News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-08-20 Suomi valmistautuu ottamaan 15 000 turvapaikanhakijaa tänä vuonna

Started by Mymmeli, 20.08.2015, 13:26:32

Previous topic - Next topic

kenelek

Luin otsikon ensin väärin "Turvapaikanhakijoiden määrälle ei ehkä kattoa". Ei mulla muuta.
"Pelolle ei saa antaa sijaa" © 2016 Noin joka ikinen mokuttaja Suomessa vastauksena terrori-iskuihin
"Mutta koronavirusta on pelättävä" © 2020 lähtien kaikki valtapuolueet ja mediat

Hamsteri

Ehdotin Muutospuolueen perustamisen aikaan, että koko TP-systeemi lopetetaan ja turvikset lähetetään takaisin. Sain äärihommalaisen leiman ja varoitusta, eli ei kelvannut silloin.

Hassua näin jälkikäteen.
-Naiset loivat julkisesta sektorista helvetinkoneen, jonka tarkoitus on tappaa sinut monikultturismilla. -Älä luota mihinkään, mikä vuotaa kerran kuussa ja ei kuole. -Kaaos ja Kontrolli.

Penan kaveri Eki

Kun Halla-aho ehdotti konttimajoitusta rajan pintaan, niin se oli rasismia ja kaiken puolin tuomittavaa.

Kun pää tulee vetävän käteen, niin konttimajoitus onkin ihan varteenotettava vaihtoehto.
"They were some bad people... I say hombres."

Kela_Platinum

Ilmeisesti EU on myös virallisesti luopumassa tuosta 200k taakanjaosta, koska ei näytä toimivan.

Foundation

Quote from: Penan kaveri Eki on 10.11.2015, 17:26:29
Kun Halla-aho ehdotti konttimajoitusta rajan pintaan, niin se oli rasismia ja kaiken puolin tuomittavaa.

Kun pää tulee vetävän käteen, niin konttimajoitus onkin ihan varteenotettava vaihtoehto.

Jussi on siis selvästi pioneeri tuolla alalla.
"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

Maija Poppanen

Kiherryttää kyllä mielikuva geelitukka-tehostepesufarkku-univormuisista irakilaisista puolijoukkueteltassa sissimuonapakkausten kanssa, keskellä toivoakseni oikein kylmää Suomen talvea. Korvessa, tottakai  :)

Jaska Pankkaaja

Quote from: Hamsteri on 10.11.2015, 17:25:41
Ehdotin Muutospuolueen perustamisen aikaan, että koko TP-systeemi lopetetaan ja turvikset lähetetään takaisin. Sain äärihommalaisen leiman ja varoitusta, eli ei kelvannut silloin.

Hassua näin jälkikäteen.

Tämmöisiä minäkin olen aina tuumaillut. En taitaisi kelvata minäkään, oikein minkään puolueen jäseneksi  :'(
Those who make peaceful revolution impossible, make violent revolution inevitable. J.F Kennedy

Parzival

Eli kokeillaan samaa konstia kuin Ruotsi. Heittäydytään maahan ja näytellään kuollutta. Meniskö ne sillä pois? No ei mene  :-\

Sosiaaliturva ja ilmainen raha houkuttelee kyllä tulijoita. Ja Euroopassa kehitysmaan asukki elää pikkurikoksillakin mukavammin kuin työttömänä kotimaassaan, jossa ei ole mitään varastettavaa.

akez

Quote from: endercon on 10.11.2015, 17:05:22
Sisäministeriö: Turvapaikanhakijoille ei ehkä riitä kattoa pään päälle.
Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on ehkä ylittämässä vastaanottokyvyn rajat. Sisäministeriö varautuu teltta- ja konttimajoitukseen.


Sisäministeriön arvion mukaan Suomi ei tällä turvapaikanhakijoiden saapumistahdilla pysty vastedes takaamaan kaikille tulijoille kattoa pään päälle.

Samaan aikaan toisaalla ...

QuoteSaksasta puuttuu 370.000 pakolaispaikkaa

Saksan kunnilta puuttuu satojatuhansia pakolaisten majoituspaikkoja. Siksi monissa kaupungeissa joudutaan improvisoimaan. Maan länsiosassa arvioidaan, että joka kolmas kunta joutuu ottamaan tänä vuonna lisää velkaa, todetaan Saksan 300 suurimmassa kunnassa tehdyn kyselyn perusteella.


Deutsche Wirtschafts Nachrichten 9.11.2015 juttu saksaksi

Tutkimuksen mukaan Saksan kunnista puuttuu tänä vuonna majoituspaikat noin 370.000 pakolaiselta. Kunnat arvioivat ottavansa vastaan vuoden 2015 aikana vajaat 870.000 maahanmuuttajaa ja pelkästään lokakuun ja joulukuun välillä jopa 380.000 henkeä. Asia selviää konsulttitoimisto Ernst&Youngin maanantaina julkaisemasta Saksan 300 suurimmassa kunnassa tehdystä kyselystä. Nykyisin paikkoja on tarjolla vain 500.000. 3/4-osassa kaupungeista suurin huolenaihe on pula sopivista tiloista.
(...)

Lyhyt referaatti loppujutusta:

- Lyhyen ja pitkän tähtäimen suunnitelmat puuttuvat, koska ei ole tietoa, miten lähikuukausien määrät tulevat kehittymään.
- Arvioidaan, että maahan tulee vuonna 2015 huomattavasti enemmän väkeä, kuin mitä virallinen ennuste sanoo (800.000). Lokakuun loppuun mennessä on tullut jo 760.000 henkeä.
- Kyselyn mukaan nykyisin 185.000 matua on asuinrakennuksissa. Luku nousee 340.000 henkeen vuoden loppuun mennessä.
- Kouluissa ja kasarmeissa on nykyisin 100.000 matua. (Vuoden loppuun mennessä 150.000).
- Asuinkonteissa ja tyhjissä asuinrakennuksissa on 56.000-60.000 henkeä. (Vuoden lopussa noin 100.000).
- Asuinrakennuksiin majoittamista aiotaan kunnissa jatkaa myös ensi vuonna. 1/3-osaa kunnista suunnittelee uusien talojen rakentamista.
- Matutulvan johdosta 1/3-osaa kunnista säästää muista kohteista ja investoinneista.
- Kaupunkien ja kuntien velkaantuneisuus kasvaa. 1/4-osaa kunnista arvioi ottavansa lisää velkaa vuoden 2015 aikana - maan länsiosassa taas 1/3-osaa kunnista joutuu ottamaan lisävelkaa.
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

toumasho

Quote from: Kela_Platinum on 10.11.2015, 17:08:52
Onko valtio siis menettänyt täyden kontrollin rajoistaan? Se vyöry nyt vaan on väistämätön asia, joka tapahtuu ilman että voime tehdä mitään. Antaako ministerit edes Ruotsille mitään huomautusta sen harjoittamasta toiminnasta, aluksi houkuttelee puoli maailmaa paikalle, ja yhtäkkiä alkaakin jakaa niitä muille?

Ei kai tuossa muuta mutta kun Cinian Suomi-Saksa verkkokaapelia ollaan vasta laskemassa mereen. Ruotsi voi laittaa Suomen intteerneetin aika heikkoon happeen "vastapalveluksena" rajojen sulkemisesta. "Ei tosiaankaan tiedetä että mikä tässä on, malttia nyt vaan suomalaiset, ottakaa niitä pakolaisia vastaan". Tai sanoa ihan suoraan päin naamaa että "Rasistit eivät ansaitse olla osana Internetiä ". Toki saman voi tehdä saksalaisetkin.

Noh, foliohattuiluahan tämä mutta itse ainakin miettisin kaikki vaikutuskeinot ruotsalaisena että millä voin edes vihjaamalla saada suomalaiset epäröimään päätöksenteossa.
Rasistinen Logiikka Oy, Toimitusjohtaja

Ari-Lee

QuoteSuomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on ehkä ylittämässä vastaanottokyvyn rajat. Sisäministeriö varautuu teltta- ja konttimajoitukseen.

Tuosa toinen lause kumoaa ensimmäisen. Ei ole tullut vastaanottokyvyn raja vastaan. Telttoja ja kontteja piisaa. Kun nekin ovat täynnä opetetaan nuorukaiset rakentamaan laavuja ja havumajoja. Metsiin mahtuu miljoonia ja taas miljoonia.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

ViljaK

QuoteJoko he saavat positiivisen päätöksen ja siirtyvät kuntiin tai saavat kielteisen päätöksen ja lähtevät maasta, Nerg sanoo.
Toivottavasti tuo viimeinen virke oli lupaus  >:(

Eino P. Keravalta

HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Eisernes Kreuz

PJ-telttoja vaan pystyyn ja kipinävuorot omareille ja ibrahimeille. Siinä se talvi kuluu rattoisasti kamiinassa paukahtelevia puita kuunnellessa.
There is freedom of speech, but freedom after speech, that I cannot guarantee.
- Idi Amin, diktaattori

Eeetuuu

Quote from: Faidros. on 10.11.2015, 17:21:30
Laitanpa tähän. 400 syyrialaista halusi taksikyydin Suomesta murmanskiin! :o
www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1447149827977.html

Eli ensin ulos Shengenalueelta ja sitten uudestaan sisään "tuoreina" turvapaikkaloisina. Ei ne tyhmiä ole, toisin kuin meidän sisäministeri Orpo.
"No bus, no train"

"Rajat on rakkautta!"

Kela_Platinum

Semmonen hauska tieto tuolta toisesta keskustelusta, että Norja on pistämässä pikana lain läpi(ilmeisesti voimaan 20.11), jolla sellaiset henkilöt joilla on Venäjän viisumi voidaan käännyttää takaisin Venäjälle heti rajalla. Odotettavissa on siis, että porukkaa alkaa lappaamaan tänne entistä enemmän myös sitä kautta.

Sitruunamelissa

Rasistinen sisäministeriö. Nyt hätälakia päälle, jolla voidaan ottaa aluksi muutama hotelli käyttöön, markkinahinnoilla tietenkin (eihän kavereilta sentään voittoja voi viedä takavarikoimalla omaisuutta). Pääkaupunkiseudulta, jotta hätää kärsivillä on mukava olo. Miten olisi Kämp näin aluksi?

Kun tila on loppuvinaan, niin mamu-teollisuus kyllä keksii suvaitsevaiset keinot. Rajoja ei missään nimessä voi "sulkea" humanitääriseltä liikenteeltä.

Onneksi ihmisten kesämökit ovat "liian pieniä yksiköitä" vastaanottokeskustoimintaa katsoen. Mutta kyllä niiden pakkolunastaminen tulee ajankohtaiseksi siinä vaiheessa, kun maahanjääjille pitää alkaa löytymään asuntoja. Tosin mikä tahansa kesämökki ei varmaan kelpaa sijainniltaan ja varustelutasoltaan.
Me pesemme itse vaatteitamme, laitamme itse ruokaamme, kärsimme kaikenlaisista asioista ja silti ihmiset eivät pidä meistä, turvapaikanhakija jatkaa.

akez

Quote from: ViljaK on 10.11.2015, 18:21:15
QuoteJoko he saavat positiivisen päätöksen ja siirtyvät kuntiin tai saavat kielteisen päätöksen ja lähtevät maasta, Nerg sanoo.
Toivottavasti tuo viimeinen virke oli lupaus  >:(

Eivät lähde. Eivät ole lähtenee aiemminkaan. Se ei kuulu "hallituksen" suunnitelmaan. Voimavara, rikkaus jne.

Saksasta ja Ranskasta ei poisteta juuri ketään kielteisen turvapaikkapäätöksen saanutta (96% jää Ranskassa). Meiltä lukuja ei ole, mutta todennäköisimmin tilanne on lähes sama, kuin noissa maissa. Asiasta tarkempaa juttua täällä.
George Orwell: "All that Oceania's citizens know about the world is whatever the Party wants them to know."

Paxe

Vai telttamajoitukseen. Ah, sitä onnen päivää jos sen sijaan että uutisoitaisiin "Tämä puuro on paskaa", valituksen aiheena olisi "Tämä paska puuro on jäässä". 8)


endercon

Quote from: Kela_Platinum on 10.11.2015, 18:27:00
Semmonen hauska tieto tuolta toisesta keskustelusta, että Norja on pistämässä pikana lain läpi(ilmeisesti voimaan 20.11), jolla sellaiset henkilöt joilla on Venäjän viisumi voidaan käännyttää takaisin Venäjälle heti rajalla. Odotettavissa on siis, että porukkaa alkaa lappaamaan tänne entistä enemmän myös sitä kautta.

Epävirallista tietoa liikkuu, jonka mukaan itärajan takana Murmansissa ~80 000 odottaisi pääsyä Norjaan tai Suomeen.

(http://i.imgur.com/UJHLBfh.png)

Shemeikka

Quote from: Paxe on 10.11.2015, 18:36:30
Vai telttamajoitukseen. Ah, sitä onnen päivää jos sen sijaan että uutisoitaisiin "Tämä puuro on paskaa", valituksen aiheena olisi "Tämä paska puuro on jäässä". 8)

Ei pääse mannapuuro jäätymään; teltat ovat lämmitettyjä. Kuvien perusteella jonkinlaisella energiaa vievällä lämminilmapuhaltimella. Ilmastonmuutos kiittää.

QuoteTeltta on valoisa, tilava ja lämmitetty.

- Lämpömittarin mukaan teltassa on +24 astetta, Nurmi toteaa.

- Not too hot, teltassa lepäilevät miehet sanovat. Somaliasta ja Irakista tulleet turvapaikanhakijat ovat tottuneet vähän lämpimämpään säähän.

http://www.turkulainen.fi/artikkeli/314556-teltat-ensi-kertaa-kaytossa-suomessa-talta-nayttaa-turvapaikanhakijoiden
Vain kuolleet kalat kulkevat virran mukana.

https://esapaloniemi.webnode.fi/
Nude but not naked

"Ajattele itse, tai muut päättävät puolestasi." Aku-Kimmo Ripatti

Shemeikka- mamukurssin käynyt suomalainen

Ari-Lee

Quote from: kenelek on 10.11.2015, 17:24:38
Luin otsikon ensin väärin "Turvapaikanhakijoiden määrälle ei ehkä kattoa". Ei mulla muuta.

Ehkä katto on siinä 7 miljardin ihmisen hujakoilla.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Man in a Suit

QuoteSisäministeriö:
Turvapaikanhakijoille ei ehkä riitä kattoa pään päälle.
Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä on ehkä ylittämässä vastaanottokyvyn rajat. Sisäministeriö varautuu teltta- ja konttimajoitukseen.


Nämä sisäministeriön kommentit ovat aika säälittäviä. Jos ei kerran riitä kattoa pään päälle, mitenkäs olisi jos LAKATTAISIIN OTTAMASTA NIITÄ VASTAAN.
Vai täytyykö tähänkin Himasen tehdä tutkimus?
Kaukaa aroilta kohoaa
Iivana Julman haamu.
Turman henki, se ennustaa:
verta on näkevä aamu.

timo73

Rahaa tulee palamaan vähintään 450 miljoonaa per vuosi näiden matujen hyysäämiseen. 400 kpl lisää kustannuksia sellaiset 5,8 miljoonaa vuodessa. Laskettuna 40 euroa per päivä per lärvi. Ja mitä tekee hallitus, ei helkatti yhtikäs mitään. Vuoden päästä 400 päivävauhdilla kustannukset ovat jo 2,1 miljardia per vuosi.

ämpee

Mitä virkaa enää on rajatarkastuksilla ja passeilla, kun kerran rajan yli saa lampsia kuka hyvänsä paperiton ?

Ennen wanhaan hyvään aikaan nuo olisi laitettu samoin tein kaappiin, ja sitten paluumatkalle ilman valitusoikeutta.
Jäseneltä Hohtava Mamma: "Logiikka ei ole koskaan ollut suvakkien vahvin laji. Eivät he muuten olisi suvakkeja."

Maija Poppanen

- Suomi on paras maa minulle, meille kaikille. Turvallinen maa. Toivon, että voin opiskella ja tehdä työtä Suomessa.

Sanoi telttamajoitettu Salwan.

He arvostavat aina kovasti Suomen turvallisuutta ja työhalujakin on kovasti. Sitten he tekevät parhaansa tehdäkseen Suomesta turvattoman, eikä työtkään maistu.


timo73

Petteri Orpon pääaine Turun yliopistossa oli taloustiede! Silti äijää ei kiinnosta pätkän vertaa selvittää todellisia matuilusta aiheutuvia kuluja.

Kni

Quote from: endercon on 10.11.2015, 18:40:08
Quote from: Kela_Platinum on 10.11.2015, 18:27:00
Semmonen hauska tieto tuolta toisesta keskustelusta, että Norja on pistämässä pikana lain läpi(ilmeisesti voimaan 20.11), jolla sellaiset henkilöt joilla on Venäjän viisumi voidaan käännyttää takaisin Venäjälle heti rajalla. Odotettavissa on siis, että porukkaa alkaa lappaamaan tänne entistä enemmän myös sitä kautta.

Epävirallista tietoa liikkuu, jonka mukaan itärajan takana Murmansissa ~80 000 odottaisi pääsyä Norjaan tai Suomeen.


Tilanne saattaa mennä sellaiseksi, että se ei ole kenenkään hallinnassa. Jos samaan aikaan tulee kovat pakkaset niin ihmisiä kuolee. Se on surullista, mutta se ei ole ainakaan hommalaisten vika. Petteri Orpo, toivottavasti tunnet piston sydämessäsi.
Osa järjestäytynyttä koulutettua koneistoa.

Sibis

Itse olen iltarukoukseeni lisännyt rankan talventulon vaatimuksen koska eräässä virressä "Hän säät ja ilmat sää,äätää". Eipä ole rukoustani kuultu? Oikeastaan päinvastoin :facepalm:

Muistamme eräät sotajoukot yli 70v sitten. Rankka talvi tuolloin pysäytti tunkeutumisen.
Sanoma Oy:n mainos, jossa yhtiö kertoi: Kutsumuksemme on luoda uusi parempi maailma.

hattiwatti

Quote
Tilanne saattaa mennä sellaiseksi, että se ei ole kenenkään hallinnassa. Jos samaan aikaan tulee kovat pakkaset niin ihmisiä kuolee. Se on surullista, mutta se ei ole ainakaan hommalaisten vika. Petteri Orpo, toivottavasti tunnet piston sydämessäsi.

^^ Ääh, joku valtaeliitissä nimenomaan toivoo sitä. Saadaan kasoittain sydäntäsärkeviä kuvia, jotta pääministerimme lisäksi vähän muutkin ottavat sitten matuja kotimajoitukseen pois paleltumasta. Näinhän halutaankin. Ei tarvitse sitten edes budjetista kehitystä maksaa.

Muistaako joku sen (lavastetun) kuvan hukkuvasti syyrialaislapsesta? Mitä Turkki käytti hyväkseen kun laittoi liikkeelle isot kasat matuja vähän muualtakin kuin Syyriasta, ja vähän toisenikäisiä kuin se sydäntäsärkevän kuvan pikkulapsi. Nää kuvat on tehokkaampia kuin aseet, kun halutaan rajat kaataa väestönvaihdon tieltä. Olisi joillekkin todellinen tuplajackpot, jos saisi pohjoiselta rintamalta pari lumiukoksi jäätynyttä matua, niin saisi maahan poikkeustilan tunnekuohulla ja paljon katalia suunnitelmia ajettua läpi.