News:

Ihan vaan ystävällisenä vihjeenä väliaikaisia sähköposteja tai muuten keksittyjä osoitteita käyttäville rekisteröityneille, osoitteen pitäisi olla toimiva tai muuten ette saa koskaan tunnustanne auki.

Main Menu

2015-09-02 Yle: Perussuomalaisille ero Pietarsaaren valtuustosta

Started by Tuomas Tähti, 02.09.2015, 14:15:12

Previous topic - Next topic

Tuomas Tähti

Yleisradio uutisoi tänään 2.9.2015, että Pietarsaaren kaupunginhallitus suostuu suosittamaan perussuomalaisille eroa kaupunginvaltuustosta. Puolueen valtuutettu ja varavaltuutettu ovat pyytäneet eroa luottamustehtävistään. PS sai vuoden 2012 vaaleissa yhden valtuustopaikan Pietarsaaressa. Vaalilistalla oli alun perin kolme ehdokasta, mutta yhdelle heistä myönnettiin ero jo aiemmin. Nyt anotut erot liittyvät paikkakunnalta muuttamiseen sekä terveyteen.

Samat henkilöt ovat aiemmin perustelleet poissaoloa kokouksista sillä, että yhden valtuutetun vaikutusmahdollisuudet ovat heikot.

Linkki uutiseen