2014-05-30 KU: Uutuuskirja murtaa myyttejä ja valaisee vallankäyttöä

[Kemolitor]

Voiman sivuilla Kati Pietarinen käy kirjaa läpi, yllättäen löytää vähän negatiivistakin:

Viis oikeudenmukaisuudesta

Maahanmuuttovirasto haluaa pitää Suomesta oleskeluluvan saavien henkilöiden määrä minimissä, Jussi Förbom kertoo kirjassaan Väki, valta ja virasto.

Harvan hallintoviranomaisen päätöksentekoprosessi ja päätökset vaikuttavat yhtä vahvasti yksilön henkeen, elämään ja oikeuksiin kuin Maahanmuuttoviraston eli Migrin turvapaikka- ja perheenyhdistämispäätökset.

Väärin perustein tehty kielteinen päätös voi viedä hengen, jos ihminen palautetaan maahan, jossa hän ei olekaan turvassa. Se voi johtaa vankeuteen ja kidutukseen, sodan keskelle paluuseen.

Viraston tekemän väärä tulkinta ihmisen kertomasta voi johtaa myös siihen, että ihminen palautetaan hänelle täysin tuntemattomaan väärään maahan. Näin on myös Euroopasta palautetuille todella käynyt.
----------
Toimittaja Jussi Förbom kertoo tuoreen teoksensa Väki, valta ja virasto esipuheessa tutkivansa sitä, millainen valta-asema maahanmuuttovirastolla on ja miten se on sen saavuttanut.

Käytännössä kirja erittelee yksityiskohtaisesti vuodesta 2009 lähtien tehtyjä maahanmuuttopolitiikan tiukennuksia teknisellä ja hallinnollisjuridisella tasolla, eri asiantuntijatahojen niistä esittämiä lausuntoja sekä niistä käytyä julkista keskustelua.

Vähemmilläkin pykälillä, momenteilla ja hallintodokumenttien referaateilla olisi saanut läpi kirjan keskeisimmän teesin.

Kirja väittää, että Migri ei vain tee yksittäishenkilöiden tapauksista ja lain soveltamisesta teknisiä päätöksiä, jotka voivat olla paremmin tai huonommin perusteltuja, vaan että Migri toteuttaa toiminnassaan tietoista omaa politiikkaansa.

Tämä oma politiikka näkyy Migrin erittäin tiukoissa turvapaikka- ja perheenyhdistämispäätöksissä. Förbomin mukaan Migrin päämääränä on pitää Suomesta oleskeluluvan saavien henkilöiden määrä minimissä, ei niinkään tehdä päätöksiä mahdollisimman oikeudenmukaisesti.

Kirjassa käydään yksityiskohtaisesti läpi erilaisia päätöskäytäntöön liittyviä esimerkkejä näkökulman perustelemiseksi.

Ainakin yhdessä tapauksessa Migrin linja on viime vuosina ollut niin tiukka, että se on myös KHO:ssa todettu lainvastaiseksi.

Ihanko yksi KHO:n päätös viiden vuoden ajalta osoittaa Maahanmuuttoviraston linjan liian tiukaksi?

Lisäksi Förbom puhuu eroosiosta: jos virasto ottaa tiukan tulkinnan tiettyyn aiheeseen ja oikeus toteaa tulkinnan liian tiukaksi, on käynyt niin, että ryhdytään lainsäädännön tiukentamiseen, jotta viraston tiukka linja voidaan pitää yllä.

Förbom osoittaa, että Migrin viesti myös menee läpi: useat vuosien 2009–2013 aikana tehdyt ja suunnitellut tiukennukset ulkomaalais- ja kansalaisuuslakiin sekä toisaalta sellaisten lakihankkeiden peruuntuminen, jotka olisivat vahvistaneet siirtolaisten oikeuksia – perustuvat vahvasti Migrin edustajien esityksiin.
-------------
Förbom on syvällä sisällä aiheessaan, mikä on toki hienoa. Se, että harva muu on yhtä sisällä, näyttää jääneen huomaamatta sekä kirjoittajalta että kustannustoimittajalta.

Kirjassa käytettäviä lukuisia juridisia ja hallinnollisia käsitteitä ja ilmiöitä – esimerkiksi sitä, mitä tarkoittaa kansainvälinen suojelu tai maatieto – ei selitetä auki, ja turvapaikkaprosessin kulkukin esitellään vasta kirjan puolivälissä ikään kuin sivumennen, vaikka se on koko kirjan aihe.

Se kenelle kirja onkin suunnattu, on mysteeri. Hommaforumin juridiikkaklubin illanviettoihin, kenties? Lukija ilmeisesti ainakin oletetaan sellaiseksi maahanmuuttopolitiikkabändäriksi, että pitkäpiimäisinkään juridinen analyysi ei saa luovuttamaan.
-------
Kirja ruotii maahanmuuttovirastoa, mutta tuntuu siltä, ettei Förbom ole koskaan käynyt viraston sisällä.
------
Edes sitä kirja ei kerro, miten suuresta virastosta on kyse, tai millaista koulutusta ja työtaustaa vaikkapa ihmisoikeuksiin liittyen siellä työskenteleviltä vaaditaan.

Virastoa ei myöskään esitellä turvapaikanhakijoiden näkökulmasta – heitä ei ole Förbomin haastateltavien joukossa yhtäkään. On hämmentävää, että myös ihmisoikeusnäkökulmasta kirjoittava unohtaa ne ihmiset, joiden asioita lopulta ajaa.

Koko juttu:
Voima: Viis oikeudenmukaisuudesta

[Roope]

Voiman sivuilla Kati Pietarinen käy kirjaa läpi, yllättäen löytää vähän negatiivistakin:

Väärin perustein tehty kielteinen päätös voi viedä hengen, jos ihminen palautetaan maahan, jossa hän ei olekaan turvassa. Se voi johtaa vankeuteen ja kidutukseen, sodan keskelle paluuseen.

Viraston tekemän väärä tulkinta ihmisen kertomasta voi johtaa myös siihen, että ihminen palautetaan hänelle täysin tuntemattomaan väärään maahan. Näin on myös Euroopasta palautetuille todella käynyt.

Ainuttakaan esimerkkiä "väärin perustein tehdystä kielteisestä päätöksestä, joka on vienyt hengen" ei löydy tälläkään kertaa, vaikka sellaisesta jaksetaan aina jankuttaa. Kielteinen päätös voidaan tehdä periaatteessa pilkulleen oikein perustein, mutta se voi silti johtaa ikäviin seurauksiin käännytettävän kannalta. Maailma kun ei ole täydellinen. Tästä ei silti seuraa, että kaikille turvapaikanhakijoille pitäisi varmuuden vuoksi myöntää oleskelulupa. Paitsi Förbomin päässä.

Vähemmilläkin pykälillä, momenteilla ja hallintodokumenttien referaateilla olisi saanut läpi kirjan keskeisimmän teesin.

Kirja väittää, että Migri ei vain tee yksittäishenkilöiden tapauksista ja lain soveltamisesta teknisiä päätöksiä, jotka voivat olla paremmin tai huonommin perusteltuja, vaan että Migri toteuttaa toiminnassaan tietoista omaa politiikkaansa.

Kirjan keskeinen teesi on kylläkin se, että Maahanmuuttovirastolla tai millään muullakaan suomalaisella instanssilla ei ole oikeutta tehdä millään lailla perusteltuja käännytyspäätöksiä. Förbom ja Pakolaisneuvonta toistavat toistamasta päästyään, että juuri turvapaikanhakija on oman asiansa paras asiantuntija, joten käännytettävän tai karkotettavan tahdonvastainen poistaminen maasta on syistä ja perusteluista riippumatta aina väärin. Kirjassa yritetään kaikin keinoin tukea tätä täysin kestämätöntä kukkahattuajatusta, mutta eihän se onnistu kuin logiikka ja terve järki hylkäämällä.

Tämä oma politiikka näkyy Migrin erittäin tiukoissa turvapaikka- ja perheenyhdistämispäätöksissä. Förbomin mukaan Migrin päämääränä on pitää Suomesta oleskeluluvan saavien henkilöiden määrä minimissä, ei niinkään tehdä päätöksiä mahdollisimman oikeudenmukaisesti.

Oletan aiemman kokemuksen perusteella, että Förbom ei tälläkään kertaa esitä perusteluja väitteille tiukasta politiikasta ja tiukoista päätöksistä. Suomi on viime vuodet myöntänyt humanitaarisia oleskelulupia tutkituissa turvapaikkatapauksissa suuremmalla osuudella kuin likipitäen mikään muu Euroopan maa. Ihan viime aikoina Syyrian sota on hieman muuttanut tilannetta, mutta sitä ennen humanitaarisen oleskeluluvan sai tilastojen mukaan helpoimmin Suomesta ja Italiasta. Italia jakoi oleskelulupia vain siksi, että sai näin turvapaikanhakijat jatkamaan matkaansa Ranskaan ja muualle Eurooppaan. Suomen perusteita ääriliberaalille politiikalle ei ole koskaan paljastettu, mutta kai sekin on jokin Migrin katala juoni.

Ainakin yhdessä tapauksessa Migrin linja on viime vuosina ollut niin tiukka, että se on myös KHO:ssa todettu lainvastaiseksi.

Kyllähän tämän yhden tapauksen ympärille kannatti kirja kirjoittaa. Mutta kun kyse ei ollut suoraviivaisesti lainvastaisuudesta, vaan siitä, että KHO otti täysin yllättäen monien vuosien johdonmukaisen lain soveltamisen jälkeen kansanedustajien osoittamasta tahdosta ja kansalaisten oikeustajusta poikkeavan linjan. Nyt lain soveltamista on Maahanmuuttovirastossa siis muutettu, mutta pikapuoliin lakia täsmennetään niin, että KHO ei enää pääse tulkinnoillaan väliin. Lakimuutoksen mahdollisen läpimenon Förbom tulkitsee kirjassaan johtuvan laajasta poliitikkojen ja virkamiesten salaliitosta, sen sijaan, että toteaisi tapauksen esimerkiksi KHO:n sekoiluksi (vrt. KHO:n presidentin Pekka Hallbergin omavaltainen toiminta ns. mummojupakassa).

Förbom osoittaa, että Migrin viesti myös menee läpi: useat vuosien 2009–2013 aikana tehdyt ja suunnitellut tiukennukset ulkomaalais- ja kansalaisuuslakiin sekä toisaalta sellaisten lakihankkeiden peruuntuminen, jotka olisivat vahvistaneet siirtolaisten oikeuksia – perustuvat vahvasti Migrin edustajien esityksiin.

Voisiko Migrin viestien läpimenoon olla muita syitä, kuten poliitikkojen tuntema tarve tehdä edes jotain näennäistä, että voisivat väittää maahanmuuttopolitiikkaa kiristetyn lähemmäksi muun Euroopan käytäntöjä? Kuten on nähty, turvapaikanhakijoiden lisääntyminen oli yksi tekijä muita puolueita kalvavan Perussuomalaisten nousun takana. Förbom ei näe sellaista mahdollisuutta, vaan hänelle kaiken pahan alku ja juuri on Maahanmuuttovirasto.

Jos Migri on todella niin vaikutusvaltainen, että heillä on Förbomin mukaan sisäministerikin taskussaan, niin miksei se ole saanut läpi edes nykyiseen hallitusohjelmaan kirjattuja turvapaikanhakijoiden määrää vähentäviä tiukennuksia kuten palautussopimuksia ja perheenyhdistämisen ehdollistamista, vaan ne on heitetty roskikseen? Miksi uudessa kansalaisuuslaissa kansalaisuuden saamisen perusteita merkittävästi helpotettiin? Ei vastausta.

[Roope]

Antero Leitzinger: Väkivaltavirasto vai virasto ilman väkeä ja valtaa?

Suomalainen turvapaikkapolitiikka on aihe, josta jaksetaan kirjoittaa ja puhua kiihkeästi puolin ja toisin. Siitä moititaan ja harvemmin kiitetään Maahanmuuttovirastoa, vaikka käytännössä vastuu jakautuu monelle toimijalle. Lainsäätäjät, toimittajat, tutkijat, hallinto-oikeudet, ulkomaanedustustot, poliisi, sosiaalityöntekijät ja Kela säästyvät kuitenkin yleensä kirpeimmältä arvostelulta. Jussi Förbomin kirja ei valitettavasti tee poikkeusta. Se ei edes pyri olemaan tutkimus eikä yleisesitys, vaan lähinnä poliittinen pamfletti, "lohkare poliittista ja tutkivaa journalismia" (s. 25), joka lupaa lukijalleen paljon enemmän kuin pystyy täyttämään.

Maahanmuuttopoliittisessa keskustelussa ääripäät eivät kohtaa eivätkä pääse hedelmälliseen vuorovaikutukseen. Jussi Förbom ei edes yritä eritellä osapuolten asenteita tai etsiä uutta, objektiivista näkökulmaa Maahanmuuttovirastoon, vaan valitsee puolensa jo alkuesseessään: "Virasto nähdään vallantäyteisenä, itseriittoisena, koskemattomana, oman viranomaismandaattinsa ylittävänä, omavaltaisena ja jopa epäinhimillisenä. Kaiken tämän aistin jo kauan ennen kuin tähän kirjaan ryhdyin." (s. 23)

Kun kirjoittaja aloittaa aistimalla ja vahvistaa ennakkoluulojaan suurelta osin nimettömien haastatteluilla, ei lukijan kannata odottaa yllätyksiä. Sen sijaan voi kysyä, eikö täsmälleen samoin näyttäydy mikä tahansa ikäviäkin ratkaisuja tekevä viranomainen (Verovirasto, Ulosottotoimi, KELA...) ja ulkomaalainenkin maahanmuuttovirasto?

[...]

Förbom kiittää esipuheessaan (s. 10) neljättäkymmentä ihmistä, joista tunnetuimpana Eva Biaudet'a. Nimistä vain neljännes on miesten ja tämä viittaa yhteen erikoisuuteen: maahanmuuttopolitiikkaamme liian vähäisestä humanismista arvostelevista samoin kuin alan henkilökunnasta (myös Maahanmuuttovirastossa) valtaosa on naisia, kun taas päinvastoin ylettömästä humanismista arvostelevista samoin kuin ulkomaalaisten kanssa tekemisiin joutuvista poliiseista valtaosa on miehiä. Näin jyrkästi sukupuolittunut työnjako ja keskustelukulttuuri voi vaikeuttaa sekin osaltaan vastakkaisten kokemusten ja asenteiden ymmärtämistä. Osin se on perua Työministeriön maahanmuuttoasioiden yhdistämisestä 2008 Sisäasiainministeriön alaisuuteen, mutta Förbom ei vaivaudu arvioimaan lähdekriittisesti, missä määrin aiempi kilpailuasema tai katkeruus järjestelystä olisi kenties sumentanut joidenkin nimettömien haastateltavien objektiivisuutta.

[...]

Förbom kiistää käsitteen "laiton" (s. 31), koska hänen mukaansa mikään maahanmuutto ei voi olla laitonta vaikka se tapahtuisikin laillisesta järjestyksestä poikkeavalla tavalla. Onkohan muitakin kuin rajojen ylittämistä sääteleviä lakeja, joita hänen mielestään ei tarvitse noudattaa? Voiko moittia, jos varsinkaan juristivirkamiesten mielestä lait on laadittu noudatettaviksi ja niiden rikkominen on rikollista?

Förbom kuuluu siihen orwellilaista uuskieltä kehittelevään ryhmään, joka korvaisi "laittomat" ulkomaalaiset "paperittomilla": "Paperiton on ihminen, joka on...pakotettu oleskelemaan maassa ilman oleskelulupaa, matkustusasiakirjoja tai molempia." (s. 240). Pitäisiköhän myös ajokortittoman autovarkaan, "valelääkärin" ja metrossa pummilla matkustavan kertoa, että on vain viattomasti paperiton? Pakkoakin on monenlaista ja Pakolaisneuvonnan sallivien oppien mukaan "ihmistä, joka itse arvioi, ettei voi palata [kotimaahansa], ei kieltäytymisensä vuoksi voi leimata turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttäjäksi." (s. 247) Turvapaikkajärjestelmä ei kuitenkaan perustu itsearviointiin.

[...]

Förbomin harmiksi Maahanmuuttovirasto pyrkii hillitsemään ulkomaalaisten tuloa Suomeen – mutta onko tämä kenellekään yllätys? Eihän tätä tarvitse kenenkään kiistää, sillä jos olisi toisin, ei asiakkailta perittäisi maksuja viisumeista, oleskeluluvista ja kansalaistamispäätöksistä. Kyse ei kuitenkaan ole virkamiesten ilkeydestä, laiskuudesta tai matkustushaluttomuudesta, vaan valtion poliittisista päätöksistä.  Ehkä jonain päivänä maahanmuuttoviranomaiset kiertävätkin ulkomaita mainostamassa Suomea ja jakamassa ilmaisia lentolippuja, mutta toistaiseksi tämä on rajoittunut kiintiöpakolaisten valintaan, joka on hyvin suppea osa maahanmuutosta.

[...]

Ilmeisesti oli aika, jolloin Förbom hengenheimolaisineen elättelivät toiveita muusta. Förbomin nimettömän haastateltavan mukaan Suomen viranomaisten suhtautuminen maahanmuuttoon muuttui nuivemmaksi syksyllä 2008 kansainvälisen laman ja perussuomalaisten kunnallisvaalimenestyksen ansiosta (s. 23 ja 78). Jälleen suosittelisin historiallisen perspektiivin ulottamista kauemmaksi ja myös vertailua muihin länsimaihin. Demokratiassa pörssikurssit ja vaalitulokset voivat tosiaan vaikuttaa politiikkaan.

[...]

Förbomin oma maatietous horjuu kun hänen mukaansa Afganistanissa "käytännössä vallitsee sotatila" (s. 54) ja Afganistaniin sekä osin Iraniinkaan ei "useisiin vuosiin ole voitu palauttaa ihmisiä" (s. 220), mutta toisaalta palauttaminen "on ollut vaikeaa" (s. 236) eli sittenkin mahdollista? Todellisuudessa Afganistanin ja eräiden muiden nykyisten konfliktien kuolleisuusluvut ja muut vaikutukset ovat onneksi varsin kaukana "sodasta" sellaisena kuin käsite ymmärrettiin 1940-luvun Suomessa tai 1980-luvun Afganistanissa. Koska elämä ei ole missään täysin turvallista, kaikki turvallisuusarviot ovat suhteellisia.

[...]

"Loppuesseen" toivomus "Keskustelu alkakoon." (s. 280) on hurskas ja ansaitsisi palautetta, mutta pahoin pelkään, että kirjoittaja joutuu pettymään. Hänen toiveensa, että kirjan "arvostelemisesta kehkeytyy melkoinen soppa" (s. 27) ja että "koirat älähtävät" (s. 28) ovat ylimitoitettuja ja väärin osoitettuja. Suomessa totisesti kaivattaisiin avoimempaa keskustelua ulkomaalaispolitiikasta, mutta sen puute tuskin on yhden viraston syy eikä varmasti korjaannu suurelle yleisölle vaikeaselkoisella pakolaisoikeudellisella teoretisoinnilla. Kansantajuisempi, lavea-alaisempi ja rakentavampi ote olisi ollut tarpeen, eikä turhaan vastakkainasetteluun olisi kannattanut hukata energiaa.

http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=3531

[Roope]

Tuli viimein luettua loppuun. Kaikenlaista koomista lainattavaa löytyisi lähes joka sivulta, mutta eipä jaksa naputella.

Maahanmuuttoviraston maahanmuuttoyksikön johtaja Heikki Taskinen totesi Förbomin haastattelussa, että kun somaleiden perheenyhdistämishakemusten määrä nousi jyrkästi 2007-2008 lähtien, Suomella oli kuin olikin ollut vaihtoehto silloisen 6 000 somalin perheenyhdistämishakemukseen johtaneen perheenyhdistämispolitiikan jatkamiselle. Vaihtoehto olisi ollut lain noudattaminen.

Migrissä [Maahanmuuttovirasto] olisi Taskisen mukaan voitu toimia juuri niin kuin laki sanoo: todeta, että jos henkilöllä ei ole asiakirjoja henkilöllisyydestään, hän saa kielteisen päätöksen. Silloin mitään ruuhkaa ei olisi syntynyt, vaan homma olisi hoidettu kuntoon kuukaudessa, hän sanoo.

Ruotsissahan päätettiin tuolloin vaatia yhdistettäviltä somaliperheiltä henkilöllisyystodistukset, mikä ei johtanut pelkästään perheenyhdistämisten loppumiseen vaan myös somaliturvapaikanhakijoiden määrän romahtamiseen.

[Roope]

Jeesustelun maailmanennätys

Kyllästyttääkö maahanmuuttokeskustelu? Ei se mitään, kannattaa kuitenkin varautua siihen, että aihe on tapetilla vielä kauan. Vaikka ei voisi vähempää kiinnostaa, jokaisen on syytä tuntea hieman taustoja. (..) Toimittaja, Amnestyn Suomen osaston puheenjohtaja Jussi Förbom on ehdottomasti kukkahattusetä. Itsepäisen maailmanparantajan jyrkkyys on myös lähtökohta kotimaiseen turvapaikkapolitiikkaan keskittyvälle teokselle Väki, valta ja virasto.

[...]

Förbom on tehnyt valtaisan työn haastatellessaan Migrin kanssa tavalla tai toisella tekemisissä olevia ihmisiä yhteiskunnan lähes kaikilta portailta. Kirjan perusilme on juuri tässä: Ihmisäänet luovat elävän todellisuuden mekaanisen lakipykälämaailman ympärille. Lukija huomaa pian, että erityinen paino on laitettava sanalle "viranomaishallinto". Parhaimmillaan Förbomin tutkiva journalismi on kuin mestarillista jännitysromaania, jossa liittolaiset ovat vihollisia ja hallitukset pahansuopia isoveljiä. Haastattelut paljastavat Migrin eräänlaiseksi ääribyrokratian linnakkeeksi, josta voisi käyttää sanaa kafkamainen. Maahanmuuttovirasto on hullaantunut voimastaan ja ohjailee asiantuntijavallallaan poliitikkoja haluamaansa suuntaan. Jättiläinen ei ole lempeä, vaan härnää pienempiään. Lopullinen päämäärä on estää mahdollisimman monen turvapaikanhakijan rantautuminen Suomeen. Förbomin tarinoiden roisto on viraston entinen ylijohtaja, valtakunnallisesti melko tuntematon Jorma Vuorio. Pikkusieluisen virkamiehen irvikuvana Vuorio ruumiillistaa kaiken sen, mitä vastaan Förbom taistelee.

Aatteenpalossa on valitettavasti myös tie kirjan rapauttavimpaan ominaisuuteen. Förbomin henkilökohtaisen ristiretken ei itsessään tarvitsisi olla ongelma. Se muuttuu taakaksi hänen persoonallisuudessaan. Förbom esittää turvapaikkapolitiikkaa ja yleensä maahanmuuttopolitiikkaa koskevat mielipiteensä tavalla, jonka valinta ei avaudu lukijalle. Hän vaikuttaa vetäneen tahallaan yli kaikki kliseet. Hurskastelu on niin häpeilemätöntä, että välillä kirja täytyy laskea käsistään. Luinko varmasti oikein? Förbom kerskailee avoimesti jumalallisella oikeudenmukaisuudellaan ja antaa kaikkiin kysymyksiin saman vastauksen: Ihmisoikeudet, ihmisoikeudet ja ihmisoikeudet. Velvollisuuksien vaatiminen rinnalle olisi loukkaavaa. Lukija päätyy helposti ajattelemaan, että kirjailija on hakenut ihanteensa Jehovan todistajien propagandalehdistä. Sellaisista, joissa kaikenväriset ihmiset tanssivat käsi kädessä vehreillä niityillä, eivätkä yhden mielihalut ole toiselta pois. Rakkauden keskellä seisoo Mestari Förbom, joka tunnetaan niin hyveellisenä, että metsäkauriitkin syövät kädestä.

Förbomin omakuva on niin pyhimysmäinen, että siitä kirjoittaessaan tuntee liioittelevansa. Mutta ei, mies on tosissaan. Se pakottaa tietenkin kysymään, mihin tällä on pyritty. Onko tarkoituksena ollut antaa lukijalle äärinäkemysten siedätyshoitoa täysin järjettömällä paisuttelulla? Sen tietää vain Förbom itse. Silti voidaan todeta, että pyrkimys on epäonnistunut. Förbom tekee itsestään karnevaalihahmon ja tuo ensimmäisenä mieleen takavuosien kuuluisimman uusnatsin, Pekka Siitoinin. Siitoin oli erittäin viihdyttävä ja älykäs herra, mutta myös suuruusharhainen alkoholisti. Förbomin kannattaisi jatkossa varoa, mihin lokerikkoon haluaa itsensä yhdistettävän. Nyt ollaan syvällä vaaravyöhykkeellä.

[...]

Hurjia väitteitä saa laukoa, mutta ne eivät muutu totuuksiksi ilman todisteita. Esimerkiksi kansallisvaltioita saa vihata, mutta niiden saavutuksien ohittaminen ei ole rehellistä. On myös halpahintaista syyllistää suorittavan tason virkamiehiä siitä, että he tekevät työnsä ohjeidensa mukaan(!). Kaikkeen ei riitä vastaukseksi ihmisoikeudet. Ei eritellympien selitysten vaatiminen voi olla tyhmän lukijan tiedostamattoman muukalaiskammoista kiusantekoa. Monia lukijoita taatusti miellyttäisi talouden kaltaisen pikkuseikan tunnustaminen. Mitä Förbomin unelmien rajaton maailma tarkoittaisi ja mitä se ei tarkoittaisi? Olisiko vehreiden niittyjen kansa onnellista halpatyövoimaa ja kuka sitä hallitsisi? Tällaisten kysymysten huomioiminen maksaisi itsensä takaisin, sillä nyt Förbom menettää uskottavuutensa. Lukijalle välittyy hapan vaikutelma siitä, että hän ylpeilee maailmankuvansa ahtaudella. Voiko ihminen käyttäytyä kuin strutsi?

Väki, valta ja virasto sisältää paljon arvokasta tietoa maahanmuuttoviraston toiminnasta ja politiikanteosta sen taustalla. Förbom hallitsee tapahtumakerronnan kekseliäästi, jopa taiturimaisesti. On harmiteltavaa, että hän pilaa niin paljon vakaumuksellisilla huudahduksilla, joiden ainoana tukena on yksi taikasana. Förbomin ääni voisi kaikua suoraan joltakin ns. maahanmuuttokriitikoiden trollivuorelta, vaikkapa Suomi24 – sivustolta, jota ei tunneta varsinaisesti laadukkuudestaan. Kirja on julkaisuna karhunpalvelus kaikkein törkeimmille nettirasisteille, avaimet käteen – periaatteella. Kustantamossa havahdutaan toivottavasti pohtimaan kustannustoimittajan vastuuta tällaisissa tapauksissa. Vauhkoontunut kukkahattuilu on yhtä luotaantyöntävää kuin vastakohtansa. Jonkun pitäisi nyt mennä lukemaan teosta vanhainkotiin. Viimeisen sivun jälkeen saattaisi tarkkakorvainen seniorikansalainen tokaista, että tällä miehellä on sydän paikallaan, mutta muuta saisi olla enemmän. Sitten taputettaisiin.

Jussi Förbom: Väki, valta ja virasto. Maahanmuuttovirasto ja suomalainen turvapaikkapolitiikka. Into Kustannus, 2014, s. 301.

Uljas - Itä-Suomen ylioppilaslehti

[Kemolitor]

Antero Leitzinger: Väkivaltavirasto vai virasto ilman väkeä ja valtaa?

http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=3531

Samasta arviosta vielä yksi kohta, minusta oikein hyvin sanottu:

Maahanmuuttokriittisellä äärioikeistolla on tapana syyttää ja pelätä maahanmuuttajia tarpeettomasti. Se yleistyy helposti islamofobiaksi tai rasismiksi. Maahanmuuttomaaninen äärivasemmisto puolestaan haihattelee yhtä kaukana arkitodellisuudesta. Se unohtaa, että valtiot, rajat, kansalaisuudet, oikeudet ja velvollisuudet ovat olemassa, olivatpa ne mielestämme kivoja tai eivät.

Tosin sen verran korjaisin tuota näkemystä, ettei maahanmuuttomaanisuus ole yksinomaan äärivasemmiston harrastus.

[Micke90]

Jussi Förbom kertoi kysyneensä viranomaisilta, miten lapsi voi tulla maahan ilman, ettei häntä käsitetä välineeksi – ja jääneensä vaille vastausta. Päätöksissä käytettyä kieltä hän kuvaili kylmääväksi.

Esimerkiksi matkustamalla yhdessä vanhempiensa kanssa, luulisin. Käytä, Jussi, edes joskus järkeäsi, jos sinulla sellaista ylipäätään edes on.

[Ernst]

Jussi Förbom puhuu analyysista yms., mutta sitten blogi on täynnä tällaista:

Kaikkein ongelmallisin kysymys on Sharman oma poliittinen kanta humanitääriseen siirtolaisuuteen. Mikä se on? Sharma kirjoittaa näin:
"Tulijamäärien kohtuullisena pitäminen ei ole mielestäni kohtuuton vaatimus. Se on yksi selkeä ratkaisu maahanmuuton ongelmiin." (s. 197)

Väite on kestämätön, sillä ensinnäkin turvapaikan hakeminen on ihmisoikeus, ja toisekseen ei voida ykskantaan vain ilmoittaa, että maahanmuutto = ongelma. Jälleen kerran Sharma kuitenkin heittää väitteen tekstiinsä vailla minkäänlaista erittelyä, analyysiä tai pohdintaa. Voi tietenkin olla, että hän ei yksinkertaisesti tiedä, että me emme voi itse päättää, miten paljon humanitääristä siirtolaisuutta esimerkiksi Suomeen kohdistuu.

Förbom ei taida tietää, että niissä kansainvälisissä sopimuksissa, joihin hän vetoaa, jää jokaisessa kunkin valtion suvereeni päätösvalta seisomaan lopuksi pystyssä.  Tokihan me voimme "taakanjaon"  ja solidaaarisuuden nimissä hölmöillä ja luovuttaa päätöksentekovaltaamme vaikkapa EU:n eteläisille valtioille, mutta sekin olisi oma päätöksemme.

[Saippuakupla]

Jeesustelun maailmanennätys

Kyllästyttääkö maahanmuuttokeskustelu? Ei se mitään, kannattaa kuitenkin varautua siihen, että aihe on tapetilla vielä kauan. Vaikka ei voisi vähempää kiinnostaa, jokaisen on syytä tuntea hieman taustoja. (..) Toimittaja, Amnestyn Suomen osaston puheenjohtaja Jussi Förbom on ehdottomasti kukkahattusetä. Itsepäisen maailmanparantajan jyrkkyys on myös lähtökohta kotimaiseen turvapaikkapolitiikkaan keskittyvälle teokselle Väki, valta ja virasto.

[...]

Jussi Förbom: Väki, valta ja virasto. Maahanmuuttovirasto ja suomalainen turvapaikkapolitiikka. Into Kustannus, 2014, s. 301.

Uljas - Itä-Suomen ylioppilaslehti

Förbom pahoitti mielensä kirja-arvostelusta:

https://www.facebook.com/jussi.forbom/posts/10152555461189300

[Kulttuurirealisti]

Jussi Förbom puhuu analyysista yms., mutta sitten blogi on täynnä tällaista:

Kaikkein ongelmallisin kysymys on Sharman oma poliittinen kanta humanitääriseen siirtolaisuuteen. Mikä se on? Sharma kirjoittaa näin:
"Tulijamäärien kohtuullisena pitäminen ei ole mielestäni kohtuuton vaatimus. Se on yksi selkeä ratkaisu maahanmuuton ongelmiin." (s. 197)

Väite on kestämätön, sillä ensinnäkin turvapaikan hakeminen on ihmisoikeus, ja toisekseen ei voida ykskantaan vain ilmoittaa, että maahanmuutto = ongelma.

Förbum voisi itse miettiä, tarkoittaako "ratkaisu maahanmuuton ongelmiin", että maahanmuutto ei aiheuta muuta kuin ongelmia. Minun mielestäni ei tarkoita. Ehkä lisäpohdinta olisi ratkaisu hänen lukutaitonsa ongelmiin.

Förbum ei myöskään tunnu hokaavan, että turvapaikan hakeminen on eri asia kuin sen myöntäminen. Missään ei käsittääkseni ole ihan tarkasti rajattu turvapaikan myöntämisen kriteereitä, vaan valtioilla on liikkumavaraa.

Muok. Förbum kommentoi facessa kirja-arvostelua:

En ole piiruakaan loukkaantunut. Musta on vain täysin käsittämätöntä, että joku kokee tarvetta ulostaa julkisesti, ja vielä enemmän, että joku tarjoaa siihen tilan ja ajan.

[Roope]

Maahanmuuttoviraston päätarkoitus on rajoittaa Suomeen jäävien turvapaikanhakijoiden määrää. Näin katsoo Jussi Förbom, jonka mielestä Maahanmuuttovirasto ajaa poliittista agendaa eri maiden turvallisuustilanteen määrittämisessä.  (käännös)

Svenska Yle: "Migrationsverket vill egentligen begränsa antalet asylsökande" 11.11.2015

Maahanmuuttovirasto ajaa salaista agendaansa perin surkeasti, kun Suomesta saa ns. kiristysten jälkeenkin oleskeluluvan helpommin kuin muista Pohjoismaista.

Viime vuosina Maahanmuuttovirasto on yrittänyt vaikuttaa poliitikkoihin, tiedotusvälineisiin ja yhteiskuntaan monin tavoin tehdäkseen laeista ja politiikasta rajoittavampaa pakolaiskysymyksessä, hän katsoo.

- He haluavat löytää keinoja rajoittaa Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden määrää. He haluavat myös aktiivisesti vaikuttaa siihen, mitä laissa sanotaan turvapaikanhausta, sanoo Förbom.

Esimerkki tästä on uudelleen arvioitu Somalian, Irakin ja Afganistanin turvallisuustilanne, jota Maahanmuuttovirasto on ollut tekemässä ja lobbaamassa läpi.

Maahanmuuttovirastolla on nimittäin ollut vaikeuksia päättää, onko pakolaisilla tarvetta turvapaikkaan vai ei, koska he ovat olleet pakotettuja perustamaan oleskelulupapäätöksen pakolaisten omiin kertomuksiin.

Sen sijaan uusi järjestelmä helpottaa Maahanmuuttoviraston työtä, koska se voi tehdä kielteiset päätökset etukäteen, katsoo Förbom.

- Kun pakolainen kertoo tarinansa haastattelussa, Maahanmuuttovirasto voi sanoa "Joo, mutta me näemme papereistamme, että sinun on melko turvallista jäädä kotimaahasi. Ei sinulla ole mitään tarvetta jäädä tänne", sanoo Förbom.  (käännös)

Pieleen meni muun muassa se, että uudet turvallisuusarviot muuttivat tilanteen juuri päinvastaiseksi kuin Förbom kuvaa. Ennen oleskelulupa piti myöntää pelkän lähtöalueen huonon turvallisuustilanteen nojalla, kun taas nyt pitää olla myös henkilökohtaisia syitä, jotka selviävät haastattelussa. Irakia tai Somaliaa ei ole julistettu turvallisiksi maiksi, joista tuleville ei myönnettäisi oleskelulupia.

Förbomin mielestä Suomella ja Euroopalla on kapasiteettia ottaa vastaan jopa kaksi miljoonaa pakolaista, jos vain löytyy poliittista tahtoa tehdä niin.

Onnistuminen riippuu siitä, nähdäänkö pakolaiset taakkana vai resurssina.  (käännös)

Todellisuus on olemassa samanlaisena ihan riippumatta siitä, kieltäydytäänkö sitä näkemästä. Positiivista se, että Förbom sentään panee pakolaisten määrälle jonkinlaisen rajan (joka tulisi ensi vuonna vastaan), kun taas Junckerille vain taivas on rajana.

Förbomin höpinät mahtuvat varmasti internettiin hänen oman bloginsa kautta, mutta Ylellä on vastuu, kun se levittää tällaista virheitä vilisevää soopaa. Osa tekstin virheistä ja kritiikittömyys kokonaisuudessaan menee toimittaja Julia Holmvikin piikkiin.