News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2015-11-13 Yle: Vankiloihin toivotaan lisää imaamien vierailuja

Started by koli, 13.11.2015, 17:16:16

Previous topic - Next topic

koli

QuoteVankiloihin toivotaan lisää imaamien vierailuja – voisivat myös estää radikalisoitumista

Esimerkiksi Vantaan vankilassa muslimien rukoushetkiä on järjestetty säännöllisesti jo vajaan vuoden ajan.

Vankiloihin toivotaan nykyistä enemmän imaamien vierailuja. Toiveita ovat esittäneet sekä muslimiyhteisöt että viranomaiset.

Sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen huomauttaa, että vankiloissa tapahtuva radikalisoituminen on iso kysymys Euroopan tasolla, ja imaamit voisivat auttaa estämään tätä kehitystä Suomessa.

– Meidän imaamit Suomessa ovat tuominneet kaiken väkivallan, rikollisuuden ja terrorismin, jota tehdään uskonnon nimissä. Siinä mielessä on tärkeää, että nämä imaamit pystyvät antamaan hengellistä opastusta myös niille nuorille, jotka ovat vankiloissa ja kokevat olevansa yhteiskunnan ulkopuolella, hän sanoo.

Mankkinen korostaa, että vankila on otollinen paikka radikalisoitumiselle, koska monenlaisista taustoista tulevat ihmiset ovat valtaväestöstä erillään.

Vantalla muslimien rukoushetkiä pidetään säännöllisesti

Vankien oikeus uskonnon harjoittamiseen löytyy myös laista. Parhaiten tämä toteutuu evankelis-luterilaisilla vangeilla, sillä rikosseuraamuslaitoksen palkkalistoilla on useita täysipäiväisesti vankiloissa työskenteleviä pappeja.

Vantaan vankilan pastori Marko Meijer kertoo, että silloin tällöin on vankien toiveesta pyydetty paikalle myös esimerkiksi ortodoksi- ja katolinen pappi, rabbi sekä vapaiden suuntien vankilalähettejä.

Imaami on vieraillut vankilassa parin viikon välein jo vajaan vuoden ajan. Käytäntö aloitettiin vankien toiveesta, ja rukoushetkissä on yleensä kymmenkunta osallistujaa.

- He tarvitsevat aina jokun, joka auttaa hengellisesti. Koska jokainen ihminen tarvitsee hengellistä auttamista. Ja aina kun me tulemme tänne perjantaisin, kaikki on tyytyväisiä, sanoo rukoushetkiä pitävä Vantaan islamilaisen yhdyskunnan imaami Mohamed Salan Ali.

Vankilapastori Meijer korostaa, että hengellisyys on monille vangeille tärkeää, uskontokunnasta riippumatta.

- Se varmaan myös auttaa jaksamaan tämmöisessä vankilan ankeudessa. Kun ollaan suljetuissa oloissa, niin edes mieli on vapaa, hän sanoo.
http://yle.fi/uutiset/vankiloihin_toivotaan_lisaa_imaamien_vierailuja__voisivat_myos_estaa_radikalisoitumista/8454688
Mörökölli

nevahood

Kaunis ajatus. Toivon itsekin imaameja vankiloihin. Ilman nettiyhteyttä.
Suurkiihottaja Runeberg

ISO

Minäkin toivon lisää imaameja vankiloihin, mieluusti vielä oikein pitkiin tuomioihin tuomittuina.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Alaric

Teoriassa tuo voisi olla ihan hyvä idea, jos sillä oikeasti voitaisiin ehkäistä radikalisoitumista ja ehkä jopa rikosten uusimista. Käytännössä veikkaan homman kuitenkin menevän niin, että islamiin hurahtanut vanki saa imaamilta entistä enemmän yllykettä uskonnon motivoimaan suomalaisten halveksuntaan ja rikollisuuteen.
Ei ota vieraat milloinkaan
kallista perintöänne.
Tulkoot hurttina aroiltaan!
Mahtuvat multaan tänne.

Skeptikko

Quote from: koli on 13.11.2015, 17:16:16
– Meidän imaamit Suomessa ovat tuominneet kaiken väkivallan, rikollisuuden ja terrorismin, jota tehdään uskonnon nimissä.

Ihanko kaikki muka? Kuka näitä vihasaarnaajia, joista osan pääsy on moneen muuhun länsimaahan kielletty vihapuheiden takia, oikein sitten kutsuu Suomeen saarnaamaan?
En homona toivota tervetulleiksi Suomeen henkilöitä, jotka haluavat tappaa minut:
http://www.bbc.com/news/magazine-33565055

Tanskan pakolaisapu: hallitsematon tulijatulva johtamassa armageddoniin ja yhteiskuntamme tuhoon:
http://jyllands-posten.dk/international/europa/ECE7963933/Sammenbrud-truer-flygtningesystem/

Roope

Quote from: koli on 13.11.2015, 17:16:16
– Meidän imaamit Suomessa ovat tuominneet kaiken väkivallan, rikollisuuden ja terrorismin, jota tehdään uskonnon nimissä. Siinä mielessä on tärkeää, että nämä imaamit pystyvät antamaan hengellistä opastusta myös niille nuorille, jotka ovat vankiloissa ja kokevat olevansa yhteiskunnan ulkopuolella, hän sanoo.

Mikä vitsi. Muun muassa suomalainen imaami Anas Hajjar on ilmoittanut hyväksyvänsä brutaaleimmankin väkivallan, kunhan sitä harjoittaa islamilainen valtio islamilaisen lain nimissä.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

MW

Pohjoismaissa ainakin mullah krekar on visiitillä vankilassa. Onhan sekin alku.

Sibis

Sanoma Oy:n mainos, jossa yhtiö kertoi: Kutsumuksemme on luoda uusi parempi maailma.

KTM

Eiköhän niitä imaameitakin jo pian istu ihan tarpeeksi vankiloissa, niin turhaan niiden siellä vierailla tarvii.

Sydämistynyt

Quote from: Roope on 13.11.2015, 19:15:06
Quote from: koli on 13.11.2015, 17:16:16
– Meidän imaamit Suomessa ovat tuominneet kaiken väkivallan, rikollisuuden ja terrorismin, jota tehdään uskonnon nimissä. Siinä mielessä on tärkeää, että nämä imaamit pystyvät antamaan hengellistä opastusta myös niille nuorille, jotka ovat vankiloissa ja kokevat olevansa yhteiskunnan ulkopuolella, hän sanoo.

Mikä vitsi. Muun muassa suomalainen imaami Anas Hajjar on ilmoittanut hyväksyvänsä brutaaleimmankin väkivallan, kunhan sitä harjoittaa islamilainen valtio islamilaisen lain nimissä.

Juu, Hajjar ei tiedä edes mistä suomalaisten tärkeimmässä jouluvirressä, Enkeli taivaan, lauletaan.  Mitä hän suomalaiseen vankilaan joutuneelle muka-suomalaiselle Abdikarille tai Muhamedille mahtaisi kertoa...?  Että vietähän ramadania, niin kotoudut kyllä... :facepalm:

Maastamuuttaja

Voisikohan joku joutilaana maleksiva tutkiva journalisti tiedustella Suomen käskynhaltija Hajjarin näkemyksiä Norjan käskynhaltija Krekarin toiminnasta?

Aukusti Jylhä

Islam aiheuttaa ongelmia kaikissa yhteiskunnissa, jopa islamilaisissa. Länsimaissa islamin ongelmat konkretisoituvat esimerkiksi muslimivankien määrissä, jotka ovaat huomattavat, kuten voimme jutusta huomata.

Ratkaisuksi päätetään kokeilla islamin lisäämistä. Ei tällä kädellä voi hävitä.
Ef 6:10-11
Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.