Ette saa minua vihaamaan

[Malla]

Hyvässä lykyssä, tuosta miehestä olisi jatketussa vihassaan voinut tulla vaikka seuraava Darth Vaderiksi pukeutunut Kronhättan-tyyppi. Nyt hän on sillä tiellä joka antaa mahdollisuuden jatkaa elämää normaalisti - eräänä päivänä.

Tai hänestä voisi tulla kielletyssä vihassaan eräänä päivänä vaikka mikä. Kuka tietää. Nyt taitaa olla sokkivaihe päällä. Ihan inhimillistä.

[Yhteisöjäävi]

En tiedä, miten hän elää ihanteensa todeksi ihmisenä tästä eteenpäin, mutta ainakin hän muistaa ne elämänsä mustimmalla hetkellä.

Tämä ihanne on sanan täydessä merkityksessä ylimaallinen; hulluutta maailmalle.

Miehen itsensä ja erityisesti pienen poikansa vuoksi todella toivon, että vihan ja katkeruuden vastainen ohjelmanjulistus saa todellisen, tämänpuoleisen hahmon, joka myöhemmin piirtyy heidän elämänsä muotoiseksi. Että kaunan ja katkeruuden voimat eivät pääse jyräämään. Että mustasta vähitellen erottuisi muitakin värejä.

Samaa toivon tietysti kaikkien muidenkin uhrien omaisille. Silläkin uhalla, että tämä on halpaa, helppoa ja mitäänsanomatonta empatiaa.

Toiveeni ei kuitenkaan käänny poliittiseksi agendaksi. Se, mikä henkilökohtaisella tasolla lääkitsee ja estää katkeruuden vahingolliset vaikutukset, ei välttämättä toimi poliittisella, yhteisten päätösten tasolla. Elven archer kirjoitti joskus, että "todellinen empatia on kovaa hommaa". Se on minusta hyvin sanottu. Jos yhteisistä asioista päätetään sentimentalismipäissään tai toiveajattelupöllyssä, tuloksena lienee epävakautta ja eräänlaista empatian mielivaltaa, ja syntyy vain lisää aihetta reagoida tunteella ja nopeasti.

Politiikassa olisi päästävä avarampien näköalojen paikoille. Poliitikkojen olisi mielestäni läpäistävä antisentimentalismin opintokokonaisuus ennen kuin heidät lasketaan äänestysnappiensa ääreen. Myös ennen täysistuntoja järjestettävä puhalluskoe voisi tulla kyseeseen: minkä verran järkeä sumentavaa liikutusta itse kullakin on veressään?