News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2015-09-28 Poliisi: Hiuslakkapurkkikin voi aiheuttaa väkivaltaa pimeällä

Started by Ink Visitor, 28.09.2015, 11:07:50

Previous topic - Next topic

Ink Visitor

Quote

Kun illat pimenevät, yksin kaupungilla liikkuva voi kokea olonsa turvattomaksi, valvonta- ja hälytysyksikön johtaja Arto Autio Oulun poliisilaitokselta kertoo Forum24-lehdelle.


Poliisin mukaan ilta- tai yöaikaan viikonloppuna kannattaa käyttää tuttuja ja turvallisia reittejä.

Lehden mukaan teräaseita ja muiden vahingoittamiseen tarkoitettuja esineitä ei saa pitää yleisellä paikalla hallussaan. Se kielletään laissa.

Jos yleisellä paikalla kulkiessaan kuitenkin pitää mukanaan jotain kättä pidempää mukanaan, voi aiheuttaa muissa pelkoa ja turvattomuuden tunnetta, lehti kirjoittaa.

- Jos alkaa vaikka kaivaa taskusta hiuslakkapurkkia käteensä kokiessaan itsensä uhatuksi, toinen ei välttämättä tiedä, mikä esine on kyseessä ja mikä on teon tarkoitusperä. Tilanne voi tällöin ajautua aggressiiviseen vuorovaikutustilanteeseen, jopa väkivaltaisiin tekoihin, Autio sanoo lehdelle.

Arto Autio antaakin neuvon.

- Väistä häiritsevästi käyttäytyviä ihmisiä ja poistu uhkaavasta tilanteesta määrätietoisesti sekä soita 112:een avun saamiseksi.

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/85707-poliisi-lehdelle-hiuslakkapurkkikin-voi-aiheuttaa-vakivaltaa-pimealla

Quote
Soita uhattuna 112:een

Iltojen pimetessä ja yksin kaupungilla kulkiessa turvattomuuden tunne voi hiipiä mieleen.
– Se on inhimillistä, mutta tosiasia on se, että Oulussa on turvallista liikkua mihin vuorokaudenaikaan tahansa, sanoo ylikomisario, valvonta- ja hälytysyksikön johtaja Arto Autio Oulun poliisilaitokselta.
Jos on jalkaisin liikkeellä ilta- tai yöaikaan viikonloppuna, kannattaa käyttää tuttuja ja turvallisia reittejä.
– Olisi liioittelua, että millään esineillä tai välineillä alkaisi varustautua oman henkilökohtaisen turvallisuuden tunteensa lisäämiseksi.
Teräaseita ja muiden vahingoittamiseen tarkoitettuja esineitä ei saa pitää yleisellä paikalla hallussaan.
– Se on lailla kielletty.
Puhelin on aina hyvä olla mukana.
– Mahdollisessa uhkaavassa tilanteessa voi soittaa numeroon 112 ja pyytää viranomaisia tulemaan apuun.
Kun vielä käyttää valaisinta ja hyvin havaittavaa vaatetusta pimeässä, on varustautunut hänen mukaansa täysin riittävästi.
Laki mahdollistaa myös turvahälyttimen mukana pitämisen. Siinä on voimakas hälytysääni, jonka voi kytkeä tarvittaessa helposti päälle.
Erilaisten sumuttimien, kuten pippurisellaisten, ja kyynelkaasun hallussapito ja käyttö on luvanvaraista.
– Käytännössä poliisit ja osa vartijoista voivat pitää niitä hallussaan harjoittaessaan ammattiaan. Hekin voivat käyttää niitä vain ja ainoastaan silloin kun joutuvat oikeudettoman hyökkäyksen kohteiksi.
Luulo ei tiedon väärti
Jos yleisellä paikalla kulkiessaan kuitenkin pitää mukanaan jotain kättä pidempää mukanaan, voi aiheuttaa muissa pelkoa ja turvattomuuden tunnetta.
– Jos alkaa vaikka kaivaa taskusta hiuslakkapurkkia käteensä kokiessaan itsensä uhatuksi, toinen ei välttämättä tiedä, mikä esine on kyseessä ja mikä on teon tarkoitusperä. Tilanne voi tällöin ajautua aggressiiviseen vuorovaikutustilanteeseen, jopa väkivaltaisiin tekoihin.
Yleensä esimerkiksi käsirysyssä poliisi saa kuulla kaksi erilaista tulkintaa tapahtumien kulusta ja siitä, kumpi hyökkäsi ja kumpi puolustautui.
– Tutkintaa voi vaikeuttaa sekin, että teot on tehty päihtyneenä. Jos itseään puolustavalla on ollut mukanaan kättä pidempää, jota hän on myös käyttänyt, hän voi syyllistyä itsekin oikeudettomaan voimankäyttöön.
Siksi Arto Autio antaakin seuraavan neuvon:
– Väistä häiritsevästi käyttäytyviä ihmisiä ja poistu uhkaavasta tilanteesta määrätietoisesti sekä soita 112:een avun saamiseksi.
Humalatila lisää häiriöiden, vahinkojen ja uhriutumisen riskiä. Pääsääntöisesti yleisellä paikalla pahoinpitelyyn syyllistyneet ja sen uhriksi joutuneet ovat voimakkaassa humalatilassa.
– Hyvä ja asiallinen sekä muut huomioon ottava käytös on turvallisuustae.
Saako puolustautuessa käyttää voimaa ollenkaan?
– Itseään saa puolustaa oikeudettomalta hyökkäykseltä, mutta sitä ei saa luulotella. Puolustautuminen on sallittua vasta, kun hyökkäys on välittömästi uhkaamassa tai jo alkanut. Hätävarjeluoikeus päättyy heti, kun hyökkäys on ohi ja vaara hävinnyt. Vastahyökkäyksessä voi syyllistyä itsekin oikeudettomaan voimankäyttöön.
Pääosin jäsenten välisiä
Pahoinpitelyt ja häiriköinnit ovat pysyneet pitkään samoissa lukemissa vuositasolla.
– Tavallisimmin ne ovat jäsenten välisiä eli tekijät tuntevat toisensa.
Sen Arto Autio myöntää, että muun muassa sosiaalista mediaa seuraamalla syntyy herkästi mielikuva, että uhriksi joutumisen uhka yöaikaan kaduilla liikkuessa olisi kasvanut.
– Se ei ole tilastotietojen perusteella totta.
Poliisilla ei ole resursseja lähteä oikomaan läheskään kaikkia somessa esitettäviä perättömiä väitteitä, vaikka niistä osa voi levitä kulovalkeankin tavoin.
Hän peräänkuuluttaa ihmisiltä mediakriittisyyttä.
– Se on yhä tärkeämpi kansalaistaito nykymaailmassa

http://forum24.fi/sivut/artikkeli/8544/Soita-uhattuna-112een#.VgVe4gtG_YI.facebook
If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

Aimo Räkä

Jos joku varjomies lenkkipolulla aikoo piestä tai raiskata sinut niin itkuhälytin ja 112 auttaa. Kiitos poliisi!
sopimaton ja väärä

Afrikan kirjeenvaihtaja

QuoteJos yleisellä paikalla kulkiessaan kuitenkin pitää mukanaan jotain kättä pidempää mukanaan, voi aiheuttaa muissa pelkoa ja turvattomuuden tunnetta.
– Jos alkaa vaikka kaivaa taskusta hiuslakkapurkkia käteensä kokiessaan itsensä uhatuksi, toinen ei välttämättä tiedä, mikä esine on kyseessä ja mikä on teon tarkoitusperä. Tilanne voi tällöin ajautua aggressiiviseen vuorovaikutustilanteeseen, jopa väkivaltaisiin tekoihin.

Eikö raiskaaja sitten käyttäydy väkivaltaisesti, jos nainen antaa hiuslakkapurkin olla käsilaukussaan? Onko odotettavissa peräti ei-aggressiivinen vuorovaikutustilanne, kun raiskaaja ei koe pelkoa ja turvattomuutta? Saako edes huutaa, koska sekin voi pelottaa herkempää raiskaajaa?
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Aimo Räkä

Jos varjomiehellä on kurkunleikkausveitsi ja sinulla ei mitään, olet pahasti alakynnessä.
sopimaton ja väärä

Ink Visitor

If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

siviilitarkkailija

Jos ei halua kulkea hiussuihkepurkki taskussa kun poliisisetä valittaa, eikä saa kaasuasetta, voi hätätilassa käyttää paska-haju-suihketta. Tällä kun hajustaa tekijän ja ympäristön voi käydä niin että tekijälle tulee muuta ajateltavaa. Teoriani mukaan hirvittävä paskanhaju ei ole omiaan innostamaan raiskaajia ja toimii ihmisillä samoin kuin skunkeilla, äärimmäisenä puolustuskeinona.

(http://www.naffgiftshop.co.uk/ekmps/shops/naffgifts/images/joke-fart-spray-9660-p.jpg)


Tässä on myös sellainen juttu että jos hajustaa tekijän, niin tämän mahdollisuudet jäädä kiinni olennaisesti kasvaa. Varjopuolena on se että uhri tai aiottu uhri oksentaa, viettää tunnin suihkussa ja pesee vaatteita pitkään ja hartaasti. Mutta 80% todennäköisyydellä välttyy muulta väkivallalta.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

VeePee

Maahanmuuttajamiesten radikaalisti lisääntyessä poliisi aloittaa proaktiivisesti uhrien syyllistämisen. Raiskaaja kokee olonsa turvattomaksi mikä johtaa agressiiviseen kohtaamistilanteeseen.

1000 x  :facepalm:

ViljaK

Miksi tällaisia ohjeistuksia pitää antaa jos mitään pelättävää ei ole, mitä ennakkoluuloja poliisi lietsookaan??  :flowerhat:

Tosissaan ottaen, taitaa tulla tällaisista joka syksyisiä kampanjoita. Vähän kuin keväisin muistutellaan että älä ota kesäkissaa.  :o

Afrikan kirjeenvaihtaja

Quote from: ViljaK on 28.09.2015, 12:28:46Miksi tällaisia ohjeistuksia pitää antaa jos mitään pelättävää ei ole, mitä ennakkoluuloja poliisi lietsookaan??  :flowerhat:

Ennakkoluuloja hiuslakkapurkkeja kohtaan. Kuinkahan moneen rikokseen purkit ovat syyllistyneet?
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Kyklooppi

Ylipäiväinen sillipurkki laukussa, tainno sehän saattaa laukaiseva tekijä  ;D
Ihmisjäte.

ArtturiE

Quote from: ViljaK on 28.09.2015, 12:28:46
Miksi tällaisia ohjeistuksia pitää antaa jos mitään pelättävää ei ole, mitä ennakkoluuloja poliisi lietsookaan??  :flowerhat:

Tosissaan ottaen, taitaa tulla tällaisista joka syksyisiä kampanjoita. Vähän kuin keväisin muistutellaan että älä ota kesäkissaa.  :o

Ihmettelin itsekin poliisimiehen kommenttia, että Oulussa on turvallista kulkea mihin aikaan tahansa, mutta kannattaa käyttää turvallisia reittejä?

Viranomaisilla on velvollisuus merkitä nämä turvalliset reitit, vaikka mitää vaaraa ei olekaan.

Mitähän siellä oikein kahviin kaadetaan....?
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

Jorma M.



Mikäköhän instituutio ottaa nykyään kaikkein nöyryyttävimmällä tavalla kuivana kakkoseen: eduskunta, poliisi, ev-lut. kirkko?

Kilpailu kiristyy. Poliisit repäisseet viime aikana mallikkaasti.

Poliisijohto kuvautuu oikeastaan hahmoksi joka ottaa kakkoseen mutta samalla kurottaa kaulaansa jotta ylettäisi kielellään edessään olevan partalapsi-iPhonebodarin kakkoseen. Niska on vaarassa venähtää.
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

b_kansalainen

Pysykää kotonanne, olkaa hiljaa ja irtisanokaa nettiliittymänne. Muuten emme voi suojella teitä.

Aimo Räkä

Kuva oli niin hyvä että tein siitä suomenkielisen version.
sopimaton ja väärä

Merope

Katsotaanpa multicultin tarjoamia raiskausten uhrien oikeuksia:

- Itsepuolustus ei ole sallittua, koska se provosoi raiskaajia.
- Toisaalta jos uhri ei tappele vastaan ja samalla tule hakatuksi henkihieveriin, kunniakulttuurinen ei tajua, ettei uhri halunnut puskakohtaamista, mikä toimii oikeudessa lieventävänä asianhaarana.
- Rodullinen profiloiminen ja todennäköisten raiskaajien välttely (esim. pakeneminen ajoissa) ei käy, koska se on rasistista.
- Etsityn epäillyn tuntomerkkien julkaiseminen ei ole sallittua, koska mamujen maine menisi.
- Maksimirangaistusten antaminen useammin rikollisuuden houkuttelevuuden vähentämiseksi ei käy, koska mikä tahansa yhden vuoden ehdollista kovempi rangaistus loukkaa ensikertalaisen nuoren ymmärtämättömän tekijän tunteita  :flowerhat:

Pakkoburqat ovat tulossa.

Lekanaama

Niinpä niin, ite menossa tyttöystävän kanssa Tallinnaan ja muija haluu ostaa pippurisuihkeen jota voi pitää yksin liikkuessa mukana..
On se hienoa kun Suomeen tehdä ongelma asiasta mistä ei tarvitse tehdä ongelmaa. Sitten vielä kielletään itsepuolustus näitä raiskaajia vastaan.
Kohtapuoliin mitta täynnä tätä paskaa, mihin voi muuttaa islamia karkuun?

Ari-Lee

Ei pidä mennä pimeällä itseänsä tyrkyttämään.

QuoteLehden mukaan teräaseita ja muiden vahingoittamiseen tarkoitettuja esineitä ei saa pitää yleisellä paikalla hallussaan. Se kielletään laissa.

Niin niin. Kappas, laki kieltää monenlaisia asioita, kuten pahoinpitelyn ja (joukko)raiskauksen.

Lupavapaat turvasuihkeet löytyvät hyvinvarustetuista erä- ja urheiluliikkeistä. Sittenpä on kiva hyökkääjän selitellä miksi naamataulu on vihreänä.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Pennit ja markat

Quote from: Lekanaama on 28.09.2015, 15:03:52
Niinpä niin, ite menossa tyttöystävän kanssa Tallinnaan ja muija haluu ostaa pippurisuihkeen jota voi pitää yksin liikkuessa mukana..
On se hienoa kun Suomeen tehdä ongelma asiasta mistä ei tarvitse tehdä ongelmaa. Sitten vielä kielletään itsepuolustus näitä raiskaajia vastaan.
Kohtapuoliin mitta täynnä tätä paskaa, mihin voi muuttaa islamia karkuun?

Viro on vielä toistaiseksi melko turvallinen suunta.

Tuohon uutiseen ei voi kuin sanoa, että kauhea facepalm-fiilis tulee nykyään lähes kaikkia uutisia lukiessa. Maailmassa kaikki on nurinkurin - raiskauksen estäminenkin on väkivaltaa.

Shemeikka

QuoteTilanne voi tällöin ajautua aggressiiviseen vuorovaikutustilanteeseen

Lihavoitu suomeksi: raiskaus, pahoinpitely, murha, tappo

Eikö byrokraattien pitänyt lopettaa kapulakielen käyttö ja ruveta puhumaan niin että suomalaiset ymmärtävät?

Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Foundation

Quote from: Shemeikka on 28.09.2015, 15:25:30
Eikö byrokraattien pitänyt lopettaa kapulakielen käyttö ja ruveta puhumaan niin että suomalaiset ymmärtävät?

Hyvä hiuspäivä säästää otsonikerrosta.
"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

Totuus EPT

QuoteJos yleisellä paikalla kulkiessaan kuitenkin pitää mukanaan jotain kättä pidempää mukanaan, voi aiheuttaa muissa pelkoa ja turvattomuuden tunnetta, lehti kirjoittaa.

- Jos alkaa vaikka kaivaa taskusta hiuslakkapurkkia käteensä kokiessaan itsensä uhatuksi, toinen ei välttämättä tiedä, mikä esine on kyseessä ja mikä on teon tarkoitusperä. Tilanne voi tällöin ajautua aggressiiviseen vuorovaikutustilanteeseen, jopa väkivaltaisiin tekoihin, Autio sanoo lehdelle.

Miksi ei saisi puolustautua. Tämä kättä pitempien käyttämisen kielto pitäisi ilmoittaa mahdolliselle rikoksen tekijälle, eikä itseään suojelevalle ihmiselle, poliisilla on ihmeellinen ajatusmaailma nykyään, kun itseä ei saa puolustaa, kun se voi aiheuttaa vaaraa muille, tai provosoida muita. Onko poliisisetä tyhmä, kun epäilee aina uhria.
Missä ******i siellä ongelma.

Emo

Käsittääkseni pippurisumuttimia saa ostaa Euroopasta, senkun ostaa vaan. Ja rajavalvontaahan ei ole, joten wippajei!

Hiuslakkapurkki, voihan vitalis mitä lässytystä taas poliisilta... :D

Ink Visitor

If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

Sydämistynyt

Ja sitten poliisi sanoo raiskatulle, että oma syy, kun edes hanttiin pannut.

Naisrauha on kyllä mennyt tästä maasta  :facepalm:

Herra Vapaus

On se kyllä kumma, kun ei näköjään saa nykyään edes harrastaa tervehenkistä itsepuolusta. Mitä voi toisaalta odottaa ilmapiirissä, jossa huurupäisimmät vaativat jo rasististen ajatusten kieltämistä.  :flowerhat:

Uuno Nuivanen

Quote from: Jorma M. on 28.09.2015, 12:56:07
Mikäköhän instituutio ottaa nykyään kaikkein nöyryyttävimmällä tavalla kuivana kakkoseen: eduskunta, poliisi, ev-lut. kirkko?

Eiköhän se taho ole työssäkäyvät veronmaksajat.

ISO


Viranomaisten kannanotot  on perustuslain vastaisia.

Laissa annetaan jokaiselle oikeus puolustaa itseään keinoilla jotka ovat riittäviä.

Missä on päivystävien dosenttien paheksunta ja pöyristely?
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

nollatoleranssi

Pelkoa voi aiheuttaa myös ulkona liikkuvat raiskaajat. Aiemmin ei ole tuollaisista edes uutisoitu, nyt puhutaan jo useasta tapauksesta. Syystä tai toisesta kaikkien tuntomerkit eivät edusta tietääkseni enemmistöä. Katukuvasta tilanteen on nähnyt jo jonkin aikaa, mutta pitää tapahtua jotakin ennen kuin monet alkavat pelkäämään.
Kriitikon varjo -blogi
http://kriitikonvarjo.blogspot.fi/

Nuivake

Suomalainen poliisi on uskomattominta paskaa heti maahanmuuttoviraston ja SPR:n jälkeen.

:facepalm:
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

Ink Visitor

Quote
Poliisi: poistu uhkaavasta tilanteesta määrätietoisesti sekä soita 112:een avun saamiseksi
If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...