News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

Suvaitsevaisto ei noteeraa maahanmuuttajan pääsyä ministeriksi!

Started by Ulkopuolinen, 30.05.2015, 17:57:20

Previous topic - Next topic

Ulkopuolinen

Vaalien yhteydessä suvaitsevaisto on hihkunut siitä, miten joku mamu on päässyt ihan kansanedustajaksikin, ensimmäistä kertaa tässä maaassa.

Reaalimaailmassa elävä väestö on koittanut oikoa moista näkemystä kertomalla kaikista niistä maahanmuutto/ulkomaalaistaustaisista kansanedustajista, joita Suomessa on jo tähän mennessä ollut. Tärähtäneistöä moinen faktapohjaisuus ei ole kiinnostanut, sillä kukaan näistä aiemmista ei ole ollut ns. "varsinainen" maahanmuuttaja.

Nyt Suomio on saamassa maahanmuuttajan ministeriksi. Kyse on jopati juuri sellaisesta hyödyllisestä yritteliäästä ja innovatiivisesta tapauksesta, joilla on surkeaa maahanmuuttopolitiikkaa ja maalle haitallista maahanmuuttoa on perusteltu. (Eli vähän sama kuin romuautojen maahantuonnin järkevyyttä perusteltaisiin viittaamalla S-sarjan Mersujen ominaisuuksiin.)

Anne Berner on ymmärtääkseni maahanmuuttaja. Hän on kotoisin Sveitsistä. Hän oli Sveitsin kansalainen noin viisikymppiseksi asti. Suomen kansalaisuuden hän otti/sai vasta aivan ehdokkaaksi ilmoittautumisen alla. Hänen äidinkielensä on sveitsinsaksa.

Suvaitsevaisto ei kuitenkaan riemuitse asiasta. Media ei korosta sitä. Kukaan ei hihku, että tämä nyt todistaa, että maahanmuutto on Suomelle hyödyllistä - toisin kuin islamismin ja säkkiin pukeutujien kohdalla. Miksi?

Onko vika siinä, että Anne Berner ei ole "varsinainen" maahanmuuttaja? Vai siinä, että hän ei kuulu tärähtäneistölle suojatyöpaikkoja tuottavaan ikuisesti kotoutettavien integroitumishaluttomien joukkoon? Vai siinä että tärähtäneistö ei voi korottaa itseään hänen avullaan? Vai missä?

Miksi suvaitsevaisto ei veisaa suvivirttä kun vihdoin ja viimein saadaan maahanmuuttaja ihan ministeriksi asti?


http://fi.wikipedia.org/wiki/Anne_Berner

Eino P. Keravalta

Vihervasemmisto on rasistinen - mikä tietystikään ei ole sen paremmin uutinen kuin salaisuuskaan.

Vihervasemmisto ei tohkeile Anne Berneristä, koska hän ei ole mustaihoinen, joten hänestä ei ole toiseustotemiksi.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

guest8096

Anne Berner ei ole monikulttuurinen, koska hän ei ole somali.

Eino P. Keravalta

Anne B. osaa lukea, elättää itse itsensä ja pyyhkiä pyllynsä, joten hänestä ei ole mitään iloa mokuteolliselle kompleksille.
HUOMIO. Ylläolevaa tekstiä ei voi ymmärtää ilman seuraavaa, siihen kuuluvaa lisäystä: Olen todellisuudessa päinvastaista mieltä ja koko kirjoitus on vain parodiaa, jonka tarkoituksena on tuoda esiin maahanmuuttokriittisen ajattelun onttous; monikulttuuri on rikkaus ja kaikki ihmiset samanarvoisia.

Veikko

Hän ei tosiaan täytä poliittisesti korrekteja normeja "maahanmuuttajasta". Hän on eurooppalainen, sivistynyt, aikaansaava eikä ole jatkuvasti uhriuttamassa itseään. Hän on myöskin väärän värinen eikä ole edes muslimi. Suvaitsevaistolle ja valtamedialle hän on vain "maahanmuuttajia" koskeviin tilastoihin käytettävää nimetöntä täytettä.
"Tiedän varmasti, että sinä, oi Eurooppa, tulet tuhotuksi." - Mohammed Bouyeri, Theo van Goghin murhaaja

"Van Goghin murhan jälkeen kukaan ei ole uskaltanut ilmaista itseänsä yhtä vapaasti kuin ennen." - Theo van Goghin ystävä.

"Taas tänäänkin opin jotain uutta. Vain idiootit EIVÄT lue hommaa." - Kirjoitti: tos

jmk

Onkos tämä nyt sellainen viime aikoina paljon uutisissa nähty maahanmuuttajataustainen henkilö? Syntynyt Helsingissä (wikipedian mukaan).

MW

Vika on todellakin juuri siinä, että hän ei ole "varsinainen" maahanmuuttaja.

-PPT-

Itse asiassa nyt vasta sain tietää koko asiasta.

Arvoton

Juu ei tollainen muija ole rikastusta. On vieläpä kapitalisti.

wjp

A Berneriä ei valittu ministeriksi siksi että hän on mamu,mutta "mamukansanedustajat", joita tärähtenöistö palvoo, valittiin kansanedustajiksi,  koska he ovat mamuja. Siinä se pieni ero ??? WanhaP
Islam ymmärtää naista.

Isäntä ja loinen

Berner ei kykene kilpailemaan kiinnostavuudessa Yanarin, Nasiman ja Toivolan kanssa, koska hän ei ole erilainen. Suvakkihörhöille erilaisuus on itseisarvo.
- Vapaus vai vastuu?
- Vastuu.
- Oikeus vai velvollisuus?
- Velvollisuus.

Goman

Anne Berner on toisen polven maahanmuuttaja. Hänen vanhempansa ovat sveitsiläistä leipomo-alan yrittäjäsukua. Anne B. esitteli sukuaan taannoin tv-ohjelmassa.

http://www.nelonen.fi/ohjelmat/ravintola-x/1670321-anne-bernerin-ravintolalle-nimi-suvun-historiaa-kunnioittaen


Ulkopuolinen

Quote from: -PPT- on 30.05.2015, 18:29:58
Itse asiassa nyt vasta sain tietää koko asiasta.

Mietipä asiaa...

Julkisuus käsittelee uutta eduskuntaa siltä kannalta että sinne on "ensimmäisen kerran" valittu kaksi maahanmuuttajataustaista kansanedustajaa - Nasima ja Yanar - vaikka jokainen voi googlettamalla selvittää että siellähän on ollut lukuisia maahanmuuttajataustaisia kansanedustajia Hella Wuolijoesta Zysseen. Bernerin maahanmuuttajataustaisuutta ei ole juurikaan tuotu esille - etenkään maahanmuuttajataustaisuutena.

Jos tämä ei alleviivaa Halla-ahon argumentointia kahtiajaosta maahanmuuttajien suhteen, niin mikä sitten? On selvästikin olemassa maahanmuuttajia ja sitten niitä "varsinaisia" maahanmuuttajia ja julkisessa keskustelussa lähinnä vain niitä varsinaisia käsitellään maahanmuuttajina. Niiden tarpeellisuutta argumentoidaan sitten ei-varsinaisten ansioilla ja niistä kumpuavilla hyödyillä.

Koska Bernerillä ei ole suojaväriä, suojauskontoa ja hänen uhripositiokertoimensa on harvinaisen matala, niin median on kertakaikkiaan pakko sivuuttaa hänen maahanmuuttajataustaisuutensa.

Asiasta voi tulla vielä melkoista klowneriaa, kun media huomaa mokanneensa täydellisesti, mutta on arvovaltasyistä pakotettu jatkamaan vanhoissa virheissään ettei vain paljastaisi ammattitaidottomuuttaan ja asennevammaisuuttaan.

RP

"Go figure". Äskettäin oli kovin tärkeä löysyttää kansalaisuuden myöntämisen kriteerejä, jotta se saataisiin myönnettyä myös lukutaidottomille somalimummoille. Anne Berner ehti elämään täällä ainakin lähes 50 vuotta, että kansalaisuuden puuttuminen oli suurempi ongelma.


"Iloitsen Turkin yrityksestä yhdistää modernisaatio ja islam."
http://www.ulkopolitiikka.fi/article/523/martin_scheinin_periaatteen_mies/

internetsi

Oletteko koskaan kuulleet eräästä, nytkin Vihreiden ryhmässä olevasta käytettävän sanaa maahanmuuttajataustainen, kun on syntynyt ulkomailla? Eikä kyseessä ole Janari. Saatte itse arvailla tai kaivaa kuka on kyseessä.

Oletteko koskaan kuulleet hehkutettavan, että meillä oli 2000-luvulla maahanmuuttajataustainen presidentti?

Oletteko koskaan kuulleet hehkutettavan, että naapurissa on toisella kaudella pakolaistaustainen tuplamaahanmuuttaja presidenttinä?

Jussi Niinistö on tuore ministeri, mutta luuletteko että hänen kumppaniaan hehkutetaan mamutaustaisena samalla tavalla kuin Stubbin puolisoa?

Löytyyhän näitä lisääkin, jos aletaan kunnolla kaivamaan. Mutta todellakin on eroa tässä "varsinaisessa" ja muissa.
Lohjan persut

nitkunatku

Toisaalta pelottaa kyllä ministerinä ensimmäisen kauden kansanedustaja, jonka kokemus valtakunnanpolitiikassa on pyöreä nolla. Puoli vuotta ja vaihtoon.
Nyt tai joskus toiste.

Kiril

Quote from: Ulkopuolinen on 30.05.2015, 17:57:20

Anne Berner on ymmärtääkseni maahanmuuttaja. Hän on kotoisin Sveitsistä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Anne_Berner
Olisit lukenut sen linkkaamasi Wikipedia-sivun tarkemmin:

Anne Berner (s. 16. tammikuuta 1964 Helsinki)[1]

Eli Suomessa syntynyt suomalainen ei ole maahanmuuttaja.

Punaniska

Sitten vaan ministeriltä kysymään perusteluja Lastensairaalan kokoisen omaisuusmassan diilaamisesta suomenruotsalaisen säätiön omistukseen.

Tuosta tulee uusi Lehtomäki eli varsinainen antipatiamagneetti.
Well the sun don't shine where it used to
And the angels are hidin' their heads
People don't listen to their hearts anymore
Seems the good men all are dead
There ain't no right, wrong, no in between
That ain't the constitution that they wrote for me

sivullinen.

Berner on oikea malliesimerkki siitä miten maahanmuuttajien kulttuuri-identiteettiä ja kansalaisuutta pitäisi käsitellä. Vaikka hän syntyi Suomessa, hän sai syntymässään Sveitsin kansalaisuuden vanhempiensa oltua sveitsiläisiä. Hän ei saanut Suomen kansalaisuutta, koska vanhemmat eivät olleet suomalaisia. Hän kuitenkin eli ja asui Suomessa, ja 50 vuoden kunnollisen elämän ja maan kulttuuriin ja tapoihin kotoutumisen johdosta sai myös Suomen kansalaisuuden. Olisi hänelle Suomen kansalaisuus voitu antaa jo 20 vuoden jälkeenkin; hän oli varmasti jo silloin kotoutunut. Periaatteena on kuitenkin, ettei kansalaisuutta anneta ennen kotoutumisen todistettavasti tapahtumista.

Samanlainen toiminta pitäisi myös ulottaa koskemaan kaikkia maamme "pakolaisia", "turvapaikanhakijoita" ja miksi heitä haluaakaan kutsua. Jos henkilö tulee esimerkiksi on syntynyt Somaliasta, hänelle ei pidä myöntää kansalaisuutta ainakaan ensimmäiseen 20 vuoteen, ja vain erittäin perustellusta syystä senkin jälkeen. Jos hän saa lapsia, on lapsienkin kansalaisuus merkittävä vanhempien kansalaisuuden perusteella Somaliaksi, ja heille voidaan myöntää Suomen kansalaisuus vasta, jos he ovat vuosikymmeniä eläneet täällä kunnollisesti ja kotoutuneet maan kulttuuriin ja tapoihin. Muuten he saavat olla Somalian kansalaisia koko elämänsä. Jos Somalia -- tai Somalimaa -- ei heille kansalaisuuttaan halua myöntää, on heille annettava välitilan todistava paperi, joka käy henkilöllisyystodistuksesta, mutta ei kerro minkään maan kansalaisuudesta. Sellainen Nansenin passi tai muukalaispassi ei kertoisi Suomen valtion lupaavan vastata mistään kyseisen henkilön teosta tai oikeudesta palata maahan täältä poistumisen jälkeen. Se helpottaisi ainoastaan paperisotaa.

Laillisesti näin asian pitäisikin olla. Jäsen Topi Junkkari esitti äskettäin juridisen perustan tälle periaatteelle, joka erottaa yleisesti ottaen lähes kaikki euroopan maat kulttuurien sulatusuuneina toimivilta mailta, kuten amerikan Yhdysvalloilta. Euroopassa kansalaisuus annetaan nimenomaan vanhempien kansalaisuuden perusteella -- jus sanguinis --. Yhdysvalloissa kansalaisuuden saavat kaikki, jotka syntyvät kyseisessä maassa eli Yhdysvalloissa -- jus soli --. Suomi on nyt osana Eurostoliiton kansojen pakkonaittamista siirtynyt perinteisestä eurooppalaisesta käytännöstä amerikkalaiseen käytäntöön. Se pitää peruuttaa. Eurooppa ei ole kansojen sulatusuuni; eurooppaan eivät "siirtolaiset" tule työn perässä, emmekä halua tulokkaiden pakottavan euroopan alkuperäisväestöä asumaan reservaateissa ja elämään tulokkaiden lakien ja käytäntöjen mukaan. Sellaiseen toimintaan edellytyksiä luovat päättäjät ovat pahimmanlaatuisia maanpettureita ja kansansa vihaajia; sellaiset päättäjät pitää laittaa vaihtoon. Eurooppa ei ole maanosa, jonka afrikkalaiset "löytävät" ja "valtaavat" alkuperäisasukkailta, vaan maanosa, joka on luonut sivistyksen ja rakentanut kehittyneen yhteiskunnan.
"Meistä ei olisi mikään sen suotavampaa kuin sivullisen esittämä marxilainen analyysimme arvostelu." (Lenin)

Ulkopuolinen

Quote from: RP on 30.05.2015, 21:26:31
"Go figure". Äskettäin oli kovin tärkeä löysyttää kansalaisuuden myöntämisen kriteerejä, jotta se saataisiin myönnettyä myös lukutaidottomille somalimummoille. Anne Berner ehti elämään täällä ainakin lähes 50 vuotta, että kansalaisuuden puuttuminen oli suurempi ongelma.

Erittäin hyvä pointti!

Lisätään vielä että Anne Berner on täydellisesti integroitunut Suomeen, kieleen, kulttuuriin, työelämään, sosiaaliseen ympäristöön... Kansalaisuuden puuttumisesta ei ole ollut hänelle integroitumisessa mikään haitta.

Ja lisätään sekin, että suurin osa suomalaisista on taatusti kokenut hänet kansalaisuuden puuttumisesta huolimatta paljon voimakkaammin suomalaiseksi kuin jonkin toisen tai kolmannen sukupolven Abdin, Elmin tai Muhammedin joka puhuu suomea mitenkuten, kirjoittaa vielä huonommin ja kyttää koraanikoulusta palatessaan rippikoulutyttöjä raiskattavaksi - tai fanittaa raiskaajia somessa, tai fanittaa ISISiä koulussa ja somessa, tai kertoilee The Boss -satuja siellä missä löytää tarpeeksi hyväuskoisia hölmöjä kusetettavakseen.

Ulkopuolinen

Quote from: Kiril on 31.05.2015, 00:33:54
Quote from: Ulkopuolinen on 30.05.2015, 17:57:20

Anne Berner on ymmärtääkseni maahanmuuttaja. Hän on kotoisin Sveitsistä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Anne_Berner
Olisit lukenut sen linkkaamasi Wikipedia-sivun tarkemmin:

Anne Berner (s. 16. tammikuuta 1964 Helsinki)[1]

Eli Suomessa syntynyt suomalainen ei ole maahanmuuttaja.

Suomi ei ole USA. Täällä ei saa kansalaisuutta sillä, että syntyy maan maaperällä. Jos on syntynyt muun maan kansalaisena ulkomaalaisista vanhemmista Suomen maaperällä ja puhua äidinkielenään vanhempiensa kieltä (joka ei ole suomi) niin silloin silloin ei ole syntyperäinen Suomen kansalainen vaan maahanmuuttaja.