News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2015-09-04 EU laatii listaa siirtolaisten turvallisista lähtömaista

Started by Ink Visitor, 04.09.2015, 13:10:35

Previous topic - Next topic

Ink Visitor

Quote
EU-komissio valmistelee listaa turvallisista lähtömaista, joista tulevat siirtolaiset eivät olisi lähtökohtaisesti oikeutettuja turvapaikkaan.

Komission odotetaan julkistavan listan ensi viikolla. Listalla on todennäköisesti Länsi-Balkanilla sijaitsevia maita kuten Kosovo, Serbia ja Albania.

Balkanilta lähtevät siirtolaiset saavat hyvin harvoin turvapaikan, ja heidän katsotaan kuormittavan perusteettomasti turvapaikkaprosessia. Alkuvuonna muuttovirta etenkin Kosovosta Eurooppaan kiihtyi rajusti köyhyyden ja työttömyyden takia.

Etenkin Saksaan pyrkivien kosovolaisten ja albaanien määrä on kasvanut tänä vuonna rajusti, ja maa on patistanut komissiota laatimaan nopeasti yhtenäisen listan turvallisista lähtömaista.

Balkanin maista tulee paljon turvapaikanhakijoita myös Suomeen.

– Tämän kesän buumi on se, että Albaniasta on tullut hyvin paljon hakijoita. Kaikki ovat saaneet kielteisen päätöksen, sanoo maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo.

Monilla EU-mailla on jo käytössä omia listoja turvallisiksi katsotuista lähtömaista. Länsi-Balkanin maat ovat valtaosassa mukana. Komissio haluaa yhtenäisen listan avulla nopeuttaa turvapaikkaprosessia ja kielteisen päätöksen saaneiden palauttamista.

Revon mukaan Suomella ei ole käytössä kansallista listaa turvallisista lähtömaista, mutta käytännössä Länsi-Balkanin alueella ei katsota olevan turvapaikkaan oikeuttavaa turvallisuusriskiä.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1441332914043.html

If I am ever killed in a terrorist attack, I want my candlelight vigil to be done with torches and guns. Rename it posse and go have fun in the night...

Cheech Wizard

Ei prkl tätä taas. Suurin osa Irakia ja Somaliaa on turvallisia. Samoin Turkki, ja monet muut maat.

Normi reittilennot ei minusta kerro vakavasta kriisistä maassa.
Kansanmurhamme isoisät: Coudenhove-Kalergi, Monnet, Deutsch, Spinelli, Mitrany ja Haas.

akez

Quote from: Ink Visitor on 04.09.2015, 13:10:35
EU-komissio valmistelee listaa turvallisista lähtömaista, joista tulevat siirtolaiset eivät olisi lähtökohtaisesti oikeutettuja turvapaikkaan.

Jopa on Iltasanomien toimittaja taas pihalla kuin lumiukko. Nyt menee jo siirtolaiset ja turvapaikanhakijat sekaisin. Siirtolaiset kun eivät hae turvapaikkaa ja ole siihen oikeutettuja. No, tässä tapauksessa vika lienee enemmänkin EU:ssa ja poliitikoissa, joilta nämä asiat menevät jatkuvasti sekaisin ja heidän puheensa muuttuvat siksi tolkuttomaksi puuroksi, jossa ei ole päätä eikä häntää.
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

Blanc73

Länsi-Afrikan maitten on myös päädyttävä tuolle listalle tai sillä lapulla saa pyyhkiä perseen.
"Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjäläinen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."

Peltipaita

Meille tulee turvapaikanhakijoita eniten Ruotsista. Ruotsia ei taideta laittaa listaan "turvallinen maa".
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

Roope

Quote from: Ink Visitor on 04.09.2015, 13:10:35
EU-komissio valmistelee listaa turvallisista lähtömaista, joista tulevat siirtolaiset eivät olisi lähtökohtaisesti oikeutettuja turvapaikkaan.

Tämä on olevinaan jotenkin merkittävää, vaikka sillä ei ole mitään merkitystä. EU-maat saavat jo nyt laatia omia listojaan turvallisista maista. Suomella ei tietenkään ole sellaista.
Mediaseuranta - Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset

PerttiPasanen

On erittäin kyseenalaista laatia listoja turvallisista maista koska minun hataralla logiikallani silloin tulisi olla myös lista, tai ainakin perustelut, turvattomista maista. Näin ollen turvattomasta maasta tulevalle turvapaikanhakijalle myönnettäisiin "lähtökohtaisesti" turvapaikka eli jokainen tälläisen maan asukas on vapaa tulemaan Eurooppaan ja/tai Suomeen. Juuri tämänkaltainen ajattelu on ajamassa Euroopan kaaokseen. Eihän turvapaikkoja voi myöntää lähtömaiden mukaan, vaan henkilökohtaisen vainon perusteella. Tietenkin lähes jokainen syyrialainen kaipaa suojelua, maassahan on sisällissota! Sitäpaitsi, mikä paremmin asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan kuin turvapaikan sitominen maantieteelliseen sijaintiin?
"Ei voi muuta sanoo ku hattua nostaa"

"Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu"

My name is Jafar, I come from afar, there's a bomb in my car, allahu akbar!

Outo olio

Quote from: Peltipaita on 04.09.2015, 13:47:57
Meille tulee turvapaikanhakijoita eniten Ruotsista. Ruotsia ei taideta laittaa listaan "turvallinen maa".

No mieti nyt, joka viikko joku ammutaan lähiössä. :o
Suvaitsevaisen ajattelun yhteenveto: Suomessa Suomen kansalaiset rikkovat Suomen lakeja. Myös muiden maiden kansalaisten on päästävä Suomeen rikkomaan Suomen lakeja. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

Joku ostaa ässäarvan, toinen taas uhrivauvan. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia.

Can I have a safe space, too?

Lumiukko Jeti

Quote from: PerttiPasanen on 05.09.2015, 23:22:47
On erittäin kyseenalaista laatia listoja turvallisista maista koska minun hataralla logiikallani silloin tulisi olla myös lista, tai ainakin perustelut, turvattomista maista. Näin ollen turvattomasta maasta tulevalle turvapaikanhakijalle myönnettäisiin "lähtökohtaisesti" turvapaikka eli jokainen tälläisen maan asukas on vapaa tulemaan Eurooppaan ja/tai Suomeen. Juuri tämänkaltainen ajattelu on ajamassa Euroopan kaaokseen. Eihän turvapaikkoja voi myöntää lähtömaiden mukaan, vaan henkilökohtaisen vainon perusteella. Tietenkin lähes jokainen syyrialainen kaipaa suojelua, maassahan on sisällissota! Sitäpaitsi, mikä paremmin asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan kuin turvapaikan sitominen maantieteelliseen sijaintiin?

Tällä hetkellä toimitaan juuri noin. Esm. Somalit saavat automaattisesti toissijaistasuojelua vaikka pakolais-status ei täyty. Syynä lähtömaa.
"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019

PerttiPasanen

Quote from: Lumiukko Jeti on 05.09.2015, 23:31:40

Nimenomaan tuollainen turvapaikan sitominen maantieteelliseen sijaintiin tai kansallisuuteen lisää huomattavasti maahan saapuvan mamun houkutusta "hukata" passinsa ja väittää olevansa kotoisin vaikkapa Syyriasta, vaikka oikea lähtömaa olisikin jokin aivan muu. En minäkään riskeeraisi pääsyäni Eurooppaan kertomalla totuutta jos pienellä valkoisella valheella turvapaikka on taattu.
"Ei voi muuta sanoo ku hattua nostaa"

"Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu"

My name is Jafar, I come from afar, there's a bomb in my car, allahu akbar!

Lumiukko Jeti

Sille listalle pitää ainakin lisätä Palestiina niminen valtio. EU:n "ulkoministeri" Federica Mogherini:

Quote
The EU foreign affairs chief also stressed that "this is partially a migrant flow but it is mainly a refugee flow," meaning the majority of those who arrive to Europe are entitled to stay. And now "we have started seeing also Palestinians in the flow" of refugees arriving.

http://www.politico.eu/article/sanctions-considered-for-refugees-migrants-quota-crisis-opt-out/

Kansainvaellus on laajennut Palestiinaan. Eiköhän se koko Lähi-Itä saada siirrettyä EU:hun nykyisellä politiikalla.

"Suomi tarvitsee sekä jatkuvaa työperusteista maahanmuuttoa että vapaan liikkuvuuden tuomaa moninaisuutta. "
- Vihreiden tavoiteohjelma 2014-2019