News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2015-06-17 Olli Immonen poseeraa Fb-kuvassa ää­rioi­keis­to­lais­ten kanssa

Started by Noottikriisi, 17.06.2015, 11:04:13

Previous topic - Next topic

MikkoAP

Quote from: -PPT- on 25.07.2015, 22:07:13
Jugoslavia olisi välttynyt veriseltä sodalta mikäli moista keinotekoista valtiota ei olisi koskaan luotukaan. Suuri osa Afrikan sodistakin johtuu siitä että keinotekoisten valtioiden sisällä on keskenään toimeen tulemattomia heimoja.

Ja se on kuulemma kolonialistien syytä: rajat olisi pitänyt vetää heimolinjojen mukaan, koska muuten tulisi väistämättä verisiä siällissotia. Vaikka monikulttuuri-ideologian mukaisesti monimuotoisuuden olisi pitänyt luoda niistä taloudellisia ja kulttuurillisia suurvaltoja.

Entisten siirtomaiden kohdalla tunnustetaan, että kansallivaltiot olisivat olleet se paras vaihtoehto. Nyt Eurooppaa on rikastettu keinoilla, joita samalla syytetään Afrikan sekasorrosta.
Syrjiminen syrjimisen lopettamiseksi on kuin naisi neitsyyden tähden tai sotisi rauhan puolesta, vai miten se menikään. - M.

MikkoAP

Vielä: Jugoslavia, kuten muutkin monikulttuuriset valtiot, pysyi kasassa vain äärimmäisen vahvaln keskusvallan ikeessä, joka väkivalloin pakotti eri ryhmittymät toimimaan samojen sääntöjen puitteissa.

Ehkä menestyneinein monikulttuurinen, tai oikeammin monietninen, valtio on Singapore. Ja sieltä voikin ottaa esimerkkiä mokutukseen: haluatko toimivaa monikulttuuria? Parempi sitten olla sinut huumekuriirien kuolemantuomioiden kanssa, sekä muutenkin kovien rangaistusten pienistäkin rikkeistä.
Syrjiminen syrjimisen lopettamiseksi on kuin naisi neitsyyden tähden tai sotisi rauhan puolesta, vai miten se menikään. - M.

Yhteisöjäävi

Quote from: Axel Cardan on 25.07.2015, 22:03:12

Luulitko, että tästä helpolla selvitään? Nythän tämä vasta alkaa: me joudumme syömään rautaa ja paskantamaan kettinkiä.
En luullut. Voipi olla noinkin. Vaikka tietysti söisin ja ulostaisin jotakin muuta jos saisin itse valita.

Painajainen josta herää uuteen painajaiseen aina vaan. Aargh. Otan yliannostuksen nukahtamislääkettä. Heihei.

KJ

Että näin. Pitihän se arvata, etä Stubb ei voinut olla kommentoimatta.
What would Gösta Sundqvist do?

kummastelija

Quote from: Vöyri on 25.07.2015, 21:51:28
Siis tietysti ihan epäilemättä Immonen on myös rasisti, mutta tuosta tekstistä se ei ihan suoraan käy ilmi. Sen sijaan kysymys on radikalisoituneesta, apokalyptisestä, erittäin vaarallisesta väkivallan kanssa flirttailevasta retoriikasta, mitä ei todellakaan toivoisi kuulevansa kansanedustajalta. Karuja aikoja elämme.
Immonen mainitsi kirjoituksessaan vain suomalaiset kansakuntana. Mihin porukkaan rasismi nyt kohdistui? Muu maailma, vai?
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

Micke90

Quote from: KJ on 25.07.2015, 22:20:53
Että näin. Pitihän se arvata, etä Stubb ei voinut olla kommentoimatta.

Tuubi koituu vielä puolueensa kohtaloksi.

elven archer

Quote from: MikkoAP on 25.07.2015, 22:04:12
Totta toinen puoli, mutta "kertokaa mulle, mitä mä saan sanoa" meininkiä on yritetty myös laihoin tuloksin liian pitkään.
Ei tässä tarvitse keneltäkään lupia kysellä, eikä tarvitse myöskään yrittää miellyttää ihmisiä, joita ei voi miellyttää. Mutta helpon maalin tarjoaminen on ihan toinen juttu. Se on tarpeetonta itsensä kampittamista.

Quote
Olisiko vielä vuosi sitten voinut SD:n kuvitella nousevan Ruotsissa toiseksi suurimmaksi puolueeksi hätyyttelemään demareita?
Hekin ovat siistineet porukkaansa ja tekevät sitä yhä. Ei se tarkoita sanoman laimentamista, ellei se sitten jotain natsisanomaa ollut alunperin (minkä laimentaminen ei haittaa ketään järjellistä olentoa), vaan sanojen asettelua niin, että muotoseikat eivät saa Jyrki Kasvia ja kumppaneita maalailemaan kuvia keskitysleireistä sosiaalisen median kompatessa.

MikkoAP

Lisätään vielä yksi esimerkki : Irak. Vaikka itsekin pidin ja pidän GWB:n ristiretkiretotiikalla ryyditettyä sotaretkeä äärimmäisenä hulluutena, on melkoista pelleilyä kaataa KAIKKI siitä seurannut väkivalta vain jenkkien niskaan.

Toki invaasio tarjosi eri uskonnollisille ja etnisille ryhmittmille tilaisuuden käydä toistensa kimppuun, muttei pakottanut heitä tekemään niin.

Irak: jälleen yksi esimerkki monikulttuurista, jonka toimivuuden ainoa tae oli brutaali sotilasdiktatuuri.
Syrjiminen syrjimisen lopettamiseksi on kuin naisi neitsyyden tähden tai sotisi rauhan puolesta, vai miten se menikään. - M.

Kyklooppi

Me ollaan sitten rikkaita ihan jokainen jos tuo monikult siksi lasketaan.Stubb on tarpeeksi rikas ilmankin ja itse olen sitä mieltä että tässä tapauksessa olisi kivaa olla köyhä.
Ihmisjäte.

Pakkanen

Immoselta loistava veto vetää noin överiksi. Tabu mokun ympäriltä pitää purkaa ja nyt avaus on todellakin tehty.

Ihmisten pitää tottua aiheeseen ja Immosen uhrautumisen jälkeen kevyemmät esiintuloa on takuulla helpompia. Nyt ei vaan saa hyytyä.


tos

Quote from: KJ on 25.07.2015, 22:20:53
Että näin. Pitihän se arvata, etä Stubb ei voinut olla kommentoimatta.

Te, jotka käytätte Twitteriä, voisitte kysyä Stubbilta vähän perusteluja kannalleen.

Kyklooppi

Quote from: elven archer on 25.07.2015, 22:23:15
Quote from: MikkoAP on 25.07.2015, 22:04:12
Totta toinen puoli, mutta "kertokaa mulle, mitä mä saan sanoa" meininkiä on yritetty myös laihoin tuloksin liian pitkään.
Ei tässä tarvitse keneltäkään lupia kysellä, eikä tarvitse myöskään yrittää miellyttää ihmisiä, joita ei voi miellyttää. Mutta helpon maalin tarjoaminen on ihan toinen juttu. Se on tarpeetonta itsensä kampittamista.

Quote
Olisiko vielä vuosi sitten voinut SD:n kuvitella nousevan Ruotsissa toiseksi suurimmaksi puolueeksi hätyyttelemään demareita?
Hekin ovat siistineet porukkaansa ja tekevät sitä yhä. Ei se tarkoita sanoman laimentamista, ellei se sitten jotain natsisanomaa ollut alunperin (minkä laimentaminen ei haittaa ketään järjellistä olentoa), vaan sanojen asettelua niin, että muotoseikat eivät saa Jyrki Kasvia ja kumppaneita maalailemaan kuvia keskitysleireistä sosiaalisen median kompatessa.

Miksi pitää nuoleskella J.Kasvia ja kumppaneita?
Eihän hekään yritä miellyttää meitä.
Eläköön se erilaisuus!
Ihmisjäte.

MikkoAP

Quote from: elven archer on 25.07.2015, 22:23:15
Quote from: MikkoAP on 25.07.2015, 22:04:12
Totta toinen puoli, mutta "kertokaa mulle, mitä mä saan sanoa" meininkiä on yritetty myös laihoin tuloksin liian pitkään.
Ei tässä tarvitse keneltäkään lupia kysellä, eikä tarvitse myöskään yrittää miellyttää ihmisiä, joita ei voi miellyttää. Mutta helpon maalin tarjoaminen on ihan toinen juttu. Se on tarpeetonta itsensä kampittamista.

Quote
Olisiko vielä vuosi sitten voinut SD:n kuvitella nousevan Ruotsissa toiseksi suurimmaksi puolueeksi hätyyttelemään demareita?
Hekin ovat siistineet porukkaansa ja tekevät sitä yhä. Ei se tarkoita sanoman laimentamista, ellei se sitten jotain natsisanomaa ollut alunperin (minkä laimentaminen ei haittaa ketään järjellistä olentoa), vaan sanojen asettelua niin, että muotoseikat eivät saa Jyrki Kasvia ja kumppaneita maalailemaan kuvia keskitysleireistä sosiaalisen median kompatessa.

Hyviä pontteja, mutta on SD:llakin ollut "kömmähdyksiä" , mitkä eivät kuitenkaan ole estäneet nousua.

Olen samaa mieltä, että tyyliä tulee siistiä, mutta omista lähtökohdista, ei vastustajien sanelemana. Pidän Immosen kommenttia tällä hetkellä virkistävänä poikkeuksena, mutta olen samaa mieltä, ettei tuo saisi  jäädä linjaksi jatkossa.
Syrjiminen syrjimisen lopettamiseksi on kuin naisi neitsyyden tähden tai sotisi rauhan puolesta, vai miten se menikään. - M.

kummastelija

Quote from: KJ on 25.07.2015, 22:20:53
Että näin. Pitihän se arvata, etä Stubb ei voinut olla kommentoimatta.
Joo. Stubb jakoi 4 000 000 000 euroa Tsiprasille, ja Tsipras maksaa sen takaisin somaleina. Kertokaa nyt herrajeesus MassaStubille ettei meillä oo niitä puuvilkapeltoja missä se meinaa ne rikkaudet hyödyntää.
"Syö paskaa ja kuole pois!!" - PEN sananvapauspalkinnolla palkittu Abdirahim Hussein suomalaisnaiselle. 5.11.2015
"Hussein teki riko­sil­moi­tuksen vihapuheesta" Hussein on jakanut sosiaalisessa mediassa useita esimerkkejä siitä, miten häntä on nimitelty ja uhkailtu eri viesteissä: 18.8.2015

ArtturiE

Quote from: kriittinen_ajattelija on 25.07.2015, 20:29:08
Ollin uusin blogaus käsittelee myös samaa teemaa kun tuo FB-postaus:


http://olliimmonen.net/blogi/aito-kansallismielisyys-vastaan-globaalikapitalismi/

Allekirjoitan tuon Olli Immosen kirjoituksen lähes sata prosenttisesti, erittäin hyvä, että globaalikapitalismia vastustetaan.  Sosialismista ei enää ole vastusta, mikä on hyvä.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

Turhapuro

Tähän mennessä maailmasta ei ole vielä löytynyt kunnolla toimivaa monikulttuurillista valtiota. Hetken ne ovat saattaneet toimia, mutta ajan saatossa aina ne ovat hajonneet omaan mahdottomuuteensa.

Erittäin hyvä, että joku uskaltaa sanoa mielipiteensä tästä kaikesta. Eikä ole mielestäni mitään syytä miksi pitäisi pitää yhtään minään näitä vihervasemmisto-rantaruotsalaisten porua aiheesta. He ovat poliittisesti täysin vastakkaisella laidalla ja he eivät koskaan tule olemaan mistään tyytyväisiä mitä Perussuomalaiset tai puolueen kannattajat sanovat tai tekevät. Ihmiset kääntyvät koko ajan joka paikassa enemmän tätä kaikkea vastaan, siksi on hyvä että heidän ajatuksiaan edes joku kokee tarpeelliseksi ajaa ja tuoda julki. Aivan liian moni ei uskalla tai halua. Lisää tämänkaltaisia ulostuloja tarvitaan, myös muiden kuin poliitikkojen toimesta. Tästä kannattaa puhua myös esimerkiksi työpaikoilla aivan tavallisten ihmisten toimesta. Tai Saksan malliin missä juuri vastustettiin uutta pakolaisten hyysäyskeskusta mielenosoituksella. Tämä asia alkaa pikkuhiljaa lähtemään käyntiin ja ottamaan lisää tuulta siipiensä alle, jos vain kaikki sitä kannattavat jatkavat toimiaan asian hyväksi.
Like a midget at a urinal, I was going to have to stay on my toes.

rähmis

Quote from: KJ on 25.07.2015, 22:20:53
Että näin. Pitihän se arvata, etä Stubb ei voinut olla kommentoimatta.

Pidin sen perusteluista. Paha tuohon on väittää vastaan.

siviilitarkkailija

Quote from: venla viitakoski on 25.07.2015, 22:25:37
Me ollaan sitten rikkaita ihan jokainen jos tuo monikult siksi lasketaan.

Voi sinua Venla, etkö edes osaa lukea mitä Stupido twiittaa. Missä kohdassa Stubin twiitissä sanotaan "Me ollaan rikkaita koska monikulttuurisuus". Missä kohdassa sinä kuvittelet että sinun elämä tai minun rikastuisi monikulttuurilla. Tai että voisimme ansaita enemmän rahaa monikulttuurilla? Ei.


QuoteStubb on tarpeeksi rikas ilmankin ja itse olen sitä mieltä että tässä tapauksessa olisi kivaa olla köyhä.

Köyhiä olemme jokatapauksessa. Mutta Stubb rikastuu ITSE monikulttuurin avulla. Monikulttuuri on rikkaus ERÄILLE HARVOILLE MENESTYJILLE JOTKA VOIVAT NAUTTIA RIKKAUKSISTAAN VAIKKA KANSSAIHMISET KÄRSIVÄT SEN TAKIA KAIKKI HELVETIN TULET.

Sen Stubb twiittasi. Ja vielä häpeilemättä, anteeksipyytelemättä ja sellaisenaan.

Monikulttuuriin EI kuulu Suomi tai suomalaisuus. Monikulttuuri tulee tuhoamaan Suomen ja suomalaiset ja vastineeksi se tekee muutamasta hyväkkäästä sikamaisen rikkaita.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Hämeenlinnan Oraakkeli

Quote from: Kerttu Täti on 25.07.2015, 22:03:49
Quote from: Ajattelija2008 on 25.07.2015, 21:30:19
Quote from: Kerttu Täti on 25.07.2015, 21:23:01
Quote from: Kni on 25.07.2015, 20:47:57
Jugoslavian kohtalo tulee olemaan myös EU:n kohtalo, jos se jatkaa liittovaltiokehitystään ja vähentää kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeutta.

Paras ratkaisu on luoda EU:sta itsenäisten valtioiden vapaakauppa-alue.
Tarkoittaako tämä kommentti että uhkaillaan väkivaltaisuuksien agitoimisella ja kiristetään sodanuhalla, ellei vaatimuksiin vallansiirrosta omaa ideologiaa edustaville umpikansallismielisille näkemyksille vapaaehtoisesti tapahdu? Kuulostaa edelleen kovasti Jugoslavialta ja Ukrainalta, jossa harvojen kansalliskiihkoisten vallanhaluinen  vihanlietsonta johti tuhansien tavallisten sotamurhiin. Jepjep. Sota ei syty, sen aina joku sytytettää omien valtaintressiensä vuoksi.

Ei tarkoita. Maahanmuuttokriittiset pyrkivät ennalta estämään Libanonin ja Jugoslavian tapaisen etnisen sisällissodan EU:ssa.

Sinä (?) sen sijaan ajat sitä sisällissotaa tapahtuvaksi. Sehän on yksi syy, miksi äärivasemmisto haluaa mahdollisimman epävakaan etnisen koostumuksen väestöön. Äärivasemmisto rakastaa väkivaltaa ja sisällissotia.
Jugoslaviassa ja Ukrainassa tavalliset ihmiset ja naapurukset eivät halunneet sotaa. Ns. Kansallismieliset agitoivat väkivaltaisuudet vaivalloisesti kostonkierteen kautta liikkeelle. Tällaisen kiihkon nostatushalulta kuulostaa Immosen retoriikka ja mamukriittinen argumentointi tässä ketjussa näissä kommenteissa vahvistaa noita tunnelmia. Jollei kansallisideologiaan alistuta hyvällä niin siitä seuraa väkivaltaa. Väkivalta ei kuitenkaan synny itsestään vaan se aina synnytetään. Jugoslaviassa ja Ukrainassa ei ollut konfliktia ennen kuin se tietoisesti synnytettiin.

Tähän kohtaan olisi kyllä parempi vertaus Malmön rosengård . Suomesta ei toivottavasti tule koskaan monikulttuurista etnohelvettiä.

viisitoista

Quote from: Turhapuro on 25.07.2015, 22:33:12Erittäin hyvä, että joku uskaltaa sanoa mielipiteensä tästä kaikesta. Eikä ole mielestäni mitään syytä miksi pitäisi pitää yhtään minään näitä vihervasemmisto-rantaruotsalaisten porua aiheesta. He ovat poliittisesti täysin vastakkaisella laidalla ja he eivät koskaan tule olemaan mistään tyytyväisiä mitä Perussuomalaiset tai puolueen kannattajat sanovat tai tekevät. Ihmiset kääntyvät koko ajan joka paikassa enemmän tätä kaikkea vastaan, siksi on hyvä että heidän ajatuksiaan edes joku kokee tarpeelliseksi ajaa ja tuoda julki. Aivan liian moni ei uskalla tai halua. Lisää tämänkaltaisia ulostuloja tarvitaan, myös muiden kuin poliitikkojen toimesta. Tästä kannattaa puhua myös esimerkiksi työpaikoilla aivan tavallisten ihmisten toimesta. Tai Saksan malliin missä juuri vastustettiin uutta pakolaisten hyysäyskeskusta mielenosoituksella. Tämä asia alkaa pikkuhiljaa lähtemään käyntiin ja ottamaan lisää tuulta siipiensä alle, jos vain kaikki sitä kannattavat jatkavat toimiaan asian hyväksi.
Joo, mutta ainakin homman tässä vaiheessa tietty varovaisuus tai sanokaamme tyylikkyys on vielä tarpeellista. Suvakeille ei saa antaa mitään kätevää tekosyytä päästä sinusta eroon!

Immonen, jos luet tätä, niin pidä nyt pää kylmänä.

Kerttu Täti

Mites toi Suomen sisällissota, osoitus siitä että Suomen eri tyypperöt pysyy kasassa vain autoritaarisella keskushallinnolla?   

ArtturiE

Quote from: MikkoAP on 25.07.2015, 22:24:38
Lisätään vielä yksi esimerkki : Irak. Vaikka itsekin pidin ja pidän GWB:n ristiretkiretotiikalla ryyditettyä sotaretkeä äärimmäisenä hulluutena, on melkoista pelleilyä kaataa KAIKKI siitä seurannut väkivalta vain jenkkien niskaan.

Toki invaasio tarjosi eri uskonnollisille ja etnisille ryhmittmille tilaisuuden käydä toistensa kimppuun, muttei pakottanut heitä tekemään niin.

Irak: jälleen yksi esimerkki monikulttuurista, jonka toimivuuden ainoa tae oli brutaali sotilasdiktatuuri.

Oli karkea virhe kaataa Saddam Hussein ja Muammar Gaddafi.  Niiden kanssa olisi voinut neuvotella, näiden kurkunkatkojien ja ihmiskauppiaiden kanssa ei.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

Vörå

Quote from: koli on 25.07.2015, 21:53:35
Quote from: Vöyri on 25.07.2015, 21:51:28
Siis tietysti ihan epäilemättä Immonen on myös rasisti, mutta tuosta tekstistä se ei ihan suoraan käy ilmi.

Immonen on siis piiloinen rasisti?(http://s17.postimg.org/q85lll0cr/husuhymi.jpg) Vai sittenkin rakenteellinen rasisti?

No, ei tarvitse ihan olla mikään Sherlock Holmes tuon arvatakseen, mutta kuitenkin tuossa muuten käsittämättömän vastuuttomassa tekstissään Immonen ei tuo tätä näkökantaansa esille.

op

Ollakseni rehellinen, niin nyt kuulostaa kyllä Immosen teksti hiukan äärinationalistiselta. "One true finnish nation" ja kaikkea. Juuri moisten tyyppien takia järkevä maahanmuuttokriittisyys on edelleen jonkinlainen tabu.

Ajattelija2008

Quote from: KJ on 25.07.2015, 22:20:53
Että näin. Pitihän se arvata, etä Stubb ei voinut olla kommentoimatta.

Alexander Stubb on taas omimmassa roolissaan, eli pellen roolissa. Kokoomuksen on syytä vaihtaa tuo kävelevä katastrofi pikimmiten.

viisitoista

Quote from: KJ on 25.07.2015, 22:20:53
Että näin. Pitihän se arvata, etä Stubb ei voinut olla kommentoimatta.
Etsitäänpä nyt piruuttaan jotain positiivista tästäkin: toivokaamme että Stubb tässä nyt ei tosiaankaan sano enää mitään muuta, ei rupea mihinkään pitkään multikultisaarnaan tai sellaista. Että hän vain näin "muodon vuoksi" ilmaisee asenteensa.

Huomatkaa ettei hän vaadi Immosen erottamista. Toivokaamme että hän, ja hänenkaltaisensa, haluavat koko episodin nyt vain unohtuvan nopeasti!

Kyklooppi

Quote from: siviilitarkkailija on 25.07.2015, 22:35:46
Quote from: venla viitakoski on 25.07.2015, 22:25:37
Me ollaan sitten rikkaita ihan jokainen jos tuo monikult siksi lasketaan.

Voi sinua Venla, etkö edes osaa lukea mitä Stupido twiittaa. Missä kohdassa Stubin twiitissä sanotaan "Me ollaan rikkaita koska monikulttuurisuus". Missä kohdassa sinä kuvittelet että sinun elämä tai minun rikastuisi monikulttuurilla. Tai että voisimme ansaita enemmän rahaa monikulttuurilla? Ei.


QuoteStubb on tarpeeksi rikas ilmankin ja itse olen sitä mieltä että tässä tapauksessa olisi kivaa olla köyhä.

Köyhiä olemme jokatapauksessa. Mutta Stubb rikastuu ITSE monikulttuurin avulla. Monikulttuuri on rikkaus ERÄILLE HARVOILLE MENESTYJILLE JOTKA VOIVAT NAUTTIA RIKKAUKSISTAAN VAIKKA KANSSAIHMISET KÄRSIVÄT SEN TAKIA KAIKKI HELVETIN TULET.

Sen Stubb twiittasi. Ja vielä häpeilemättä, anteeksipyytelemättä ja sellaisenaan.

Monikulttuuriin EI kuulu Suomi tai suomalaisuus. Monikulttuuri tulee tuhoamaan Suomen ja suomalaiset ja vastineeksi se tekee muutamasta hyväkkäästä sikamaisen rikkaita.

Taito se on tahallaan väärin ymmärtäminenkin, ei mulla muuta  :D
Ihmisjäte.

MikkoAP

Quote from: Kerttu Täti on 25.07.2015, 22:37:16
Mites toi Suomen sisällissota, osoitus siitä että Suomen eri tyypperöt pysyy kasassa vain autoritaarisella keskushallinnolla?   

Eivät kaikki konfliktit ole monikulttuurisia konlikteja, eikä Suomen sisällissotakaan ollut. Silti maan yhtenäisenä säilymine  oli hiuskarvan varassa, eikä niin olisi käynyt, jos Suomi olisi ollut etnisesti  ja uskonnolliseti monimuotoinen Jugoslavian tapaan.
Syrjiminen syrjimisen lopettamiseksi on kuin naisi neitsyyden tähden tai sotisi rauhan puolesta, vai miten se menikään. - M.

siviilitarkkailija

Quote from: Kerttu Täti on 25.07.2015, 22:37:16
Mites toi Suomen sisällissota, osoitus siitä että Suomen eri tyypperöt pysyy kasassa vain autoritaarisella keskushallinnolla?   

Aivan helvetin väärin. Suomen sisällissotaa ei ratkaistu millään hallinnolla vaan kivääreillä, kranaateilla ja tykeillä. Suomen sisällissodassa opittiin mistä ja millä valtio tehdään. Se tehdään VERELLÄ ja RAUDALLA. Kansallisuuksiin tai ihmisten eri kulttuurisiin taustoihin ei valtioiden voimapolitiikalla ole mitään osuutta eikä niillä valtioiden voimapolitiikkaan. (valitettavasti, olisi kiva jos olisi, sotahistorian mukaan ei ole)

QuoteJugoslaviassa ja Ukrainassa tavalliset ihmiset ja naapurukset eivät halunneet sotaa.

Täyttä roskaa ja totuuden vastaista naivia hölmöilyä. SOTA SYTTYY KUN TAVALLISET IHMISET HALUAVAT TAPPAA NAAPURINSA. Joskus säilyäkseen itse hengissä. Joskus säilyttääkseen alkeelliset taloudelliset ja inhimilliset elämän edellytykset. Joskus sota syttyy kun kun korkeammat voimat ryhtyvät käymään sotia välikäsien kautta. Lopputulos on aina sama.

SOTA syttyy kun tavalliset ihmiset ymmärtävät valtion voimakoneiston ja oikeuslaitoksen olevan heitä vastaan eikä heidän puolellaan. Koska oikeiden syyllisten kiinnisaaminen on liian vaikeaa, tappamisen kohteeksi käyvät tällöin naapurit ja täysin syyttömät. Hetken kuluttua jokainen on tahrinnut itsensä vereen, ja sodan todellisen syyn selvittämisellä ei ole mitään merkitystä.

ps Autonominen suuriruhtinaskunta oli monikulttuurisin valtiokokeilu ikinä. Sen verinen loppu ei koskenut vain Suomea vaan KOKO Venäjää. Tappoivat enemmän ihmisiä kuin koko länsirintamalla. Että sellainen on monikulttuuriin hintalappu kun se lopulta liittovaltion aikaansaamiseksi maksetaan.

pps tavallisessa sodassa kuolee keskimäärin max 10-15 % osallistujista. Sisällissodissa kuolleita voi olla jopa 50% tai yli sekä tämän päälle pakkosiirretyt ja muuten vaan nälkään ja tauteihin kuolevat.
Maailmassa ei ole mitään muuta vakavaa asiaa kuin huumori...

Turhapuro

Quote from: MikkoAP on 25.07.2015, 22:42:15
Silti maan yhtenäisenä säilymine  oli hiuskarvan varassa, eikä niin olisi käynyt, jos Suomi olisi ollut etnisesti  ja uskonnolliseti monimuotoinen Jugoslavian tapaan.
Tässä olet täysin oikeassa. Jugoslavian armeija lakosi 1941 kuin korttitalo lähes vailla mitään kunnon taistelua, juuri siksi koska suurinta osaa kansasta ei kiinnostanut ollenkaan puolustaa moista tekelettä. Kroatia esimerkiksi itsenäistyi Jugoslaviasta sodan ajaksi ja liittyi sotaan Saksan puolelle. Tämä kertonee kaiken oleellisen siitäkin kokeilusta jo tuossa vaiheessa. Sodan jälkeen maa "yhdistyi" jota käytännössä piti pystyssä ainoastaan Tito ja hänen henkiökulttinsa. Hänen kuoltuaan meni 10-vuotta niin koko maa hajosi uudestaan ja tällä kertaa lopullisesti omaan mahdottomuuteensa.
Like a midget at a urinal, I was going to have to stay on my toes.