News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-10-03 Biaudet: Kaikki Turkuun tulleet turvapaikanhakijanaiset on raiskattu

Started by kirjoittelija, 04.10.2015, 04:11:32

Previous topic - Next topic

kirjoittelija

Quote"Rasistiselle keskustelulle annettu liikaa tilaa" – maahanmuuttajien asema kuohutti kirjamessuillakin
KOTIMAA JULKAISTU 03.10.2015 18:59

Uutisekstra
SuomiAreena Goes Turun Kirjamessut

Pakolaiskriisi on saanut Suomen monessa kolkassa pois tolaltaan – ja samalla kansalaisten tunnelmia kiristetään hallituksen leikkauksen päätöksillä. Miten tästä noustaan ja onko Suomen maine maailmalla mennyt peruuttamattomasti? Tästä keskusteltiin Turun kirjamessuilla tänään MTV Uutisten SuomiAreena-tapahtumassa.

Kansanedustaja Eva Biaudet'n (r.) mukaan keskustelu maahanmuutosta ei ole niin tulehtunutta miltä se vaikuttaa. Jos päättäjät eivät kuitenkaan ota vastuuta keskustelun vinoutumisesta, voi tilanne pahentua entisestään.

– Toivoisin, että päättäjät olisivat valmiita kantamaan vastuuta siitä, että keskustelu perustuu oikeisiin tietoihin. Pitäisi varoa, ettei lietso myyttejä ja stereotypioita, esimerkiksi että vieras on aina rikollinen.

Biaudet'n mukaan poliitikot ottavat kärkevästi kantaa väkivallan tekoihin, mutta puheisiin ei puututa.

– Poliitikko osaa vältellä lain rikkomista, mutta päättäjät ovat sinisilmäisiä, jos ajattelevat, että pelon lietsonta ei kasva, kun siihen ei puutu. Se on ollut virhe, mitä Suomessa on tehty. Olemme antaneet liian pitkään tilaa rasistiselle keskustelulle, koska se on ollut liian vulgääriä ja rumaa. On hyvä, että kansalaiset, jotka eivät muuten ole niin poliittisia, ovat halunneet korostaa, että tämä ei ole suomalaisuutta.

*klips*
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/rasistiselle-keskustelulle-annettu-liikaa-tilaa-maahanmuuttajien-asema-kuohutti-kirjamessuillakin/5341790


Jos kaikki turvapaikanhakijanaiset on raiskattu niin mitäköhän se kertoo Eva Biaudetin mielestä turvapaikanhakijamiehistä ja niistä maista joista turvapaikanhakijat ovat lähtöisin?

Ei siteerata koko tekstiä, koska tekijänoikeudet, vaan pätkä, ja sitten linkki. Kiitoksia.


IL Suuri pakolaiskeskustelu (tallenne 12.9):
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201509120093814_v0.shtml

Maahanmuuttoviraston johtaja Jaana Vuorio jää kiinni siitä että suomen maahanmuuttovirasto on pohjoismaiden löysin irakilaisten ja somalien suhteen ja hätäselittelee asiaa parhainpäin jättäen faktoja kertomatta.

xor_rox

Jumankekka, millaista kulttuuria meille nyt tuodaan. Mitähän ne tuolla Evitskog -feisbookissa tästä tuumaavat?

Ari-Lee

QuoteBiaudet'n mukaan Turkuun tulleista naisista ei löydy yhtäkään, joka ei olisi käynyt läpi raiskausta.

Niin. Kuka raiskasi?
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

S.O.Mali

Quote from: Ari-Lee on 04.10.2015, 04:15:51
QuoteBiaudet'n mukaan Turkuun tulleista naisista ei löydy yhtäkään, joka ei olisi käynyt läpi raiskausta.

Niin. Kuka raiskasi?
Muslimimamu. Koska rasismi.

eräsmiesvaan

Myös perheelliset naiset? Aika epätodennäköistä siinä kulttuurissa.

Jos nyt vaikka muutamia sinkkunaisia tulisikin, niin mikäs olisi todennäköisyys että tuo selitys lisätään tarinaan jotta se turvapaikka täällä tipahtaisi? Veikkaan että aika suuri.

JoKaGO

"– Olemme epäonnistuneet mm. kielikoulutuksessa. Jos eri koulutusvaiheisiin tulee 7 kuukauden tauko, on hyvin ymmärrettävää, että ykköstason opitkin ovat unohtuneet."

Siis mitä, opetellaan suomen kieltä useampi vaihe, sitten tulee 7 kuukauden tauko ja kaikki opittu unohtuu? Mite tämä on mahd... jaa niin, niin tietenkin  :facepalm:
[Hallituksen kehysriihessä] Perussuomalaisilla oli pitkä lista esimerkiksi maahanmuuttoon ja kehitysapuun liittyviä leikkausehdotuksia, joista vain osa läpäisi muiden puolueiden seulan.

Topi Junkkari

Quote from: eräsmiesvaan on 04.10.2015, 04:33:25
Myös perheelliset naiset? Aika epätodennäköistä siinä kulttuurissa.

Sivistysmaissa vallalla olevan käsityksen ja Suomen rikoslain mukaan raiskaus on myös avioliitossa rikos. Näin uskon jopa Biaudet'n ajattelevan.

Ylivoimaisesti suurin osa maahantunkeutujista edustaa barbaarista kulttia, jonka mukaan vaimo on miehensä omaisuutta ja tämän on aina alistuttava seksuaaliseen kanssakäymiseen, joten sikäläisittäin raiskausta ei ole tapahtunut.
Ihmisiä, joilla on vakavia hallusinaatioita, ei pitäisi päästää merkittäviin julkisiin virkoihin. Lievät harhanäyt tai -äänet ei haittaa, ellei satu olemaan lentäjä tai pianonvirittäjä.

– Nimim. Joutilas Hommaforumilla 13.9.2015
http://hommaforum.org/index.php/topic,903.msg1989950.html#msg1989950

Kainuu

Biaudet ei ole kuitenkaan huolissaan raiskatuksi tai ahdistelluksi tulleesta kantaväestöstä. Toki on raiskaus yhtä tuomittavaa, kohdistuu se keneen tahansa uskonnosta riippumatta.

Urpo Juusto

huom: bidee ei väitä heidän tulleen raiskatuksi vaan läpikäyneen raiskauksen (mitä se sitten tarkoittaakaan)

Mr.Reese

Quote from: Urpo Juusto on 04.10.2015, 06:19:04
huom: bidee ei väitä heidän tulleen raiskatuksi vaan läpikäyneen raiskauksen (mitä se sitten tarkoittaakaan)
Ovat katsoneet vierestä?  :flowerhat:
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään." - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

Urpo Juusto

Quote from: Mr.Reese on 04.10.2015, 06:27:23
Quote from: Urpo Juusto on 04.10.2015, 06:19:04
huom: bidee ei väitä heidän tulleen raiskatuksi vaan läpikäyneen raiskauksen (mitä se sitten tarkoittaakaan)
Ovat katsoneet vierestä?  :flowerhat:

Ei harmainta hajua. Sattui vain silmään mokoma kielioppikikkailu. Läpeensä poliitikko kai tuo Bidee, voi myöhemmin tilanteen niin vaatiessa hyvällä omallatunnolla kieltää koskaan sanoneensa heidän joutuneen raiskatuiksi.
toisaalta kyseinen "faktatieto" on jotakuinkin ensimmäinen tuon ihmisen suusta jonka voin pureskelematta uskoakin. Jos jokaista naista kohti matkaseurana on 500 hormoonihyrräysiässä olevaa lähi-itäläistä miestä, raiskatuksi tuleminen jossain vaiheessa reissua lienee lähinnä luonnonvakio.

Man in a Suit

Mielenkiintoisia kommentteja ja otaksumia tuossa artikkelissa:

"Toivoisin, että päättäjät olisivat valmiita kantamaan vastuuta siitä, että keskustelu perustuu oikeisiin tietoihin"
- Minun nähdäkseni juuri terävin kritiikki perustuu oikeisiin tietoihin. Talous- ja tilastot tukevat tätä kritiikkiä. Miten päättäjät voivat ottaa lisää vastuuta? Kukaan niistä ei uskalla sanoa mitään enää Immoscaustin jälkeen. Laittakaa rajat kiinni jos ette halua kritiikkiä.

"Olemme antaneet liian pitkään tilaa rasistiselle keskustelulle"
- Ihmiset puhuvat mitä puhuvat, on asiallista kritiikkiä ja rasistista kritiikkiä. Miten sille "on annettu tilaa"? Internetissä tapahtuvaa keskustelua ei voi estää kuin rajoittamalla internetiä. Eli Pohjois-Korean malli luvassa? Tuokaa tänne niitä naisia ja lapsia, kritiikki vähenee. Heittäkää vieraiden valtioiden iRiisi- sotilaat pihalle heti.

"Eihän meillä sanomalehteenkään ole voinut aiemmin kirjoittaa mitä tahansa, kuittaa SDP:n kansanedustaja Nasima Razmyar"
- No kyllä sinne on jukoliste kirjoitettu ihan mitä tahansa viimeiset 7 vuotta jo !!! Faktoista ei tietoakaan.

"Myös henkisellä puolella turvapaikanhakijat ovat kovilla. Biaudet'n mukaan Turkuun tulleista naisista ei löydy yhtäkään, joka ei olisi käynyt läpi raiskausta.
- MONTAKO NAISTA TURKUUN ON TULLUT? Tilastot esiin? Montako alle 10-vuotiasta lasta?
Kaukaa aroilta kohoaa
Iivana Julman haamu.
Turman henki, se ennustaa:
verta on näkevä aamu.

uffomies

Saksassahan oli jo vetoomuksia että naisten raiskaaminen keskuksissa pitää saada loppumaan. En sano kuitenkaan että kaikki mutta jonkinlaisia ongelmia on.

Satu Punahilkasta heijastaa hyvin tänä päivänä esiintyvää tarinaa pakolaisten joukossa Eurooppaan soluttautuvista terroristeista
Saksan viranomaiset varuillaan maahan soluttautuneista islamisteista
Arhinmäki - "Vastenmielisiä yhdistämisiä leimaamistarkoituksella"

Micke90

QuoteHänen mukaansa meille ei ole mitään hätää niin kauan, kun meillä on ihmisiä vastustamassa rasismia äänekkäästi, niin kuin tähänkin asti.

Maahanmuuttokriittinen hiljainen enemmistö onkin vaiennut jo tarpeeksi kauan ja antanut Biaudetin kaltaisten "rasismia" vastustavien höyrypäiden mellastaa tarpeeksi kauan tuhoamassa sitä, mikä meille on arvokasta. Nyt saa riittää!

Haplotaxida

QuotePoliitikko osaa vältellä lain rikkomista, mutta päättäjät ovat sinisilmäisiä, jos ajattelevat, että pelon lietsonta ei kasva, kun siihen ei puutu. Se on ollut virhe, mitä Suomessa on tehty. Olemme antaneet liian pitkään tilaa rasistiselle keskustelulle, koska se on ollut liian vulgääriä ja rumaa. On hyvä, että kansalaiset, jotka eivät muuten ole niin poliittisia, ovat halunneet korostaa, että tämä ei ole suomalaisuutta.

Juuri herätessä jäin ensimmäisenä miettimään sitä, että mikä on yksi suurimmista virheistä, joka Suomessa on viime vuosina tehty. Se on se, että täällä on annettu liian pitkään tilaa ihmisiä rasisteiksi leimaavalle keskustelulle, koska sitä on pidetty oikeana ja hyvänä. Kaikenlaisista rajoista on tullut ja tulemassa rasismia. Sen seuraukset näkyvät muun muassa tässä muodossa:

Quote from: Haplotaxida on 01.10.2015, 19:46:41
Voicen herättäjät keskiviikkona, 08:15-12:40. Kannattaa kuunnella. Liittyy aiheeseen.

Jääskeläinen kertoo naispuolisen ystävänsä havainnosta (kolmekymppiset ulkomaalaistaustaiset miehet painostaen pummasivat 15-16-vuotiaalta mopoautotytöltä kyydin) ja facebook-ryhmän suhtautumisesta ystävän viestiin tapahtuneesta.

Itsehän olisin valmis ottamaan nyt tulleiden miehien tilalle naisia, joita tällä hetkellä ei auta ja tue oikein kukaan täällä Euroopassa. Tasa-arvo ei toteudu millään tavoin missään, jos pääasiassa vastaanotetaan (nuoria) miehiä patriarkaalisista yhteiskunnista. Se vain vääristyy entisestään.

Biaudet tuskin on kuitenkaan valmis toimiin, joita se vaatisi.
THL - Turhuuden ja huolettomuuden laitos

Blanc73

QuoteBiaudet'n mukaan Turkuun tulleista naisista ei löydy yhtäkään, joka ei olisi käynyt läpi raiskausta.
Nerg julistaa messiaanisesti että yhtään etuisuuksien tavoittelijaa ei enää meille tule ja nyt vielä tämäkin kaupan päälle.  :facepalm:
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

ArtturiE

"Kontrollia netissä on vaikea saavuttaa, mutta Biaudet toivoo luotettavilta medialta selkeää linjausta siihen, että nimetön nettikirjoittelu kiellettäisiin muista kuin hyväksyttävistä syistä."

Hyväksyttävistä syistä?

Kuka määrittelee hyväksyttävät syyt demokraattisessa maassa?

Bidee haluaa Suomesta Itä-Saksan tai Pohjois-Korean kaltaisen "kansalaisyhteiskunnan"?

Moite siitä, että vierasta epäillään aina rikolliseksi, on typerä.  Riippuu vieraasta.  Jos hänellä on mukanaan luotettavat henkilödokumentit, vähentää se paljon epäilyksiä, mutta ilman papereita saapuva sotilaalta vaikuttava henkilö herättää terveessä ihmisessä epäilyksiä.

Bideen kuplassa näitä epäilyksiä ei ole. 
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

kummastelija

Quote from: JoKaGO on 04.10.2015, 04:37:35
"– Olemme epäonnistuneet mm. kielikoulutuksessa. Jos eri koulutusvaiheisiin tulee 7 kuukauden tauko, on hyvin ymmärrettävää, että ykköstason opitkin ovat unohtuneet."

Siis mitä, opetellaan suomen kieltä useampi vaihe, sitten tulee 7 kuukauden tauko ja kaikki opittu unohtuu? Mite tämä on mahd... jaa niin, niin tietenkin  :facepalm:

"Olemme epäonnistuneet kastelussa. Jos veden jatkuvassa kantamisessa kaivoihin tulee 7 kuukauden tauko, on hyvin ymmärrettävää että kaivot ovat itsestään tyhjentyneet."
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Faidros.

Missä uutinen. Onhan kaikki miehetkin kidutettuja, alle 17 vuotiaita lapsosia.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Micke90


Lahti-Saloranta

Quote from: JoKaGO on 04.10.2015, 04:37:35
"– Olemme epäonnistuneet mm. kielikoulutuksessa. Jos eri koulutusvaiheisiin tulee 7 kuukauden tauko, on hyvin ymmärrettävää, että ykköstason opitkin ovat unohtuneet."

Siis mitä, opetellaan suomen kieltä useampi vaihe, sitten tulee 7 kuukauden tauko ja kaikki opittu unohtuu? Mite tämä on mahd... jaa niin, niin tietenkin  :facepalm:
Eikö kannattaisi vaihtaa opetettava kieli ruotsin kieleksi ja kokeilla jos se pysyy paremmin päässä

Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Blanc73

QuoteTasa-arvon toteutumisessa Chakeria huolettaakin eniten tieto siitä, että nuoret maahanmuuttajat pärjäävät koulussa kantaväestöä huonommin.

Pitääkö meidän opiskellakin mamujen puolesta? Miksi vastuu näissä jutuissa ulkoistetaan aina valtaväestölle? Missä on mamujen itsensä kantama vastuu omasta pärjäämisestään?
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

VeePee

QuoteBiaudet'n mukaan Turkuun tulleista naisista ei löydy yhtäkään, joka ei olisi käynyt läpi raiskausta.

Nyt minulle lopulta selvisi se, miten iPakolaisten vastaanottaminen parantaa hädänalaisten naisten asemaa. Naiset jäävät omaan maahansa, joten jokainen maasta poistunut mies vähentää näiden naisten riskiä joutua raiskatuksi. Ongelma siirtyy vähitellen vastaanottajamaille.

Toni R Jyväskylästä

QuoteJumilompoloon apua maahanmuutosta
Chaker käyttää Suomen talouden tilasta termiä jumilompolo – pääongelmina velka, vienti ja väestö.

Mistäköhän suljetulta osastolta ne tämänkin asiantuntijan kaivoivat?

ninanuiva

– Täytyy ymmärtää, etteivät he voi tällaisen jälkeen olla kilttejä tai kohteliaita joka tilanteessa.
(Kyllä turvapaikkaa hakevat naiset ovat kilttejä ja kohteliaita, ihan poikkeuksetta).
Täysin irrallinen lause, joka ei liity edes todelliseen asiayhteyteen, kun valtaosa jutusta liittyi vihapuheeseen ja toisaalta sananvapauden rajoittamiseen.
"Tässä varoitettiin kantaväestöön kuuluvia naisia raiskaavista turvapaikanhakijoista. Tämä on halveksittava ja brutaali teko."

Arto ostaa puuron matun lautaselle, sen joka kiitokseksi sitten murhaa ja ryöstää.

ArtturiE

Quote from: Blanc73 on 04.10.2015, 09:23:30
QuoteTasa-arvon toteutumisessa Chakeria huolettaakin eniten tieto siitä, että nuoret maahanmuuttajat pärjäävät koulussa kantaväestöä huonommin.

Pitääkö meidän opiskellakin mamujen puolesta? Miksi vastuu näissä jutuissa ulkoistetaan aina valtaväestölle? Missä on mamujen itsensä kantama vastuu omasta pärjäämisestään?

Ehkä Chaker tarkoittaa, että suomalaisten olisi laskeuduttava samalle tasolle heikommin pärjäävien kanssa?

Tosiasiassa tämä kaikki on turhaa paskanjauhantaa. Kaiken ydin on kielitaito. Ilman sitä ei Suomessa pärjää.  Kielitaidoksi kaikessa koulutuksessa vaaditaan riittävä suomen kielen taito.  Riittävä määräytyy sen mukaan miten vaativaa opetus on.
Tältä kielitaitovaatimukselta ovat mattoa vetämässä alta EK ja muut rahankiilto silmissä mamuja töihin himoavat korporaatiokommunistit.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

ISO


Nyt se on sitten todistettu, entinen vähemmistövaltuutettukin on jo pakotettu sen sanomaan, muslimimiehet on raiskaajia kaikki tyynni.

Jos Suomesta lähdettäis pakolaismatkalle, ei siellä naisia raiskailtais, niistä pidettäis porukalla huolta.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Lahti-Saloranta

Olikohan kaikki Turkuun pakolaisina tulleet alaikäiset tytötkin kokeneet raiskauksen.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Mr.Reese

Quote from: ArtturiE on 04.10.2015, 08:41:55
"Kontrollia netissä on vaikea saavuttaa, mutta Biaudet toivoo luotettavilta medialta selkeää linjausta siihen, että nimetön nettikirjoittelu kiellettäisiin muista kuin hyväksyttävistä syistä."

Hyväksyttävistä syistä?

Kuka määrittelee hyväksyttävät syyt demokraattisessa maassa?

Bidee haluaa Suomesta Itä-Saksan tai Pohjois-Korean kaltaisen "kansalaisyhteiskunnan"?
Eikun Ruotsin, siellä ei ole ollut mahdollisuutta kommentoida lehtien maahanmuutto uutisia moneen vuoteen. Taitaa olla lailla jopa kielletty. Siihenhän ne pyrkii täälläkin, mutta eivät ole vielä onnistuneet Ruotsin malliin.
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään." - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

starsailor

"Raiskauksen läpikäyminen" on ruusuilla siloiteltu kuva tapahtumasta, jossa 2-10 ählämiä väkivaltaisesti raiskaa onnettoman. Bideen arvomaailmaan ja ideologiaan tämä on eräänlainen kokemus, jonka voi käydä läpi, mutta josta ei kannata rasistisesti kiihoittua.
"Suomalaisen ihmisen geeneissä on orja-, setä Tuomo- ja pelkurigeeni. Ja se on tyhmä kuin aasi. Aasin järki ja cuckold-sielu." Jorma M.

Lahti-Saloranta

Quote from: starsailor on 04.10.2015, 10:41:58
"Raiskauksen läpikäyminen" on ruusuilla siloiteltu kuva tapahtumasta, jossa 2-10 ählämiä väkivaltaisesti raiskaa onnettoman. Bideen arvomaailmaan ja ideologiaan tämä on eräänlainen kokemus, jonka voi käydä läpi, mutta josta ei kannata rasistisesti kiihoittua.
Jotkut feministithä pukeutuivat kaapuun ja se heidän mielestään oli vapauttava kokemus. Liekköhän se raiskauksen kokeminen ollut  Bideen mielestä myös vapauttava kokemus.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Professori

Quote from: eräsmiesvaan on 04.10.2015, 04:33:25
Myös perheelliset naiset? Aika epätodennäköistä siinä kulttuurissa.


Ei välttämättä. Taidat vain unohtaa perheen sisäisen raiskauksen mahdollisuuden?

EDIT: Topi Junkkari ehti näköjään ensin.

Mutta kiinnistetään tässä nyt  sitten huomio HS:n uutiseen, jonka mukaan vain yksi viidestäsadasta maahanmuuttajamiehestä syylistyy raiskauksiin. Tämä tarkoittaa siis sitä, että maahamme saapuu näinä aikoina keskimäärin lähes joka päivä turvapaikkaa vonkaamaan ihminen, joka sellaisen saatuaan tulee raiskaamaan jonkun.

Olisi hyvä, että asian mittasuhteet tulisivat yleisesti tiedostetuiksi: samaan aikaan kun 499 tulijaa 500:sta ei tulekaan syyllistymään raiskaukseen, se ei tarkoita sitä, ettei se viidessadas sitten tekisi niin. Jos meille siis tulee 180 000 hakijaa vuodessa, joista puolet (90000) saisi oleskeluluvan ja joista 75% olisi miehiä (67500), tulisimme vuoden kuluessa tilaamaan maahamme noin 65-70 raiskausta näiden henkilöiden elinaikana.

Onko 65-70 raiskausta paljon vai vähän on jokaisen itsessään pohdittava. Itse edustan kantaa, jonka mukaan jokainen raiskaus on liikaa. 65 raiskausta on siis 65 raiskausta liikaa.
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.
Lisää ajatuksia: http://professorinajatuksia.blogspot.com/

Eisernes Kreuz

Aina se tämä ylioppilas Bidet pomppaa jostain laatikosta esille, kun vähiten sitä odottaa.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

Border guard

Raiskausten määrä maailmassa ei vähene tuomalla muslimimiehiä Suomeen, vaan tilastojen mukaan raiskaukset lisääntyvät Suomessa ja vähenevät muslimimiesten lähtömaassa.

Edellisen perusteella musliminaisten tuominen Suomeen ei vaikuta raiskausten kokonaismääriin eri maissa mitenkään. Suomeen tuodun musliminaisen (onko niitä?) todennäköisyys tulla raiskatuksi vähenee, mutta lähtömaahan jääneiden naisten todennäköisyys tulla raiskatuksi vastaavasti kasvaa. Ellei sitten Suomeen tuotu musmilinainen jatka muslimimiesten kanssa oleilua, jolloin hänen riskinsä vähenee vähemmän.

Kansainvaelluksilla ei ratkaista raiskauksia. Raiskaajien kohteet vain vaihtuvat. Matemaattisesti raiskausten määriin voi vaikuttaa vain muuttamalla raiskaajien käytöstä joko kasvatuksella, rangaistuksilla tai jollain muilla tavoin.
HS 13.3.2015: "Raiskausten määrää on Hannu Niemen mukaan voinut lisätä pitkällä tähtäimellä se, että ulkomaalaistaustainen väestö on kasvanut Suomessa.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen raportin mukaan joka kolmas raiskauksesta tuomittu on ulkomaalaistaustainen." https://archive.today/JVjh5

Randy

QuoteBiaudet'n mukaan Turkuun tulleista naisista ei löydy yhtäkään, joka ei olisi käynyt läpi raiskausta.

Jos tämän olisi sanonut ilmoille Halla-aho, niin oikeussalit kutsuisivat,  sekä lähes jokaisen sanomalehden päätoimittajat ottaisivat kantaa jeesustelemalla etusivuillaan ja lopuksi Anssi Kela rämpyttelisi kitaraansa seuraavat kaksi viikkoa ympäri Suomen toreja, ties minkä unelman eteen tällä kertaa.

b_kansalainen

Quote from: Lahti-Saloranta on 04.10.2015, 10:46:24
Jotkut feministithä pukeutuivat kaapuun ja se heidän mielestään oli vapauttava kokemus. Liekköhän se raiskauksen kokeminen ollut  Bideen mielestä myös vapauttava kokemus.
Ainakin sillä saa musliminainen turvapaikan Suomesta.

4Father

Mikä v***u noita Turkulaisia oikein vaivaa?

QuoteTurun poliisille viime yö oli kiireinen – keskustan kaduilla ja ravintoloissa tapahtui lukuisia pahoinpitelyitä.

Poliisin mukaan mies oli lyönyt toista miestä lasilla päähän kello 2.50 paikallisen ravintolan vessassa. Uhri toimitettiin sairaalapäivystykseen, mutta vammoista ei ole tietoa. Rikoksesta epäilty on poliisin tallessa.

Poliisin mukaan Turun kauppatorilla oli puolen yön aikaan ainakin kolme erillistä joukkotappelua, joissa osallisena oli noin 20 henkilöä. Puolet osallistujista oli ulkomaalaistaustaisia, noin 18–20-vuotiaita. Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni neljä henkilöä. Tapauksia tutkitaan pahoinpitelyinä.Kello yhdeltä kauppatorin varrella olleessa ravintolassa on poliisin mukaan kolme ulkomaalaistaustaista miestä pahoinpidellyt yhtä miestä lyöden ja potkien. Ravintolan järjestyksenvalvojat olivat ottaneet miehet kiinni ja pyytäneet poliisin paikalle. Kaksi miestä on poliisin tallessa. Uhrille tuli päähän verta vuotava haava.

Leipäveitsellä käteen

Kello yhdeltä Jyrkkälänkadulla, miestä vastaan oli tullut sekavan oloinen ulkomaalaisen näköinen mies. Mies oli tiedustellut toisen miehen kuntoa, jolloin mies oli lyönyt leipäveitsellä häntä käteen. Lyöjä poistui paikalta. Uhrilla lievät vammat kädessä, eikä poliisilla vielä tietoa tekijästä.Nainen oli kävellyt yksinään kello 2.30 aikaan Kerttulinkadulla, jossa ulkomaalaisen näköinen mies tuli hänelle juttelemaan. Mies puhui huonoa suomea ja poistuttuaan paikalta, oli naisen lompakko anastettu hänen kassista. Miehen henkilöllisyydestä ei vielä tietoa.

Kello 3.15 silminnäkijöiden mukaan ulkomaalaistaustainen mies oli lyönyt naista nyrkillä päähän ravintolan tanssilattialla riidan päätteeksi. Vammoista ei vielä tietoa. Mies tuotiin poliisilaitokselle selvittämään asiaa.

Hieman tätä ennen kello 2.50 oli kauppatorilla miehen taskusta anastettu lompakko. Miehen mukaan häntä vastaan oli kävellyt kaksi ulkomaalaisen näköistä miestä, jotka törmäsivät häneen ja toinen miehistä anasti lompakon hänen takin taskusta. Uhri huusi miesten perään, jolloin he palauttivat lompakon hänelle. Kaikki omaisuus oli tallessa.

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/turussa-levoton-yo-kolme-joukkotappelua-yhta-aikaa-mies-loi-naista-tanssilattialla/5342302

Leijona78

Quote from: Randy on 04.10.2015, 14:19:58
QuoteBiaudet'n mukaan Turkuun tulleista naisista ei löydy yhtäkään, joka ei olisi käynyt läpi raiskausta.

Jos tämän olisi sanonut ilmoille Halla-aho, niin oikeussalit kutsuisivat,  sekä lähes jokaisen sanomalehden päätoimittajat ottaisivat kantaa jeesustelemalla etusivuillaan ja lopuksi Anssi Kela rämpyttelisi kitaraansa seuraavat kaksi viikkoa ympäri Suomen toreja, ties minkä unelman eteen tällä kertaa.

Eva Biaudet on Twitter-tilissään korjannut tätä asiaa. Toimittaja ilmeisesti asettanut sanoja Biaudet'n suuhun. Hän ei sanonut noin. Kaikkia vastaanotettuja pakolaisnaisia jotka on otettu vastaan Turussa ei ole läpikäynyt raiskausta, vaan tämä -sinällään totta oleva kommentti- pätee johonkin muuhun paikkakuntaan. Biaudet myös painottaa twitter-tilillään että on tavallista että pakolaisia hyväksikäytetään; matka on vaarallinen monella tavalla.

"Jokainen ihminen jolla on järkeä päässä on jollain tapaa maahanmuuttokriittinen. Eihän kukaan halua avata niitä rajoja kaikille missään tapauksessa" -Umayya Abu-Hanna

"Liberaalin demokratian olisi uskallettava vetää rajat omalle suvaitsevaisuudelleen" - Markku Jokisipilä

Faidros.

Hetken aikaa vielä maahanmuuttoa niin kaikki Turun naiset on raiskattu.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Hamsteri

Hmm, kaikki Turun turvisnaiset, joita on 1-3 kappaletta raiskattu. Eikö kukaan jaksanut miettiä, että kannattaako niitä sijoittaa samaan VOKkiin musumiesten sekaan?

No eihän se paljon kantisnaisia hetkauta. Pääasia, että saavat firaksensa.
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.