Matti Viren: Kysymys on rahasta

[Rikastaja]

Suomessa on nykyään vaikea keskustella mistään, mutta siirtolaisuuden taloudelliset vaikutukset on jo ihan oma lukunsa. Taloustieteen perusteet ovat koetuksella poliittisen korrektiuden kanssa. Mutta yritetään nyt kuitenkin.

Mitä tapahtuu, kun väestö kasvaa maahanmuuton seurauksena? Kokonaistuotanto tietenkin kasvaa, mutta olennaista on, mitä tapahtuu palkoille ja pääoman tuottoasteelle. Taloustieteen alkeet kertovat, että palkka on yhtä suuri kuin työvoiman rajatuotos, joka puolestaan määritellään lausekkeella: työvoiman panosjousto kertaa tuotannon määrä jaettuna työvoiman määrällä. Vastaavasti pääoman rajatuotto on yhtä suuri kuin pääoman panosjousto kertaa tuotannon määrä jaettuna pääoman määrällä. Hyvin toimivilla markkinoilla panosjoustot ovat yhtä suuria kuin panosten kansantulo-osuudet, mikä työvoiman osalta tarkoittaa lukua (noin) kaksi kolmasosaa. Mikäli panosjoustot ovat ykköstä pienempiä – mikä on ilmeistä - työvoiman määrän kasvu laskee palkkatasoa ja nostaa pääoman rajatuottoa. Pääomapiirit siis hyötyvät ja työläiset häviävät. Tuloerot kasvat, koska pääomatulot ohjautuvat hyvätuloisille ja toisaalta palkat laskevat erityisesti matalapalkka-aloilla. Tätä taustaa vasten on hieman paradoksaalista, että erityisesti vasemmistopuolueet kannattavat maahanmuuttoa.

Toki on niin, että tarina ei pääty tähän: pääoman tuottoasteen nousu kasvattaa investointeja ja ne puolestaan pääomaa, joka vaikuttaa palkkoja nostavasti. Pysyvä väestön kasvun kiihtyminen ei kuitenkaan muuta varsinaista lopputulosta, palkat (ja henkeä kohden laskettu kansantulo) supistuu.

Kukaan ei tohdi sanoa, että "siirtolaisuutta tarvitaan", jotta saadaan palkat alas ja pääoman tuotto ylös, mutta niinhän siinä käy. Pienessä avotaloudessa usein ajatellaan, että tämän suuntainen kehitys auttaa talousongelmien ratkaisemiseen, mutta olettaisi, että valtiovallalla on muitakin politiikkainstrumentteja kuin siirtolaisuus. Sitä paitsi palkkojen osalta ongelmana eivät ole liian korkeat nettopalat (käteen jäävä ostovoima) vaan liian korkeat bruttopalkat (työvoimakustannukset). Suurin osa työnantajien maksamista palkoista menee julkiselle sektorille, eikä suinkaan palkansaajalle. Todettakoon vielä se itsestäänselvyys, että talouspolitiikan tavoitteena on tietenkin henkeä kohden laskettujen nettotulojen maksimointi, ei minimointi.

Tietysti voi sanoa, että siirtolaisuutta tarvitaan juuri siksi, että julkinen sektori suhteessa kokonaistuotannon arvoon on liian suuri. Koska siirtolaisuus kasvattaa kokonaistuotantoa (mutta ilmeisesti ei julkisia menoja tämän logiikan mukaan) edellä mainittu julkisen sektorin rasitusongelma voidaan ratkaistua. Nimittäjä kasvaa kun taas osoittaja pysyy (ts. oletetaan pysyvän) ennallaan. Hieman toisenlaista terminologiaa käyttääkseni kyse on siitä, että siirtolaisuus ratkaisee ns. huoltosuhdeongelman (mikä taas tarkoittaa sitä, että työllisiä on liian vähän suhteessa ei-työllisiin).

Tässä(kin) argumentissa on ongelmia. Siirtolaisten työllisyysasteet ovat olleet kovin alhaisia, ja erityisen alhaisia ne ovat olleet niiden lähtömaiden osalta, joista Suomeen tällä hetkellä tulee eniten väestöä. Alimmillaan luvut ovat olleet vain 10 ja 20 prosentin välillä, kun kantaväestön osalta päästään 70 prosenttiin. Toki työllisyysasteet kasvavat ajan mittaan kaikilla maahanmuuttajilla, mutta ei tunnu uskottavalta, että päästäisiin kantaväestön lukuihin.

Mutta itse asiassa työllisyysasteisiin liittyy toinen, vähintään yhtä suuri ongelma. Työllisyysasteissa olennaista ei nimittäin ole nuppiluku vaan tulot. Huoltosuhdetta hoidetaan nimittäin (vero) tuloilla, ei henkilömäärillä. Ja juuri se aiheuttaa ongelmia. Maahanmuuttajien tulot ovat selvästi alhaisempia kuin kantaväestöllä: Siinä missä kantaväestön keskimääräiset kuukausiansiot ovat hieman runsaat 3300 euroa, ainakin uudet maahanmuuttajat saattavat jäädä vain puoleen tästä. Tarkkaa lukua emme tiedä, mutta maahanmuuttajien ammattijakaumasta voimme jo päätellä yhtä ja toista. Jos maahanmuuttajien tulot ovat vain puolet kantaväestön tuloista, pitäisi heidän työllisyysasteessa nousta yli 140 prosenttiin, jotta huoltosuhde paranisi. Pyrkimys saada maahanmuuttajat jotenkin työllistettyä matalapalkka-aloille (esimerkiksi erilaisin subventioin) ei ratkaise itse ongelmaa: huoltosuhteen epäedullista kehitystä. Näin siksi, että (toistetaan nyt vielä kerran) huoltosuhdeongelma on rahaongelma eikä lukumääräongelma.

Toisaalta tulee mieleen, että huoltosuhteen epäedullisen kehityksen voidaan toki vaikuttaa monella muullakin tavoin kuin siirtolaisuudella. Suoraviivaisin tapa on kai lyhentää eläkkeelläoloaikaa, eli esimerkiksi hätistää harmaat pantterit takaisin golf-kentiltä työpöydän ääreen.

Edellä sanottu tulotaso-ongelma liittyy tietenkin verotukseen ja tulonsiirtoihin. Mutta sen lisäksi meidän on kyettävä arvioimaan julkisen sektorin tuottamien palvelusten kysyntä ja käyttö eri väestöryhmissä. Kun lasketaan siirtolaisuuden kustannuksia, sivuutetaan usein siirtolaisuuden vaikutus palveluiden kysyntään. Esimerkiksi paljon huomiota osakseen saanut OECD:n tutkimus maahanmuuton kustannuksista, tulkittiin julkisessa sanassa nopeassa tempossa osoitukseksi maahanmuuton kannattavuudesta, kun tulosten joukosta löytyi laskelma, jossa julkisen sektorin kollektiivihyödykkeiden kustannuksia ei huomioitu lainkaan. Samanlaisia, jos kohta vielä rohkeampia tulkintoja on esitetty myös (CIMO:n ja VATT:n tekemissä tutkimuksissa) ulkomaisten opiskelijoiden Suomeen tuomista rahavirroista. Vaikka on selvää, että julkisen vallan tuottaminen palvelusten käytön suhteen on vaikea esittää tarkkoja lukuja, ei ole mitään mieltä olettaa, että luvut ovat siirtolaisten osalta täsmälleen nolla. Loogisempaa on ajatella, että siirtolaiset käyttävät palveluksia siinä missä kantaväestö; aivan samalla tavalla he tarvitsevat esimerkiksi jalkakäytäviä ja katuja liikkuessaan. Tosin lyhyellä aikavälillä maahanmuuttajat todennäköisesti tarvitsevat julkisen sektorin palveluksia enenemän kuin kantaväestö, mutta pitkässä juoksussa erot varmaan tasaantuvat.

Mitä jäikään jäljelle? Kovin vaikea on yhtyä ajatukseen, että siirtolaisuus olisi helppo – puhumattakaan ei se olisi anoa ratkaisu Suomen ongelmiin. Usein ajattelemme, että koska USA:ssa siirtolaisuus näyttää olevan menestystekijä, sama pätee myös Suomeen. Mutta on syytä olla varovainen tässä ja kaikissa muissakin maavertailuissa. USA:ssa suuren siirtolaisaallon aikana 1800 –luvulla pääomaa (maata) oli periaatteessa rajattomasti; lisääntynyt työväki ei suinkaan kohdannut "väheneviä tuottoja". Nykypäivänä USA imuroi maailmalta kaikkien osaavimmat lähinnä korkeakoululaitoksensa ansiota: taas niin sanottu halpatyövoima on pääasiaa laittomia maahanmuuttajia, jotka eivät pääse osallisiksi amerikkalaisesta sosiaaliturvasta ja julkisista palveluksista. Eli heidän työllisyysasteensa on määritelmän mukaan 100 %. Suomi on – ikävä kyllä – Hannu hanhen epäonninen pikkuserkku, jolle mikään ei onnistu.

Matti Viren taitaa olla yksi ainoita taloustieteilijöitä Suomessa, jolla on järki päässä ja uskaltaa kirjoittaa asioista objektiivisesti. Toki Hommalla nämäkin asiat ovat käyty moneen kertaan käpi. 

[guest7001]

Matti Viren, Jussi Halla-aho, Pauli Vahtera, Kalle Isokallio, Raimo Sailas (osin), Raimo Ilaskivi (osin) ja Tauno Matomäki ovat niitä harvoja järjen ääniä Suomessa. Kaikki paitsi Halla-aho ovat veteraani-ikäisiä (ainakin jääkiekkoilijoiden mittapuulla).

Viren oli mukana tuossa Suomen Perustan pamfletissa, joka oli pääosin erittäin hyvä.

Tällaisten järkevien ihmisten pitäisi yhdistyä ja ainakin yrittää pelastaa isänmaasta se, mitä pelastettavissa on.

Se, minkälaista "polittista suuntausta" tuollainen puolue edustaisi, on oikeastaan aika yhdentekevää. Vastapuolen me tiedämmekin. Se on nykyinen kahdeksan puolueen seinähullu ja itsetuhoinen klikki.

Älyä ja faktoja vastaan on nimittäin pirun vaikea kenenkään argumentoida.

[tietotyöläinen]

Älyä ja faktoja vastaan on nimittäin pirun vaikea kenenkään argumentoida.

No jaa, aika hyvin näyttää sekä sujuvan että uppoavan, kun Alexander, Li ja kumppanit kertovat tahoillaan lammaslaumoilleen älysta ja faktoista vapaata soopaansa päivästä ja vuodesta toiseen.

Tämä taistelu voitetaan tunteilla ja mielikuvilla ja siksi nuivat ovatkin niin pahasti alakynnessä. Vastapuolella on käytössään koko Suomen ammattimainen mielikuvien muokkauskoneisto. Tällä koneistolla he ovat julistaneet itsensä ja siirtolaisuuden maksimoimisagendansa absoluuttiseksi hyväksi ja nuivat absoluuttiseksi pahaksi.

Nuivilla on edelleenkin käytössään vain netti ja kansalaisaktivismi, koska mielikuvilla ja tunteilla persujen keisariksi noussut Soini on pitänyt huolen siitä, että nuivilla ei ole heille äänestäjien antamaa asemaa puolueessa.

Jos mikään, niin pelko ja/tai viha ovat ne tunteet, jotka herättävät suuren massan.  Tämä on erittäin valitettavaa, koska etenkin jos ajaudumme pelon ohi vihaan asti, niin tilanne eskaloituu todennäköisesti laajamittaiseksi väkivallaksi. Mutta minkäs teet kun järjellä ja faktoilla ei pärjää kivoille mielikuville.

[guest7001]

Osittain kyse on kuitenkin siitä, että Persuilla ei ole uskottavia edustajia. Ainoastaan Halla-aho on vakuuttava, älykäs ja pärjää väittelyissä pelkillä tilastofaktoilla. JHa on todistanut, että faktoilla ja periaatteista tinkimättömällä linjalla voi menestyä, rankasta henkilöön menevästä ajojahdista huolimatta. Kukaan ei ole pystynyt tähän päivään mennessä haastamaan häntä.

Tynkkynen pärjäsi myös hyvin ja osasi esiintyä. Mutta hänhän on jo saanut puolueesta kenkää.

Mitä jää jäljelle? Työmies "mitään en oo ottanu" Putkonen ja Soini typerine "banaani ei sovi kurpitsalle"-tyylisine latteuksineen. Sampo Terho voisi aivan hyvin olla Kokoomuksen kansanedustaja. Mies oli ennen vaaleja suhteellisen nuivan oloinen, mutta se oli vain keino päästä hillopurkille. Terhosta tuli ennätysajassa harmaaseen seinäpaperiin sulautuva konsensusmies. Jussi Niinistö varmaan hoitaa hommansa, mutta hänhän onkin ns. "yhden asian mies".

Erittäin monet Persuedustajat ovat - anteeksi nyt vain - epäilemättä ihan kunnon ihmisiä, jotka ovat vain "isäm maan asialla" ja yhdys sanojen kanssakin on (Persujen blogeja lukeneena) huomattavan paljon vaikeuksia.

Kuten oikein sanoit, politiikka on paljon myös mielikuvia. Kokoomus pärjää pelkästään sillä, että työntää ruutuun sliipattuja idiootteja. Ei ole mitään väliä, minkälaista paskaa ne suoltavat. Kun imago on kunnossa, kaikki menee läpi.

Eli totta kai pitäisi skarpata senkin suhteen. Ei tuollaisella imagolla ja ulostuloilla pärjää. Ja kun konkreettiset teotkin näyttävät lähes pyöreää nollaa eduskunnan toiseksi suurimpana puolueena, ei ääniä tule enää saamaan muilta kuin typeryksiltä. Syöksykierre tulee jatkumaan. Soini pärjäsi hetken Nigel Faragelta varastetuilla Kreikkateemoilla, mutta nyt on jo Kreikka nelonenkin tulossa.

Oikealla imagolla ja faktoilla pärjäisi varmasti.

En minä tiedä, onko Viren edes kiinnostunut, mutta hänen tapaisensa miehen uskottavuus puolueen keulahahmona olisi aivan eri tasolla. Ja kun mies kerran on Persuihin edes jotenkin kytköksissä (Suomen Perustan pamfletti), jotainhan voisi kehitellä. Vaikka "vallankumousta" tai uutta puoluetta. Mitä menetettävää puolueen fiksummalla siivellä on? Tuollainen 5-7% kannatus tulee Soinin johdolla olemaan pysyvää realismia, eli uuden duunin etsiminen on joka tapauksessa monelle edessä.

[Kari Kinnunen]

Detonaattori puhuu asiaa.

Itsekin persuna olen kovasti koittanut keksiä jotain. Vaan alkaa minustakin tuntua, ettei mua vaan ois kusetettu?

Kuulun siihen PS poppooseen joka PS Soinista huoimatta. Olemme sietäneet Soinin vittuilut propellesta, koska olemme uskoneet puolueen tukevan meitä.

Oikeasti alan pikkuhiljaa epäillä, että jopa PS maakunnissa on opportunisteja, jokka meinaavat, että Soinia nuolemalla etenee.