News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Holokaustin haamu - jakaantuvatko eurooppalaiset yhteiskunnat?

Started by D-con, 13.11.2015, 11:04:31

Previous topic - Next topic

D-con

Katselin eilen Yle Femmalta dokumenttia Kaikilla kasvoilla on nimi. "Joukko keskitysleireiltä selvinneitä astui Malmön sataman laiturille 28.4.1945. Ruotsalaiset uutiskuvaajat ikuistivat heidän ensiaskeleensa vapaudessa. 70 vuoden päästä elossa olevat näkevät filminpätkät ensi kerran".

Kun jääkiekkojoukkueiden fanittamisessa ei tunnu olevan tarpeeksi potkua, ja duunari/porvari -asetelmakin tuntuu aikansa eläneeltä, mistä saadaan toiminnanhaluisille vääntämisen ja riehumisen aihetta? No vaikkapa maahanmuutosta, erityisesti Eurooppaan islamilaisista maista ja kulttuureista suuntautuvasta. Ja kun aihe on löydetty, maalataan vastapuoli sopivin määrein, suvakeiksi ja rasisteiksi. Ja sitten eikun kaduille ja kivisotia käymään. Mutta kun ei sittenkään.

Ensinnäkin, Suomessa tuosta riehumisesta on etupäässä vastannut aivan marginaalinen anarkistien porukka, jonka nyt vain näyttää olevan tarpeellista saada vastustaa jotain. Toiseksi, eurooppalaisille maille ja kulttuureille tuhoisan maahanmuuton ja islamin kritiikittömän levittämisen takana näyttää kaikesta hallitsemattomuudesta huolimatta kuitenkin valtionhallinnon puolella olevan vankan tahtotilan lisäksi ihan oikeaa suunnitelmallisuuttakin. Joidenkin etua ilmeisesti palvelee yhteiskunnallinen epävakaus ja turvattomuus, sosiaaliturvaverkoston ja julkisen palvelujärjestelmän alasajo, työehtosopimusten purkaminen ja suurten työttömien joukon syntyminen, sillä niin päättäväisesti tällaista tilannetta nyt ollaan niin Suomeen kuin suurimpaan osaan muutakin Eurooppaa luomassa.

Suomen verorahavetoisen median käyttämä keino, jonka niin itseisarvoisesti "taistelevat" anarkistit kuin humaanit, hyvää tarkoittavat "hyödylliset idiootitkin" ovat omaksuneet, on pitää aktiivisesti esillä natsismin ja holokaustin teemaa maahanmuuttoon liittyvistä asioista keskusteltaessa. Tässä näytelmän roolituksessa kotimaissaan vainottujen juutalaisten tilalla ovat kotimaistaan kokonaan toiseen maanosaan aktiivisesti vaeltavat muslimit, ja natseja edustavat ne, jotka suhtautuvat varauksella tai torjuvasti tähän uutta elintilaa hakevaan, väkivaltaiseen ja yhtä totuutta julistavaan militanttiin liikkeeseen. Saadaan yhtälöt: Maahanmuutto ja islamin leviäminen Eurooppaan = juutalaisten pelastaminen holokaustilta = hyvä, ja: Maahanmuuton kritiikki = kansallissosialismi ja natsismi = paha.

Meille jo parikymmentä vuotta meidän rahoillamme tarjoillun valistuksen rinnalle voisi tietysti nostaa toisenlaisenkin roolijaon. Militantti islam ei mielestäni mitenkään poikkea muista totalitaarisista järjestelmistä, kommunismista tai kansallissosialismista. Siinä ollaan yksiselitteisesti oikeassa ja muut väärässä, ja nämä väärässä olevat on oikein ja perusteltua joko käännyttää oikein ajatteleviksi, tai hävittää. Näille ajatuksille on aina löytynyt edistäjiä niistäkin maista, joissa ne eivät vielä ole olleet vallalla, ovatpa he sitten sananvapautta vastustavia ja itsekin totuutta vääristeleviä agitaattoreita, selkärangattomia ja/tai omaa etua etsiviä myötäilijöitä, kätyreitä tai jo mainittuja hyödyllisiä idiootteja. Syntyisikin yhtälö: Islamilainen kansainvaellus = invaasio Eurooppaan = lebenstraumin hakeminen = natsismi = paha, ja: Maahanmuuton kritisoijat = omassa kotimaassaan uuden aatteen huumassa syrjityt = 30-luvun Saksan juutalaiset = hyvä.

Kuka ja ketkä sitten maksavat omassa kotimaassaan kovan hinnan tästä invaasiosta? Aluksi he, joiden avun, suojelun, terveydenhuollon, koulutuksen, asunnon, ruoan jne. tarvetta ei katsota niin tärkeiksi kuin uusien tulijoiden tarpeiden ja vaatimusten tyydyttämistä. Myöhemmin tuota hintaa saatamme maksaa me kaikki, huonossa tapauksessa myös veli veljeä vastaan taistellen, kuten vain noin sata vuotta sitten tapahtui.

Monet ovat kysyneet, miksei Hitleriä pysäytetty ajoissa. Kummastakohan tulevaisuudessa tullaan kysymään samoin, Eurooppaan nyt sen hallitsijoiden ja vallanpitäjien tahdosta voimalla levitettävästä islamista, vaiko kansan tervejärkisistä ajatuksista, ettei se kaikesta propagandasta huolimatta kuitenkaan olisi hyvä juttu? Aika näyttää. Melko lailla eri suuruusluokan asiasta kuitenkin on kyse kuin jalkapallofanien nahistelusta, vaikka anarkistit sen keskustelukyvyttömyydellään yrittävät sellaiseksi alentaa, ja valtiojohtoinen media valitsemansa mission mukaisesti kutistaa.

nollatoleranssi

Suomessa useimmat tahot itse yrittävät hyötyä tästä luomastaan holokausti-propagandasta. Mistään maahanmuuton puolustamisesta ei ole missään vaiheessa ollut kysymys, vaan omien etujen ajamisesta.

Vahviten omia etuja haluavat ajaa ruotsinkieliset rahapiirit, joilla on myös valtaa Suomessa mediassa kuin päättäjätaholla. Samalla kun itse kähmitään rahaa pienelle piirille ja jaetaan sulle-mulle-stipendi-säätiöpalkintoja, niin halutaan pitää yllä täysin omia rakenteita niin koulutuksessa kuin muutenkin yhteiskunnassa. Parhaiten tai pahiten tilanne näkyykin Ahvenanmaalla.

Vasemmistolaiset anarkistit ovat pelkkää räyhääjäsakkia, jolle tosiaan tärkeintä vaikuttaa olevan "vastustaa jotakin, mitä tahansa".

Kokoomuslainen halpatyövoiman ajaminen Euroopan maihin voi olla isompi ja laajempi ajatus EU-päättäjätasolla. Tähän on niin hyviä kuin huonoja perusteluita.

Maahanmuuton haittavaikutuksia pidetään ainoastaan "pienenä pahana" ja nämä päättäjät, jotka vahviten maahanmuuttoa ajavat eri maihin, niin eivät usko joutuvan itse osalliseksi niistä haittavaikutuksista, vaan pystyvät aina laittamaan muurit omien alueidensa turvaksi.

Selkeästi rajat ovat olemassa kaikissa maissa. Ruotsi on aloittanut rajatarkastukset ja Norjakin samoin. Tilanteeseen reagoidaan vasta sitten, kun alkaa olla pelko sen vaikutuksesta omiin etuihin ja etupiireihin.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/