News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2015-09-23 Syyrialainen Sami haaveilee Suomen armeijasta: "Aion hakea sinne aina

Started by Ink Visitor, 23.09.2015, 19:05:54

Previous topic - Next topic

Ink Visitor

Quote
Syyrialainen Sami haaveilee Suomen armeijasta: "Aion hakea sinne aina uudelleen, kunnes he hyväksyvät minut"

Sami Cheikh-el-Chababilla on sekä Suomen että Syyrian kansalaisuus ja hänen suurin haaveensa on päästä suorittamaan Suomen asepalvelus. Ensin Samin täytyy kuitenkin oppia puhumaan suomea.

Syyrialainen 18-vuotias Sami Cheikh-el-Chababin viimeinen päivä kotona Damaskoksessa oli samanlainen kuin monet muutkin. Hän lähti sisarensa ja äitinsä kanssa kauppaan, kun pommi-isku alkoi runnella aluetta, jossa Sami ja hänen perheensä olivat ostoksilla.

Jos kolmikko olisi lähtenyt liikkeelle kaksi minuuttia myöhemmin, he olisivat olleet pommin tuhoalueella.

Sami on kuitenkin syntynyt onnekkaiden tähtien alla. Hän pystyy helposti luettelemaan lukuisia tilanteita, joissa silkan sattuman vuoksi hänen onnistui olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Nuorimies ei enää pelkää pommeja, sillä hän on kasvanut niiden räjähdellessä taustalla.

– Esimerkiksi yliopistoihin isketään usein. Joka päivä kaksi opiskelijaa kuolee pommituksissa ja se on kamalaa. En pelkää oman henkeni puolesta, mutta pelkään rakkaitteni puolesta. Kun äitini ja siskoni ovat tulilinjalla, minäkin pelkään, Sami kertoo.

Muslimit, ateistit ja kristityt yhdessä

Samin kotimaa ei ole enää vuosiin ollut entisensä.

– Kotona täytyi olla ajoissa illalla kahdeksan aikaan, koska pelkäsimme, että ryöstelijät iskevät kotiimme. He tunkeutuvat taloon armeijan asuissa aseet olalla ja ryöstävät ihmisiä, Sami kertoo.

Kriisi on ajanut ihmisiä ääritekoihin, mutta kouluissa muslimit, ateistit ja kristityt opiskelevat yhdessä kaikessa rauhassa.

– Joillakin luokilla näkyi ennakkoluuloja eri uskontojen edustajia kohtaan. Minun luokallani oli hyvä yhteishenki vaikka olimme erilaisia. Kannustimme toisiamme eikä välillämme ollut yhtään erimielisyyksiä.

– Yksi muslimi kannatti hyvin avoimesti Isisiä ja paasasi ystävälleni Helvetistä. Silloin suurin osa ihmisistä nauroi hänelle, jopa muut muslimit, kertoo juuri lukiosta valmistunut Sami.

Intti on nuoren syyrialaisen unelmien täyttymys

Samin isoäiti on suomalainen ja Samilla on Suomen kansalaisuus. Isäidin suvun ja Syyrian sukulaisten välillä ei ole pidetty juurikaan yhteyttä.

Sami on ehtinyt opiskella suomea vasta viikon. Kuten teineille yleensä, ystävät ovat Samille hyvin tärkeitä. Syyriaan jääneitä ystäviä on kova ikävä, sillä heille Sami pystyi puhumaan kaikesta.

– Suomessa on ollut mahtavaa ja olen todella nauttinut tästä. Ihmiset ovat ystävällisiä ja Suomessa on hienoa, mutta oikeiden ystävien saaminen on hankalaa, Sami toteaa.

Sami saapui Suomeen viikko sitten ja hänen suurin unelmansa on suorittaa täällä asepalvelus ja opiskella yliopistossa.

– Haluaisin myös jatkaa työskentelyä armeijassa. Uskon nauttivani armeijasta ja siellä koettavasta veljeydestä, Sami kommentoi.

– Juuri nyt voin haaveilla vain vuoden eteenpäin. Haaveilen armeijaan pääsemisestä ja aion hakea sinne aina uudelleen, kunnes he hyväksyvät minut, Sami hymyilee.

http://yle.fi/uutiset/syyrialainen_sami_haaveilee_suomen_armeijasta_aion_hakea_sinne_aina_uudelleen_kunnes_he_hyvaksyvat_minut/8325083
If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

Outo olio

QuoteEnsin Samin täytyy kuitenkin oppia puhumaan suomea.

Kuvitelkaa vaikka tykistössä, "ai sori, kuulin sektorin väärin" :D :o.

Vakavasti, jos 18-vuotias Sami Cheikh-el-Chabab kävisi intin, niin lähtisikö hän sitten sotaoppia fiksumpana takaisin Syyriaan, osallistumaan ties kenen sotaan? Sinne nimittäin on mennyt ihan kotimaisiakin.
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

AcastusKolya

Kun Suomesta lähti poliittisia pakolaisia Jenkkeihin, niin heitä kohosi eversteiksi asti uuden maansa armeijassa. Kysymys, onko nykyisen Suomen armeijan aktiiviupseerikunnassa yhtään mamutaustaista? Löytyykö Afrikan Marttisen miehiä?
Pesunkestävä militaristivaskisti.

valtakunnanpärkhele

Kiva on olla armeijassa, joka ei käy sotaa, ikinä.

QuoteNuorimies ei enää pelkää pommeja, sillä hän on kasvanut niiden räjähdellessä taustalla.

On muuten taas niin väritetty juttu että.... :facepalm:
ja sitäpaitsi milloin hän on tullut Suomeen, että on saanut kansalaisuuden??? Syyrian sisällissota ei nyt montakaan vuotta ole vielä pyörinyt, 2012 alussa käytännössä alkoi... kansalaisuuden saamiseen vähintään 5vuotta ja lukiotakin on käyty, kestää 3v.... do the math, tuoksahtaa kurpitsa...vankkuri..tarinat
Quotejuuri lukiosta valmistunut Sami.

http://www.migri.fi/suomen_kansalaisuus/kansalaisuuden_hakeminen/edellytykset/asumisaika

vai olenko missanut jutusta jotain oleellista?
J. Sarasvuo - Woketus on paitsi väärin, myös mielenvikaisuuden muoto.
Wokettajat eivät edistä asiaa, jonka moraalisessa oikeutuksessa he hurskastelullaan loisivat

Tytti Tuppurainen: "Jokainen suomalainen tuntee arjessaan, mitä sosialidemokratia on!"

Faidros.

Kuka vääräuskoinen haluaa muslimin samaan poteroon?
Rynkky kääntyy aina uskonnon mukaan.
Muslimeille ei kannattaisi antaa sotilaskoulutusta Suomessa.
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Marjapussi

Quote from: AcastusKolya on 23.09.2015, 20:01:19
Kun Suomesta lähti poliittisia pakolaisia Jenkkeihin, niin heitä kohosi eversteiksi asti uuden maansa armeijassa. Kysymys, onko nykyisen Suomen armeijan aktiiviupseerikunnassa yhtään mamutaustaista? Löytyykö Afrikan Marttisen miehiä?

Marttisen miehet olivat kyllä upseereita jo Suomen armeijassa ja sotia käynneitä. Mikähän prinssieversti tämä 18-vuotias Sami on kotimaansa armeijassa? ;D
Marokon kauhu oli sanansa mittainen eikä velipoikakaan jäänyt Aarnea pahemmaksi epätoivotun maahanmuuton estämisessä. Mutta kuka tulee torjumaan aiheettoman turvapaikkaturismin?

valtakunnanpärkhele

Muuten Suomen, ehkä koko Euroopan, ensinmäinen 18v 'pakolaislapsi' on löytynyt!  Ei mikään 17v poikanen vaan ronskisti 18v raavas mies, joka haluu inttiin eikä minnekään punttisaleille tai discoon...
J. Sarasvuo - Woketus on paitsi väärin, myös mielenvikaisuuden muoto.
Wokettajat eivät edistä asiaa, jonka moraalisessa oikeutuksessa he hurskastelullaan loisivat

Tytti Tuppurainen: "Jokainen suomalainen tuntee arjessaan, mitä sosialidemokratia on!"

MW

Quote from: valtakunnanpärkhele on 23.09.2015, 20:46:31
Muuten Suomen, ehkä koko euroopan, ensinmäinen 18v 'pakolaislapsi' on löytynyt!  Ei mikään 17v poikanen vaan ronskisti 18v raavas mies, joka haluu inttiin.

Olisikin mielenkiintoista nähdä tilastoa tuosta pakolaisten ilmoitetun iän jakaumasta, kuinkahan suuri piikki on tuossa "16-17" vuotiaat ryhmässä?

valtakunnanpärkhele

Quote from: tiramusu on 23.09.2015, 20:50:15
Sama Sami Cheikh-el-Chabab ?

https://www.facebook.com/sami.chekhalchabab?hc_location=ufi

Toi Facebook on oikeesti hyvä keksintö, nää jätkät ownaa itsensä ihan julkisesti narsismipäissään... NSA voidaan lakkauttaa tarpeettomana..  ;D
J. Sarasvuo - Woketus on paitsi väärin, myös mielenvikaisuuden muoto.
Wokettajat eivät edistä asiaa, jonka moraalisessa oikeutuksessa he hurskastelullaan loisivat

Tytti Tuppurainen: "Jokainen suomalainen tuntee arjessaan, mitä sosialidemokratia on!"

kriittinen_ajattelija

18v Syyrialainen siis tuli Suomeen päästäkseen "inttiin" ja myöhemmin haluaa tehdä uran siitä, varsin erikoista, eikö Syyriassa ollut tarjolla armeija-uraa 18-vuotiaalle miehelle?

QuoteKuka vääräuskoinen haluaa muslimin samaan poteroon?
Rynkky kääntyy aina uskonnon mukaan.
Muslimeille ei kannattaisi antaa sotilaskoulutusta Suomessa.
Ilmeisesti hän on kristitty.
Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering." - Master Yoda

Unelma Sirpaleina

Quote from: tiramusu on 23.09.2015, 20:50:15
Sama Sami Cheikh-el-Chabab ?

https://www.facebook.com/sami.chekhalchabab?hc_location=ufi
En tiedä, mutta ilmeisesti yksi harvoista Suomeen asti tulleista Syyrian kristityistä kyseessä, ainakin tykkäämisten perusteella. Mm.  I Believe in Jesus, Jesus Christ Risen Savior, Reedisms, Bible Blessings‎‎, ‎ Shit Arabs Never Say‎‎, Jesus Loves You,, I love you jesus. Myös Albert Einstein ja I fucking love science + 451 muuta.
Muok. Tarkennus: Suomeen asti tulleista
"France will not only be invaded by the aggressors from the outside, but will also be conquered from within as a result of collaborative forces and other forces..specifically Islam, which will be this force working from within."
Billy Meier, 1987
http://www.futureofmankind.co.uk/Billy_Meier/The_Henoch_Prophecies

Fiftari

Quote from: Marjapussi on 23.09.2015, 20:43:52
Quote from: AcastusKolya on 23.09.2015, 20:01:19
Kun Suomesta lähti poliittisia pakolaisia Jenkkeihin, niin heitä kohosi eversteiksi asti uuden maansa armeijassa. Kysymys, onko nykyisen Suomen armeijan aktiiviupseerikunnassa yhtään mamutaustaista? Löytyykö Afrikan Marttisen miehiä?

Marttisen miehet olivat kyllä upseereita jo Suomen armeijassa ja sotia käynneitä. Mikähän prinssieversti tämä 18-vuotias Sami on kotimaansa armeijassa? ;D

Kenttämarsalkka. Paperit vain ovat hukkuneet matkalla.
Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan.

Leso

QuoteSami on kuitenkin syntynyt onnekkaiden tähtien alla. Hän pystyy helposti luettelemaan lukuisia tilanteita, joissa silkan sattuman vuoksi hänen onnistui olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Mä oon pitäny itteeni onnekkaana aina silloin, kun oon jopa silkan sattuman vuoksi tajunnut olevani väärässä paikassa väärään aikaan ja ymmärtänyt lähtee karkuun.
Ehkä Samilla on laajempi käsitys onnekkuudesta?

QuoteSamin isoäiti on suomalainen ja Samilla on Suomen kansalaisuus. Isäidin suvun ja Syyrian sukulaisten välillä ei ole pidetty juurikaan yhteyttä.

Eli mummo on suomalainen, eikä juurikaan yhteyttä ole pidetty.
Ainakin kieli rikastui: isäidi.  :roll:

Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

Afrikan kirjeenvaihtaja

Quote from: Unelma Sirpaleina on 23.09.2015, 20:59:22En tiedä, mutta ilmeisesti yksi harvoista Syyrian kristityistä kyseessä, ainakin tykkäämisten perusteella.

Kristityt ovat olleet Syyriassa merkittävä vähemmistö.
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Unelma Sirpaleina

Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 23.09.2015, 21:04:05
Quote from: Unelma Sirpaleina on 23.09.2015, 20:59:22En tiedä, mutta ilmeisesti yksi harvoista Syyrian kristityistä kyseessä, ainakin tykkäämisten perusteella.

Kristityt ovat olleet Syyriassa merkittävä vähemmistö.
Totta, tarkoitukseni oli sanoa että yksi harvoista Suomeen asti tulleista.  :-[
"France will not only be invaded by the aggressors from the outside, but will also be conquered from within as a result of collaborative forces and other forces..specifically Islam, which will be this force working from within."
Billy Meier, 1987
http://www.futureofmankind.co.uk/Billy_Meier/The_Henoch_Prophecies

Snoopy

Quote from: MW on 23.09.2015, 20:52:06
Olisikin mielenkiintoista nähdä tilastoa tuosta pakolaisten ilmoitetun iän jakaumasta, kuinkahan suuri piikki on tuossa "16-17" vuotiaat ryhmässä?

Toisaalta, kun valehtelee ikänsä 10-30 vuotta liian alhaiseksi, saa eläkeläisalennukset paljon myöhempään. :D Kohta Duodecim on täynnä artikkeleita ihmettelemässä miten tähän ryhmään iskee vanhustentaudit jo kolmekymppisinä, eikä kellot vieläkään soi, korvaukset toki kulkee...

Aallokko

Kuinka usein historiassa on saatu katua, että ase on annettu väärään käteen.

Suomen mamuttamisen yhteydessä Puolustusvoimien luotettavuus on vaarassa joutua uuteen valoon, jollaista ei ole koskaan ennen nähty.

Riskiryhmät pitäisi kylmästi rankata pois kutsunnoissa ja  oleelliseksi riskitekijäksi luokitella asevelvollisen kulttuuritausta - rasismiulinoista piittaamatta.

Nuivake

Quote from: valtakunnanpärkhele on 23.09.2015, 20:53:26
Quote from: tiramusu on 23.09.2015, 20:50:15
Sama Sami Cheikh-el-Chabab ?

https://www.facebook.com/sami.chekhalchabab?hc_location=ufi

Toi Facebook on oikeesti hyvä keksintö, nää jätkät ownaa itsensä ihan julkisesti narsismipäissään... NSA voidaan lakkauttaa tarpeettomana..  ;D

Viimeisin päivitys tunnin takaa, tuon perusteella jos ei turvapaikka tipahda, ni johan on kumma?
Kuvan alla teksti konekäännös mutta viesti lienee selvä?
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

Hirvensalmen kuha

Joku voisi valistaa tätä Samia, että suomen armeijaan ei tarvitse hakea, vaan miespuoliset suomen kansalaiset ovat asevelvollisia ja kutsuntalaput tippuvat luukusta pyytämättä, mutta ei yllätyksenä.

"Sami saapui Suomeen viikko sitten ja hänen suurin unelmansa on suorittaa täällä asepalvelus ja opiskella yliopistossa.

– Haluaisin myös jatkaa työskentelyä armeijassa. Uskon nauttivani armeijasta ja siellä koettavasta veljeydestä, Sami kommentoi."

Suomen kansalaiselle näistä kaikki ovat mahdollisia. Inttiin joutuu väkisin, ellei itse mene sivariin tai tule vapautusta vasten tahtoa tai pyytämällä. Yliopistoon ja maanpuolustuskorkeakouluun tarvitaan yleisesti ottaen lukio suoritettuna. Siitä vaan Sami kouluun ja inttiin, kun kerran on kansalainen.
- Kaikkea kivaa kaikille, varsinkin minulle. Ja oikeastaan muilla ei ole niin väliä.

Rikastaja

Eiköhän  :flowerhat: kerro, että Samista voi tulla vaikka pankinjohtaja, astronautti tai hiukkasfysiikan professori. Kun todellisuus iskee vasten kasvoja, vika on suomalaisten rasismi ja yhteiskunnan rakenteet.
"Suomalaiset veteraanit ei pääse vieläkään kuntoutukseen, mutta ulkomaalaisille on kyllä tarjota valtion puolesta kaikki perkeleen kriisiavut ja terapeutit heti, jos grillijuhlilla sataa ja tötteröhattu kastuu."
- Tony Halme

Afrikan kirjeenvaihtaja

Quote from: Nuivake on 23.09.2015, 22:19:21Viimeisin päivitys tunnin takaa, tuon perusteella jos ei turvapaikka tipahda, ni johan on kumma?

Miksi hän Suomen kansalaisena tarvitsisi turvapaikan Suomesta?
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Nuivake

Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 23.09.2015, 22:45:23
Quote from: Nuivake on 23.09.2015, 22:19:21Viimeisin päivitys tunnin takaa, tuon perusteella jos ei turvapaikka tipahda, ni johan on kumma?

Miksi hän Suomen kansalaisena tarvitsisi turvapaikan Suomesta?

My bad, meni väärinpäin noiden sijaintien luku (ymmärtäminen) facebookista.
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

Fiftari

Kyllä olisi aika että kenraalikuntaan saataisiin vähän värinää. Ja totta kai kelpoisuusvaatimukset ovat silkkaa rasismia joten jonon ensimmäinen otetaan.
Ylivertaisuusvinouma on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö yliarvioi itsensä jossakin suhteessa kuten vaikkapa jonkin taidon hallinnassa. Lisäksi tyypillisesti mitä huonompi yksilö on kyseisessä taidossa sitä enemmän hän yliarvioi osaamistaan.

Afrikan kirjeenvaihtaja

Quote from: Fiftari on 23.09.2015, 22:49:55Kyllä olisi aika että kenraalikuntaan saataisiin vähän värinää. Ja totta kai kelpoisuusvaatimukset ovat silkkaa rasismia joten jonon ensimmäinen otetaan.

Kyseinen henkilö on jutun mukaan etnisesti 1/4 suomalainen ja hänellä on suomalaisia sukulaisia.
Hänen Majesteettinsa palveluksessa.

Ihmisapina

Tuskin tällaisesta mitään ongelmia koituisi. Jos on kerran kristitty, osittain suomalainen (minkä takia tuntee myös todennäköisesti jonkinlaista suomalaisuuden tunnetta), ja oikein haluaa armeijaan eikä diskoihin tms. Toki ammattiupseeriksi jos haluaa niin ainakin jossain vaiheessa kaksoiskansalaisuudesta tulisi todennäköisesti rajoittava tekijä, kun mukaan tulee kaikenlaista korkeammin salausluokiteltua materiaalia. On armeijassa paljon somali/arabitaustaisiakin ja uskoisin niiden nyt kuitenkin olevan suurempi riski kuin tämän.

Leso

Ei kyllä tässä jutussa nyt haisee jokin, joten ei maibädejä.
Kai mä sitten oon niin yksinkertainen, että en tajua...

1) Miten se voi olla Suomen kansalainen sillä perusteella, että mummunsa oli suomalainen?
Mistä lähtien näitä kansalaisuuksia on jaettu nuin vaan tommosilla perusteilla?

2) Jos se on kerran Suomen kansalainen ja 18-vee, niin eikö se ois jo ollut kutsunnoissa?
Onko sillä päässä vikaa vai miksei oo jo harmaissa?

3) Mitä se lehteen punkaa, kun kerran on paperiasiat kunnossa?
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.

Koekaniini

1. Jos äiti on syntyjään kaksoiskansalainen niin josko hänen poikansakin voisi olla?
2. Ulkomailla asuvien ei tarvitse suorittaa(ei ole varmaan edes kutsuttu koska ei ole asunut suomessa?)
3. En tiedä tai sitten YLE?  ;D ;D ;D
#I wont ride with you

"muistakaa orjalaivojen terva ja inkojen kulta, vitun rasssitistit"  :'(

Marjapussi

Quote from: Leso on 23.09.2015, 22:57:25
Ei kyllä tässä jutussa nyt haisee jokin, joten ei maibädejä.
Kai mä sitten oon niin yksinkertainen, että en tajua...
1) Miten se voi olla Suomen kansalainen sillä perusteella, että mummunsa oli suomalainen?
Mistä lähtien näitä kansalaisuuksia on jaettu nuin vaan tommosilla perusteilla?

Kyllä Suomen kansalaisuutta voi hakea jos yksi isovanhemmista on suomalainen. Eikös inkeriläisiäkin tullut aikamoinen liuta 90-luvulla tällä perusteella.
Marokon kauhu oli sanansa mittainen eikä velipoikakaan jäänyt Aarnea pahemmaksi epätoivotun maahanmuuton estämisessä. Mutta kuka tulee torjumaan aiheettoman turvapaikkaturismin?

Leso

Kyllä täällä taas vanha kääkkä muistelee, että jos on Suomen kansalaisuus ja vaikka ois aina, ihan koko ikänsä asunut ulkomailla, niin kutsuntoihin käy kutsu.
Eikö niitä lie ole tullut jotain Huitsinnevadaa myöten armeijaan?

Muistaakseni inkeriläiset sai jonkin erioikeuden...?