News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-09-25 ”Monet kokevat, että tilanne ei ole viranomaisten hallinnassa”

Started by Ink Visitor, 25.09.2015, 17:18:33

Previous topic - Next topic

Ink Visitor

Quote
Iskuja turvapaikanhakijoita vastaan – "Monet kokevat, että tilanne ei ole viranomaisten hallinnassa"

Ylilyönteihin ei ole aihetta, poliittisen johdon pitäisi rauhoitella kansaa, sanoo tutkija.

Mielenosoittajat heittivät kiviä avustustyöntekijää kohti ja ampuivat ilotulitteilla turvapaikanhakijoita kuljettanutta bussia 24. syyskuuta Lahdessa.

Väkivaltaiseksi riistäytyneeseen protestiin osallistui Ku Klux Klan -asuun sonnustautunut mies.

Vähän aiemmin samana iltana Kouvolassa mies heitti polttopullon hätämajoituskeskuksen ovelle.

Miten tilanne on päässyt kärjistymään näin pahasti?

Tutkijatohtori Tommi Kotosen mukaan aiheen ympärillä on ollut kiihkeä ja kahtia jakautunut keskustelu jo useamman viikon.

"Tapahtunut heijastelevat näitä tunteita. Tähän yhdistyy se, että meillä on ennen kokematon tilanne turvapaikanhakijoiden maahantulon suhteen. Myös taloudellinen tilanne ja siihen liittyvät epävarmuudet lietsovat kärkevämpiä mielenilmaisuja."

Kotonen ei näe, että mikään yksittäinen käänne olisi lisännyt vihapuheen määrää. Tilanne on kärjistynyt vähitellen. Siihen on vaikuttanut osaltaan valheellisen tiedon levittäminen.

"Viha kumpuaa peloista ja uhkista. Monet kokevat, ettei tilanne ole viranomaisten hallinnassa, mikä voi osaltaan herättää tunteita. Tähän liittyy myös ihan selkeää vihanlietsontaa ja turvapaikanhakijoihin liittyvän informaation tarkoituksellista vääristelyä."

Kotosen mukaan myös yleisessä asenneilmapiirissä on tapahtumien myötä tapahtunut kiristymistä.

"Sama huomattiin 1990-luvullakin: lamavuodet ja pakolaisten maahantulo selvästi kiristivät ulkomaalaisvastaisia mielipiteitä laajemminkin. Suuri enemmistö ihmisestä ei ole kuitenkaan valmis tällaisiin mielenilmaisuihin."


Törkypuhe on saanut jalansijan Facebook-ryhmissä, vihaa lietsotaan sosiaalisessa median keskusteluissa, ja maahanmuuttoa vastustavat nettisivustot kirjoittavat kielteisiä juttuja turvapaikanhakijoista.

"Tiivistahtinen uutisointi näiden tapahtumien ympärillä voi omalla lailla vaikuttaa, mutta se riippuu uutisoinnin sävystä", Kotonen huomauttaa.

Yleistä patenttilääkettä tilanteen ratkaisemiseksi ei Kotosen mukaan ole.

"Tilannetta auttaa se, jos viranomaiset saavat homman haltuun ja viestittävät siitä. Heidän pitää puuttua pahimpiin huhuihin ja torpata niitä. Myös poliittisen johdon pitäisi pyrkiä jollain tapaa rauhoittelemaan, ettei tämän tyyppisiin ylilyönteihin ole mitään aihetta."

Poliittisessa keskustelussa keskustelun sävyllä on myös merkitystä. Kotosen mukaan puolueilla on pakolaiskeskustelussa omia painotuksia, joita kukin korostaa.

"Oma merkityksensä on silläkin, mitä puolia tässä halutaan painottaa: puhutaanko humanitaarisista helpotteista vai siitä, että tässä on kyse osittain rikollisesta ilmiötä, salakuljetuksesta ja muusta vastaavasta."

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/iskuja-turvapaikanhakijoita-vastaan-monet-kokevat-etta-tilanne-ei-ole-viranomaisten-hallinnassa/?shared=293994-1c195ced-500
If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

ISO


Quote
Iskuja turvapaikanhakijoita vastaan – "Monet kokevat, että tilanne ei ole viranomaisten hallinnassa"


Eihän se olekaan, kukaan ei tiedä ketä tänne on tullut, kuinka paljon vielä on tulossa, mistä ne tulee ja mihin ne on menneet.

Tilanne on aivan sekava, viranomaiset väittää että on olemassa kansainvälisiä sopimuksia joita ei voida rikkoa, ja kaikki rikkoo niitä kuitenkin.

Ei tässä pelkällä vakuuttelulla selvitä, kyllä pitää olla ihka oikeita toimia.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

kirjoittelija

Tilanne EI ole viranomaisten hallinnassa sillä suomeen tulee yli 500 turvapaikanhakijaa päivässä ruotsista eli vuositasolla yli 180 000 kappaletta ja kun maahanmuuttoviraston mukaan pelkät vastaanottokulut 30 000 hakijalle ovat 470 miljoonaa euroa niin se tarkoittaa että 180 000 hakijaa maksaa pellkinä vastaanottokuluina 2820 miljoonaa eli 2,8 miljardia.

Juha Sipilä ja Petteri Orpo ovat käytännössä ilmoittaneet että he tuhoavat suomalaisen hyvinvointivaltion ja uhraavat suomalaisten turvallisuuden ja tulevaisuuden kun vannovat että rajoja EI suljeta.

IL Suuri pakolaiskeskustelu (tallenne 12.9):
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201509120093814_v0.shtml

Maahanmuuttoviraston johtaja Jaana Vuorio jää kiinni siitä että suomen maahanmuuttovirasto on pohjoismaiden löysin irakilaisten ja somalien suhteen ja hätäselittelee asiaa parhainpäin jättäen faktoja kertomatta.

Vouti

Omasta mielestäni nyt täytyisi uhrata enemmän kuin minuutti sille ajatukselle, että tilanne on todellisuudessa viranomaisten hallussa. Ajatukselle, että vallalla oleva tilanne on viranomaisten tavoite ja harkittu tahtotila.

        - Vouti
Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun. -Augustin Ehrensvärd

hattiwatti

Quote from: kirjoittelija on 25.09.2015, 17:23:09
Tilanne EI ole viranomaisten hallinnassa sillä suomeen tulee yli 500 turvapaikanhakijaa päivässä ruotsista eli vuositasolla yli 180 000 kappaletta ja kun maahanmuuttoviraston mukaan pelkät vastaanottokulut 30 000 hakijalle ovat 470 miljoonaa euroa niin se tarkoittaa että 180 000 hakijaa maksaa pellkinä vastaanottokuluina 2820 miljoonaa eli 2,8 miljardia.

Juha Sipilä ja Petteri Orpo ovat käytännössä ilmoittaneet että he tuhoavat suomalaisen hyvinvointivaltion ja uhraavat suomalaisten turvallisuuden ja tulevaisuuden kun vannovat että rajoja EI suljeta.

Uskon, että jotkut piirit haluvat myös hyvinvointivaltion tuhoa salakeinoin kun yhteiskuntasopimuksilla ei pärjätä. Jotkut kokoomuslaiset ovatkin antaneet tähän liittyviä lausuntoja, ja Wahlroosin tervetulotoivotukset työvoimapulan poistajille herättävät myös ajatuksia.

Mutta mielenosoitukset ovat perkeleen tärkeitä, että viranomaiset muistavat, ettei tilanne ole niiden hallinnassa. Viranomaiset pelkäävät yli kaiken tavallista kansaa, joka huomaa heidän kyvyttömyytensä.

Tärkeintä myös, että Soinin kaltainen narsisti joutuu nöyristelemään median edessä. Kyllä se vaikuttaa miehen psyykkeeseen pitkässä juoksussa, kun on aiemin tottunut vain PS-pyrkyreiden nuoleskeluun.

Faidros.

Kaikki  järjelliset ihmiset tajuavat, ettei tilanne ole hallinnassa.

Eikä varmasti ole edes itärajalla. Jos Vaalimaalla bussilastillinen turviksia juoksisi yli rajan huutaen asylum, asylum... kuinka moni rajavartija estäisi juoksun ampuen kovilla? Ei kukaan riskeeraisi loppuelämäänsä ampumalla maahantunkeutujia.

Venäjä kokeilee jatkuvasti Suomen rajavalvontaa mm.  meri- ja ilmatilaloukkauksin, koska maarajaloukkauksin "pakolaisilla"?
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

tiramusu

Suomessa syntyy päivässä 150-160 lasta ja ainakin 10% näistä on mamuja ja rajan yli tunkee jopa yli 600 muukalaista päivässä, haluaisin tietää mitkä olivat vastaavat luvut Rooman valtakunnan lopulla?

ArtturiE

"Tilannetta auttaa se, jos viranomaiset saavat homman haltuun"

Homman?

Ehkä tahaton sattumus, mutta varmasti suvakin sydäntä lämmittäisi, jos Homma "saataisiin haltuun".
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

Haplotaxida

Quote from: Ink Visitor on 25.09.2015, 17:18:33
Quote
Iskuja turvapaikanhakijoita vastaan – "Monet kokevat, että tilanne ei ole viranomaisten hallinnassa"

Ylilyönteihin ei ole aihetta, poliittisen johdon pitäisi rauhoitella kansaa, sanoo tutkija.

Tilannehan ei ole viranomaisten hallinnassa, kun sisäministeri Orpo sanoi, että 30 000 turvapaikanhakijan tullessa ollaan jo äärirajoilla ja kovilla. Jo ennen sitä ollaan sen hallinnan rajamailla. Se on sitä äärirajoilla olemista.

Quote from: Roope on 17.09.2015, 19:46:43
QuoteToimittaja Marja Sannikka
Mikä määrä ois sun mielestä se, mitä enempää Suomi ei voi ottaa? Sanoit itse, että ei voi ottaa määräänsä enempää.

Sisäministeri Petteri Orpo
Kyl mä luulen, että me ollaan aika äärirajoilla, jos meille 25 000:kin ihmistä vuodessa tulee, 30 000...

Toimittaja
Okei. Eli 25 000–30 000 on se määrä.

Sisäministeri Petteri Orpo
Me ollaan aika äärirajoilla, jos tän 30 000 vaikka. Jos sen suhteuttaa meidän väkilukuun, niin sitten me ollaan jo ihan samoilla tasoilla kuin lähes mitä puhutaan, vaikka Ruotsista, että kyllä sillon ollaan minusta aika kovilla.

Samalla pääministeri Sipilän nokittaessa vain hieman myöhemmin oikein kunnolla:

QuoteBryssel. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) arvioi, että Suomeen saattaa tulla tänä vuonna jopa 50 000 turvapaikanhakijaa. Luku on huomattavasti suurempi kuin hallituksen aiemmin esittämät arviot, jotka ovat enimmillään olleet 30 000 turvapaikanhakijaa.

"Suomessa luvut kasvavat koko ajan, ollaan jo lähellä 14 000:tta", Sipilä sanoi Brysselissä, jossa hän osallistuu EU-maiden johtajien kriisikokoukseen.

"Voidaan päästä hyvinkin suuriin lukemiin, 50 000 voi olla mahdollinen tälle vuodelle."
Sipilän mukaan luku vastaa väkilukuun suhteutettuna samaa, kuin jos Saksaan tulisi 800 000 turvapaikanhakijaa.

- Sipilä: Suomeen voi tulla tänä vuonna 50 000 turvapaikanhakijaa (HS, 23.9.2015)

Miltei tuplasti enemmän kuin milloin ollaan jo niillä äärirajoilla. Hallituksen viestintä ei millään tavoin viesti sitä, että tilanne olisi hallinnassa.
THL - Turhuuden ja huolettomuuden laitos

Spesialisti

Arabiasta saadaan tällä menolla nopeastikin toinen kotimainen kieli, sori hurrit. Nyt voi jo alkaa tehdä ensimmäisiä demografisia laskelmia siitä, milloin Suomessa syntyy ja kuolee viimeinen suomalainen.

Kni

Itse jutussakin sanotaan, että tilanne ei ole hallinnassa:

Quote"Tilannetta auttaa se, jos viranomaiset saavat homman haltuun ja viestittävät siitä.

Siis jos. Voi olla että saavat, voi olla että eivät saa. Mutta nyt tilanne ei ole hallinnassa.
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

Koekaniini

On kyllä mielipuolista touhua. Edes 90-luvun somppuja ei ole vielä kotoutettu. Koskas ne palautukset alkaakaan, onko husu pakannut jo kassit?
#I wont ride with you

"muistakaa orjalaivojen terva ja inkojen kulta, vitun rasssitistit"  :'(

SimoMäkelä

Pääasia että nuivien mielenosoitushalut ja pyrkimykset eivät jatkossakaan ole viranomaisten hallussa. Pidetään tämä aktiivinen hallitsemattoman maahanmuuton vastustus omissa käsissä.

Larva

No voi perse, minä jo otsikon perusteella ajattelin että suomalaiset kokevat että mamutilanne ei ole viranomaisten hallinnassa. Mutta tässähän puhuttiinkin turviksista, joita pelottaa.  :facepalm:

Enpä usko, että kenelläkään olisi mitään turviksia vastaan, jos heidät majotettaisiin parakkikyliin kuten Halla-aho ehdotti. (Lisänä tietysti pitäisi antaa perustoimeentulo + työvelvoite, mutta ei missään nimessä ilmaista rahaa. Tienatkoot rahansa.) Mutta ymmärrän että ihmiset ovat vähän saatanan vihaisia siitä, että nämä elintasoliitelijät menevät kotimaisten vähävaraisten ohi niin sossun luukulla kuin asuntojonossakin.
Niin pian kuin ihmiset päättävät, että kaikki keinot ovat sallittuja taistelussa pahaa vastaan,
tulee mahdottomaksi erottaa heidän hyvyyttään siitä pahasta, jonka he tahtovat murskata.
- Christopher Dawson -

"You call it surrender,
But we call it calm before the storm."
- Edguy -