News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-09-27 Viranomaiset kielsivät toimittajien työskentelyn turvapaikanhakijoide

Started by Ink Visitor, 27.09.2015, 12:43:16

Previous topic - Next topic

Ink Visitor

Quote
Viranomaiset kielsivät toimittajien työskentelyn turvapaikanhakijoiden hätämajoituksessa

Ylen toimittajia pyydettiin poistumaan Putaan liikuntahallin hätämajoituksesta Torniossa. Aiemmin journalistit ovat päässeet hätämajoitustiloihin ja turvapaikanhakijoiden järjestelykeskukseen. Poliisin mukaan linja ei kuitenkaan ole muuttunut ja toimittajien pääsy on ollut alusta asti kiellettyä

Viranomaiset estivät Ylen toimittajan ja kuvaajan työskentelyn Putaan hätämajoituspaikassa sunnuntaina. Journalisteja pyydettiin poistumaan, kun he olivat tulleet eteisen läpi sisätiloihin. Rajavartioston edustaja perusteli päätöstä poliisilta tulleella määräyksellä olla päästämättä toimittajia paikalle.

Vielä lauantaina toimittajat olivat päässeet työskentelemään hätämajoitustiloissa.

Poliisi perustelee pääsykieltoa sillä, että tiloissa olevia halutaan suojella julkisuudelta.

– Haluamme suojata siellä olevien ja työskentelevien identiteettiä, sanoo viestintäpäällikkö Markku Paksuniemi.

Paksuniemen mukaan median pääsy kaikkialle, missä majoitetaan sisätiloissa rekisteröimättömiä turvapaikanhakijoita, on kielletty.

– Kun he eivät ole rekisteröityneitä, me emme altista heitä julkisuudelle, halusivatpa he tai eivät.

Hänen mukaansa kyse ei ole siitä, että poliisilta olisi tullut paikalla oleville viranomaisille uusi määräys. Toimittajien pääsy kaikkialle, missä majoitetaan rekisteröimättömiä turvapaikanhakijoita, on ollut kielletty järjestelykeskuksen perustamisesta saakka, Paksuniemi sanoo.

– Joku on päästänyt heitä sisälle.

Journalistien edustaja ymmärtää syyn

Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho sanoo, että poliisin perustelu ihmisten suojelusta vaikuttaa ainakin ensi kuulemalta hyvältä. Hän sanoo, että periaatteessa medialla pitäisi olla avoin pääsy eri paikkoihin, ellei ole painavaa syytä estää sitä.

– Ymmärrän, että halutaan suojella ihmisiä.

http://yle.fi/uutiset/viranomaiset_kielsivat_toimittajien_tyoskentelyn_turvapaikanhakijoiden_hatamajoituksessa/8335364


http://www.frbiu.com/militias-in-eu-160516061578158715761610-1605160416101588161015751578-16011610-15751608158515761575.html

http://maanpuolustus.net/threads/pakolaisuus.4592/page-212#post-268690

Ei mulla muuta... >:(
If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

PaulR

Aina kun hakijalta lipsahtaa nimi julkisuuteen, taustojen selvittely käykin katsastamalla tyypin nettipäivitykset. Toistaiseksi on käynyt kuin sigussa.

Tiedä sitten onko taustalla tämä. E: Sitähän Ink Visitorkin linkkasi.

Sydämistynyt

Ei sieltä löydy söpöjä syyrialaislapsia kuvattaviksi, niin viisainta pistää ovet kiinni.  Vaikka yle:n toimittaja puhuukin läpiä päähänsä, kuva puhuu puolestaan.  Muutama sata hikistä ja katkeraa miestä jumppasaliin teljettyinä saattaa olla aika rujo näky, eikä ehkä kirvoita enää pistämään kritiikittä rahaa SPR:n lippaaseen.

Herra Vapaus

Tässä on taas oiva esimerkki siitä, miten totuus halutaan haudata. Tai ainakin totuutta on helpompi pitää toivotunlaisena, kun siivilöidään porukasta pois ne, jotka voivat aiheuttaa noloja tilanteita. Tällaisilla toimilla estetään se, että Fahad Firasin tapaiset alaikäiset bodarit eivät pääse nolaamaan Juha Sipilää tai ketään muutakaan silmäätekevää päättäjää, jonka maine on jo muutenkin kärsinyt merkittäviä imagotappiota. En toki epäile, että ne saapujista tehtävät raportit olisivat muutenkaan kovin totuudenmukaisia, mutta tällä päätöksellä voidaan ainakin varmistua siitä, että mitään epämielyttäviä läikkymisiä ei tapahdu.

caprifolium

Mikä on tiedotusvälineiden perimmäinen tehtävä? Onko se informaation välittäminen, kansan sivistäminen, maailman muokkaaminen paremmaksi? Mutta paremmaksi kenen näkökulmasta?
- Suomen Kuvalehti 22/2012

kirjoittelija

Aikaisemminhan poliisi ja rajavartiolaitos oikein halusivat esitellä suurta "onnistumistaan" eli täyttä pelleilyä olevaa järjestelykeskusta ja täyttä pelleilyä olevaa rajavalvontaa jossa rekisteröidään kaikki tulijat turvapaikanhakijoiksi.

Voisitteko siellä Rajavartiolaitoksessa ja Poliisissa tehdä työnne ja kertoa sille täysin kyvyttömälle ja kaikki asiat tähän saakka aivan pieleen hoitaneelle Päivi Nerg:ille (Päivi räsäsen tekemä poliittinen virkanimitys) sisäministeriön johdossa että laitetaan Rajatarkastukset eikä päästetä niistä jengiä suomeen ilman papereita ja haudataan se Päivi Nerg:in vaatima arabiankielinen tiedote kuinka haet turvapaikkaa suomesta johonkin hyvin syvälle ja tiedotetaan että Dublin-sopimuksen mukaan teidän pitää hakea turvapaikkaa ekassa EU-maassa joten hakekaa sitä ruotsissa jos se oli eka maa tai sitten palatkaa siihen ekaan maahan hakemaan turvapaikkaa

Sisäministeri Petteri Orpo on täysin kyvytön hoitamaan duuniaan joten sisäministeriön korkeimpana virkamiehenä pitäisi olla joku jolla on oikeasti kykyä ratkaista ja hoitaa vaikeat asiat järkevästi.

Tällä hetkellä suomen sisäministeriössä sokea johdattaa sokeaa.

IL Suuri pakolaiskeskustelu (tallenne 12.9):
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201509120093814_v0.shtml

Maahanmuuttoviraston johtaja Jaana Vuorio jää kiinni siitä että suomen maahanmuuttovirasto on pohjoismaiden löysin irakilaisten ja somalien suhteen ja hätäselittelee asiaa parhainpäin jättäen faktoja kertomatta.

guest13807

Jos Suomi haluaa tienata pakolaisilla niin minulla on oiva idea: Big Brother -ohjelma!!!

Ei tarvita palkkiosummaa, ei tarvitse haastatella ja karsia hakijoita, ei tarvitse rakentaa BB-taloa, ei tarvitse äänestää ulos ketään ym.

Telkkarissa näytetään reality ohjelmaa pakolaiskeskuksien sisältä, valtio voi netota vaikka siten että kerran viikossa äänestetään paras BB-talo ja juontajat haastattelevat ja onnittelevat voittajaa, kyseinen pakolaiskeskus saa seppeleen ja rahaa ropisee sisään.

Kamerat joka nurkkaan, maksuton kooste ja maksullinen 24/7-kanava missä voi kurkistaa eri pakolaiskeskuksiin - johan suomalaiset ehtivät kyllästyä varsinaiseen BB-ohjelmaan joten päivitetty versio toisi aivan uudenlaista virtaa kansalaisiin.

Miksi kukkahattutädit eivät ole vielä keksineet tätä  :flowerhat:

LISÄYS: Sitä paitsi Suomi voisi netota kunnolla rahaa myymällä tätä formaattia ulkomaille!