten ole pelkästään Englannissa, vaan luonnollisesti näin on myös brittiläistä opetussuunnitelmaa noudattavissa kansainvälisissäkin kouluissa. Ja koska brittikoulu, on tästä OPS:stä pidettävä järkähtämättä kiinni. On hieman absurdi tilanne kun koulun oppilaista 15% on englantilaisia ja historian oppimäärässä paukutetaan menemään melkolailla vain ja ainoastaan sumusaarten historiaa. Afrikan historiaa opiskellaan tyyliin "Speke löysi Niilin alun", niinkuin paikalliset eivät olisi sitä tienneet ja sitä rataa.
Nkosi sikelel' Afrika.

PerttiPasanen

Saavatko päättötodistuksen mukana vasemmistoliiton tai vihreiden jäsenkirjan?
"Ei voi muuta sanoo ku hattua nostaa"

"Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu"

My name is Jafar, I come from afar, there's a bomb in my car, allahu akbar!

sivullinen.

cuius regio eius religio

Vallanpitäjät aivopestävät aina uskontoaan kansalleen. Tämä voi olla ikävä asia, mutta se on ikiaikainen tosiasia.

Neuvostoliitossa opetettiin marxismi-leninismiä kouluissa ja saarnattiin lehtien sivuilla, radioissa, teattereissa ja kaikkialla. Kapitalistisen propagandan levittäminen oli iso rikos: 58-10 anti-sosialistinen agitaatio eli kymmeniä vuosia vankileiriä. Siitä varmasti moni ihminen oli eri mieltä. Ihmisten mielipide ei kuitenkaan merkitse. Hallinnon vakaus merkitsee. Marxismi-leninismismillä aivopesu lopetettiin samana hetkenä jona Neuvostoliitto lopetettiin. Neuvostoliitto oli osoittautunut yhteiskuntarakenteena elinkelvottomaksi. Nyt Venäjällä julistetaan putinismia ja aivopestään kansaa siihen. Sitä jatkuu niinkauan kuin Putin onnistuu pitämään yhteiskuntarakenteen elinkelpoisena. Se on pelin henki -- ei vain Venäjällä, vaan aina ja kaikkialla --.

Eurostoliitossa, ja eurostotasavalta Suomessa, julistetaan eurostososialismia. Sitä julistetaan joka tuutista ja toosasta ja ihmisiä aivopestään isolla luudalla. Mutta Eurostoliitto on hajoamassa. Samana päivänä, jolloin Eurostoliitto romahtaa, lopetetaan Suomen kouluissa kaikki suvaitsevaisuuden opetus; samana päivänä lopetetaan kaikki eurostososialismin aivopesu kaikilta ja kaikkialta. Minun nähdäkseni ei siihen mene enää kauaa. Sen ajan verran jokainen jaksaa odottaa. Mitään syytä, tarvetta tai mahdollisuutta muuttaa yhtä pientä tekijää eurostososialismin aivopesusta ennen sen täydellistä hajoamista ei ole. Se on kaikki tai ei mitään.

Jos jotain haluaa asialle tehdä, on mietittävä ja valmistauduttava aikaan Eurostoliiton jälkeen. Vaikka emme tulevaisuutta osaa ennustaa, niin tiettyihin suuriin linjoihin pystymme aina vaikuttamaan. Tarkoitan sitä, että Eurostoliiton jälkeisenä aikana tullaan entisellä innolla ja entisten tapojen mukaan aivopesemään ihmisiä -- eli myös tämän keskustelun kohteena olevia kouluikäisiä lapsia --, jos mitään ei tehdä; jos emme tiedä muusta, jatkamme vanhaan tapaan, mutta uudella aiheella. Uusi uskonto voi olla nimeltään putinismi, jos Putin valloittaa Suomen. Se voi olla nuivuus, jos nuivat ottavat vallan. Se voi olla uuskommunismi, jos Suomeen syntyy oma Syrizansa. Valinta näiden ja muiden vaihtoehtojen välillä on toinen keskustelu. Mutta se, miten paljon aivopesua sallimme ja miten sitä pyrimme estämään, kuuluu tähän keskusteluun. Ei ole kysyttävä, miten vastustaa suvaitsevaisuuden opetusta kouluissa, vaan miten vastustaa kaikkea aivopesua kaikkialla -- ellemme sitten halua suomalaisten olevan helposti aivopestäviä tuleville aatteille, jotka saattaisivat vastata paremmin meidän maailmankuvaamme, joka sekin on syntynyt suurelta osin aivopesun tuloksena --.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

caprifolium

Mutta kukaan ei voi pakottaa ketään oppimaan, ei edes suvaitsevaisuutta. Jos joku ei halua jotain oppia, oppimisesta kieltäytyminen on sentään vielä jokaisen oppilaan oma asia. Ei mitään oppia voi kenekään korvasta kaataa sisään.
(Kuten mamujen kieliopetuksesta olemme jo saaneet hyviä esimerkkejä; jos ei huvta oppia, niin ei opi.)
Mikä on tiedotusvälineiden perimmäinen tehtävä? Onko se informaation välittäminen, kansan sivistäminen, maailman muokkaaminen paremmaksi? Mutta paremmaksi kenen näkökulmasta?
- Suomen Kuvalehti 22/2012

internetsi

Koska suvakkitieteestä tulee ihan virallinen ja pakollinen oppiaine peruskoulussa siten, että ensin on liikuntaa, impivaarankieltä, kuvista ja suvista?

Millainen on sitten suviksen koe?
Lohjan persut

Make M

QuoteOpetushallituksen opetusneuvoksen Leena Nissilän mukaan vastaus on yksiselitteinen. Laki määrää, että perusopetuksen avulla on edistettävä suvaitsevaisuutta ja kulttuurien välistä ymmärrystä.

Periaatteessahan tämä voisi olla ihan ok. Jos suvaitsevaisuutta ja kulttuurien välistä ymmärrystä käsiteltäisiin tosiasioihin pohjautuen ja länsimaisia demokraattisia arvoja kunnioittaen.

Mutta käytännössä todennäköisesti mennään vihervasemmistolaisen propagandan viitoittamalla tiellä, jossa parhainta suvaitsevaisuutta on epätasa-arvoisen, epädemokraattisen ja suvaitsemattoman ideologian eli islamin hyväksyttäminen oppilailla.

AaJii

Quote from: valtakunnanpärkhele on 20.11.2015, 09:57:36
Opetetaanhan tätä suvaitsevaisuutta myös muslimioppilaille?

Hö, ei tietenkään opeteta. Sehän olisi loukkaus heidän ylvästä ja parempaa kulttuuriaan kohtaan.
"Monikulttuurisuus on tie sivistyksen, inhimillisyyden ja yhteiskuntarauhan takaamiseen."
- Espoon piispa Mikko Heikka, HS 23.02.2009 -

PannuHattu

The tree of liberty must be refreshed from time to time with the blood of patriots and tyrants.
- Thomas Jefferson

There are four boxes to be used in the defense of liberty: soap, ballot, jury and ammo. Please use in that order.
-Larry McDonald

Kameleontti

Niin ne ajat muuttuu. Meillä yläasteella (90-luvulla) oli jollain tunnilla kysely, että voisitko seurustella lähi-idän kulttuurista tulevan kanssa. Kaikille jaettiin lappu, johon sai kirjoittaa anonyymin vastauksen. Tulos oli 100% EI.  ;D  Ei ollut mokutusta sillon. Se oli sillon jotenkin niin itsestään selvää, että kaikki kulttuurit eivät ole ihan samanlaisia...