News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2015-09-26 Häkämies: Maahanmuuttajia tarvitaan töihin

Started by Ink Visitor, 26.09.2015, 13:31:44

Previous topic - Next topic

ViljaK

Katsoin että MOL:issä on avoinna 12 077 työpaikkaa koko maassa. Eiköhän nämä nyt jo tulleet turvikset riitä täyttämään nuo, varsinkin kun joukossa on heille sopivia töitä maksimissaan 30%.

Kajonilla on kaksi taksarin paikkaa auki, ihanko oikeasti ei löydy kotimaisista työttömistä siihen koulutettavia työntekijöitä? Kahta kappaletta?

Irak/Somali/Afgaani osaston naisia ei juuri tulla työelämässä näkemään. Porsitaan urakalla joka tietysti toimii kauniina (ihanan perhekeskeistä, ah!) syynä kotona pysymiseen, taustalla on kuitenkin se kulttuuri missä nainen pysyy kotona oli lapsia tai ei. Parin kymmenen vuoden kotona hengailun jälkeen voikin todeta että juna meni jo ja siirtyä eläkkeelle hengaamaan neljän seinän sisällä. Sipilää tämä ei haittaa takuulla yhtään, päinvastoin liekö unelmoi samanlaisesta meille kantisnaisillekin.

Mr.Reese

Puhelinmyyntityötä matuille. Siinä kaksi rikkautta kohtaisi.
"Heille kun sanoo disko disko, niin he ovat silleen, että mennään." - Tiia Nohynek

"Yleensä vauvat ja mummot on parhaita mielenosoittajia, koska luovat kuin itsestään turvallista tilaa." - Marjaana Toiviainen

Ink Visitor

Quote
Ministeri Jaakko Iloniemi näkee Suomeen vyöryvät  turvapaikanhakijat suurena mahdollisuutena maan talouselämälle. Pakolaisista Suomi voi saada runsaasti työvoimaa, joka helpottaa tulevaisuudessa uhkaavaa työikäisen väestön puutetta.

- Vaikka tällä hetkellä meillä on paljon työttömyyttä ja työvoiman liikatarjontaakin, niin tilanne menee aika nopeasti ohi. Syynä on väestön ikääntyminen: suuri osa aktiiviväestöstä siirtyy passiiviväestöksi. Suomeen tulevat pakolaiset ovat taas pääosin nuoria miehiä, joista voimme saada tehokasta ja hyväkuntoista työvoimaa pitkäksi aikaa, Iloniemi toteaa.

Enemmistö Suomeen tulleista pakolaisista on kotoisin Irakista, missä on suhteellisen laadukas koulutusjärjestelmä. Iso osa irakilaisista pakolaisista onkin todennäköisesti hyvin koulutettuja.

- Avainkysymys on tulijoiden kotouttaminen ja integroiminen suomalaiseen yhteiskuntaan. Jos siinä onnistutaan hyvin, niin moni haluaa jäädä tänne töihin.

Jaakko Iloniemi kuitenkin tietää, että vaikeuksiakin voi tulla ja monikulttuurisuus voi toteutua hyvinkin erilaisin muodoin.

- Pahimmillaan se johtaa ghettoutumiseen, maahanmuuttajien eristäytymiseen, jolloin integroituminen on miltei mahdotonta. Monella Euroopan maalla on tästä katkeria kokemuksia.

Iloniemen mukaan Suomessa on esimerkkejä molemmista mahdollisuuksista.

- Hyvän esimerkin tarjoavat Suomen ensimmäiset muslimit, tataareiksi kutsutut. He ovat integroituneet suomalaiseen yhteiskuntaan erinomaisesti - identiteettiään silti kadottamatta.

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/85828-iloniemi-nakee-pakolaisissa-mahdollisuuden-hyvakuntoista-tyovoimaa
If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

Kim Evil-666

Iloniemi saatana kuule!! Ne pakoloiset tuhoavat hitaasti mutta varmasti Suomen kulttuurin ja kansallisen itsetunnon. Tuo työ-jargoni on Suomen suurin olkiukko ja se tulisi polttaa mahdollisimman nopeasti.


Tataaritkin mainittu, voi V*ttu.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

Larva

Eikös joku 10% näistä kavereista ollut luku- ja kirjoitustaidottomia, ja noin 30-40% osasi lukea ja kirjoittaa vain arabiaa. Kauankohan mahtaa mennä ja paljonko rahaa palaa, ennen kuin aikuiset ihmiset opetetaan 1) lukemaan ja kirjoittamaan ja 2) lukemaan ja kirjoittamaan suomea?

Mihin Suomen omat työttömät ovat yhtäkkiä kadonneet, vai eivätkö he kelpaa?
Niin pian kuin ihmiset päättävät, että kaikki keinot ovat sallittuja taistelussa pahaa vastaan,
tulee mahdottomaksi erottaa heidän hyvyyttään siitä pahasta, jonka he tahtovat murskata.
- Christopher Dawson -

"You call it surrender,
But we call it calm before the storm."
- Edguy -

Gunnar Hymén

Quote from: Tuulenhenki on 29.09.2015, 13:07:43
Eikös joku 10% näistä kavereista ollut luku- ja kirjoitustaidottomia, ja noin 30-40% osasi lukea ja kirjoittaa vain arabiaa. Kauankohan mahtaa mennä ja paljonko rahaa palaa, ennen kuin aikuiset ihmiset opetetaan 1) lukemaan ja kirjoittamaan ja 2) lukemaan ja kirjoittamaan suomea?

Mihin Suomen omat työttömät ovat yhtäkkiä kadonneet, vai eivätkö he kelpaa?

eikös SPRn oulun tilaisuudessa ollut joku 4-5v sitten tullut mamu paikalla kertomassa, että opiskelee juuri 2. lk, kieltä ja matikkaa ja zilleen. ehkäpä ne on sitten hyväkuntoista työvoimaa tuossa 15-20vuoden päästä kun kieli on melkein hallussa
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

KeiKei

Täyttä potaskaa. Vaikka olen varsin hyvin koulutettu, en voisi esim. Venäjällä tehdä mitään koulutustani vastaavaa työtä. Samoin olisi vaikkapa Saksassa, vaikka osaan paikallista kieltä suhteellisen hyvin. Lääkärit tms. ovat asia erikseen, mutta kotiin unohtuneet todistukset voivat olla ongelma.

VeePee

Olisi kiva kuulla ihan nimeltä mainiten jokin maa, missä muslimimaahantulijat ovat sopeutuneet uuden kotimaansa kulttuuriin, työllistyneet kantaväestön kaltaisesti ja aidosti nettohyödyttäneet vastaanottajamaata. Edes yksi esimerkki vaikkapa viimeisen 20 v ajalta.


desperaato

Henkilöstövuokrausyrityksen rekrytoijat ELY-areenalla tarkastamassa uutta kuormaa:

"Hyväkuntoista työvoimaa". Hyväkuntoista työvoimaa! Tulkaa hakemaan parhaat päältä! Kaikille ei riitä riuskoja afrikkalaisia miehiä. Loput joutuvat tyytymään laiskoihin arabeihin!

Vaniljaihminen

Väsynyt klisee tämä on muuta, irakilaiset kaivavat kuopan, somalit tarkastavat työn ja afgaanit täyttävät sitten ne. Kaikki saavat työtä.
"Meillä on niin ihana hallitus mutta miehet vihaa.."

Uuno Nuivanen

Tuollahan noita, esim
QuoteRahmo Ahmed Mohamed, 38, Somalia
ei koulutusta

1. Haluan jäädä Suomeen maan rauhallisuuden takia.

2. En ole miettinyt vielä työtä. Ensin minun pitää oppia suomen kieltä.

3. Minulla on kymmenen lasta, jotka ovat mieheni luona Mogadishussa. Toivoisin saavani heidät luokseni.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1305988754629