News:

Mikäli olet unohtanut salasanasi eikä rekisteröinnissä käytetty sähköposti toimi tai haluat vaihtaa sähköpostisi toimivaksi, ota yhteyttä sähköpostilla tai facebookin kautta.

Main Menu

Soini ei luovu kielteisistä kannoistaan aborttiin ja homoliitoihin

Started by B52, 07.06.2015, 01:36:35

Previous topic - Next topic

B52

http://www.hs.fi/politiikka/a1433556002856

Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini sanoo pitävänsä kiinni kielteisistä kannoistaan aborttiin ja naispappeuteen.

"Olen katolilainen, eikä meillä ole naispappeutta", Soini sanoi HS:lle perjantaina.

Naiset ovat kuitenkin voineet toimia pappisvirassa Suomessa 1980-luvulta alkaen.

"Nämä niin kutsutut konservatiiviset kannat ovat aina olleet minulle itsestään selviä ja tosia", Soini sanoo.

"Ne ovat minulle loukkaamattomia, enkä tee niissä kompromisseja."

Suomalaiset ovat Soinin mukaan suvaitsevaisia ja hyväksyvät hänen vakaumuksensa. Ainoastaan "liberaalidemokraattinen" eliitti on Soinin mukaan kauhuissaan.

Soini sanoo, että hänen tarkoitus ei ole loukata ketään. Kuitenkaan hän ei hyväksy esimerkiksi homoliittoja.

Suomessa nykypoliitikoilla ei ole ollut tapana puhua uskostaan tai sen puutteesta. Soini kuitenkin nostaa asian esille itse.

"Haluan sanoa kristityille, että on ihan ok olla kristitty poliitikko", sanoi Soini.

"Ihmiset tulevat usein kahden siiderin jälkeen puhumaan näistä."

Perussuomalaisten puheenjohtaja sanoo tulevansa uskonnollisesta perheestä. Katolilaiseksi hän kääntyi 1980-luvulla. Soinin mukaan syynä kääntymiselle oli ristiriita, jota hän tunsi suomalaisessa yhteiskunnassa. Hänen mukaansa ristiriidat liittyivät naisten oikeuteen tehdä abortti ja naispappeuteen.

"Oli lähellä, etten lähtenyt pappisseminaariin", hän muistelee.

Soini kävi tuolloin useita kertoja Irlannissa, joka on edelleen hyvin konservatiivinen maa.

"Tapasin kirkossa katolilaisen nunnan ja sillä tiellä ollaan."

Soinin mukaan katolilaisuus auttaa häntä maailmanpolitiikassa.

"Suomessa ihmetellään esimerkiksi Puolan vaalitulosta."

Jyrkän konservatiivisen Laki ja oikeus -puolueen Andrzej Duda voitti vastikään Puolassa järjestetyt presidentinvaalit.

Soini sanoo olleensa aina kristitty.

"Koulussakin kiinnosti vain uskonto ja historia."

On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä. Paula 8v.

Ari-Lee

Kun Timo Soinilta kysytään saadaan vastaus Timo Soinilta, mikä on siis Timo Soinin oma henkilökohtainen vastaus. Timo Soini vastaa näin, koska Timo Soini ajattelee ja tuntee näin. Vastaus on aina oikea. Tässä ei ole väärää vastausta vaikka se olisi mikä.
"Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl' aarteitas' myö!" - Ilmari Kianto 🇫🇮

"Miksi kaikessa keskusteluissa on etsitty kaikki mahdolliset ongelmat heti kättelyssä? "- J.Sipilä
"Kimppuuni käytiin nyrkein – "Kyllä lyötiin ihan kunnolla" - J.Sipilä

Morsum

Olisi kyllä aika yllätys, mikäli Soini yhtäkkiä kannattaisi asiaa. En totta puhuakseni välttämättä uskoisi. Toivottavasti hän ei kuitenkaan hirtä hallitusyhteistyötä tähän asiaan.
LGBTQ, harajukufashion, rainbowfashion, BLM, ACAB, NATO,
https://www.instagram.com/morsumi/

foobar

Toimittajilla ja monilla poliitikoilla sekä "tutkijoilla" on ihmeellinen suhde politiikkaan ja mielipiteisiin yleisestikin ottaen. He tietävät, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista eri ideologiapositioista katsoen. He tietävät, että uskonnot voivat olla dogmaattisia. He tietävät, että muutoinkin ihmiset voivat olla asioista eri mieltä; muutenhan demokratiaa ei juuri tarvittaisi. He haluavat virallisesti iloita mielipiteiden kirjosta, mielipiteenvapaudesta ja demokratiasta.

Ja he takuulla tietävät mitä mieltä Soini on tietyistä dogmaattisista kysymyksistä. He myös tietävät varsin tarkkaan sen, mitkä ovat Soinin henkilökohtaisia kantoja ja kuinka pitkälle ne ovat PS:n pakkokantoja - tai eivät.

Silti kun he menevät kysymään Soinilta mielipiteitä, he yllättyvät ja pöyristyvät kuullessaan juuri sen, mitä olettivatkin kuulevansa. He ovat mielipiteenvapauden kehussaan päättäneet, ettei Soinilla saa olla niitä mielipiteitä jotka hänellä aina ovat olleet. Ja mitä tapahtuisi, jos Soini muuttaisi niitä? Silloin häntä epäilemättä syytettäisiin arvojensa pettämisestä. Tekeepä miten päin vain, ei kelpaa demokraattisesti valituksi kansanedustajaksi ja eduskunnan enemmistön hyväksymäksi ministeriksi.

Toimittajat eivät siis arvosta yhtäkään näistä kun ne oikeasti toteutuvat: mielipiteenvapaudesta, demokratiasta tai mielipiteiden kirjosta. Herää epäilys että heidän ideaalivaltionsa on Neuvostoliitto, ja että heidän ideaalivaltiossaan jokin keskuskomitea päättää jopa kansalaisten uskonnollisen ajattelun suuntaviivat, kansanedustajia ja ministereitä myöten.

En usko, että Soinin uskonnollisilla kannoilla on ulkoministerinpestin kannalta mitään merkitystä maailmalla. No, ainakaan jos maailma osataan hahmottaa laajemmin kuin ruotsalaisen vihervasemmiston kautta. Toimittajat kuitenkin tuntuvat hahmottavan toimintamahdollisuuksia maailmalla lähinnä sen kautta hurraako ruotsalainen vihervasemmisto näkemyksille. Laajemmassa katsantokannassa tällaisen agendan ajaminen on Suomelle lähinnä haitallista, ja sitä on nähty viime vuosikymmeninä aivan riittämiin. Mielestäni on vain hyvä että nyt tuulee hiukan toisesta suunnasta, eikä Soini yllätä koko kansaa kääntymällä pitkään avoimesti kertomistaan kannoista haloslais-tuomiojalaiselle linjalle.
"Voi sen sanoa, paitsi ettei oikein voi, koska sillä antaa samalla avoimen valtakirjan EU:ssa tapahtuvalle mielivallalle."
- ApuaHommmaan siitä, voiko sanoa Venäjän tekevän Ukrainassa siviilien kidutusmurhia ja voiko ne tuomita.

Elemosina

Jännempi asia on vielä että Timo Soini on "väärässä" mielipiteineen ja hänen mielipiteensä ovat huolestuttavia. Samaan aikaan mielipidevaikutetaan erästä toista uskontoa harjoittavien erioikeuksien puolesta sumeilematta.
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

Jouko

Kysykääpä islamisteilta vastaavat asiat! Vaikkappa joltain imaamilta. Tuskinpa naisimaamius tulee olemaan koskaan mahdollista. Mutta kauhistellaanko suvakkipiireissä sitä?!
"Raja railona aukeaa.Edessä Aasia, Itä.Takana Länttä ja Eurooppaa;varjelen, vartija, sitä."

Uuno Kailas

Suomessako jokin mamujen aiheuttama huumeongelma? Ja khatin kontit!

Komediaa, parodiaa, sarkasmia ja ivaa; lakonisuutta ja kyynisyyttä unohtamatta

Nyökkäily; Tuo aikamme valtiomiestaito

Ernst

Toimittajalla on vuosikalenteri. SIinä lukee, että Soinin homo- ja aborttikantoihin pitää palata kohta. Notta olisvatko muuttuneet... :facepalm:
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

junakohtaus

Tässä on nähdäkseni nyt syytä ymmärtää, että Soini ei ole pistänyt tikkua ristiin kieltääkseen abortin tai torpatakseen avioliittolain.
Now you can jump, Pallero. Ota kääretorttua.

Vörå

Quote from: Elemosina on 07.06.2015, 09:01:11
Jännempi asia on vielä että Timo Soini on "väärässä" mielipiteineen ja hänen mielipiteensä ovat huolestuttavia. Samaan aikaan mielipidevaikutetaan erästä toista uskontoa harjoittavien erioikeuksien puolesta sumeilematta.

Olisivatko ne kaksi eri asiaa ehkä (siis sikäli kun tuollaista ilmiötä edes kauheasti esiintyy)? Sinänsä olen kyllä yllättynyt yleisestä islamin tuomitsemisesta tällä palstalla, kun sen moraalinen konservatismi itse asiassa vastaa hyvin monenkin kirjoittajan ajatusmaailmaa. Ilmeisesti seksuaalisten vähemmistöjen ja naisten oikeuksien polkeminen on enemmän pahasta, jos sitä tekee islamilainen henkilö. Itse en osaa nähdä ihan niin radikaaleja eroja kaikenlaisen moraalisen konservatismin ja islamista virikkeitä saaneen moraalisen konservatismin välillä.

KotijaKunnia

Timo Soini on myynyt aatteen. Eurooppa-Ministerin pesti oli niin houkutteleva tehtävä, että pieni ihminen jouti heittää roskakoriin. Kaikki 20 vuoden aikana kirjatut ja julkituodut poliittiset ja yhteiskunnalliset kannanotot huuhdottiin Smolnan viemäreihin. Toivottavasti jäsenmaksua maksavat puolueen perusjäsenet ryhdistäytyvät. Elokuussa Turun kokouksessa pitää uskaltaa nostaa kissa pöydälle, koska puolueen suurin uhka on Soini itse. Soini johtaa puoluetta diktaattorin ottein, eikä hän suvaitse minkäänlaista keskustelua puolueen linjasta, arvoista tai omasta itsestään. Soini on soittanut vuodesta toiseen samaa yksinkertaista yksipuolista levya, missä kielteinen aborttikanta on vain pieni nyanssi mutta se osoittaa hänen yhteiskunnallisen ajattelun pienuuden. Meillä on eduskuntaryhmässä ja puolueen aktiiveissa monta liberaalin, modernin yhteiskunnan pelisäännöt ja arvot sisäistänytta politiikkoa. Meidän kenttäväen tehtävä on nostaa tulevaan tehtävään siihen halukas ja kyvykäs henkilölle framille jo ensi vuoden aikana.

Keskusta pesi nopeasti ja radikaalisti kasvonsa. Ensin Sipilä nostettiin puheejohtajaksi, sen jälkeen Väyrynen, Pekkarinen ja Kääriäinen siirrettiin taustalle, ja tulos näkyi vaaleissa. Toki Kataisen ja Urpilaisen holtiton taloudenpito auttoi osaltaan mutta Keskusta voitti selkeästi vaalit, ja me jäimme kakkospaikalle. Sipilä on myös Soinin tapaan uskovainen, äärikonservatiivisen lestadiolaisen herätysliikkeen jäsen mutta hän osaa hienosti pitää työn, politiikan ja yksityiselämän sekä omat elämänarvot selkeästi toisistaan erillään. Jo Sipilän kehonkieli viestittää nykyaikaista johtajuutta. Hyvin pukeutuva ja asiallisesti keskusteleva, tahdittomia sutkauksia välttelevä mies. Hiukset aina siististi leikattu, hoikalla miehellä muodikas tyköistuva puku, silmälasitkin nykyaikaisen muodin mukaiset.
Ja kun Sipilä selättää SAK:n ensi talvenna, on tie Linnaan auki.   

Elemosina

Quote from: Vöyri on 07.06.2015, 09:25:03
Quote from: Elemosina on 07.06.2015, 09:01:11
Jännempi asia on vielä että Timo Soini on "väärässä" mielipiteineen ja hänen mielipiteensä ovat huolestuttavia. Samaan aikaan mielipidevaikutetaan erästä toista uskontoa harjoittavien erioikeuksien puolesta sumeilematta.

Olisivatko ne kaksi eri asiaa ehkä (siis sikäli kun tuollaista ilmiötä edes kauheasti esiintyy)? Sinänsä olen kyllä yllättynyt yleisestä islamin tuomitsemisesta tällä palstalla, kun sen moraalinen konservatismi itse asiassa vastaa hyvin monenkin kirjoittajan ajatusmaailmaa. Ilmeisesti seksuaalisten vähemmistöjen ja naisten oikeuksien polkeminen on enemmän pahasta, jos sitä tekee islamilainen henkilö. Itse en osaa nähdä ihan niin radikaaleja eroja kaikenlaisen moraalisen konservatismin ja islamista virikkeitä saaneen moraalisen konservatismin välillä.

Osuit juuri asian ytimeen.
Omakohtaisesti kannatan aborttioikeutta sekä tasa-arvoista avioliittolakia, eikä minulla ole mitään naispappeuttakaan vastaan. Vaikka omakohtaisilla näkemyksillä/mielipiteilläni ei tässä sinänsä ole merkitystä.

Siksipä ihmettelenkin, että samaan aikaan kun paheksutaan Timo Soinin uskonnosta johtuvia mielipiteitä, ajetaan samat ajatukset sisältävälle toiselle uskonnolle erioikeuksia tai vähintäänkin pyritään mielipidevaikuttamaan kyseisen uskonnon puolesta tuomalla ensisijaisesti positiivisia asioita esiin.
Ja Juniksen huomiosta erityisen samaa mieltä.

Quote from: junakohtaus on 07.06.2015, 09:20:32
Tässä on nähdäkseni nyt syytä ymmärtää, että Soini ei ole pistänyt tikkua ristiin kieltääkseen abortin tai torpatakseen avioliittolain.
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

hamppari

Quote from: Vöyri on 07.06.2015, 09:25:03
Quote from: Elemosina on 07.06.2015, 09:01:11
Jännempi asia on vielä että Timo Soini on "väärässä" mielipiteineen ja hänen mielipiteensä ovat huolestuttavia. Samaan aikaan mielipidevaikutetaan erästä toista uskontoa harjoittavien erioikeuksien puolesta sumeilematta.

Olisivatko ne kaksi eri asiaa ehkä (siis sikäli kun tuollaista ilmiötä edes kauheasti esiintyy)? Sinänsä olen kyllä yllättynyt yleisestä islamin tuomitsemisesta tällä palstalla, kun sen moraalinen konservatismi itse asiassa vastaa hyvin monenkin kirjoittajan ajatusmaailmaa. Ilmeisesti seksuaalisten vähemmistöjen ja naisten oikeuksien polkeminen on enemmän pahasta, jos sitä tekee islamilainen henkilö. Itse en osaa nähdä ihan niin radikaaleja eroja kaikenlaisen moraalisen konservatismin ja islamista virikkeitä saaneen moraalisen konservatismin välillä.

Olet katsonut huonosti. Ihan lyhyesti esimerkki; Soini vastaa kysyttäessä vastustavansa homoliittoja. Imaami a-illassa vastaa, että homot tulisi tappaa. Soinilta kysytään jatkuvasti samaa asiaa, imaameilta ei ole sen koommin kysytty.
70-luvulla jännitimme 'kuuden miljoonan dollarin miehen' seikkailuja.
Nyt seuraamme kauhulla 'seitsemän miljardin euron naisen' sekoiluja.

Tavan

Mielestäni on hienoa, että puoluejohtaja uskaltaa sanoa rehellisesti tulenarkoja mielipiteitä, joista hän tietää saavansa lokaa niskaan, mutta sanoo silti koska rehellisyys edellyttää ja rohkeus mahdollistaa. Soinin kohdalla tämä on vielä suurempi saavutus kuin Räsäsen kohdalla, koska Soinin kohdalla lokaa tulee myös omien suunnalta. Räsänen voi sentään homo/abortti/eutanasia kantojaan avatessa luottaa, että vaikka muualta tulee kuinka paljon "vihapuhetta", niin omat ovat ainakin tukena.

Esimerkiksi abortin vastustaminen lienee tässä maassa vielä suurempi tabu ja kielletympi mielipide, kuin vaikkapa maahanmuuttokriittisyys.
This was my father's belief and this is also mine:
  Let the corn be all one sheaf--
And the grapes be all one vine,
  Ere our children's teeth are set on edge
By bitter bread and wine.


Vesa Heimo

Quote from: hamppari on 07.06.2015, 09:45:47

Olet katsonut huonosti. Ihan lyhyesti esimerkki; Soini vastaa kysyttäessä vastustavansa homoliittoja. Imaami a-illassa vastaa, että homot tulisi tappaa. Soinilta kysytään jatkuvasti samaa asiaa, imaameilta ei ole sen koommin kysytty.

Johtuisiko siitä että Soini on ministeri?
" Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan."  T: Perussuomalaisten puoluesihteeri.

ISO

Quote from: B52 on 07.06.2015, 01:36:35
http://www.hs.fi/politiikka/a1433556002856

Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini sanoo pitävänsä kiinni kielteisistä kannoistaan aborttiin ja naispappeuteen.


Onkohan toimittaja perehtynyt maahanmuuttajien kantoihin näissä kysymyksissä, samalla kun niitä selvittelee tutkivan journalistin tarkkuudella voi kysellä myös maahanmuuttajien kantoja homoja ja lesboja kohtaan, sekä tietysti sukupuolineutraalia avioliittolakia kohtaan.

Roslan M Salih:

"Freedom of speech isn't worth civil war"

Miniluv

Quote from: Jouko on 07.06.2015, 09:10:25Tuskinpa naisimaamius tulee olemaan koskaan mahdollista.

Naisimaamit joutuvat perustamaan omat seurakuntansa, moskeijansa ja islaminsa. Jokunen yrittäjä tulee löytymään.
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Suorapuheinen

Itsekin olen jyrkkä abortin vastustaja ellei aborttia voida perustella jollain lääketieteellisellä seikalla. Abortti ei kuitenkaan saa olla mikään "katumuspilleri".

Mitä taas tuohon naispappeuteen tulee, niin ihmettelen, miten emme ole aiemmin huomanneet tuota käyttämätöntä voimavaraa. Naisethan ovat saaneet saarnaamisen lahjan jo äidinmaidossa. Jos haluaa puhua ammatikseen paskaa niin se ei saa olla sukupuolesta kiinni.

Homot saavat puolestani mennä naimisiin vaikka tuolla satulinnassa, jota jotkut kirkoksi kutsuvat. Ei vaikuta minun arkeen mitenkään. Kunhan sitten muistavat pysyä homoina eivätkä ala vaatimaan itselleen lain kautta vanhemmuutta. Lapsen paikka on Isän ja Äidin luona. Se on jämpti näin.

Jos joku on katsonut sen kaltaisia elokuvia kuin Mad Max tai The Book of Eli tms,,maailma tuhon jälkeen tyyppisiä leffoja, niin voin todeta, että sellainen maailma meitä ihan oikeasti odottaa jos jonain päivänä vasurit ja vihreät saavat jalansijaa tässä maailmassa. Perusarvot ovat niitä komponentteja jotka pitävät maailman pystyssä. Ei niitä ole keksitty vain siksi, että ei ole ollut muutakaan keksimistä.

Miniluv

QuoteMitä taas tuohon naispappeuteen tulee, niin ihmettelen, miten emme ole aiemmin huomanneet tuota käyttämätöntä voimavaraa. Naisethan ovat saaneet saarnaamisen lahjan jo äidinmaidossa.

Jo Kari huomautti, että naisilla on saarnaaminen, messuaminen ja ripittäminen hyvin hallussa...
"If you're running in fear of your own voters, there is nothing America can do for you".  JD Vance

Eikö ryssä kuole netissä länkyttämällä? Vielä ehtii värväytyä!  https://ildu.com.ua/

Foundation

Quote from: junakohtaus on 07.06.2015, 09:20:32
Tässä on nähdäkseni nyt syytä ymmärtää, että Soini ei ole pistänyt tikkua ristiin kieltääkseen abortin tai torpatakseen avioliittolain.

Taitaa olla samanlainen tabu kuin Halla-ahon maahanmuuttokriittisyys. Sipilä taisi sanoa lakivalmistelun etenevän ihan samalla lailla kuin mikä tahansa laki, joka on jo siunattu.

Mutta hyvin pysyy keskustelu edelleen persuissa asioiden sijaan.
"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

Ernst

Quote from: hamppari on 07.06.2015, 09:45:47
Quote from: Vöyri on 07.06.2015, 09:25:03
Quote from: Elemosina on 07.06.2015, 09:01:11
Jännempi asia on vielä että Timo Soini on "väärässä" mielipiteineen ja hänen mielipiteensä ovat huolestuttavia. Samaan aikaan mielipidevaikutetaan erästä toista uskontoa harjoittavien erioikeuksien puolesta sumeilematta.

Olisivatko ne kaksi eri asiaa ehkä (siis sikäli kun tuollaista ilmiötä edes kauheasti esiintyy)? Sinänsä olen kyllä yllättynyt yleisestä islamin tuomitsemisesta tällä palstalla, kun sen moraalinen konservatismi itse asiassa vastaa hyvin monenkin kirjoittajan ajatusmaailmaa. Ilmeisesti seksuaalisten vähemmistöjen ja naisten oikeuksien polkeminen on enemmän pahasta, jos sitä tekee islamilainen henkilö. Itse en osaa nähdä ihan niin radikaaleja eroja kaikenlaisen moraalisen konservatismin ja islamista virikkeitä saaneen moraalisen konservatismin välillä.

Olet katsonut huonosti. Ihan lyhyesti esimerkki; Soini vastaa kysyttäessä vastustavansa homoliittoja. Imaami a-illassa vastaa, että homot tulisi tappaa. Soinilta kysytään jatkuvasti samaa asiaa, imaameilta ei ole sen koommin kysytty.

Ei ole uskallettu kysyä, koska vastaus on koska tahansa kysyttäessä se sama.  Soinia häiritään toistuvilla kysymyksillä, uskonjohtaj(i)a ei.

Lammasmedia.


Edith: Piti vielä lisäämäni, että Soini ei uhkaa tappaa väärin kysyvää median edustajaa. Uskonjohtajan kyseessä ollen tähänkin mahdollisuuteen, lausutaan se ääneen tai ei, pitää varautua. Oliko se ns. kolmas valtakunta, jonka alkuvaiheissa media yritti välttää konflikteja uuden nousevan voiman kanssa. Razmyaria ei liiemmin kurmooteta mediassa ikävillä kysymyksillä, vaikka hän on kommunistidiktatuurin hävinneen osapuolen jälkeläinen ensimmäisessä polvessa. Häämekkokuvat kelpaavat, samoin vikkelä tanssiminen.

Pitäisikö? Vastaukset demareille ja medialle.
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Emo

Quote from: Vesa Heimo on 07.06.2015, 10:41:59
Quote from: hamppari on 07.06.2015, 09:45:47

Olet katsonut huonosti. Ihan lyhyesti esimerkki; Soini vastaa kysyttäessä vastustavansa homoliittoja. Imaami a-illassa vastaa, että homot tulisi tappaa. Soinilta kysytään jatkuvasti samaa asiaa, imaameilta ei ole sen koommin kysytty.

Johtuisiko siitä että Soini on ministeri?

Ei johdu. Soini on ollut ministeri vasta viikon ajan.

Foundation

Jos Soini muuttaisi kantaansa aborttien ja homoliittojen suhteen, niin kyllä uutiskynnyksen yli mentäisiin niin että heilahtaa. Taivas varjele mitä sieltä tulee.
"Erityisesti on mainittava kokoomuksen Wille Rydman, jolla on järkeviä näkemyksiä ja joka onnistui toisella yrittämällä." - Jussi Halla-aho 2015

"Koska puheenaihe on jatkuvasti sama, huomaan pitäväni jatkuvasti suunnilleen samaa puheenvuoroa, mutta toistoahan ei koskaan ole liikaa." - Jussi Halla-aho 2015

-PPT-

Tuossa artikkelissa yksi kohta on ihan vanhentunutta tietoa, siis että Irlanti edeleenkin olisi konservatiivinen maa. Ei todellakaan ole, enää.

hattiwatti

Äsken saamani tiedon mukaan Soini istuu parhaillaan Espoon kunnanvaltuustossa. Ilmeisesti tekee niin koko illan. Onhan se toki entinen kunnanvaltuutettu, mutta eikö ulkoministerillä siis ole parempaa tekemistä tässä maailmantilanteessa?

Tuntuu, että jotkut taustavoimat haluaa, että ulkoministeri harrastaa abortteja, homoliittoja ja Espoon kunnanvaltuustoa jotta muut voimat  voivat sitten kulisseissa pyörittää sitä ulkopolitiikkaa. Tai mistä minä tiedän, mutta Soini kyllä itse viljelee tälläistä mielikuvaa itsestään melkoisella teholla.

Emo

Quote from: Foundation on 08.06.2015, 18:06:35
Jos Soini muuttaisi kantaansa aborttien ja homoliittojen suhteen, niin kyllä uutiskynnyksen yli mentäisiin niin että heilahtaa.

Juha Sipilän täytyy olla abortista, homoliitoista ja eutanasiasta samaa mieltä kuin Timo Soini. Jostain syystä Sipilältä ei vakaumuksia kysellä. Eikä tarvitsisi jankata Soininkaan vakaumusta. Normaalijärkiselle on vakaumus jo tullut selväksi.

qwerty

Harvinaisen latautunut otsikko, jopa Hyysärin mittakaavalla :facepalm:

Mites se suvaitsevaisuus ja eri näkökantojen hyväksyminen?
"The oldest fraud is the belief that the political left is the party of the poor and the downtrodden": Thomas Sowell

elven archer

Mutta luopuisiko Soini perussuomalaisten puheenjohtajuudesta ja milloinhan tämä voisi tapahtua? Se kiinnostaisi minua enemmän. Voisiko joku toimittaja kysyä siitä? Soinin uskonnolliset kannat tuskin muuttuvat puolen vuoden välein, koska eihän tuo uskontokaan meinaa muuttua edes tuhannenkaan vuoden välein. Eikä tuolla jauhamisella perussuomalaisten kannatuskaan enää mihinkään hetkahda, koska jokainen jo tietää Soinista tuon hänen uskonnollisen puolensa.

xor_rox

Quote from: hattiwatti on 08.06.2015, 18:32:05
Äsken saamani tiedon mukaan Soini istuu parhaillaan Espoon kunnanvaltuustossa. Ilmeisesti tekee niin koko illan. Onhan se toki entinen kunnanvaltuutettu, mutta eikö ulkoministerillä siis ole parempaa tekemistä tässä maailmantilanteessa.

No mikäpä sitä valtuustokokouksessa on istuessa, kun Suomen ulkopolitiikka on kätevästi ulkoistettu bryssälle.

-PPT-

Olihan Vanhanenkin vielä pääministerinä ollessaan samaan aikaan Nurmijärven valtuuston jäsen.