News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2015-10-05 Itärajan yli suuntautuva turvapaikanhakijaliikenne (yhdistetty)

Started by Afrikan kirjeenvaihtaja, 05.10.2015, 20:58:19

Previous topic - Next topic

Roope

QuotePääkirjoitus: Purra kiilaa Orposta oikealta ohi

Hallituksen toimista ei pidetä, mutta hallituspuolueiden kannatus on kestänyt. Poliittinen painovoima näyttää toimivan eri tavalla kuin ennen.

[...]

Perussuomalaisten kannatus nytkähti ylöspäin, kun puolue pilkkasi lainvalvojia ja vaati itärajan sulkemista. Näytti siltä, että perussuomalaiset vei ja kokoomus vikisi. Pääministeri ei voi kilpailla tässä pelissä perussuomalaisten kanssa, sillä hänen täytyy pitää hallituksensa koossa. Rkp:ssä ajatellaan, että pääministerin pitäisi lyödä nyrkkiä paljon tiukemmin pöytään esimerkiksi elinkeinoministeri Wille Rydmanille (ps).

Rkp:ssä moni katuu jo hallitukseen lähtöä, mutta ei hallitusta uskalleta kaataakaan. Niinpä Rkp:llä lienee edessään samanlainen pitkä pahoinvointi kuin keskustalla viime hallituskaudella.
Helsingin Sanomat 6.1.2024

Muutamat perussuomalaiset kyseenalaistivat julkisesti apulaisoikeuskansleri Puumalaisen rajasulkupäätöksen, mutta en nähnyt missään enkä ainakaan Helsingin Sanomien aihetta käsitelleissä uutisissa lainvalvojien pilkkaamista.

Vain hieman myöhemmin oikeuskansleri Pöysti teki perussuomalaisten vaatiman täysin päinvastaisen päätöksen ilman kannanottoa apulaisoikeuskanslerin kirjaamiin aiemman rajasulkuesityksen puutteisiin. Onkin selvää, että laillisuusvalvojan puumerkistä huolimatta tosiasiallinen turvapaikanhakuoikeus ei enää toteudu, mutta sitä ei saa sanoa ääneen, mikä kertoo olennaisen suomalaisen lainvalvonnan ja julkisen keskustelun tilasta. Sen sijaan saa osoittaa sormella ja paheksua perussuomalaisia.

Jo aiemmassa Hesarin jutussa toimittaja Joona Aaltonen väitti, että kansanedustaja Sheikki Laakso olisi vaatinut apulaisoikeuskansleri Puumalaisen erottamista ("vaati tämän erottamista"). Tätäkään ei koskaan tapahtunut.

Näin sitä historiaa kirjoitetaan.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

kgb

En ollut huomannutkaan aiemmin, että tämmöinen kätevä laskuri viidennen kolonnan jäsenmäärästä on julkaistu, pahoittelen jos on jo vanhaa tietoa.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/12954 Ehdotus rajavartiolain muuttamisesta huomioiden kaikkien kansalaisryhmien oikeudet
Turhaan ne politrukit huutaa ja hossuu,
Suomessa ei elä vinkkelitossu.

Emo

HS:n tiedot: Hallituksessa tahtoa jatkaa itärajan sulkua, jos perusteet löydetään

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010103721.html

QuoteHallitus voi sulkea rajan myös toistaiseksi, mutta HS:n lähteiden mukaan sitä saattaa olla juridisesti vaikea perustella.

Quote...
HS:n useampien lähteiden mukaan hallituksen tahtotila ei ole muuttunut: raja halutaan pitää kiinni niin kauan kuin Venäjän hybridioperaatio jatkuu, mikäli päätökselle löytyy juridiset perustelut.

Määräaikaista päätöstä pidetään todennäköisempänä vaihtoehtona kuin sitä, että raja suljettaisiin toistaiseksi muulta kuin tavaraliikenteeltä. Tiettävästi hallitus ei ole käynyt tammikuussa laajempaa keskustelua itärajasta, sillä useat ministerit ovat vasta palailemassa lomilta.

HS:n tietojen mukaan hallitukseen ei ole toistaiseksi kantautunut tietoja siitä, että Venäjä olisi muuttanut toimintatapaansa.

Hallitus saattaa tiedustelutietoihin vedoten perustella, että on oletettavissa Venäjän päästävän Suomen rajalle lisää turvapaikanhakijoita häirintätarkoituksessa, jos raja-asemia jälleen avataan.

Hallitus saattaa vedota tiedustelutietoihin ja perustella, että jos raja-asemia jälleen avattaisiin, olisi oletettavissa, että Venäjä päästäisi Suomen rajalle lisää turvapaikanhakijoita häirintätarkoituksessa.

MYÖS ulkoinen poliittinen paine hallitusta kohtaan on kova.

HS:n marraskuun lopussa julkaisemassa gallupissa kysyttiin suomalaisilta, pitäisikö itäraja sulkea kokonaan, jos tilanne jatkuu samanlaisena. Kolme neljäsosaa kansasta oli sitä mieltä, että pitäisi.

Erityisen tärkeä tiukka rajalinja on perussuomalaisille, joiden kannatus voi lähteä laskuun, jos Suomeen tulee paljon turvapaikanhakijoita. Päätöstä valmistelee sisäministeriö, jonka johdossa on perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen.

HALLITUKSEN pitää kuitenkin perustella ratkaisu nykyistäkin perinpohjaisemmin, etenkin jos se aikoo pitää rajan kiinni toistaiseksi. Korona-aikanakin hallituksen rajapäätökset olivat määräaikaisia.

Hallitus voi toki myös avata yhden tai useamman raja-aseman ja testata Venäjää, mutta sen se jo teki kertaalleen joulukuussa.

Hallitus voi sulkea rajan toistaiseksi vasta, jos 14. tammikuuta jälkeenkin rajoille saapuu tavanomaista suurempia määriä turvapaikanhakijoita. Päätös on tehtävä viimeistään 24 tuntia ennen sen voimaantuloa.

HALLITUKSEN päätöksen pitää perustua nykyiseen rajavartiolakiin, koska hallitus ei saa muuta rajaan liittyvään lainsäädäntöä aikaiseksi tällä viikolla.

Nykyinen laki mahdollistaa rajan sulkemisen toistaiseksi tai määräaikaiseksi. Edellytyksenä on, että sulku olisi "välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi".

Samalla valtioneuvosto voi päättää kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisestä yhteen tai useampaan rajanylityspaikkaan. Myös sen täytyy olla välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi.


Näin voi tehdä, jos kyse on lyhyessä ajassa tapahtuvasta poikkeuksellisen suuresta maahan tulijoiden määrästä tai tiedosta tai perustellusta epäilystä, että maahantulo on vieraan valtion tai muun toimijan vaikutuksesta tapahtuvaa.

Itärajan sulkeminen toistaiseksi olisi järeä toimi.
...

Koko juttu linkistä.

Roope

QuoteAnalyysi: Tuijotuskisa Suomen ja Venäjän rajalla jatkuu – hallitukselta odotetaan pian ratkaisuja

Hallituksella on edessään soutamista ja huopaamista, koska pysyvän ja oikeudellisesti kestävän ratkaisun löytäminen itärajalle on vaikeaa, kirjoittaa politiikan toimittaja Terhi Toivonen.
Yle 8.1.2024

Ratkaisun löytäminen ei ole vain vaikeaa vaan mahdotonta, koska on muista EU:n itärajan maista poiketen hirttäydytty tuohon "oikeudellisuuden" vaatimukseen.

QuoteHallituksen päätösten lainmukaisuuden tarkastavan oikeuskansleri Tuomas Pöystin mukaan hallitus ei voi perustella uusia, yhä tiukempia päätöksiä samoin kuin aiempia. Tämä käy ilmi Ylen tietopyynnöllä saamista viesteistä.

Miksei muka voisi, jos samat, oikeudellisesti pätevät perusteet ovat yhä voimassa?

Oikeuskansleri Pöysti taitaakin tarkoittaa, että keksikää nyt äkkiä jotain parempaa tai muokatkaa lakia, sillä edelliset perustelut eivät kestäisi EU-oikeudessa.

QuoteRajavartiolaki tai tarkemmin perustuslakivaliokunnan lausunto laista mahdollistaa itärajan sulkemisen lyhyeksi aikaa. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa ei kuitenkaan ole tarkemmin määritelty sitä, miten pitkä on lyhyt aika. Sitä tulee harkita aina tapauskohtaisesti.

Entä sitten? Ajan suhteen voi varmaan olla aika suurpiirteinen, kun edellisessä päätöksessä ei noudatettu sitäkään perustuslakivaliokunnan asettamaa ehtoa, että ainoa täyssulun oikeutus on, että sillä "voidaan turvata maahantulomenettelyn asianmukaisuus".

QuoteOikeuskansleri pyysi lisäperusteluja täyssulun pituuteen jo tuoreimman päätöksen osalta. Pöystin mukaan kuukauden sulkua ei voinut perustella tismalleen samalla tavoin kuin kahden viikon sulkua.

Myös sisäministeri Mari Rantasen (ps.) mukaan kuukausi alkaa olla se enimmäisaika, jonka itärajan voi pitää kerrallaan kiinni.

Hallituksen pitää siis pystyä perustelemaan vieläkin painavammin, jos se haluaa pitää rajan kiinni.

Jos (puutteelliset) perustelut kelpasivat oikeuskanslerille tuoreimman päätöksen osalta, niin miksi eivät seuraavankin?

QuoteOikeuskansleri Pöysti on pyytänyt hallitusta huomioimaan itärajan sulkemisen vaikutuksen perhe-elämään.

Suomenvenäläiset ja Venäjällä olevia läheisiään kaipaavat ovat kertoneet, miten itärajan sulkeminen on vaikeuttanut merkittävästi heidän arkeaan. Osa heistä on jo haastanut sulkupäätöksen.

Oikeuskansleri toteaa, että "mikäli tilanne pitkittyy, on perus- ja ihmisoikeusarvioinnissa tarpeen ottaa huomioon myös se, miten laajamittaiset rajoitukset lailliseen rajaliikenteeseen vaikuttavat siihen, miten oikeus perhe-elämään toteutuu".

Venäjälle on päässyt toistaiseksi Viron kautta. Sekin hankaloituu helmikuussa, kun Venäjä sulkee lähimmän, Narvaa vastapäätä olevan raja-asemansa autoliikenteeltä remontin takia. Kävellen Venäjän puolelle vielä pääsee.

Ei Suomea voi panna vastuuseen sotaa käyvän maan Suomea vastaan tekemän hybridioperaation seurauksista kyseisen maan kansalaisille.

QuoteIhmisoikeussopimukset velvoittavat, että turvapaikanhakijoilla tulee olla tosiasiallinen mahdollisuus kansainvälisen suojelun hakemiseen.

Venäjän ja Suomen välillä ei ole tällä hetkellä suoria lento- ja laivayhteyksiä. Hallituksen päätöksen perustelumuistiossa myönnetäänkin, että turvapaikanhaku Suomen avoinna olevilla rajanylityspaikoilla edellyttää käytännössä matkustamista jonkin kolmannen maan kautta.

Oikeuskansleri opasti sisäministeriötä kirjaamaan perusteluihin, miten "muualla kuin itärajalla avoinna olevat rajanylityspaikat ovat tosiasiallisesti turvapaikanhakijoiden saavutettavissa."

Kansainvälisen suojelun hakijoille päädyttiin antamaan itärajalla tietoa lähimmästä paikasta, jossa he voivat tehdä turvapaikkahakemuksen.

Tykkään tästä, mutta kuten oikeuskansleri ja ihan kaikki muutkin tietävät, eihän tällainen perustelu lentäisi EU-oikeudessa.

QuotePääministeri Petteri Orpo (kok.) on väläyttänyt push back-menettelyä eli turvapaikanhakijoiden työntämistä takaisin Venäjän puolelle.

Oikeusoppineet ovat älähtäneet, että tämä tarkoittaisi käytännössä pakolaisten asemaa säätelevien lakien ja ihmisoikeussopimusten rikkomista. Puola on saanut keinon käytöstä tuomion Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta ja Latvia EU-tuomioistuimelta.

Orpo on paremminkin väläyttänyt push back -menettelyn ampumista alas, kun on puhunut asian "selvittämisestä", mikä viittaa luvan kysymiseen EU:n komissiolta. Sellaista lupaa ei ole odotettavissa.

QuoteHallituksen itärajapäätösten taustalla olevat tiedustelutiedot ovat salaisia.

Julkisen muistion perusteella ei pysty päättelemään, onko hallituksella jotain uutta tietoa Venäjän viranomaisten tai Venäjällä olevien kolmansien maiden kansalaisten aikeista.

Ylen tietojen mukaan hallituksella ei viimeksi ollut käytössään mitään uutta, yllättävää tiedustelutietoa Venäjän liikkeistä.

Venäjän valtion ja Venäjän tiedustelupalvelu FSB:n rooli turvapaikanhakijoiden siirtelyssä rajalle ja turvapaikanhakijoiden houkuttelu somessa Suomen rajalle olivat jo aiemman sulkupäätöksen pohjana.

Toisin sanoen Pöystillä ei olisi ollut tosiasiallisia perusteita jyrätä Puumalaisen päätöstä. Toisin sanoen laillisuusvalvonnan uusi päätös olisi ollut puhtaasti poliittinen. Kelpaa minulle, mutta ollaanpas rehellisiä.

QuoteHallitus joutui avaamaan Niiralan ja Vaalimaan raja-asemat joulukuussa, jotta nähtäisiin jatkuuko Venäjän välineellistämä maahantulo vai onko ilmiö tyrehtynyt. Samalla oltiin valmiita reagoimaan välittömästi sen jatkumiseen, ja näin sitten tehtiinkin.

Nimenomaan ei reagoitu välittömästi, vaan rajaa pidettiin auki kaksi kokonaista päivää iltaan saakka. Vieläpä niin, että priorisoitiin Venäjän lähettämät turvapaikanhakijat ja estettiin mm. perheellisten rajanylitys.

QuotePian näemme, jatkuuko Suomen kissa ja hiiri-leikki Venäjän kanssa vai onko hallitus löytänyt jonkin pysyvän tavan lopettaa ilmiö.

Oikeudellisesti ja inhimillisesti kestävän keinon löytäminen on tuskallisen vaikeaa.

Onhan se vaikeaa, kun ei voida myöntää, että mikään kestävä ratkaisu ei voi olla samalla EU:n komission hyväksymä.




Helsingin Sanomat: HS:n tiedot: Hallituksessa tahtoa jatkaa itärajan sulkua, jos perusteet löydetään 8.1.2024

QuoteHS:n useampien lähteiden mukaan hallituksen tahtotila ei ole muuttunut: raja halutaan pitää kiinni niin kauan kuin Venäjän hybridioperaatio jatkuu, mikäli päätökselle löytyy juridiset perustelut.

Määräaikaista päätöstä pidetään todennäköisempänä vaihtoehtona kuin sitä, että raja suljettaisiin toistaiseksi muulta kuin tavaraliikenteeltä. Tiettävästi hallitus ei ole käynyt tammikuussa laajempaa keskustelua itärajasta, sillä useat ministerit ovat vasta palailemassa lomilta.

HS:n tietojen mukaan hallitukseen ei ole toistaiseksi kantautunut tietoja siitä, että Venäjä olisi muuttanut toimintatapaansa.

Hallitus saattaa tiedustelutietoihin vedoten perustella, että on oletettavissa Venäjän päästävän Suomen rajalle lisää turvapaikanhakijoita häirintätarkoituksessa, jos raja-asemia jälleen avataan.

QuoteHALLITUKSEN päätöksen pitää perustua nykyiseen rajavartiolakiin, koska hallitus ei saa muuta rajaan liittyvään lainsäädäntöä aikaiseksi tällä viikolla.

Nykyinen laki mahdollistaa rajan sulkemisen toistaiseksi tai määräaikaiseksi. Edellytyksenä on, että sulku olisi "välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi".

Laki ei mahdollista rajan täyssulkua ollenkaan, sillä siinä on ehdottomana ehtona tosiasiallinen turvapaikanhakumahdollisuus kaikissa tilanteissa. Nykyinen rajasulku perustuukin yhteen luovasti tulkittuun perustuslakivaliokunnan mietinnön lauseeseen.

Kukaan ei ole kertonut, miten rajavartiolakia pitäisi muuttaa, joten selvästikään sitä ei olla muuttamassa. Muissa maissa laillistettuja push backejä tuskin vahvistetaan lailla Suomessa.

QuoteSISÄMINISTERIÖSSÄ valmistellaan pikaisella aikataululla rajamenettelylakia, joka mahdollistaisi ilmeisen perusteettomien turvapaikkahakemusten käsittelyn jo rajalla tai sen lähellä. Etsinnässä on myös muuta lainsäädäntöä, jolla voitaisiin pitää edes jokin itärajan raja-asema auki mutta samalla hillitä Venäjän Suomeen kohdistamaa hybridivaikuttamista.

Jo edellisen hallituksen valmistelemalla rajamenettelyllä ei ole juuri mitään tekemistä itärajan ongelman kanssa, mutta sen loputtomaan valmisteluun voidaan vedota, jotta näytettäisiin puuhakkailta.

QuoteHS:n tietojen mukaan tasavallan presidentin ja hallituksen yhteisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunta (tp-utva) linjasi joulukuussa, että itärajan kohdalla pitää löytyä pysyvämpi ratkaisu kuin se, että raja-asemien aukioloista päätetään aina muutamien viikkojen välein.

Kun kaksi raja-asemaa aukaistiin joulukuussa, moni rajan yli halunnut joutui hankalaan tilanteeseen valmistauduttuaan matkaan ja lähdettyään raja-asemalle, joka menikin yllättäen lähes saman tien kiinni.

Yksi vaihtoehto on se, että raja avattaisiin vain esimerkiksi Suomen ja Venäjän kansalaisille. Tämä päätös toimisi vain, jos myös venäläiset hyväksyvät ratkaisun.

Yksi vaihtoehto on se, että raja avattaisiin vain niille, joilla on tarvittavat paperit. Tiedän, liian radikaalia hallitukselle, vaikka suurin osa suomalaisista hyväksyy.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Lalli IsoTalo

Quote from: Emo on 08.01.2024, 21:05:01HS:n tiedot: Hallituksessa tahtoa jatkaa itärajan sulkua, jos perusteet löydetään

Jos Suomen etu ei riitä perusteeksi, niin sitten ei mikään riitä.

Quote from: Tuomarin ohjeetMikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan ... Kaikkea lakia on älyllä käytettävä ...
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Roope

Yle: "Venäjällä ei ole mikään muuttunut" – Orpo ennakoi jatkotoimia itärajalle Ylen haastattelussa 9.1.2024

Quote from: YlePääministeri Petteri Orpo (kok.) arvioi, että itärajalle tarvitaan jatkotoimia. Hallituksen on tehtävä uusi itärajapäätös lähipäivinä, koska nykyinen täyssulku päättyy sunnuntaina.

– Sen tiedon perusteella mikä minulla on nyt, Venäjällä ei ole mikään muuttunut. Pidän uhka-arviota samankaltaisena. Se viittaa siihen, että jatkotoimia tarvitaan, Orpo sanoo Ylen haastattelussa.

Orpon mukaan Suomi ei avaa rajaa, jos on selkeät merkit tai uhka siitä, että Venäjä jatkaa operaatiotaan välittömästi.

On aivan yhtä selvä uhka kuin kuukausi sitten, joten toivottavasti tämä tarkoittaa, että rajaa ei avata kahdeksi päiväksi kuten viimeksi tai ollenkaan.

Quote from: Yle– Totta kai haemme myös kestävää ratkaisua.

Mistä te sitä haette?

Quote from: YleOrpon mukaan päätöstä tehtäessä toisessa vaakakupissa painaa rajaturvallisuus sekä kansallinen turvallisuus ja toisessa esimerkiksi Suomessa elävien venäläisten tilanne.

– Hallitus on päätynyt ratkaisuissaan siihen, että rajaturvallisuus on meille niin kriittinen kysymys, että se on mennyt ja menee edelle, kunnes löydämme pysyvän ratkaisun.

Se ei kuitenkaan Orpon mukaan tarkoita sitä, etteikö oikeudellisia näkökulmia otettaisi huomioon.

– Hallituksen tekemien esitysten pitää läpäistä oikeusvalvojan kontrolli.

Toisin sanoen rajaturvallisuus ei mene edelle, kuten Orpo väittää. Tosin toistaiseksi näyttää siltä, että oikeuskansleri hyväksyy, mitä pyydetään.

Quote from: YleOrpon mukaan Suomi tarvitsee työkaluja nyt nähdyn kaltaisiin hybridioperaatioihin vastaamiseen.

Hän ottaa esimerkiksi meneillään olevan rajamenettelylain uudistamisen. Rajamenettelylaki mahdollistaisi ilmeisen perusteettomien turvapaikkahakemusten käsittelyn jo rajalla tai sen lähellä.

Rajamenettelylaki ei ole minkäänlainen työkalu nähdyn kaltaisiin hybridioperaatioihin vastaamiseen jo siksikin, että EU:n määräämä määritelmä "ilmeisen perusteettomille turvapaikkahakemuksille" on niin tiukka ja siinä on niin paljon poikkeuksia, että menettely koskisi Suomen itärajalla vain harvoja. Siksi toiseksi, Suomi ei nykyisellään pääse eroon kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista, joten myös rajamenettelyyn ohjatut jäävät halutessaan Suomeen.

Rajamenettely ei ole pelote myöskään Venäjälle, joka voi kuskata rajalle loputtomasti vaikka vain sellaista porukkaa, jota rajamenettely ei koske.

Quote from: YleOrpo väläytti joulun alla niin sanotun push back -menettelyn käyttöönottoa Venäjän vastaisella rajalla. Oikeustieteilijät kuitenkin tyrmäsivät avauksen.

Orpo sanoo viitanneensa sen juridiseen selvittämiseen, miten Suomi toimii, jos raja on suljettu ja rajan yli tultaisiin silti jopa läpi fyysisten esteiden.

Hän sanoo, ettei halua julistaa, miten asia hoidettaisiin.

– Tämä on yksi niitä asioita, joita pitää selvittää.

Asiassa ei ole yhtään mitään selvittämistä. Juridisesti on ollut koko ajan selvää ja yleisesti tunnettua, että EU-laki ei salli push backejä.

Jos suljetun rajan yli Suomeen pyrkivien tuleminen halutaan estää, on pakko rikkoa EU-sääntöjä, kuten muissa EU-maissakin on tehty. Jos ei haluta estää, niin raja on käytännössä auki, vaikka rajanylityspaikat onkin suljettu. Hallituksen valinta.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

HMV

[tweet]1745001182286721025[/tweet]
Pahasti aavistan että kiinniotetut hakevat turvapaikkaa.
Aika menee arvellessa, päivä päätä käännellessä.

Roope

QuoteMatti Mörttisen kolumni: Naisen tulee olla kaunis, miehen rohkea – ja oluen vahvaa

Elämme kovia aikoja; ja ne suosivat kovia arvoja. Pehmoilu, kuten rauhanpuolustaminen, saa siirtyä syrjemmälle odottamaan parempia aikoja.

[...]

Juuri nyt uhatuimpana keskeisistä länsimaisista arvoista näyttää olevan oikeusvaltion periaate [korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusniemi "ärähtää" Ylellä perussuomalaisille apulaisoikeuskanslerin rajasulkupäätöksen kyseenalaistamisesta].

[...]

Myös ajankohtaisessa keskustelussa itärajan sulkemisesta käytetään jatkuvasti kieltä, joka tuntuu olevan jostain vuosisadan tai vuosisatojen takaa.

Presidentinvaalipaneeleissa on kysytty, mitä pitää tehdä, jos Venäjän rajallemme masinoimat turvapaikanhakijat uhkaavat paleltua hengiltä aidan taakse. Mikä on meidän ihmisoikeuskäytäntömme silloin?

Useampikin ehdokas on kysymykseen vastatessaan korostanut, että naisista ja lapsista on siinäkin tapauksessa pidettävä huolta.

Sukupuoli siis ratkaisee? Mies ei voi olla aidosti hädänalainen? Ihmisoikeuksista suurin, oikeus elämään, ei kuulu miehille, tai ainakaan nuorille miehille?

Ymmärrän hyvin, että käytännön tilanteissa valtaosa heikoimmilla olevista voi tässä tilanteessa olla muita kuin miehiä, mutta yllättävän kategorisesti monet korkean tason päättäjätkin ovat valmiita näitä rajoja vetämään.

[...]

Matti Mörttinen

Kirjoittaja on pirkanmaalainen tietokirjailija ja toimittaja, joka vetää leukoja tuskin kahdeskymmenesosan siitä, mihin Sanna Marin kykenee.
Yle 10.1.2024

Jako hädänalaisiin naisiin ja lapsiin ja sitten muihin eli miehiin on sitä samaa tunteisiin vetoamaan tarkoitettua ihmisoikeuslässytystä samoilta ihmisoikeus- ja oikeusvaltiolässyttäjiltä, jotka halusivat pitää rajan auki viimeiseen asti. Mikkiä sinnepäin.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

Reino Rivimies

Quote
Heti kun sää lauhtui saatiin maaston kautta lisää turvapaikanhakijoita. Onneksi säät kylmenevät taas. Olemme säiden armoilla.

Parikkalassa on  Kolmikannassa monin paikoin pari sataa metriä Venäjän puoleiselta metsätieltä Suomen puoleiselle tielle... ...Suomen rajavyöhykkeen leveys monella kohtaa noin 100 metriä.

Koska viralliset rajanylityspaikat pysyvät vastedeskin kiinni, muodostunee tuohon kohtaan turvapaikanhakijoiden virta. Tämä ensimmäinen neljän kopla oli koesyötti. Venäjän masinoima, ilman Venäjän viranomaisten kyyditystä ei tuolla liikuta. No, koepallo imuroitiin sisään, eli lisää luvassa. Nytkö alkaa todenteolla vääntö pushbackeistä? Koska valitettavasti rajavyöhykkeen leveys on vain tuo satakunta metriä, päässee media kuvausetäisyydelle ulisemaan kauheuksista, joita läpsyttelijät joutuvat kokemaan tuolla satametrisellä metsätaipaleellaan. Linja-autot ovat jo valmiudessa.

Riukulehto

Quote– Parikkalan alueella kello kuuden jälkeen saatiin nämä henkilöt viranomaisten huostaan, kertoo Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja Heikki Ahtiainen.

– Ensitieto näistä henkilöistä tuli paikallisilta asukkailta, kiitokset heille.

Kiinniottotilanne sujui Ahtiaisen mukaan rauhallisesti. Hän kertoo, että henkilöiden kansalaisuudesta ei vielä tässä vaiheessa tiedoteta. Hän ei myöskään ota kantaa henkilöiden motiiveihin tai siihen, onko lisää rajanylittäjiä odotettavissa.

– Olemme olleet yhteydessä Venäjän puolelle rajaviranomaisiin ja tapausta selvitetään.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nelja-henkiloa-otettu-kiinni-parikkalan-alueella-epaillaan-valtiorajarikoksesta/8854650#gs.2uupu3
"Sanomattakin on selvää, että Itä-Ukrainassa on vahva venäjänkielinen vähemmistö, kun taas läntisellä puolella on enemmän ukrainalaisia. Yksi osasyy varmasti siihenkin, että tämä kriisi eskaloitui, oli se lainsäädäntö, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa": Alexander Stubb 11.9.2014

Penan kaveri Eki

Quote from: Reino Rivimies on 10.01.2024, 12:16:45...Venäjän masinoima, ilman Venäjän viranomaisten kyyditystä ei tuolla liikuta. No, koepallo imuroitiin sisään, eli lisää luvassa. Nytkö alkaa todenteolla vääntö pushbackeistä? Koska valitettavasti rajavyöhykkeen leveys on vain tuo satakunta metriä, päässee media kuvausetäisyydelle ulisemaan kauheuksista, joita läpsyttelijät joutuvat kokemaan tuolla satametrisellä metsätaipaleellaan. Linja-autot ovat jo valmiudessa.

Kun en tunne aluetta tarkemmin, niin miten Svetogorskissa, Vuoksen eteläpuolella? Siellä näyttäisi Venäjän puolella olevan pientaloalue ja tie noin 500m rajalta. Miten satunnainen matkailija pääsee niillä hoodeilla liikkumaan? (StreetView:n perusteella perusneukkulaa, näyttäisi olevan)

https://maps.app.goo.gl/d7EurBtfibGWP5a39
"They were some bad people... I say hombres."

HMV

Kuten oli odotettavissa.

QuoteKaikki tänään Parikkalassa rajan ylittäneet henkilöt ovat hakeneet turvapaikkaa.

He ovat miehiä ja kolmannen maan kansalaisia. Rajavartiosto ei kommentoi heidän kansalaisuuttaan tarkemmin.

Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja Heikki Ahtiainen kertoo Ylelle, että rajavartiosto sai tiedon henkilöistä nimenomaan paikallisen asukkaan kautta. Asukas oli soittanut asiasta hätäkeskukseen, kun henkilöt olivat ilmestyneet hänen pihaansa ja koputtaneet ikkunaan.
...

https://yle.fi/a/74-20068731
Aika menee arvellessa, päivä päätä käännellessä.

Lalli IsoTalo

— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Roope

QuoteKommentti: Yhden raja-aseman avaaminen itään ei olisi Suomen heikkoutta – Putinin Venäjälle se olisi pikemminkin vahva viesti

Jos ja kun Suomen hallituksen on esitettävä lisää perusteluita uusille itärajapäätöksille, yksi raja-asema kannattaisi avata Venäjän suuntaan 15. tammikuuta, Arja Paananen kirjoittaa.
Ilta-Sanomat 10.1.2024

Jos Suomi haluaa lähettää viestin, sen saa perille paljon halvemmallakin.

Quote from: Arja Paananen ISSuomessa on käyty viime päivinä keskustelua siitä, pitäisikö hallituksen jatkaa itärajan täyssulkua tammikuun puolivälistä eteenpäin. On puhuttu siitäkin, pitäisikö sulun olla jatkossa voimassa toistaiseksi, ilman uusia määräaikoja.
...
Maallikkona voisi ajatella, että Suomen kannattaisi tehdä kuitenkin vielä yksi testi ja avata maanantaina 15. tammikuuta yksi ainoa rajanylityspaikka Venäjälle. Mieluiten se saisi olla kaikkein helpoin ja miellyttävin laajamittaista liikennettä varten, jolloin kyseeseen tulisi lähinnä Vaalimaa Kaakkois-Suomessa Viipurin lähellä.

Yhden eteläisen rajanylityspaikan avaaminen ei olisi Suomelta mitään heikkoutta, vaan vahvuutta. Raottamalla rajaa Suomi voisi osoittaa konkreettisesti, että meillä on halua palata takaisin normaaliin. Se olisi aito yritys helpottaa myös niiden kaksoiskansalaisten tilannetta, joiden arkielämää rajasulku on vaikeuttanut.

Ketä tällä turhalla ja kalliiksi käyvällä (viimeksi lähemmäs 300 turvapaikanhakijaa) tempulla olisi tarkoitus vakuutella? Oikeuskansleria? EU:n komissiota?

Jos ja kun Venäjä ei lupaa palata aiempaan käytäntöön, eikä edes vastaa tiedusteluihin, sen voi olettaa jatkavan operaatiotaan.

Quote from: Arja Paananen ISOn täysin mahdollista ja jopa erittäin todennäköistä, että Venäjä ryhtyisi ohjaamaan välittömästi rajan avauduttua kolmansien maiden kansalaisia turvapaikanhakijoiksi Suomen rajalle. Mikäli näin tapahtuisi, Suomen olisi mahdollista sulkea hetkeksi avattu raja-asema uudella pikapäätöksellä eikä minkäänlaiselle jossittelulle olisi kenelläkään enää pienintäkään sijaa.

Toisin sanoen: sieltä niitä uusia perusteluita ja juridisia perusteita olisi taas tullut. Todennäköisesti niitä olisi tullut riittämiin jopa sille, että rajasulku voitaisiin määrätä voimaan toistaiseksi, kun viimeisetkin epäilijät näkisivät omin silmin, kuinka Venäjä jatkaa hybridihyökkäystään Suomea vastaan.

Tämä oli etukäteen selvää jo edellisellä kerralla, mutta silti raja avattiin, eikä sitä suljettu pikapäätöksellä, vaan se pidettiin auki kaksi pitkää päivää. Keitä ovat nämä "viimeiset epäilijät", joita tällä tempulla pitäisi miellyttää?

Quote from: Arja Paananen ISJos Suomi tekee kuitenkin nyt torstaina päätöksen itärajan täyssulun jatkamisesta, hallitukselle itselleen tulee samalla todistelutaakka siitä, onko päätös tehty tarpeeksi painavin perustein. Mikäli päätöksen perusteluita ei voitaisi tuolloin avata julkisuuteen, se olisi vain omiaan synnyttämään sisäistä riitelyä Suomessa.

Ei pitäisi olla uutta todistelutaakkaa, sillä ministerien lausunnoista päätellen mikään ei osoita, että tilanne olisi muuttunut millään tavalla. Jos taas oikeuskansleri vaatii rajan avaamista, niin se pitää sitten sanoa ääneen, jolloin voidaankin palata keskusteluun siitä, onko järkeä peesata oikeuskansleria.

Ketkä synnyttäisivät sisäistä riitelyä Suomessa? Kuka vaatii rajan avaamista?

Quote from: Arja Paananen ISYhden raja-aseman avaaminen Venäjän suuntaan ei olisi Suomelta mitään heikkoutta myöskään siksi, että Suomi on jo tähän mennessä pystynyt osoittamaan pystyvänsä pysäyttämään Venäjän hybridioperaation.

Älä naurata. Suomihan on ottanut kiltisti vastaan kaikki rajalle lähetetyt. Venäjä ei vain ole vielä lähettänyt ihmisjoukkoja suljetuille raja-asemille tai maastorajoille kuten muualla EU:n itärajalla.

Quote from: Arja Paananen ISRajasululla on saatu selkeä näyttö myös siitä, että Vladimir Putinin hallinto kontrolloi täysin itärajan välineellistettyä turvapaikanhakijatulvaa.

Jos kyseessä olisi spontaani pakolaisvirta ja ihmisten aito hätä
, ilmoitus virallisten rajanylityspaikkojen sulkemisesta ei sellaisia ihmisiä estäisi. Nyt on estänyt, koska Putinin hallinto nimenomaan ohjaa heitä Suomeen virallisten rajanylityspaikkojen kautta näennäisen "laillisesti" voidakseen siten kontrolloida samalla myös sitä, että Venäjän metsäraja ei ala vuotaa eivätkä tavalliset venäläiset ja asevelvolliset pääse sitä kautta pakenemaan maasta.

Ensinnäkään Suomen lain ja turvapaikkakäytäntöjen mukaan ei ole mitään merkitystä, tuleeko rajalle spontaani pakolaisvirta, onko ihmisillä aito hätä tai onko ihmiset kuskattu rajalle kuten vuonna 2015 Ruotsista tulleet. Kaikki otetaan sisään.

Toiseksi, eihän ilmoitus Suomen virallisten rajanylityspaikkojen sulkemisesta estä ketään tulemasta, koska turvapaikkaa hakevat otetaan Suomeen myös suljetuilta raja-asemilta. Emme tiedä, miksi ihmisiä ei nyt pyri Suomeen enemmän, mutta tilanne on täysin Venäjän käsissä, ei Suomen.

Quote from: Arja Paananen ISKeskiviikkona Suomeen tuli itärajan yli kuitenkin neljä luvatonta rajanylittäjää Parikkalan korkeudelta nimenomaan maastorajan kautta. Kyseessä saattaa olla Venäjältä jonkinlainen "pelottelutesti" Suomelle, kun se haluaa luoda hallitukselle paineita ennen uuden itärajapäätöksen tekemistä.

Hakivat turvapaikkaa, otettiin Suomeen.

Quote from: Arja Paananen ISOn myös sellainen pienenpieni mahdollisuus, että Venäjä ryhtyisikin yhtäkkiä noudattamaan vakiintuneita rajakäytäntöjä ja matkustusasiakirjojen tarkastamista Suomen vastaisella rajallaan.

Mikäli Venäjä näin tekisi, se tapahtuisi ilman mitään virallisia ilmoituksia ja ilman mitään ennakkolupauksia Suomen viranomaisten suuntaan. Venäjä ei tietenkään ikinä myöntäisi tehneensä itse mitään ilkeyksiä aiemmin, joten se ei voisi myöskään etukäteen vihjaista, mikäli se päättäisi palata takaisin kohti normaalia. Saattaisi käydä vain "jostain ihmeen syystä" niin, että turvapaikanhakijoiden virtaa rajalle ei enää ilmestyisikään, jos yksi asema avattaisiin maanantaina.

Sama pätee myöhemminkin, joten tuolla perusteella raja pitäisi varmuuden vuoksi avata kokeeksi joka kerta.

Quote from: Arja Paananen ISMitään heikkoutta Suomen taholta ei olisi se, jos antaisimme itärajalle vielä tuon yhden mahdollisuuden olla raollaan.

Jos tuo mahdollisesti avattu raja-asema jouduttaisiin pian maanantain jälkeen taas sulkemaan, se olisi tietenkin turhauttavaa ja veisi resursseja, mutta olisiko sen tuoma lisänäyttö sen arvoista? Samalla se voisi antaa Suomen päättäjille myös hyvin perusteltua lisäaikaa valmistella uusi rajamenettelylaki huolella. Seuraavaksi rajaa raotettaisiin vasta sitten, kun jojoilun lopettamiskeinot olisivat meillä takuuvarmasti valmiina.

Kelle sitä lisänäyttöä kaivataan, kun tilanteessa ei oikeasti ole mitään epäselvää?

Rajamenettelylailla ei muutettaisi itärajan tilanteessa yhtään mitään, vaikka se toteutettaisiin Marinin hallituksen versiosta poiketen niin tiukkana kuin EU-säännöt mahdollistavat. Ihanko oikeasti tätä ei muka ymmärretä toimituksissa? En usko.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset


Luka

Tämä oli sitten tässä. Kaikki otetaan sisään.

Suomi saa kiittää päättäjien hidastelusta ja selkärangattomasta vastuunpakoilusta. Lisäksi kiitokset sille vitipäiselle Parikkalan päättäjälle, joka väkisin halusi vääntää rajanylityspaikan Kolmikantaan.
Ilman rajanylityspaikkaa Parikkalan kohta olisi aika mahdoton ylittää kävellen.
On selvää että ilman venäjän rajavartian apua ei rajanylitys onnistu Syväoron ja Raivion välisestä maastosta. Venäjän puolella on verkkoaita koko matkalla.
Matkana 86K-91 tieltä Suomen puolelle ei ole pitkä, vain noin 4-5km. ja kesällä matka onnistuu hetkessä. Talvella ja ilman suksia puhutaan tuntien umpihanki marssista. Ja sen lisäksi aidan läpi murtautuminen ja kahden valvotun rajatien ylittäminen ilman kiinnijäämistä.

Tämä oli tässä. Joku on tehnyt hyvän tilin ohjaamalla Eurooppaan matkaajat Parikkalaan. Venäjä ei enää pysty liikennettä estämään vaikka haluaisi.


Aallokko

Keskitysleirien vartijoiden puolustukseksi ei riittänyt argumentti "noudatin vain käskyjä".

Se ei riitä myöskään turvapaikkahakemuksia vastaanottavien rajavartijoiden puolustukseksi. Jos jokin laki on ilmiselvästi vahingollinen ja vailla moraalia, sitä ei ole velvollisuus noudattaa.

Luultavasti 95 prosenttia suomalaisista seisoisi rajavartijoiden tukena kansanliikkeeksi asti, jos he lakkaisivat vastaanottamasta ilmeisen aiheettomia ja Suomelle valtavan vahingollisia turvapaikkahakemuksia, ja sen sijaan ohjaisivat rajarikolliset riuskoin ottein takaisin sille puolelle rajaa mistä tunkeutuivatkin. Nyt valtaa pitää äänekäs marginaali ihmisoikeusdosentteineen.

Kaikkien pitäisi tajuta, että ollaan tosipaikan edessä: viidakkorummut paukkuvat jo kalvot kuumina viestiä Suomen leikkirajasta, joka on yhtä auki silloin kuin se on "auki" tai "kiinni".

Nikolas

Quote from: Luka on 10.01.2024, 18:05:10

Tämä oli sitten tässä. Kaikki otetaan sisään.


Olen tylsyyteen asti jankuttaen toistellut että oleellista on se mitä tehdään sitten kun hämäräperäinen turvapaikanhakija on jo saanut itsensä Suomen puolelle. Matkalle lähtöä harkitseville oleellinen Suomi-kuva syntyy juuri siitä, mitä aiemmin Suomeen saapuneille on tapahtunut. Eli onko paapottu tarpeeksi, onko saatu Kela-Gold, discorahaa tilille, kaikki vapaudet mitä toivoa saattaa, ja vielä päälle naurettavan kevyet rangaistukset jos jotain rötöksiä tekee? Kun vastaus on kyllä, repun pakkaaminen jatkuu entistä innostuneempana.

Suomella on 1300 kilometriä rajaa Venäjän kanssa. Sen tiivistäminen ei ole mikään triviaali temppu. Sitä voi yrittää, enkä sitä periaatteessa vastusta, mutta se voi tulla kalliiksi.

Nikolas

Yleisradion jutusta:
Quote

Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja Heikki Ahtiainen kertoo Ylelle, että rajavartiosto sai tiedon henkilöistä nimenomaan paikallisen asukkaan kautta. Asukas oli soittanut asiasta hätäkeskukseen, kun henkilöt olivat ilmestyneet hänen pihaansa ja koputtaneet ikkunaan.


Suurin akuutti ongelma tuossa on se, että viranomaiset saivat tiedon luvattomasta rajanylityksestä vasta sen jälkeen kun turvis koputteli ikkunaan.

Rajalla pitäisi olla niin tiheä verkosto valvontalaitteita että jokainen oravaa suurempi rajan ylittäjä havaittaisiin.

pikkujorma

Voi harmin paikka, kohta alkaa taas vituttaa. Mamut tulee ja vie minulta leivän suusta. Kehtaavat vielä naisetkin viedä, on se niin väärin. Voisin melkein arvata että tulijat ei ollu 4 nuorta ja kiimaista naista. Partasuisia panomiehiä taas tuli. Monet ulkomaalaiset on ylpeitä, röyhkeitä, ahneita ja laiskoja. Ihan mulkkuja miehiä, mutta sellainen kuuluu heidän kulttuuriinsa, minkäs sille mahtaa. Fyysisesti ja henkisesti heikko Petteri Orpo yrittää parhaansa mukaan selitellä ihmisoikeuksista ym. roskaa. Kalliiksi tulee elättää kaikki tänne haluavat. Mutta kai joku ne velatkin maksaa, en onneksi minä.

Vesihiisi

Veikkaan, että näille hädänalaisille poloisille ei ole tähän asti edes tullut mieleen, että tänne voi marssia ihan mistä vain. Ovat tähän asti tulleet vain rajalta.

Odotan malttamattomana kevättä ja kesää! Antaa tulla vain! On tavallaan kutkuttavaa seurata tätä menoa.

Luka

Vetovoimatekijöillä ja muilla KelaGold jutuilla ei ole suurempaa merkitystä, kun Suomesta tulee Lampedusan tapainen läpikulkupaikka.
Keisarilla ei ollut vaatteita. Eikä suomella aitaa.

Valvontalaitteilla ei pysäytetä rajan yli tullutta. Niillä vain todetaan sattumuksen tapahtuneen. Ja varmaan tässäkin tapauksessa nämä henkilöt on havaittu.
Poliisi tulee imatralta parikkalan rajanylityspaikalle tunnissa. Rajavartiat varmaan ovat nopeampia jos ovat lähiseudulla liikkeellä.
Kesällä tulee patsaspuiston parkissa olemaan vipinää kun paikalliset roadmanit hakee asiakkaita pääkaupunkiseudulle.

Tämä oli täysin estettävissä oleva asia. Jos vain meillä olisi ollut ammattinsa osaavia ministereitä.
Varautumisen suurvalta ei ole pystynyt kahden vuoden aikana rakentamaan Imatralle kuin vajaa 3km kennelin aitaa malliksi.

Hyvä että oli persut hallituksessa. Saatiin sitä mitä tilattiin.

Reino Rivimies

Tänään saapuneet neljä nuorta miestä ovat jo lämpimissä sisätiloissa, ruokittu, päässeet peseytymään ja lepäämään puhtaisiin lakanoihin. Täysihoitoon, jonka kaltaisessa eivät ole eläissään olleet. Käyttöraha ja palvelut alkavat huomisesta lähtien rullaamaan. Viestiä lähtee kotipuoleen että tulkaa tänne!

Nikolas

Quote from: Luka on 10.01.2024, 21:57:03

Vetovoimatekijöillä ja muilla KelaGold jutuilla ei ole suurempaa merkitystä, kun Suomesta tulee Lampedusan tapainen läpikulkupaikka.


Onhan sillä tietenkin todella suuri merkitys minkälainen viesti lähtee kotiinpäin. Vertaile vaikka näitä:

  • Olen täällä leirillä edelleen. Täällä on tylsää ja kylmää. Minulle sanottiin että täältä pääsee poiskin. Mutta se edellyttää jotain ihmeen paperisotaa.
  • Saavuin juuri lentokoneella Ruandaan. En tiedä mitä täällä teen. Täällä on kyllä lämmintä.
  • Täällä vastaanottokeskuksessa on tosi rentoa. Tänään päivällä lounaan jälkeen joku hassu täti esitti jonkun pää-olkapäät-peppu-varpaat-ilveilyn mutta muuten ok. Tänä iltana menemme kaupungille katsomaan mitä siellä on.

Jorma M.

Quote from: Roope on 10.01.2024, 17:05:27
Quote from: Arja Paananen ISYhden raja-aseman avaaminen Venäjän suuntaan ei olisi Suomelta mitään heikkoutta myöskään siksi, että Suomi on jo tähän mennessä pystynyt osoittamaan pystyvänsä pysäyttämään Venäjän hybridioperaation.

Älä naurata. Suomihan on ottanut kiltisti vastaan kaikki rajalle lähetetyt. Venäjä ei vain ole vielä lähettänyt ihmisjoukkoja suljetuille raja-asemille tai maastorajoille kuten muualla EU:n itärajalla.

Tämä Arja Paananen on hyvä esimerkki siitä, että vaikka kuinka demonisoisi ja vihaisi Venäjää, niin ei välttämättä tajua mistään mitään.
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

Uuno Nuivanen

Suora lähetys kello 13.30: Sisäministeri Mari Rantanen kertoo itärajan tilanteesta

Hallituksen on tarkoitus jatkaa joulukuusta lähtien suljettuna olleiden asemien kiinnipitämistä ainakin kuukaudella.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010112778.html

Myös Areenassa.

Joutselkä

Quote from: Reino Rivimies on 10.01.2024, 22:13:25
Tänään saapuneet neljä nuorta miestä ...

Saapuneet vain, koska venäjä on heidät rajalle päästänyt. Edes venäjä ei ole niin epäonnistunut valtiona, ettei sillä olisi rajavyöhyke valvonnassaan. Päin vastoin. Venäjän kaltaiset valtiot kyttäävät hyvin tarkkaan kaikkea rajaliikennettä.
Venäjän talous on vaikeuksissa. He ovat menettäneet parhaat maavoimansa ja Mustanmeren laivastonsa tässä tarkoituksettomassa sodassa. - Keir Starmer

Nato on poliittinen ja sotilaallinen liittouma, jossa on yhteensä 32 eurooppalaista ja pohjoisamerikkalaista jäsenmaata. -wikipedia

Lalli IsoTalo

^"Ja kansainvälisen suojelun hakeminen on keskitetty edelleen vesi- ja ilmaliikenten rajanylityspaikkoihin."

- On hyvin vaikeaa ymmärtää miksi suojelua pitäisi hakea Suomesta (kaikista maailman melkein 200 maasta). Suomeen ei ole koskaan tullut yhtäkään suojelun tarpeessa olevaa, koska kaikki naapurimaamme ovat turvallisia (paitsi NL:n aikana, jolloin aidot tp-hakijat palautettiin).

"Kansallinen turvallisuus on Suomelle kriittinen kysymys, ja se menee kaiken edelle, kunnes löydämme muita pysyviä ratkaisuja."

- Mitä ihmettä nyt taas? Kansallisen turvallisuuden pitää aina ja ikuisesti, kaikissa tilanteissa, mennä kaiken edelle! Kuka näitä lausuntoja kirjoittelee?

"Lyhytaikaisuutta [rajan sulkemisessa] ei ole [tarkasti] määritelty."

- Voisiko se olla vaikka puolet "väliaikaisesta"? Väliaikainen autovero tuli voimaan 1950-luvulla, ja on voimassa edelleen.

"Rajanviranomaisten tapaamisia on ollut, mutta niissä ei ole edistytty ilmiön ratkaisemisessa." "Poliittisella tasolla ei ole keskusteluja".

Push backeistä ei tietenkään ollut mitään puhetta. Miksipä olisi ollutkaan?

EDIT typot
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

Torspo

Quote from: Lalli IsoTalo on 11.01.2024, 14:43:56
...
"Kansallinen turvallisuus on Suomelle kriittinen kysymys, ja se menee kaiken edelle, kunnes löydämme muita pysyviä ratkaisuja."
...
Helppo ja pysyvä ratkaisu on poistaa kaikki henkilöliikentetelle soveltuvat raja-asemat pysyvästi käytöstä Venäjän rajalla. Turvapaikkaturistilait koskevat vain pysyviä rajanylityspaikkoja.

Tilapäisiä ylityspaikkoja voidaan sitten pitää auki kun sille päälle satutaan, jos satutaan.

Uuno Nuivanen

Maarajan pitävyys testattiin eilen, eikä sitä ollut, ei ole eikä ilmeisesti myöskään tule. Kevättä ootellessa.

Kevät toi, kevät toi ählämin,
kevät toi, kevät toi neekerin,
kevät toi raja-aidalle islamistin
ja metsistä afgaanin.