News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

2015-06-09 Yle: Halpamaiden rekkakuskit syövät suomalaiskuljettajien leipää

Started by koli, 09.06.2015, 17:21:04

Previous topic - Next topic

koli

QuoteHalpamaiden rekkakuskit syövät suomalaiskuljettajien leipää

Ulkomaalaiset kuljetusyrittäjät ovat haalineet ison osan Suomen tavarantoimituksista. EU:n määrittelemää kabotaasiliikenteen rajoituksia on vaikea valvoa. Vinjetti- eli käyttäjämaksua toivotaan nopeasti.

40 vuotta kuljetusyrittäjänä toiminut, Kainuun kuljetusyrittäjien puheenjohtaja Pekka Haapalainen on huolissaan tavarantoimitusten valumisesta ulkomaalaisten hoidettavaksi. Tilanne on jo niin hankala, että jos esimerkiksi Kainuusta viedään kuorma Etelä-Suomeen, niin paluu kannattaa tehdä ennemmin tyhjällä rekalla kuin ottaa paluumatkalle kuormaa kyytiin. Hinnat on poljettu alas.

– Suurin syy on kabotaasiliikenteen valvonnan puutteessa. Ne voivat kuljettaa tavaraa edestakaisin. Aikarajat ja kuormamääriä joita säädökset määräävät, ei noudateta, sanoo Pekka Haapalainen.

Kabotaasiliikenne tarkoittaa sitä, että toisen EU-maan rekalla saa ajaa tietyn määrän rahtikuljetuksia Suomessa.

– Syytä valvonnan puutteelle en osaa varmasti sanoa, mutta epäilen sen johtuvan liikkuvan poliisin lakkauttamisesta ja siten resurssien puuttumisesta. Tulli valvoo, minkä pystyy, mutta se ei voi valvoa sisäistä liikennettä.

Haapalaisen mukaan paras lääke olisi ottaa käyttöön tievero ulkomaalaisille kuljetusyrittäjille.

– Ehdottomasti tievero, eli vinjettimaksu, jolloin ulkomaalaiset joutuisivat maksamaan meidän tienkäytöstä, eivätkä liikkuisi täällä ihan ilmaiseksi. Tämän myötä voitaisiin valvoa ajoneuvokalustoa sen aikaa minkä ne Suomessa ovat. Ne tuovat polttoaineetkin mukanaan, noin 800–1200 litraa. Tuolla määrällä ajaa viikosta puoleentoista, eikä tarvitse Suomen kovemmin verotetulla aineella ajaa.
...
http://yle.fi/uutiset/halpamaiden_rekkakuskit_syovat_suomalaiskuljettajien_leipaa/8058827

Onpas rasistinen otsikko Yleltä!
Mörökölli

foobar

Tästä tulee jostain syystä väkisinkin sodanaikainen vitsi mieleen... onkohan niillä tarjota voita leivän päälle?
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

FadeAway

Viime viikolla keskustelin ex-kuorma-auto/rekka-yrittäjän kanssa. Hän oli vetänyt johtopäätökset, halpatyövoiman(Balttia, Itä-Eurooppa) vyörimisestä samoille apajille ja myynyt autonsa. Taisi vielä 1 auto olla myymättä. Näin hän pääsee veloista eroon ja ei tarvitse enää päätä seinään hakata, lähes nolla tuottoisilla(kun lasketaan palkat, sivukulut, lainat, verot, polttoaineet, jne) ajoilla.
On paljon vaikeampi purkaa syntynyttä ongelmaa, kuin ennaltaehkäistä se.

Uuno Nuivanen

Quote from: koli on 09.06.2015, 17:21:04
Onpas rasistinen otsikko Yleltä!

No kun kyse on lähinnä balteista, venäläisistä ym. itäeurooppalaisista valkoihoisista. Afrikkalaiset neekerikuljettajat taas rikastuttaisivat ja voimavaraistaisivat tavaraliikennesektoriamme valtavasti.

Nuivake

Kuljetusala on ajettu täysin kannattamattomaksi jo vuosia sitten, jos yrityksen tarkoituksena on noudattaa lakeja ja säädöksiä. Tähän määrätietoiseen alas ajoon yksin on syyllisenä Suomen valtio. Minkäänlaista tekoa tai tahtoa ei ole ollut säilyttää kuljetusala oman maan yrityksien hallussa. Edes osittain hämärällä alueella toimiva yritys ei käsittääkseni pysty toimimaan, koska alan vallanneet ulkomaalaiset tahot toimivat täysin, ei harmaalla, vaan täysin mustalla puolella.

Tämäkin talouselämän osa-alue on nyt siis ulkomaisten yrityksien käsissä, veroja ei makseta, tiestöä käytetään surutta hyväksi ja olematonta valvontaa eritoten kabotaasin suhteen käytetään täysin häikäilemättömästi hyväksi. Hyvä Suomi, kaikki alas vaan ja sosialismi jatkaa riemukasta juoksuaan.
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

Uuno Nuivanen

Ennemminkin taitaa olla kyse kokoomuslaisesta ulkomaalaisuuden palvonnasta ja höveliydestä. Toki myös punavihreästä välinpitämättömyydestä ja yrittäjän halveksumisesta.

-PPT-

Sitten seuraava uutinen: tutkijat ovat saaneet selville että aurinko on erittäin kuuma!

Kari Kinnunen

Olenhan minä tuosta nitkuttanut. Vaan kun eipä asia tunnu oikein ketään kiinnostavan.

Halvat kuljetukset ovat tietystikin teollisuuden etu jne.

Möhömaha

Tievero on ensiaskel EU -maiden rekoille.
Venäläisille voi helposti keksiä muutakin jäynää.
Offer me money, offer me power, I don't care. I'll say what I want to say, and if the consequence is losing money, so be it -Elon Musk

Eino P. Keravalta

Quote from: Nuivake on 09.06.2015, 17:51:02
Kuljetusala on ajettu täysin kannattamattomaksi jo vuosia sitten, jos yrityksen tarkoituksena on noudattaa lakeja ja säädöksiä. Tähän määrätietoiseen alas ajoon yksin on syyllisenä Suomen valtio. Minkäänlaista tekoa tai tahtoa ei ole ollut säilyttää kuljetusala oman maan yrityksien hallussa. Edes osittain hämärällä alueella toimiva yritys ei käsittääkseni pysty toimimaan, koska alan vallanneet ulkomaalaiset tahot toimivat täysin, ei harmaalla, vaan täysin mustalla puolella.

Tämäkin talouselämän osa-alue on nyt siis ulkomaisten yrityksien käsissä, veroja ei makseta, tiestöä käytetään surutta hyväksi ja olematonta valvontaa eritoten kabotaasin suhteen käytetään täysin häikäilemättömästi hyväksi. Hyvä Suomi, kaikki alas vaan ja sosialismi jatkaa riemukasta juoksuaan.

No mutta eikös kansainvälisyys ole pääasia? Kyllähän se nyt arvona ajaa vaurauden edelle.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Lahti-Saloranta

Quote from: Nuivake on 09.06.2015, 17:51:02
Kuljetusala on ajettu täysin kannattamattomaksi jo vuosia sitten, jos yrityksen tarkoituksena on noudattaa lakeja ja säädöksiä. Tähän määrätietoiseen alas ajoon yksin on syyllisenä Suomen valtio. Minkäänlaista tekoa tai tahtoa ei ole ollut säilyttää kuljetusala oman maan yrityksien hallussa. Edes osittain hämärällä alueella toimiva yritys ei käsittääkseni pysty toimimaan, koska alan vallanneet ulkomaalaiset tahot toimivat täysin, ei harmaalla, vaan täysin mustalla puolella.

Tämäkin talouselämän osa-alue on nyt siis ulkomaisten yrityksien käsissä, veroja ei makseta, tiestöä käytetään surutta hyväksi ja olematonta valvontaa eritoten kabotaasin suhteen käytetään täysin häikäilemättömästi hyväksi. Hyvä Suomi, kaikki alas vaan ja sosialismi jatkaa riemukasta juoksuaan.
Totta.
Muistan hyvin kun aikoinaan Pekka Vennamo salli 5 cm leveämmät rekat jos niissä oli ABS jarrut. Nousi kauhea meteli ja vihrepiipertäjät huusivat kurkku suorina tappajarekoista jotka lukkiutumattominen jarrujensa ansiosta oli itseasiassa kaikkein turvallisimpia
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Suvaitsevainen Vihreä

Suomen touhu muissakin vastaavissa asioissa on hyvin outoa. Kantasuomalaisille on vaikka millaisia maksuja, veroja, tarkastuksia, tutkintoja, jotta homma varmasti saadaan kannattamattomaksi.

Sitten ulkomaalaisilta ei vaadita mitään ja vaikka mukamas vaadittaisiinkin, niin sitä ei valvota eikä ainakaan rangaista.

Ovatko kaikki EU-maat antaneet kuljetuksensa verottomille itä.euroopan kuskeille vai onko jostain maasta otettavissa suoraan hyviä käytäntöjä, jossa laitetaan noi maksamaan samat mitä kotimaisetkin joutuvat maksamaan?

TaK

Täysin sama kävi mm. kotimaisille vartiointi yrityksille 80-luvulla, kun SDP johtoon päästyään päätti avata maan ulkomaisille yrityksille. Nyt on sitten maa täynnä Securitasta, ISS:ää ja kumppaneita, joiden moraali on sitten sitä kansainvälistä moraalia.

ArtturiE

Quote from: Uuno Nuivanen on 09.06.2015, 17:46:18
Quote from: koli on 09.06.2015, 17:21:04
Onpas rasistinen otsikko Yleltä!

No kun kyse on lähinnä balteista, venäläisistä ym. itäeurooppalaisista valkoihoisista. Afrikkalaiset neekerikuljettajat taas rikastuttaisivat ja voimavaraistaisivat tavaraliikennesektoriamme valtavasti.

Murjaanien laittomaan taksibisnekseen ei uskalla koskea edes poliisi. Koska R.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

ilmari3.

Quote from: Möhömaha on 09.06.2015, 18:54:18
Tievero on ensiaskel EU -maiden rekoille.
Venäläisille voi helposti keksiä muutakin jäynää.

Suomi on ainoa maa Pohjolassa, joka ei vaadi raskaalle liikenteelle talvirenkaita talvella. Eikä myöskään tieveroa. Miksi? Nyt veli venäläinen saa huristella Muurmanskista  omilla polttoaineillaan (tankit 1000 litraa up) läpi Suomen ja läpi koko talven kesäkumeilla ja 5-akselisella 76 tonnisella yhdistelmällä aurattuja ja hiekotettuja teitä Viipuriin, Pietariin...jne. Suomi on hyvä maa ulkolaiselle kuljetus-liikkeelle.

Kalaralli Norjasta Balttiaan ja Venäjälle toteuttavat samaa kaavaa. Talvirenkaalliset puolalaiset, venäläiset...jne rekat ajavat väliä Norja-Karesuvanto ja lasti Norjasta pakataan sitten Karesuvannossa kesärenkaalliseen rekkaan ja lohet virtaavat Pietariin, Viroon, Latviaan, Liettuaan ja Puolaan pitkin suomalaisia ilmaisia teitä kesäkumeilla keskellä talvea ja kotimaittensa halvalla dieselillä.

Suomeen jää vain kuljettajien paskat ja tyhjiin syödyt säilykepurkit saastuttamaan Suomen luontoa.

Toimittajille vinkki, käykää Karesuvannossa katsomassa talvisin tätä leikkiä.

Miksi ihmeessä emme aseta tieveroa, talvirengas pakkoa, pulttia pyörään (ylinopeus, ajoaika rike) ulkolaiselle sabotaasi liikenteelle?

törö

Quote from: TaK on 09.06.2015, 19:38:55
Täysin sama kävi mm. kotimaisille vartiointi yrityksille 80-luvulla, kun SDP johtoon päästyään päätti avata maan ulkomaisille yrityksille. Nyt on sitten maa täynnä Securitasta, ISS:ää ja kumppaneita, joiden moraali on sitten sitä kansainvälistä moraalia.

Se on luokkasotaa. Kun on paljon kilpailua, palkat pysyvät alhaalla ja työmoraali on mitä on.

Faidros.

Nyt rekkakuskit joukolla miekkariin tietullittomuuden ja kesärenkaiden puolesta, kun kerran opiskelijatkin möykkää ulkomaalaisten lukukausimaksuja vastaan. ;)
Kun yksi ihminen kärsii harhasta, sitä sanotaan hulluudeksi. Kun monta ihmistä kärsii harhasta, sitä sanotaan uskonnoksi. -Robert M Pirsig-
Millainen luonne 2000-luvun mekaanikolla pitäisi olla,jotta hän sietäisi koneiden päälle kasattuja elektronisen hevonpaskan kerrostumia.
-Matthew B.Crawford-

Leso

Eiku kokonaisvaltainen (hehheh) yleislakko. Heti ja nyt, eikä 15. päivä.

Minä todella, todella, todella haluaisin kerran elämässäni kokea jotain merkittävää, niin kuin esimerkiksi totaalisen KANTASUOMALAISEN lakon.
Vaan kaippa siihen ei ole varaa.
Vaan olisi se silti kiva katsoa, kun kaikki jäätyis.
Muun muassa rajaliikenne ja taikaseinät.

No joo, minä haluaisin ennen kuolemaa myös päästä helikopterin kyytiin, mutta ihminenhän elää haaveiden ja ruusunpunaisten unelmien voimin.
Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen

Hungary is a bad choice, Ásotthalom is the worst. -- Ásotthalomin hunkki pormestari
https://www.youtube.com/watch?t=17&v=fgJRjy2Xc0c

Nauru pidentää ikää, sanoi australialainen rajavartija.