News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2015-09-14 IL: Liikenneonnettomuudessa silmitöntä väkivaltaa Lohjalla

Started by paukuttaja, 14.09.2015, 10:24:48

Previous topic - Next topic

paukuttaja

Värähtelyä vai aineita? Kaikki tuntomerkit puuttuvat.

QuoteAutollaan ojaan ajaneet nuoret miehet pahoinpitelivät rajusti heitä auttamaan tullutta kahta koiranulkoiluttajaa. Myöhemmin nuorukaiset puukottivat kolmatta sivullista Lohjalla Länsi-Uudellamaalla.

Yhteensä kolme sivullista joutui Lohjalla perjantain vastaisena yönä liikkuneiden nuorukaisten silmittömän raivon kohteeksi.

Henkilöautolla valtatie numero 25:llä ojaan ajaneet miehet kävivät ensin heitä onnettomuuspaikalle auttamaan tulleiden koiranulkoiluttajien kimppuun. Poliisin mukaan miehet tivasivat ulkoilijoilta autokyytiä, koska heidän oma autonsa romuttui ulosajossa.

Sivullisten rajun pahoinpitelyn jälkeen miehistä kolme jatkoi matkaa Lohjan Holmankujalla sijaitsevalle bensa-asemalle, jossa he kohtasivat säiliöautosta polttoainetta purkamassa olleen miehen. Yritettyään saada autokyytiä tältäkin nuorukaiset puukottivat miestä ja ryöstivät häneltä sekä lompakon että puhelimen

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015091420349174_uu.shtml
F.U.B.A.R

Gunnar Hymén

"Säiliöauton kuljettajaa puukotettiin perjantain vastaisena yönä Lohjalla Uudellamaalla. Kuljettaja sai pistohaavoja yläraajoihin ja vatsaan sekä joutui sairaalaan.

Kuljettaja oli ollut purkamassa bensalastia Holmankujan kylmäasemalla, kun kolme miestä kävi hänen kimppuunsa. Kuljettajan lompakko ja matkapuhelin vietiin.

Kuljettaja jutteli hyökkäyksen sattuessa matkapuhelimeensa. Keskustelukumppani kuuli tapahtumien kulun ja hälytti paikalle apua.

Kaikki kolme hyökkääjiksi epäiltyä on saatu kiinni. Ensimmäinen heistä jäi kiinni Vappulassa ennen kello kahta, ja kaksi muuta tavoitettiin perjantaiaamun aikana. Poliisi sai epäillyt kiinni nopeasti, koska nämä olivat osallisena liikenneonnettomuudessa samalla alueella."

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/sailioauton-kuljettajaa-puukotettiin-lohjalla/2125257

09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

foobar

Veikkaisin vähemmistöjemme kultastandardia, sekakäyttäviä puukkojunkkarihevosmiehiä. Suomalaisen integraatiopolitiikan kruununjalokiviä...
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Ink Visitor

Poliisin tiedote on myös kryptisen harvasanainen...

Quote

Törkeä ryöstö ja tapon yritys
11.09.2015
Länsi-Uusimaa

Torstain ja perjantain välisenä yönä etsittiin Ojamon ja Vivamon alueelta kolmea miestä, joiden epäillään puukottaneen mäntsäläläistä miestä. Yksi epäillyistä tavoitettiin Vivamon alueelta kello 01.58 ja hänet otettiin kiinni. Aluetta haravoitiin vielä usean partion voimin, mutta kahta muuta ei löytynyt. Puukotus oli tapahtunut Holmankujalla kylmäasemalla, jossa uhri oli ollut purkamassa bensiiniä säiliöautostaan. Uhrilla oli useita pistohaavoja yläraajoissa ja vatsassa. Hänen lompakkonsa ja matkapuhelimensa oli viety. Kiinniotettu henkilö oli vihtiläinen vuonna 1996 syntynyt mies

http://www.poliisi.fi/lansiuusimaa/tiedotteet/1/0/torkea_ryosto_ja_tapon_yritys_38910

Tuo MO ei kyllä ole ihan tyypillistä pottunokille, odotellaan vangitsemista josko saataisiin nimet...
If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

P

Quote from: foobar on 14.09.2015, 10:37:10
Veikkaisin vähemmistöjemme kultastandardia, sekakäyttäviä puukkojunkkarihevosmiehiä. Suomalaisen integraatiopolitiikan kruununjalokiviä...

Tuota veikkaisin itsekin. Onneksi ei ollut sita nykyperinteen mukaista mutkaa mukana? Jos 25 000 hengen porukka aikaan saa viela satojen vuosien kotoutumisen jalkeen naita sattumuksia, jokainen voi pohtia, millaista sapinaa 25 000 toimetonta nuorta miesta Lahi-Idasta tulee aikaansaamaan... Suomi senkun rikastuu.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Kim Evil-666

Olivat ketä olivat, mutta täysiä paskoja kaikki kolme! Toivottavasti joku opettaa heidät olemaan.
Pohjoinen Perkele! Arktisen alueen Eko-Mörökölli!
Oma polku- kiveen hakattu!

"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."

toumasho

Quote from: Chew Bacca on 14.09.2015, 11:24:22
Vähän rumasti.sanottu ehkä, mutta toivon arabitsunamin huuhtovan historiaan ensiksi kaikki muut vähemmistömme. Kyllä ME niistä tulijoista selvitään. Jopa kiitettäisiin.

Olen miettinyt samaa että jos tänne alkaa tulla taloja missä on somaleita, mustalaisia ja arabeja niin kuvittelen että mustalaiset ovat se ryhmä joka toteaa että suomalaistumisessa ja valkonaamojen tapojen omaksumisessa, kuten kouluttautuminen ja töissäkäynti, on järkeä.

Vaikka mustalaiset ovatkin väkivalta- ja kunniakulttuuria niin kovin vesittynyttä on heidän meno verrattuna somalien ja arabien vastaavaan. En usko että Suomen romaniväestö selviää voittajana jos tilanne pahenee sellaiseksi että ghettojen koostumus on tuo ylläoleva sekoitus. Arabit suhtautuvat supernuivasti mustalaisiin joten välit ovat valmiiksi jo tulehtuneet.

Tämähän nähtiin jo Tukholman Kistassa missä paikallinen arabimamu-populaatio karkotti kerjäläis-mustalaiset. En usko että menee kovinkaan kauaa niin samaa kyynärpäätä saavat ns. "kantamustalaiset".

Jos vaihtoehto on joko vesittyä lisää ja sulautua kantaväestöön tai alistua alimmasta alimpaan kastiin niin en usko että Suomen romanit suostuvat jälkimmäiseen. Kunniakansalaisten paikan vievät arabit.
Rasistinen Logiikka Oy, Toimitusjohtaja

duc

Tämä ei liity mamu- tai mokuaiheeseen, ainakaan vielä, vaan yleiseen turvallisuustilanteeseen. Näiden uutisten jälkeen itse kukin harkitkoon useampaan kertaan, kannattaako mennä auttamaan auto-onnettomuudessa suoraan, vai piiloutuako metsään, ja sieltä käsin soittaa viranomaiset paikalle. Liikenne-, yms. onnettomuuksissa kun lain mukaan jokaisella on auttamisvelvollisuus. Pahalta kuulostaa.

Iltalehti
QuoteMaanantai 14.9.2015 klo 10.10   
Autollaan ojaan ajaneet nuoret miehet pahoinpitelivät rajusti heitä auttamaan tullutta kahta koiranulkoiluttajaa. Myöhemmin nuorukaiset puukottivat kolmatta sivullista Lohjalla Länsi-Uudellamaalla.


Yhteensä kolme sivullista joutui Lohjalla perjantain vastaisena yönä liikkuneiden nuorukaisten silmittömän raivon kohteeksi.

Henkilöautolla valtatie numero 25:llä ojaan ajaneet miehet kävivät ensin heitä onnettomuuspaikalle auttamaan tulleiden koiranulkoiluttajien kimppuun. Poliisin mukaan miehet tivasivat ulkoilijoilta autokyytiä, koska heidän oma autonsa romuttui ulosajossa.

Sivullisten rajun pahoinpitelyn jälkeen miehistä kolme jatkoi matkaa Lohjan Holmankujalla sijaitsevalle bensa-asemalle, jossa he kohtasivat säiliöautosta polttoainetta purkamassa olleen miehen. Yritettyään saada autokyytiä tältäkin nuorukaiset puukottivat miestä ja ryöstivät häneltä sekä lompakon että puhelimen.

Uhri oli tapahtumahetkellä puhunut tuttavansa kanssa puhelimessa, joka kuuli tapahtuman ja hälytti poliisit paikalle.

Hieman myöhemmin nuorukaisista kolme anasti lähettyviltä vielä auton, jolla he jatkoivat matkaansa.

Poliisi tavoitti ensimmäistä autoa ajaneen humalaisen kuljettajan yöllä onnettomuuspaikalta. Muut kolme saatiin kiinni myöhemmin perjantaina.

Vakavia vammoja

- Aika pahoja vammoja saivat, ylikonstaapeli Juha Niemimaa Länsi-Uudenmaan poliisista kuvailee Iltalehdelle sivullisten pahoinpitelyjä.

Ulkoilijoista toinen sai Iltalehden tietojen mukaan vakavia vammoja päähän. Säiliöauton kuljettaja sai puukotuksessa vammoja yläraajoihin ja vatsaan.

Riehuneita nuorukaisia epäillään nyt muun muassa kahdesta tapon yrityksestä, törkeästä ryöstöstä ja pahoinpitelystä.

Poliisin mukaan ensimmäisenä kiinni saatu vihtiläismies on syntynyt vuonna 1996 ja muut epäillyt ovat samaa ikäluokkaa.

Poliisi aikoo esittää nuorukaisten vangitsemista tänään iltapäivällä
ὕβρις, νέμεσις, και κριτική 'häpäisy, kosto ja tuomio'

Memento mori 'Muista kuolevaisuutesi'

dothefake

"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Jukka Wallin

Epäilen niin sanotut "kulmahousut" ovat olleet liikenteessä..
Tue Suomidemokraatit puolueeksi allekirjoittamalla kannattajakorttimme ja lähettämällä se meille.

ISO

Perinteisempää kulmahousu-kotoutujaa varmaankin nämä. Esimerkkejä miten integroituminen epäonnistuu jos omaan kulttuuriin jäädään roikkumaan.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

kaneh_bosm

Kyllä me suomalaisetkin tuo kännissä riehuminen osataan oikein hyvin. Kerran Lahdessa ajoin aamuyöstä töistä tullessani auton parkkiin tyhjälle pysäköintialueelle, ja perääni kurvasi auto josta nousi kolme kaljupäätä, joista isoin ja humalaisin väitti minun näyttäneen keskaria ja yritti lyödä. Onneksi oli niin humalassa, että ehdin väistää ja perääntyä, jolloin yksi heistä tunnisti minut, kun oltiin samaa koulua käyty, joten tilanne laukesi kun tämä rauhoitteli kaveriaan. Siinä sitten laitoin hermosauhuksi ja sanoin tälle tutulle tyypille etten todellakaan mitään keskaria näyttänyt, ja tämä nauraen totesi "kyl mä tiiän". En tiedä sitten olisinko saanut ihan porukalla turpaan jos ei olisi sattunut olemaan tuttu naama.

siviilitarkkailija

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1442195406878.html
Quote
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus käsittelee maanantaina iltapäivällä poliisin esitystä vangita neljä nuorehkoa miestä.

Takana on hyvin poikkeuksellinen tapahtumasarja, joka käynnistyi perjantain vastaisena yönä Lohjanharjulla valtatie 25:llä.

Kello oli hiukan yli puolenyön, kun miehet ajoivat ulos tieltä.

Auttamaan tuli kaksi sivullista, jotka joutuivat pahoinpitelyn uhreiksi.

– Aika vakavasti, sanoo ylikonstaapeli Juha Niemimaa Länsi-Uudenmaan poliisista.

– Tutkinnan nimikkeet ovat tapon yritys ja pahoinpitely.

Kolme miestä jatkoi matkaa bensa-asemalle, joka oli niin sanottu kylmäasema. Siellä oli säiliöauto juuri purkamassa lastiaan pumppuihin.

Kello oli hiukan vaille yksi.

– Rekankuljettajalta oli pyydetty kyytiä tai jotain muuta. Hän oli ollut samaan aikaan puhelinyhteydessä.

Kun pahoinpitely alkoi, se kuului puhelinyhteyden toiseen päähän.

oh hoh hrrr hrr voi voi mikä täällä värisee. Auttajia yritetty tappaa. Sillälailla.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

ämpee

Quote"oh hoh hrrr hrr voi voi mikä täällä värisee. Auttajia yritetty tappaa. Sillälailla."

Laajempi käsitys yhteisöllisyydestä ? :roll:
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

IPS


kgb

Quote from: IPS on 14.09.2015, 12:46:56
Jo kolmas ketju samasta aiheesta...  :roll:

Etkä yhtään niistä voinut vasikkanapilla ehdottaa yhdistettäväksi :roll:
Turhaan ne politrukit huutaa ja hossuu,
Suomessa ei elä vinkkelitossu.

RockOla

Kun joku on kateissa tai muuten vaan etsitään, tulee poliisilta tietylle ammatti ryhmälle tiedoitus ja kyllä, manneja etsittiin.

nahkhiirmees

Quote from: toumasho on 14.09.2015, 11:35:08
Vaikka mustalaiset ovatkin väkivalta- ja kunniakulttuuria niin kovin vesittynyttä on heidän meno verrattuna somalien ja arabien vastaavaan.
Niinpä. Muutamia satoja vuosia "Ihmeiden Onkalossa" vain kummasti kesyttää. Mannet vaelsivat suomeen joskus 1500-luvulla intian takamaastosta, ruotsin kautta ja ovat sopeutuneet kovaa vauhtia siitä lähtien. Eipä heistä taida olla vastusta lähi-idän porukoille. Sama kuin heittäisi eläintarhassa/häkissä oleskelleen ilveksen tai suden takaisin luontoon.
QuoteEn usko että Suomen romaniväestö selviää voittajana jos tilanne pahenee sellaiseksi että ghettojen koostumus on tuo ylläoleva sekoitus.
Eivät varmasti voita. Jo siitäkin syystä, että heitä on surkean vähän verrattuna uusiin tulokkaisiin.

Jos luontaiset viholliset puuttuvat tai ne on lähes tuhottu/lamaannutettu, mikä tahansa tulokaslaji saa ihmeitä aikaan. Esim. australian kanipopulaatio tai jättiläiskonnat :-) Molemmat tuontitavaraa.
Tai jos paikallisista ei muuten vain ole oikein vastusta uudisasukkaille -> esim. Viktorianjärvi ja sinne istutetut niilinahvenet...
Varsinkin hyönteismaailmassa ihmisen töpeksintä saa erittäin nopeasti aikaan erittäin pahaa jälkeä.

Mielenkiintoista seurattavaa tulee varmasti olemaan lähivuosina. Esim. miten paikalliset vanhat mafiat (kuten virolaiset ja venäläiset) sopeutuvat uusiin. Voi tulla pientä kahnausta.
Siinä sitten jännätään, mikä ryhmittymä lopultakin pääsee niskan päälle, on kaikkein väkivaltaisin ja röyhkein. Ketkä ovat ne suurimmat raakalaiset.
There is no Ought from Is (D. Hume)

IPS

Quote from: kgb on 14.09.2015, 13:08:55
Quote from: IPS on 14.09.2015, 12:46:56
Jo kolmas ketju samasta aiheesta...  :roll:

Etkä yhtään niistä voinut vasikkanapilla ehdottaa yhdistettäväksi :roll:
Pyydän anteeksi kesken jäänyttä vasikointiani.

Chew Bacca

Onko kenestäkään vastusta porukalle joka tulee sotaa käyvistä tai jo vuosia käyneistä maista ja joka pystyy paisuttamaan omia rivejään rajattomasti ja jolla on kanavat kuljettaa mihin vain mitä tahansa.

Ei ole. Vain järjestäytynyt, yhtenäinen kansa pystyy voittamaan. Armeija, poliisi, virkakunta, poliitikot ja kansalaiset yhdessä. Väkivalloin.

kgb

Turhaan ne politrukit huutaa ja hossuu,
Suomessa ei elä vinkkelitossu.

eilapsia

Suomessa ei oo vielä jalkaraudat käytössä?
"Uusi pako
Keravan vankilasta karannut onnistui vielä pakenemaan poliisin huostasta lääkärikäynnin aikana, mutta hänet saatiin kiinni".

Hämeenlinnan Oraakkeli

Vai että kirjastokansaa. Itse olisin veikannut kotimaisia piripäitä.

Gunnar Hymén

Quote from: Jani Rantala on 14.09.2015, 19:40:27
Vai että kirjastokansaa. Itse olisin veikannut kotimaisia piripäitä.

500vuoden kotouttamisprojektin lopputulema
09.11.2016
Winnipeg Jets, Patrik Laine - 3+1
POTUS, Donald Trump - 100-0 vs Hillary

P

Quote from: Jani Rantala on 14.09.2015, 19:40:27
Vai että kirjastokansaa. Itse olisin veikannut kotimaisia piripäitä.

Vanhaa Jörnin mainosslogania mukaillen; "Lukeminen kannattaa aina". Kunhan ei lue Tervoa, erityisesti kolumneja. Niistä tulee vain väsyneen vittuuntunut olo.
Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina.
- J. Suurpää, HS 21.4.1991

Raksa_Mies

Vankilan henkilökunnalle kuuluisi kuuakuden palkanalennus jokaisesta karanneesta vangista.

Ano Nyymi

Quote from: Kim il-66 on 14.09.2015, 11:31:42
Olivat ketä olivat, mutta täysiä paskoja kaikki kolme! Toivottavasti joku opettaa heidät olemaan.

Sille viimeiselle piikillehän nuo narkit pitäisi laittaa järjestään. Tai edes teljetä johonkin pakkotyöleiriin 90-vuotiaaksi asti.

Totuus EPT

Vai vankikarkuri, ja järjestetty pako. Näin nämä tiedonpalaset selkiytyy.

Satuin juuri olemaan Lohjan Citymarketin parkkihallissa autossani Lauantaina, kun kyseinen vankikarkuri otettiin kiinni. Ylipitkään haalariasuun pukeutunut lyhyt tummahiuksinen mies yritti mennä erään naisen autoon ja menikin, mutta tuli pois autosta, kun nainen vei ostoskärrynsä pois. Nainen lähti sitten vaivihkaa autonsa luo, mies huomasi naisen menon ja lähti perään, mutta nainen ennätti laittaa oven kiinni ja autolla tuhatta ja sataa pois, mies yritti vielä tarrata ovenkahvaan, muttei onnistunut siinä. Vähän tilanteen jälkeen mieheltä tuli selvä "Vittu" sana ja tyyppi säntäsi pois parkkihallista. Toiselta uloskäynniltä tuli poliisiauto tuhatta ja sataa miehen perään ja poliisi sai miehen kiinni kalusteliikkeiden edustalla.

Perjantai aamulla töihin mentäessä, näin tuon metsään ajetun auton ja poliisit paikalla jututtamassa mustalaisnuorukaista.

Raviväkeähän nämä oli selvästi.
Missä ******i siellä ongelma.

Ajattelija2008

Joku näistä rikollisista oli karannut toistuvasti vankilasta. Tämä osoittaa jälleen kerran, että Suomen vankeinhoitolaitos pyrkii maksimoimaan rikollisuuden. Karkaamisyrityksen jälkeen pitäisi vankia pitää aina jalkaraudoissa.

Kaksi ihmistä meinasi kuolla ja yksi sai aivovamman, kun vankeinhoito ei hoida tehtäväänsä.

SDP päätti 1969, että vankeusrangaistuksia on lyhennettävä ja SDP:tä lähellä ollut K. J. Lång huolehti siitä, että vankilat ovat lepokoteja ja viihdekeskuksia. Noiden roistomaisten poliitikkojen hedelmiä korjattiin taas.

Maailmanmies

Quote from: Ajattelija2008 on 15.09.2015, 00:17:04


SDP päätti 1969, että vankeusrangaistuksia on lyhennettävä ja SDP:tä lähellä ollut K. J. Lång huolehti siitä, että vankilat ovat lepokoteja ja viihdekeskuksia. Noiden roistomaisten poliitikkojen hedelmiä korjattiin taas.

Tätä menoa jokainen vanki on syyllistynyt murhaan. Muusta ei vankilaan joudu.

Ari-Lee

Kuinka se taas tässä March of Follyssa menikään: "Kovemmat vankeusrangaistukset eivät ole vastaus eivätkä ehkäise rikoksia."
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Bigot

Se on tosiaan hyvä, että kun ensimmäisen kerran kirjaihminen aivovammauttaa muslimin Helsingissä, niin kirjaihmisiä ei enää näy pääkaupunkiseudulla. Huonoa on, että toisin kuin mamut, kirjaihmiset viihtyvät myös maaseudulla, joten eivät muslimit meitä suomalaisia pelasta kirjakulttuurilta. 

Oikeastaan mieluummin elän muslimimaassa kuin alueella, jossa 1% kirjakulttuuria. Tämän vaihtoehdon joku tulevaisuuden pks:n lähiöistä saattaa tarjota.

Jorma M.


"Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa Lohjalla on tänään käsitelty kaksi vangitsemisasiaa, joissa on määrätty
vangittaviksi Dimitri Allan Vihtori Schwartz ja Gunnar Ensio Nyman."

kertoo murha.info


poistakaa jos pelkäätte viranomaisten kostoa
"On käynyt ilmi, että demokratia ja lehdistön vapaus ovat suurimpia niistä tyhjistä korulauseista, jotka milloinkaan ovat ihmismieltä sumentaneet".

guest8096

Quotepahoinpitelivät rajusti heitä auttamaan tullutta ...puukottivat kolmatta sivullista... puukottivat miestä ja ryöstivät häneltä sekä lompakon että puhelimen...vakavia vammoja päähän....vammoja yläraajoihin ja vatsaan.

Sitten jotkut vielä ihmettelevät, kun kaikki eivät halua pysähtyä auttamaan, vaikka se on velvollisuus. Ja tuossa tapauksessa auttamatta jättäminen olisi ollut lisäksi rasismia.

Ink Visitor

Todistamme juuri parhaillaan ns. "luottamusyhteiskunnan" kuolemaa... :-X
If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

ISO

Tässä maassa suuri osa rikollisista kulkee prässihousuissa, hienoa väkeä ovat.
Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"