News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

Milloin tulit mukaan Hommaan?

Started by Micke90, 05.10.2015, 17:24:01

Previous topic - Next topic

Milloin rekisteröidyit Homman jäseneksi?

2008
44 (24.3%)
2009
43 (23.8%)
2010
14 (7.7%)
2011
21 (11.6%)
2012
12 (6.6%)
2013
12 (6.6%)
2014
9 (5%)
2015
26 (14.4%)

Total Members Voted: 181

Voting closed: 31.12.2015, 16:24:01

Micke90

Homma perustettiin vuonna 2008 ja sillä on n. 10 000 rekisteröityä käyttäjää. Viime aikoina Homma on saanut jonkin verran uusia käyttäjiä johtuen viime aikaisista tapahtumista, kuten turvapaikanhakijoiden tulvasta Ruotsista Suomeen, toimittajien harjoittamasta aivopesusta, hallituksen saamattomuudesta sekä Soinin takinkäännöistä. Myös turvapaikanhakijoiden rikollisuus ja kiittämättömyys lienevät vaikuttaneet monen kansalaisen nuivistumiseen.

Kysynkin siis, mistä lähtien olette olleet rekisteröityneinä käyttäjinä Hommassa. Itse tulin mukaan syyskuussa 2012.

Perttu Ahonen

Helmikuussa 2009.

Toki olin lukenut hommaa jo jonkin aikaa sitä ennen.  Yksi tärkeimpiä syitä oli se, että MTV ja kauppalehti alkoi sensuroimaan omia keskustelufoorumeita poliittisesti "vääränlaisista" kirjoituksista ja toisaalta havainto yhteiskuntaa vaivaavasta kollektiivisesta mielenhäiriöstä jossa yhdistyy viisi vakavaa yhteiskunnallista mielialasairautta: federalismi, globalismi, feminismi, monikultturismi ja kulttuurimarxismi.

Kim Evil-666

#2
Halla-ahon Scriptaa aloitin lukemaan 2006 ja vieraskirjalla tuli postailtua mukana. Hommaan liityin 2009 maaliskuussa luonnollisena jatkumona vieraskirjalle. Aivan alku jäi väliin kiireiden takia.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Micke90

Suurin osa on siis tullut vuosina 2008-2009.

Artisti

Viime kuussa. Olin kyllä mukana jo vieraskirjan aikoina. Hommaa olen kyllä lukenut paljon, mutta nyt viimeaikaisten tapahtumien jälkeen oli pakko löytää purkautumistie ja alkaa kirjoittamaan siitäkin huolimatta, että Isoveli valvoo tätä kaikkea, eikä Torin kautta Hommaan pääse.

Hamsteri

#5
2008, muistaakseni heti sen jälkeen kun Halla-aho sai vaalivoiton kunnallisvaaleissa.

Sain vihdoin syyn käydä äänestämässä. Ennen sitä kaikessa äänestämisessä oli käytännössä kyse siitä, mitkä eturyhmät saavat 50 euroa enemmän kuukaudessa.


ps. Jos on kirjoittanut paljon tai muutenkin imenyt infoa, niin kannattaa maksaa kannatusjäsen maksu. Mielestäni tämä on ollut paras kansalaisyhteiskunta projekti Suomessa ainakin omana elinaikanani.
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

Toni R Jyväskylästä

Helmikuussa 2012, olen tosin nykyään aktiivisempi kuin alkuaikoina. Jostain kumman syystä :)

Micke90

Quote from: Hamsteri on 05.10.2015, 19:52:13
Ennen sitä kaikessa äänestämisessä oli käytännössä kyse siitä, mitkä eturyhmät saavat 50 euroa enemmän kuukaudessa.

Juuri tästä syystä Demareiden kannatus on pohjamudissa ja RKP ulkona hallituksesta.

Miniluv

Quote from: Micke90 on 05.10.2015, 19:46:05
Suurin osa on siis tullut vuosina 2008-2009.

Ei tarvitse arvailla :)

http://hommaforum.org/index.php?action=mlist;sort=registered;start=3390

Listauksessa näkyvät bannaamattomat jäsenet. Vuosien 2008-9 osuus on n. 113 sivua 332:sta, eli sellaiset 34 prosenttia.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Herra Vapaus

Syyskuussa 2015 koin, että on aika avata sanainen arkkuni näissä asioissa. Vuosien ajan on tullut luettua Hommaa epäsäännöllisen säännöllisesti, mutta syystä tai toisesta rekisteröityminen on aina siirtynyt tuonnemmaksi. Nyt tarve itsensä ilmaisemiseen kasvoi tavallista suuremmaksi.

Micke90


Brandis

Eduskuntavaalien alla 2011 (helmikuussa?).

Tulin Hommaan verbaalisesti miekkailtuani 3½ h putkeen erään vannoutuneen vasemmistoliiton kannattajan kanssa tästä aiheesta. Keskustelun loppupuolella hän ilmoitti, että ajatukseni ovat kuin suoraan Hommalta ja tulin kiinnostuneena katsomaan, että mikä se sellainen Homma on, missä fiksusti ajatellaan.  :D Loppu on historiaa. Tulin, kun en enää jaksanut vääntää vihervasemmisto-maailmankuvan omaavien kanssa, tahdoin vertaistukea ja rauhaa lähiympäristöni 'valta-aatteilta'.

jänkäkurppa

Scriptan vieraskirjaa kävin lukemassa muutamia kertoja, Hommaforumia olen käynyt aika ajoin lukemassa koko sen olemassaolon ajan. Aktiivisesti (lähes päivittäin) olen forumin kirjoituksia lukenut noin pari vuotta, rekisteröidyin noin 3kk sitten.

nitkunatku

Itse tulin oliko elokuussa 2011. Silloin ensimmäisen ja toivottavasti viimeisen kerran järjestetty lutkamarssi pisti vituttamaan, kuten kaikki naisemansipaatioon liittyvä paska. Olin kyllä selaillut Hommaa jo varmaan 2010 lähtien tarkkaavaisesti, mutta jotenkin kaikenlaisiin nettijuttuihin liittyminen jotenkin jännittää ja pelottaa aluksi aina, kuten yksityisyydensuojan menetys tms. Siksi en edes feisbuukkiin ole liittynyt. Enkä liity.
Nyt tai joskus toiste.

op

Keväällä 2011. Silloin rustailin vieraskirjaan:

"Minulla ei ole... mitään suurempaa vastaansanomista nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan."

Tällä hetkellä kyllä on, mutta tilanne on tietenkin aivan eri kuin 2011.

"Mihin minulla sen sijaan on vastaansanomista on "maahanmuuton puolustajien" (mokuttajia/suviksia vai mitä nämä nyt homma-slangilla olivatkaan) ääretön tyhmyys ks. esim. standardiargumentit. "

Tämä on se syy miksi rekisteröidyin. Ja homma on mennyt vaan hullummaksi ajan kuluessa. Tilanne on muuttunut täysin, mutta samoja standardiargumentteja toistellaan kuin piru raamattua. Standardiargumentti-BS-bingon voimavaroineen ja kulttuurin rikastumisineen saisi taatusti tunnin päästä alkavassa A2-pakolaisillassakin edelleen täyteen.

Nordman

Nyt tämän massamuuton ruvetessa loppukesästä kiihtymään. Aiemman tahdin pystyin joten kuten vielä nieleskelemään liiemmin asiaa ajattelematta. Miten lie heidän laita, joilla on ollut vaikeuksia sulattaa jo aikaisempi tahtikin. Mahtaa olla nyt vaikeaa.

Olen kahden vaiheilla Hommaforumin hyödyistä yleisesti. Sukkeroiko se lukijoitaan yhä suurempaan toiminnantarpeeseen maahanmuuttoa vastaan, eli hyvä hyöty. Vai purkaako kirjoittelu hitusen kyrpiintyneiden paineita niin etteivät ne voi saavuttaa maksimiaan, eli huono hyöty.

Horn Hill

8.12.2008 53 rekisteröityjä.
Vihaista puhetta.
Netin harmaa setä.

MW

Quote from: op on 06.10.2015, 20:13:10
Keväällä 2011. Silloin rustailin vieraskirjaan:

"Minulla ei ole... mitään suurempaa vastaansanomista nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan."

Tällä hetkellä kyllä on, mutta tilanne on tietenkin aivan eri kuin 2011.
***

Tuota noin niin... Scriptan vieraskirja pantiin pakettiin muistaakseni loppuvuodesta 2008, siksi Homma?

Tuona aikana tahti oli 600+ viestiä per päivä, joten ymmärrettävästi blogisti ei voinut enää jatkaa vieraskirjan ylläpitoa.

Haplotaxida

Fobbahan se tänne jäseneksi kutsui elokuussa 2011. Tai tarkalleen ottaen Fobba esitti kutsun keskusteluun foorumin jäsenille. Siihen asti satunnaisena seuraajana piti sitten rekisteröityä, jotta pääsin osallistumaan siihen. Koin suurta huolta nettikeskustelun rajoittamisesta ja sen eriarvoistumisesta (kellä on lopulta oikeus sanoa ja kellä ei).
THL - Turhuuden ja huolettomuuden laitos

Kemolitor

Quote from: Miniluv on 05.10.2015, 19:56:44
Ei tarvitse arvailla :)

http://hommaforum.org/index.php?action=mlist;sort=registered;start=3390

Listauksessa näkyvät bannaamattomat jäsenet. Vuosien 2008-9 osuus on n. 113 sivua 332:sta, eli sellaiset 34 prosenttia.

Eikös sen helpommin näe, kun ottaa etusivulta Lisää tilastoja:
http://hommaforum.org/index.php?action=stats

Viimeisenä on sitten taulukko, josta löytyy uusien jäsenien määrät vuosittain:
2015   1043
2014   615
2013   757
2012   1 836
2011   4 085
2010   1 946
2009   2 906
2008   904

Tosin tuosta tulee summaksi 14092, joten ehkä Miniluvin keino onkin parempi, jos miettii nykyisiä jäseniä, joita on etusivun tiedon mukaan 9960.

Yllättävän iso ero muuten nykyisen jäsenmäärän ja foorumille rekisteröityneiden määrän välillä.

Micke90

Quote from: Kemolitor on 06.10.2015, 21:05:01
Yllättävän iso ero muuten nykyisen jäsenmäärän ja foorumille rekisteröityneiden määrän välillä.

Osa on heitetty pihalle ja osa lähtenyt itse.

Ari-Lee

2009 sain avoimen kutsun YLE:n uutisista tutustua Hommaforumiin. Jos muistan oikein keskustelun aiheena oli somaleiden sopeutumattomuus ja sen keskustelun YLE uutisoi mainostaen Hommaforumia. Uutisiin Homma ponnisti FB -ryhmällä "Lähetetään pienet somaliystävät kotiin", tjsp.  Ilman YLE:a en tietäisi mitä on mokutus. Taisteluni monikulttuurisuutta, mikä on oxymoroni, vastaan jatkuu. Ja nyt ovat Irakin sotilaat vuorossa.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Tifosi

Syyskuussa 2014. Eikä mulla mennyt kuin vuosi ennen ensimmäistä kirjoitusta... ;D
Lukenut olen toki jo vuodesta 2010 tai jotain... Mulla vaan on jotenkin niin vaikeeta saada mitään järkevää kirjoitettua, kuten olette varmasti jo huomanneet... :roll:

Joten, näillä mennään...
You cannot escape the responsibility of tomorrow by evading it today.

- Abraham Lincoln -

Tsuudi

Vieraskirjasta aloitettu. Harvakseltaan kirjailtu. Täällä on niin hyviä kommentoijia, että välistä ei ole keskusteluihin annettavaa. Laajempien kokonaisuuksien raaputteluun aika ei riitä.
"Hyvä pystykorva on parempi kuin huono nainen."

Miniluv

Quote from: Micke90 on 06.10.2015, 21:10:36
Quote from: Kemolitor on 06.10.2015, 21:05:01
Yllättävän iso ero muuten nykyisen jäsenmäärän ja foorumille rekisteröityneiden määrän välillä.

Osa on heitetty pihalle ja osa lähtenyt itse.

Pitkän aikaa sai mainosfeikkejä lappaa pihalle monta päivässä...
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Miniluv

Quote from: Brandis on 06.10.2015, 18:51:09
Eduskuntavaalien alla 2011 (helmikuussa?).

Tulin Hommaan verbaalisesti miekkailtuani 3½ h putkeen erään vannoutuneen vasemmistoliiton kannattajan kanssa tästä aiheesta. Keskustelun loppupuolella hän ilmoitti, että ajatukseni ovat kuin suoraan Hommalta ja tulin kiinnostuneena katsomaan, että mikä se sellainen Homma on

Klassikko :)
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Noottikriisi

Olen rekisteröitynyt 19.12.2008 eli toisessa aallossa kun serverit oli saatu alkurynnistyksen jälkeen uudelleen verkkoon.
Ensimmäisen viestin kirjoitin kuitenkin vasta 6.1.2009
Ensimmäiset kirjoittamani sanat olivat: "Olen ollut toisinajattelija-ainesta jo vuosikymmenet.;)
Onko sinusta jo kauan tuntunut siltä että monikulttuurisuus on rikkaus?

Muuttohaukka

Luin Scriptaa jo pitkään ja Hommaforumia heti alusta alkaen. Rekisteröidyin 27.3.2009.
Kohta tulee seitsemän vuotta täyteen. On se melkoinen matka ja erinomaisten kirjoittajien tuotokset sekä parhaat uutsikommentoinnit ovat löytyneet täältä.
Vieraskirjan hulvattomiin juttuihin ei kyllästy. Aina suoltuu uutta nahkakengistä saippuakupliin.


dothefake

Toivottavasti olen jäsen, siitä on jo niin kauan.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Näkkileipä

Toukokuussa 2012 kirjauduin viimeinkin tänne, vaikka olin seurannut tätä foorumia jo 2010 alkaen. Olen huomannut, että monet jotka pitävät tätä foorumia "äärirasistisena" eivät ole itse koskaan edes vilkaissutkaan tänne päinkään. Mutta siitä huolimatta he "tietävät varmasti" millainen kauhistus tämä Homma onkaan.

Kameleontti

Nyt syksyllä 2015 rekisteröidyin. Lukenut olen enemmän tai vähemmän jo vuodesta 2008. Täällä vaan on niin hyviä kirjoituksia, että koin, että seuraaminen riittää. Nyt ei vaan enää pysty pelkästään seuraamaan.

Ja sama kuin yllä niin yksi umpinuiva kaveri, joka suoltaa mamuvastaisuutta fb:ssä taukoomatta totes mun kutsulle lukemaan hommaa: "En viitti semmosiin rasistiforumeihin sotkeentua".

Olen aika monille laittanu linkkiä täällä oleviin keskusteluketjuihin ja houkutellut lukemaan lisää. Tiedä sitten, ketkä ovat tarttuneet onkeen.

UgriProPatria

Se oli ilmeisimmin alkusyksyä, jos ei loppukesää 2012, luulen.

Jokin poliittinen tilanne johti tähän, että päätin itsekin ryhtyä poliittisella foorumilla isänmaalliseksi vaikuttajaksi mielipiteilläni, elikä taistelemaan Suomen puolesta.

MW

#32
Day one.

EDIT: Oli se päivä. Servun resurssit kaatui heti kättelyssä, ja rautoja vaihdettiin kai useampaan otteeseen?

Nyt taidamme olla pörrökorvaisen hellässä huomassa?

Lalli IsoTalo

10.1.11 se alkoi näin, eikä sävel kovin paljon muuttunut:   :P

Quote from: Lalli IsoTalo on 10.01.2011, 17:46:18
Siinäpä se tuli sitten selitettyä koko ilmiö yhdessä kappaleessa: pankkirit mamuttavat ja mokuttavat länsimaita asiakashankinnan ja konkurssipesän realisoinnin nimissä. Business as usual. No biggie.
— Monikulttuuri = Kulttuurien sota
— Pakkomamutus = Kansanmurha
— Valtionvelka = Lapsen velkaorjuus
— Ei omaisuutta = Systeemin orja
— Digital ID = Systeemin orja
— Vihreä siirtymä = Kallis luontotuho
— Hiilineutraalius = VHM:n kuristus
— DEI, woke, SDP = Tasa-arvon tuho
— Valkoinen =  Rotusyyllinen
— Missä N, siellä R

junakohtaus

Minähän taisin olla mukana alusta asti.  Muuan nykyinen päätoimittaja otti yhteyttä ja kertoi, että nyt me sitten ajateltiin perustaa se keskustelupalsta mistä on ollut puhetta, lähdetkö messiin.
Now you can jump, Pallero. Ota kääretorttua.

UgriProPatria

Tämä vaati hiukan pohdintaa ja päätöstä, sillä netti yleensäkin oli minulle varsin uusi asia, sekä keskustelufoorumitkin. Hommafoorumista tiesin kuulopuheelta, perustuen joihinkin kirjoittelijoiden lyhyisiin mainintoihin. Yleismaine ei tuntunut olevan "hyvä", sillä arvostelijoina tietenkin netin suvakit.

Suomalainen politikointi huolestutti minua ja ajattelin, että tarttis ittenikin tehrä jotai. Otin nk. härkää sarvista ja tulin vilkaisemaan tätä paikkaa ja tyylilleni uskollisena, pohdin hetken, tein nopean päätöksen ja hyppäsin sekaan.

Koska en ole ollut erityisen julkipoliittinen ajatuksiltani, keikuin aluksi muutamien, hapuilevien nickien takana, nk. etsien poliittista minääni. Haluan yhdellä sanalla osoittaa minkälainen olen.

Viime saapumisellani, tänä syksynä, n. vuoden tauon jälkeen, se oli tässä: UgriProPatria. Myös tällä ja tämän kaltaisilla nickeillä olin aiemmin joissain iltapäivämedioissa julistanut patrioottisia ja suomalaisugrilais-kansallismielisiä mielipiteitäni ja olin löytänyt poliittisen, isänmaallisen minäni.

Ugri viittaa siis syvästi muinaissuomalaisiin juuriini, joita kunnioitan. Ugrilaiset ovat kieliryhmä, sekä kansallisuusryhmä, eräänlainen rodullisuus. Usein vertaan ugrilaisuutta intiaaneihin. Meillä on paljon yhteistä. Olen miettinytkin, liekö meillä todella joskus ollutkin yhteisiä juuria täällä pohjolan perukoilla, Siperian ymnpäristössä. Niin samankaltaisia alkuasukkaita olemme. Intiaanien kohtalo on myöskin varoitus meille suomalaisille: euroopan matu-joukot hyökkäsivät intiaanien maille, ryöstäen heidät, hävittäen heidän kulttuurinsa, sekoittaen heidän kansansa omiin kansoihinsa. Juuri samoin on nyt alkamassa tapahtua Suomessakin.

"Pro Patrian" ymmärtää jokainen: "Isänmaan puolesta". Suomen tasavalta on Isänmaani, mutta Isänmaatani ovat myös muutkin ugrilaiset alueet, siksi, että suuri kansamme on hajallaan, asuu sekoittuneena slaavien keskellä. Meitä yhdistää kuitenkin yhteinen historiamme. Rauhantahtoisesti pyrin kunnioittamaan myös vuosituhantisia itänaapureitamme, slaaveja, venäläisiä.

Saide

Itse liityin vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkimainingeissa. Tulin lueskelemaan Hommalle rasistien rasistisia kommenteja ja kun en niitä oikein löytänyt, niin päättelin, että niiden pitää olla Peräkammarissa: sehän vaatii rekisteröitymisen, joten pahimmat kommentit ovat varmasti piilotettu sinne. No eipä sieltäkään mitään sen kummempaa löytynyt ja siitä päivästä lähtien on tullut lähes päivittäin seurailtua tätä Suomen asiallisinta keskustelupalstaa  :)

juonikasmies

Ei mulla muuta.
"There's so many things for me to go about the wrong way I'm losing my fucking vision."
Älä stn väitä vastaan.

Matias Turkkila

Quote from: junakohtaus on 13.12.2015, 07:34:20Minähän taisin olla mukana alusta asti. 

Jep. Ensimmäinen hommaketju löytyy täältä. Melko hellyyttävää luettavaa.  :)

Vanhaan vieraskirjaan ehti tulla noin 114000 viestiä. Täällä on nyt noin 17-kertainen määrä asiaa. En usko, että kukaan tuohon orginaaliketjuun kirjoittaneista tajusi, kuinka massiiviseksi tämä platta aikanaan kehkeytyisi.

Veikko Suvanto

Ensimmäisten joukossa. Liityin mukaan 7. 12. 2008.
Mon front est rouge encor du baiser de la Reine ;
J'ai rêvé dans la grotte où nage la Sirène...

oinas

Tulin Hommaan 22.2.2009. TV-kakkosen maahanmuuttoillassa joku toimittaja mainitsi Homman olemassa olon, ja sen jälkeen tänne tulin. Olen viihtynyt täällä erinomaisen hyvin. :)