News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2015-09-27 Saksassa pelätään uutta pakolaisaaltoa Afganistanista

Started by akez, 27.09.2015, 11:19:35

Previous topic - Next topic

akez

Die Weltin jutussa kerrotaan Saksassa heränneistä uusista peloista.

QuotePelätään uutta pakolaisaaltoa Afganistanista

Jopa 100.000 henkilöä lähtee Afganistanista kuukausittain. Spontaanin joukkolähdön takia passeja on vaikea saada Kabulissa ja Saksan hallitus pelkää vaarallista tilanteen hallinnan menetystä.


Die Welt 27.9.2015 juttu saksaksi

Saksan turvallisuuspiireissä lisääntyvät pelot uudesta pakolaisaallosta - ja siihen liittyvästä vaarallisesta tilanteen hallinnan menettämisestä. Syyrialaisten jälkeen ennen kaikkea afgaanit näyttävät nyt murtautuvan lukumäärältään vahvistuneina Saksan suuntaan. Tämän ovat havainneet viime aikoina pakolaisten rekisteröintejä rajalla suorittavat viranomaiset. Tämän uuden pakolaisaallon taustalla on Afganistanin viranomaisten suuroperaatio.

Vuoden alusta lähtien Kabulin hallitus on jakanut elektronisesti luettavia passeja, joiden avulla on mahdollista matkustaa Iraniin. Jopa 100.000 afgaania poistuu nykyisin kuukausittain Afganistanista, kerrotaan Saksan turvallisuuspiireistä. Tosin kaikki heistä eivät pyri Saksaan. Monet etsivät töitä Iranista, Pakistanista ja Arabiemiraateista. Kuitenkin Saksan turvallisuuspiirit katsovat afgaanipakolaisten kasvavien määrien liittyvän nimenomaan tähän passiuudistukseen.

Yksi syy lisää: Kun Saksan hallitus nosti elokuussa vuoden 2015 turvapaikanhakijaennusteensa 800.000 henkilöön, niin ihmissalakuljettajat olivat kuulema levittäneet Afganistanissa huhua, että määrän täytyttyä Saksa ei tulisi ottamaan enää lisää pakolaisia vastaan. Tämä johti valtavaan spontaaniin maasta poistumisen aaltoon.

Pakolaiskriisi voi muuttua hallitsemattomaksi

Welt-lehden tutkimusten mukaan uusien passien kysyntä on Afganistanissa nykyisin niin suurta, että  Kabulin viranomaiset eivät enää ehdi toimittaa niitä kysyntää vastaavasti. "Meillä ei ole riittävästi virkailijoita ja teknisiä mahdollisuuksia toimittaa [passeja] oikea-aikaisesti", myöntää Afganistanin passiviranomaisten johtaja Sayed Omar Saboor. Tähän mennessä on tänä vuonna Eurooppaan saapunut noin 70.000 afgaania, mutta huomattavasti enemmän on "matkalla sinne", selittää IOM:n Afganistan-mission johtaja Richard Danziger.

Näiden uusien kehityskulkujen johdosta ovat pelot lisääntyneet Saksan hallituksessa, että pakolaiskriisi ei olisi enää hallittavissa tulevaisuudessa. Jo nyt osavaltioiden, kuntien ja kaupunkien kapasiteetti on käytetty loppuun. Viranomaiset työskentelevät jatkuvassa hätätilassa. Ja jännitteet kasvavat pakolaiskeskuksissa ja tilapäismajoituksissa.

Etenkin kristityt ja jesidit joutuvat yhä useammin vastaanottokeskusten yhteismajoitustiloissa konservatiivisten muslimien ja islamistien uhkailujen kohteiksi. Uskontokuntien edustajat varoittavat nyt väkivallasta Saksan turvapaikanhakijakeskuksissa. "Tiedossani on hyvin monia hyökkäysten kohteeksi joutuneiden kristittyjen pakolaisten kertomuksia. Se on kuitenkin vain jäävuoren huippu", sanoo Itämaiden kristittyjen Saksan keskusneuvoston hallituksen jäsen Simon Jacob. Piiloon jäävien rikosten määrä on suuri.

On "murheellista, että pakolaisten majoitus pitää ilmeisesti järjestää segregoidusti lähtöalueen mukaan", sanoi entinen Saksan sisäministeri ja Saksan parlamentin CDU/CSU -ryhmän varajohtaja Hans-Peter Friedrich (CSU). "Meidän tulee tehdä jo alusta selväksi, että me toteutamme vapaata oikeusvaltiotamme kaikkialla ja johdonmukaisesti." Friedrich vaatii muslimiyhteisöjä vaatimaan "meille tulevilta muslimeilta oikeusjärjestyksemme ja kulttuurimme kunnioitusta". "Me emme saa olla puolustuskannalla".

Saksan parlamentin CDU/CSU -ryhmäjohtaja Volker Kauder (CDU) vaati: "muslimiyhteisöjen tulee selkeästi irtisanoutua kristittyjä vastaan tehdyistä hyökkäyksistä." Samoin argumentoi myös Saksan kurdiyhteisöjen puheenjohtaja Ali Ertan Toprak. Ei ole hyväksyttävissä, että turvapaikanhakijat "syrjivät ja hyökkäävät muiden vähemmistöjen kimppuun", sanoi hän. "Sellaiset henkilöt ovat menettäneet turvapaikkaoikeutensa Saksassa. Vainoa kotimaistaan paenneiden henkilöiden ei pidä joutua enää Saksassa pelkäämään henkensä edestä."

Vihreiden johtaja Cem Özdemir vaatii nyt kristityille, jesideille ja muille uskonnollisille vähemmistöille parempaa suojaa turvapaikanhakijoiden majoitustiloissa. "Islam kuuluu Saksaan, islamismi taas yksiselitteisesti ei", sanoi hän. Suvaitsevuutta ei tule ymmärtää väärin heikkoutena ja väärinkäytettävänä asiana, sanoi viherpoliitikko. Özdemir vaatii lisäksi kaikkien päätoimisten ja vapaaehtoisten pakolaismajoitustilojen aputyöntekijöiden herkistämistä "uskonnollisen ja poliittisen painostuksen merkeille - siitä huolimatta, mistä se on lähtöisin".
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

ilmarinen

Tätä olen pelännyt pidemmän aikaa. Afganistanin ja Irakin "pakolaisaallot" ovat molemmat USA:n demokratiaviennin syytä. Varsinkin Afganistan on maailman persläpi, josta tulevat eivät voi sopeutua länsimaiseen elämäntapaan millään muotoa. USA saa hoitaa omat demokratiaprojektinsa ihan itse. Jos Afganistanista alkaa tähän maahan lappaa vieläkin enemmän nuoria sonninmullikoita, joiden ihmiskäsitys on kivikauden tasolla, saavat suvakitikin vielä päänvaivaa yllin kyllin.



akez

Samaan aikaan kun Afganistanin passiuudistus on johtamassa pakolaistulvaan Saksassa ja Euroopassa on EU:n laajentumiskomissaari jo virittelemässä uusia innovaatioita. Bulgarialaislehden juttu:

QuoteEU-komissaari Johannes Hahn: Viisumivaade turkkilaisilta poistuu kahden vuoden kuluessa

Dnes+ 26.9.2015 juttu bulgariaksi

EU:n laajentumiskomissaari Johannes Hahn arvioi, että Turkin kansalaisia koskevat viisumivaateet poistuvat noin kahden vuoden kuluessa.

Mielestäni on täysin mahdollista, että Turkin kansalaisten viisumivaade Schengen-alueelle poistuu kahdessa vuodessa, sanoi Hahn, mutta hän selitti samalla, että se voi toteutua vain jos ennakkoehdot täyttyvät. Näitä ovat Hahnin "Welt"-lehdelle antaman haastattelun mukaan: Turkin ja EU:n yhteistyö väärennettyjen henkilöllisyysdokumenttien todentamisessa, toimiva rajavalvonta ja biometristen passien käyttö.

Lihavointi mun.

Vitsikäs tuo Hahnin maininta rajavalvonnasta tässä tilanteessa. Laajentumiskomissaarilla on työn alla lisäksi vielä ukrainalaisten, moldovalaisten ja georgialaisten viisumivaateiden poisto. Moldovalaisille se on ilmeisesti jo toteutunut. EU toteuttaa järkähtämättä ja systemaattisesti valitsemaansa linjaa. Edes kriisit eivät sitä pysäytä.
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

P

Quote from: akez on 27.09.2015, 11:44:36
Samaan aikaan kun Afganistanin passiuudistus on johtamassa pakolaistulvaan Saksassa ja Euroopassa on EU:n laajentumiskomissaari jo virittelemässä uusia innovaatioita. Bulgarialaislehden juttu:

QuoteEU-komissaari Johannes Hahn: Viisumivaade turkkilaisilta poistuu kahden vuoden kuluessa

Dnes+ 26.9.2015 juttu bulgariaksi

EU:n laajentumiskomissaari Johannes Hahn arvioi, että Turkin kansalaisia koskevat viisumivaateet poistuvat noin kahden vuoden kuluessa.

Mielestäni on täysin mahdollista, että Turkin kansalaisten viisumivaade Schengen-alueelle poistuu kahdessa vuodessa, sanoi Hahn, mutta hän selitti samalla, että se voi toteutua vain jos ennakkoehdot täyttyvät. Näitä ovat Hahnin "Welt"-lehdelle antaman haastattelun mukaan: Turkin ja EU:n yhteistyö väärennettyjen henkilöllisyysdokumenttien todentamisessa, toimiva rajavalvonta ja biometristen passien käyttö.

Lihavointi mun.

Vitsikäs tuo Hahnin maininta rajavalvonnasta tässä tilanteessa. Laajentumiskomissaarilla on työn alla lisäksi vielä ukrainalaisten, moldovalaisten ja georgialaisten viisumivaateiden poisto. Moldovalaisille se on ilmeisesti jo toteutunut. EU toteuttaa järkähtämättä ja systemaattisesti valitsemaansa linjaa. Edes kriisit eivät sitä pysäytä.

Kun nuo portit avataan, hajoaa EU aika ennätysnopeudella. Ilmeisesti joko osa noista virkamiehistä ajaa tuhoa tahallaan? Ei vaikuta kovin nerokkaalle poistaa viisumivaatimuksia tilanteessa, jossa koko EU:n maahanmuutto ja maahantulo järjestelmä on täydessä kaaoksessa.

Riittää, että edes osa turkkilaisista EU-rajan tällä puolen pistää passinsa piiloon ja liittyy "turvapaikanhakijoiden" sankkaan joukkoon, niin kaaos romahtaa täydeksi anarkiaksi. Nyt viisumivaatimuksen vuoksi viisuminhakijat joutuvat antamaan sormenjäljet. Silloin turvapaikanhaku passi hukaten ei oikein onnaa, kun henkilöllisyyttä selvitettäessä pomppaa viisumitiedot koneelle. Jos viisumia ei tarvita lainkaan, mitään tietoja tulevista henkilöistä ei juuri jää viranomaisille. Ehkäpä koneluettavan passin tiedot, mutta ei niistä ole apua, jos henkilö "hävittää" passinsa ja hakee turvapaikkaa keksityllä nimellä ja kansalisuudella.

Joko EU:ssa ollaan tahallaan syöksemässä Eurooppa kaaokseen tai siellä on töissä täydellisiä idiootteja?
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991


akez

Samaan aikaan EU:ssa ...

QuoteMogherini: Rauha Syyriassa ei lopeta pakolaiskriisiä

Darik News 25.9.2015 juttu bulgariaksi

EU:hun tulee kohdistumaan valtava maahanmuuttotulva jopa silloin, jos kansainvälinen yhteisö onnistuu jonkin ihmeen kaupalla lopettamaan Syyrian konfliktin, ilmoitti EU:n ulkoasiainedustaja Federica Mogherini, kertoo DPA.

Älkäämme petkuttako itseämme. Nyt huomion keskipisteessä on Syyria, josta 4 miljoonaa pakolaista on lähtenyt ulkomaille ja 8 miljoonaa on maan sisäisessä paossa. Syyrian lisäksi kuitenkin koko maailmassa on sotia, nälkää ja köyhyyttä, ilmoitti Mogherini italialaiselle La Repubblica -lehdelle.

"Vaikka jollakin ihmeen tavalla saamme ratkaistua Syyrian ongelman, niin Libya pysyy avoimena ja hallitsemattomana käytävänä Eurooppaan, jopa silloin jos onnistumme palauttamaan sinne valtiorakenteen. Ja Libyan lisäksi on koko Afrikka", jatkoi hän.

Mogherini painotti, että EU:n tulee olla valmis muuttamaan turvapaikkalainsäädäntöään enemmistöpäätöksillä, kuten tehtiin tällä viikolla, kun päätettiin jakaa 120.000 turvapaikkakandidaattia vastoin Tsekin, Unkarin, Romanian ja Slovakia vastustusta. "Meidän tulee suhtautua tähän kysymykseen kuin eurooppalaiseen ongelmaan, joten tulemme liikkumaan siihen suuntaan. Toivomme, että onnistumme tekemään tämän yksimielisyyden vallitessa, mutta myöskään EU-sopimuksissa mainittujen välineiden käyttö ei saa olla tabu", hän totesi.
(...)

Euroopan ongelma on EU. Tehdään väärä analyysi tilanteesta, nostetaan kädet pystyyn (koska tätä juuri toivottiin), murennetaan kansallisvaltioiden suvereenia päätäntävaltaa omasta alueestaan enemmistöpäätöksellä ja lopulta uhataan käyttää välineitä, jotka EU-sopimuksiin on jo valmiiksi ujutettu. Euroopan tuho on näin varmistettu. Sen tekee EU:n johto ihan itse.

Kriisianalyysi ei tässä ole edes vaikeaa.

Jos sinulla on alueen paras ravintola, niin saat varmastikin paljon asiakkaita. Keskivertoihinkin asiakkaita vielä riittää, mutta seudun kehnoimmissa pistäydytään ehkä lähinnä vahingossa. Aika simppeliä ja yksinkertaista.

Jos alueen paras ravintola kuitenkin ryhtyy tarjoamaan aterioitaan kaikille ilmaiseksi, niin menestys on taattu, mutta samalla edessä on konkurssi.

Jos alueen paras ravintola tarjoaa - satsaten voimakkaasti mainontaan - ilmaiset ateriat, mutta vain niille ulkomaalaisille, jotka tullessaan sanovat "pimpelipom" ja tämän lisäksi se antaa vielä ilmaisen asunnon, terveyspalvelut, taskurahaa runsain määrin ... niin on helppo sanoa, mitä tapahtuu. Se tapahtuu Euroopassa juuri nyt. Lääkkeetkin ongelmaan on helppo keksiä - jos putki halkeaa, niin tehdään mitä? Kannetaan vesi ämpärillä tasaisesti kaikkiin huoneisiin?

EDIT typo
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

Roope

Quote from: akez on 27.09.2015, 11:44:36
Samaan aikaan kun Afganistanin passiuudistus on johtamassa pakolaistulvaan Saksassa ja Euroopassa on EU:n laajentumiskomissaari jo virittelemässä uusia innovaatioita. Bulgarialaislehden juttu:

EU-komissaari Johannes Hahn: Viisumivaade turkkilaisilta poistuu kahden vuoden kuluessa

Tämä on jo vanha juttu. Turkki kiristi EU:lta viisumivapauden vastineeksi laittomien siirtolaisten palautussopimuksesta. Ensin tulee viisumivapaus ja vasta sitten joskus jos silloinkaan voidaan käännyttää laittomat takaisin Turkkiin.

Quote from: Roope on 10.01.2014, 23:45:03
Quote from: Roope on 05.12.2013, 16:56:40
Laittomien siirtolaisten palautussopimus on Turkin puolelta edelleen sidoksissa viisumineuvottelujen etenemiseen. Turkki on varannut itselleen oikeuden kieltää palautukset, mikäli viisumivapaus ei ole voimassa viimeistään kolmen vuoden päästä. Kaiken huipuksi EU maksaa Turkille korvauksia siitä, että se ottaa vastaan alueeltaan tulleita laittomia siirtolaisia.

Kiitos Cecilia ja muut asianosaiset tästäkin päätöksestä, jota lienee voimaan astuttuaan mahdoton purkaa.

Pidän aika lailla selvänä, että Turkki ei tule tässäkään yhteydessä sitoutumaan YK:n pakolaissopimukseen täysimääräisesti, joten kun palautussopimus muutaman vuoden päästä astuu voimaan, EIT kieltää saman tien palautukset Turkkiin. Sen sijaan EU:n ja Turkin välinen viisumisopimus pysyy voimassa EU:ta velvoittavana, koska Turkki on näennäisesti hoitanut oman osansa sopimuksista, eikä ole sen vika, jos Eurooppa kieltää itse itseään palauttamasta laittomia siirtolaisia sen alueelle. Tämä on toki etukäteen malmströmien tiedossa, mutta kohta johdossa on taas ihkauusi porukka komissaareja.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

akez

^ On jännää kuinka Hahn on tullut tuolla teemalla ulos juuri nyt ja vielä saksalaisen Die Weltin haastattelussa. Havaittavissa tosiaan selvää jatkuvuutta samalla linjalla, jota Malmström aikoinaan ajoi. Joten kyse täytyy olla EU-Komission ja sen takapirujen tahtotilasta ja linjauksesta. Turkkilaislehden jutussa kerrotaan seuraavaa:

- Laajentumiskomissaari Hahn haluaa, että Turkin EU-jäsenyysneuvottelujen kappaleet 23 ja 24 avattaisiin niin pian kuin mahdollista. 14 sopimuskohtaa on jo avattu ja 17 on vielä avaamatta.
- Hahn kuvasi Turkkia "erittäin tärkeäksi EU:n strategiseksi kumppaniksi, jolla on merkittävää taloudellista merkitystä". Turkki on yksi EU:n prioriteeteista.
- Hahn on "erittäin tyytyväinen Ankaran rooliin pakolaiskriisissä. "Maa tekee, mitä pystyy". [eli dumppaa sakkia Eurooppaan]

QuoteTurkish citizens may travel visa-free to Europe in two years: EU Commissioner Hahn

Daily Sabah 27.9.2015 linkki juttuun

(http://i.tmgrup.com.tr/dailysabah/2015/09/26/HaberDetay/1443289208836.jpg)

European visa requirements for Turkish nationals could be removed within two years, the EU enlargement commissioner told a German newspaper Saturday.

Johannes Hahn said it was "quite possible" restrictions could be removed by the 2017 target date "if the conditions laid down are met".

In an interview with Die Welt newspaper, the Austrian politician said Turkish visitors to the border-free Schengen area could move freely around Europe if conditions such as biometric passports and cooperation in identifying counterfeit travel documents were met by Turkey.

Hahn also said chapters 23 and 24 of Turkey's bid to join the EU should be opened "as soon as possible".

These chapters of EU law concern the judiciary and fundamental rights and justice, freedom and security. Turkey, which applied for EU membership in 1987 with talks beginning in 2005, must successfully complete negotiations on 33 of 35 chapters to join the 28-nation bloc. Fourteen chapters have been opened so far while 17 remain blocked.

"The sooner we deal with in the accession negotiations with Turkey on the sustainable implementation of basic democratic rights, the more we have a lever to advance reforms in the country," Hahn said.

He described Turkey as an "extremely important strategic partner for the EU with a major economic significance" and one of the EU's priorities. Turkish companies are responsible for 600,000 jobs in Europe, the commissioner pointed out.

Hahn said he was "extremely" satisfied with Ankara's role in the refugee crisis. "The country is doing what it can," he told the newspaper. "But Turkey needs our support to cope with the many refugees."
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

leo3

(http://i.imgur.com/JxVtxhV.jpg)

Quote from: ilmarinen on 27.09.2015, 11:32:50
Afganistanin ja Irakin "pakolaisaallot" ovat molemmat USA:n demokratiaviennin syytä.

Varmasti tuolla on paljon vaikutusta, mutta perimmäinen syy on se, että meillä on tällainen turvapaikkajärjestelmä ja anteliaat sosiaalituet.

Gunnar Hymén

nyt rajat kiinni, irti EUsta ja tolkku käteen - mitä enemmän Saksaan, sitä enemmän Suomeenkin, valitettavasti
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Echidna

Onkohan EU:n alasajo maahanmuuttokaaoksella tarkoituksellista? Kriisillä voidaan kätevästi peittää epäonnistuneen talouspolitiikan jäljet ja eliitillä on kuitenkin massit tallessa, eli henkilökohtaisesti ei mitään hätää ja mahdollisuus hyötyäkin katastrofista.

Gunnar Hymén

Quote from: Echidna on 27.09.2015, 19:59:30
Onkohan EU:n alasajo maahanmuuttokaaoksella tarkoituksellista? Kriisillä voidaan kätevästi peittää epäonnistuneen talouspolitiikan jäljet ja eliitillä on kuitenkin massit tallessa, eli henkilökohtaisesti ei mitään hätää ja mahdollisuus hyötyäkin katastrofista.

no kyllä tässä rupeaa foliohattukin lämpiämään, kun tätä touhua katsoo. en ymmärrä Merkelin toimista hevon helvettiä, paitsi silloin kun ajattelen asiaa puhtaasti rahan kannalta
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

Uimakoulutettava

Quote from: akez on 27.09.2015, 11:19:35
Die Weltin jutussa kerrotaan Saksassa heränneistä uusista peloista.

Saksan turvallisuuspiireissä lisääntyvät pelot uudesta pakolaisaallosta - ja siihen liittyvästä vaarallisesta tilanteen hallinnan menettämisestä.


Pakolaiskriisi voi muuttua hallitsemattomaksi

Vihreiden johtaja Cem Özdemir vaatii nyt kristityille, jesideille ja muille uskonnollisille vähemmistöille parempaa suojaa turvapaikanhakijoiden majoitustiloissa. "Islam kuuluu Saksaan, islamismi taas yksiselitteisesti ei", sanoi hän. Suvaitsevuutta ei tule ymmärtää väärin heikkoutena ja väärinkäytettävänä asiana, sanoi viherpoliitikko. Özdemir vaatii lisäksi kaikkien päätoimisten ja vapaaehtoisten pakolaismajoitustilojen aputyöntekijöiden herkistämistä "uskonnollisen ja poliittisen painostuksen merkeille - siitä huolimatta, mistä se on lähtöisin".


Monikulttuurin tuottaminen on täysin hallinnassa, tilausta toimitetaan: Rasistit vaietkoot ja hävetkööt. :flowerhat:

Eurooppalaisen rauhanvyöhykkeen "siitä huolimatta" -lähteet:

1)  :flowerhat:-armeijan mokutus 24/7

2) monikulttuuri eli islam

3) väestönsiirrot ratkaisuna tp-hakijakriisiin

edit:
vaarallista väärää tietoisuutta
"Taisi Merkel todeta tuossa keskustelussa lainaten edeltäjiään, että joka unohtaa EU-projektin, pitäisi käydä sotilaiden haudoilla sitä muistelemassa" :flowerhat:

Päälahjoittaja Sipilä

"Teko oli rikos ja siinä käytettiin väkivaltaa. Uhriksi otettua naista sormeiltiin vaatteiden alta. Ja siinä kaikki."

Dr. Kemppinen

Mr.Reese

http://news.yahoo.com/sent-back-europe-afghans-prepare-try-again-061119128.html

Palautetut Afgat yrittävät uudelleen, jos joutuvat palautetuksi.  :facepalm: Eli virta on loputon, kun nuo tekee isommassa mittakaavassa samaa mitä Ranskan Calaisissa. Muualle rahtaaminen ei ole ratkaisuna kuin väliaikainen, parempi olisi huolehtia, ettei matu pääse maahan ollenkaan.
Luultavasti tämäkin tapaus ensi vuonna yrittää Ruotsiin 17 kesäisenä.

Lisäksi kaverit ei usko Euroopan huonoja oloja eikä, että hänet oli karkoitettu, joten halukkaita tulijoita riittää.
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään." - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen