News:

Jos haluat tukea Homma ry:n toimintaa, voit liittyä kannatusjäseneksi maksamalla 30 euroa tilille FI4958001320216863

Main Menu

2015-05-23 YLE: Veripalvelu etsii monikulttuurisia verenluovuttajia

Started by tutkimus, 23.05.2015, 17:11:27

Previous topic - Next topic

JEE

Syön parhaillani sianlihakastiketta makaryynin keralla ja huuhtelen alas oluen kanssa. Juolahtipa mieleeni, että jos verenlaatuni sattumalta somalille passaisi, niin miten mahtaisi uskossa vahvan somalin keho reagoida rauta- ja alkoholipitoiseen vereeni, eli olisiko seurauksena kehollinen hylkimisreaktio, vai jatkuisiko meno entistä ehompana ja autuaan tietämättömänä kontaminaatiosta?

Nyt tuli ennenkuulumaton auttamisenhalu, missä voin tyhjentää vertani apua tarvitsevaan somalihenkilöön?

Mehud

Monikulttuuristaustainen henkilö saa vereni vain kylmistä ja kangistuneista käsistäni. Olisi kuvottavaa ajatella, että vertani virtaisi muslimin tai afrikkalaisen sisällä. Punasoluni ihmettelisivät vähän kuormitetuissa aivoissa ja niiden pelolla ei olisi rajaa, kun ne kuljettaisivat happea veistä kannattelevalle kädelle, joka on juuri painamassa sitä raiskatun kurkulle.
"Se, että eurooppa ei ammu tunkeilijoita rajoilleen, ei kerro euroopan hyvyydestä, vaan sen saamattomuudesta!" - Mehud-

Suojele lastasi monikulttuurisuudelta. Kerro heille tarinoita entisestä Suomesta ja nykyisestä ruotsista. Siinä oppii tyhmempikin kakara äänestämään oikein kun aika koittaa. Näytä itse esimerkkiä!

Maija Poppanen

Quote from: Mehud on 23.05.2015, 19:58:37
Monikulttuuristaustainen henkilö saa vereni vain kylmistä ja kangistuneista käsistäni. Olisi kuvottavaa ajatella, että vertani virtaisi muslimin tai afrikkalaisen sisällä. Punasoluni ihmettelisivät vähän kuormitetuissa aivoissa ja niiden pelolla ei olisi rajaa, kun ne kuljettaisivat happea veistä kannattelevalle kädelle, joka on juuri painamassa sitä raiskatun kurkulle.

Mä kyllä voisin antaa vertani niille. Pahimmillaan saajan osamäärä nousis kaks pinnaa ja sille rupeis kasvaan ohuita, vaaleita suomalaiskarvoja päähänsä.

Mut ajatus monikulttuurisuus-veren ottamisesta on vastenmielinen. Mä oon paha.

Iloveallpeople

"Kun poliitikko pakotetaan lähtemään paikaltaan tai suljetaan puolueesta tiedotusvälineiden painostuksen vuoksi, ei kyse ole mistään punavihreästä salaliitosta, vaan juuri siitä, miten demokratian pitääkin toimia."  (käännös) - Lasse Garoff

LambOfGod

Vielä minun aikanani ei ollut koulukirjoissa mainintaa veren kulttuurillisista ominaisuuksista vaaikka mokutus oli silloinkin jo kovaa. Milloinhan lapsemme oppivat veren kulttuurin?
Kukkahattuinen Fatima: "Mitkä positiivisen syrjinnän muodot itseäsi eniten huolettavat ja ärsyttävät?"

J.M

Kuinka monta kulttuuria on hyvä? Riittääkö 2? Vai onko oltava 5? Montako kulttuuria on alaraja, jotta veri on kelvollista?

Monikulttuuri = somalit. TAAS  :facepalm:
"Rajavalvonnan tilapäinen palauttaminen EU:n sisärajoille ei ole mahdollista kansanterveyden vaarantumisen perusteella". Maria Ohisalo

Alarik

Quote from: Malla on 23.05.2015, 19:08:33
Eikö O (0) käy kaikille?
Käyhän se. Ja jos Rh on vielä miinus, niin sillä SPR tienannee hyvät rahat.
Huono puoli siinä on se, ettei hänelle käy kuin se oman tyyppisensä veri. Onpa jäänyt mieleen, että jossain artikkelissa esitetty tieteellisestä pohdintaa/teoriaa, että nolla-ryhmä olisi se alkuperäinen josta muut ovat aikanaan kehittyneet geenimuunnoksin - tai vaihtoehtoisesti on esitetty AB:tä. En ole seurannut onko asia ratkennut.

Mursu

Quote from: Malla on 23.05.2015, 19:08:33
Eikö O (0) käy kaikille?

O-verta voi antaa rajoitetun määrän kaikille, muistaakseni kolme yksikköä

Parsifal

Quote from: LambOfGod on 23.05.2015, 21:11:17
Vielä minun aikanani ei ollut koulukirjoissa mainintaa veren kulttuurillisista ominaisuuksista vaaikka mokutus oli silloinkin jo kovaa. Milloinhan lapsemme oppivat veren kulttuurin?
Verenvuodatuksen kulttuuri on ainakin tullut jo tutuksi. Tosin minkään negatiivisen konnotaation liittäminen siihen on Stalinin nimessä kielletty.
Jos fiksut antavat aina periksi, ainoastaan idiootit saavat tahtonsa läpi.

"With the first link the chain is forged. The first speech censored, the first thought forbidden, the first freedom denied, chains us all irrevocably."

[email protected]

Quote from: LambOfGod on 23.05.2015, 21:11:17
Vielä minun aikanani ei ollut koulukirjoissa mainintaa veren kulttuurillisista ominaisuuksista vaaikka mokutus oli silloinkin jo kovaa. Milloinhan lapsemme oppivat veren kulttuurin?
Minä luulin, että vain vampyyreillä on veren kulttuuri, mutta näköjään olin väärässä.
Liikakansoitusta ei ratkaista väestönsiirroilla.

dothefake

Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 23.05.2015, 19:44:48
Quote from: Eino P. Keravalta on 23.05.2015, 19:20:16Ymmärsinkö oikein, että somalit ovat valmiita vastaanottamaan, mutta eivät ole valmiita itse panostamaan?

Mikä yllätys.

Ensin tarvitaan tietysti sujuvasti somalin kieltä puhuva monikulttuuriverenluovutuskoordinaattori toimistoineen ja projekteineen. Ehkä sellainen on jo olemassakin.
Tarvitaan myös Somaliverenluovuttajat ry apurahoineen.
"Oma kansa ensin" -ajattelu on vahingollista.
-Tytti Tuppurainen

Dr Lecter

Liekö monikulttuurinen verenvaihto saanut tästä innostuksen:

Toisesta ketjusta: http://hommaforum.org/index.php?action=post;quote=1886741;topic=100828.0

"Suomalaisten kankeita lantioita on vaikea saada liikkumaan.

– Eivät he millään sitä opi. Se on sellaista, että se on vaan veressä".


No nythän tuo veri on mahdollisuus vaihtaa - ainakin osittain ja valinnan mukaan joko siihen notkeampaan tai kankeampaan.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen.

Sibis

"No broblem" toteaa Jehovan Todistajien Vartiotorni-lehti 8)
Sanoma Oy:n mainos, jossa yhtiö kertoi: Kutsumuksemme on luoda uusi parempi maailma.

CaptainNuiva

Quote from: Mangustin on 23.05.2015, 18:31:43
Otsikko on kummallinen. Ei ole koskaan tullut mieleen, että perinnölliset biologiset erot, kuten punasolujen pintamolekyylit, voisivat johtua kulttuurista.



Tätä minäkin ihmettelin.
Itse esim.kuuntelen paljon rock-musiikkia ja omistan harraste-autoja,eri kulttuureihin kuuluvia juttuja nämäkin ja kun näitä erillaisia kulttuurillisia juttuja on minulla useampikin niin minunkin täytyy siis olla monikulttuurinen verenluovuttaja !
"Lehto toteaa, että esim. hän itse sekä sosiaalijohtaja Syrjäläinen ovat syntyneet muualla, eivätkä siksi ole kantaväestöä."

Mangustin

Quote from: Maija Poppanen on 23.05.2015, 19:04:40
Mikä AB on tuolla mittaristolla?

Monikulttuurisella mittaristolla AB on hyvä tyyppi, koska Natsi-Saksa ja Natsi-Japani olivat sitä mieltä että se on huono ja epäluotettava tyyppi. A on kehittynyt Euroopassa ja B Aasiassa. AB on yleinen siinä välissä, Lähi-Idässä ja Keski-Aasiassa ja Euroopassa sitä esiintyi 1930-luvulla juutalaisissa ja romaneissa.

O on afrikkalaistaustainen eli varmaan monikulttuurinen ja hyvä veriryhmä.

Taiwanin vuoristoheimot ja Hokkaidon Ainut tekivät urheasti vastarintaa herrakansalle (atayalit jopa söivät jaappanilaisia rikastajia ;D ), joten professori Takeji Furukawa päätteli että näiden kansojen veri on huonoa. Furukawa myös pyrki todistamaan saksalaiskollegoilleen että aasialaistyyppi B tuottaa aktiivisia ja aikaansaavia ihmisiä ja on vähintään yhtä hyvä kuin arjalainen A. Semmosenkin teorian olen kuullut, että japanilaisten kunnia-arjalaisuutta perusteltiin siihen aikaan muuta Aasiaa yleisemmällä A-tyypillä (B -tyyppi on sittemmin ohittanut sen).

Quote from: wikiIn 1927, Takeji Furukawa, a professor at Tokyo Women's Teacher's School, published his paper "The Study of Temperament Through Blood Type" in the scholarly journal Psychological Research. The idea quickly took off with the Japanese public despite Furukawa's lack of credentials, and the militarist government of the time commissioned a study aimed at breeding ideal soldiers.
http://en.wikipedia.org/wiki/Blood_types_in_Japanese_culture

VMP mutta miljoonat ihmiset Japanissa ja Koreassa uskoo tähän roskaan. Vaikuttaa parisuhteisiin, uravalintoihin ja rekrytointiin.

Lahti-Saloranta

Quote from: Alarik on 23.05.2015, 21:43:42
jossain artikkelissa esitetty tieteellisestä pohdintaa/teoriaa, että nolla-ryhmä olisi se alkuperäinen josta muut ovat aikanaan kehittyneet geenimuunnoksin - tai vaihtoehtoisesti on esitetty AB:tä. En ole seurannut onko asia ratkennut.
Onkohan simpansseilla samanlaiset veriryhmät kuin ihmisillä ja jos on niin mikä lienee yleisin.
Vaikka tarkoitusperät olisivat maailman parhaat, niin monien, täysin erilaisten kulttuuritaustojen omaavien ihmisten kotouttaminen onnistuneesti ei ole mahdollista

Bienveillant

No tää oli ehkä paras:
Quote from: Mangustin on 23.05.2015, 19:42:06

Quote
On paljon erilaisia papereita, mihin pitäisi tutustua, on kielimuuri eikä aikaa välttämättä löydy, Abdirahim Hussein pohtii.
Ei somput taida notkumiselta ehtiä verta luovuttelemaan...ehkä SPR:n kannattaisi lähteä mobiilisti esim. Itiksen käytäville houkuttelemaan arvovieraita mukaan verenluovutukseen, jos siinä kiireidensä ohella ehtisivät?!
Sohvaltahuutelija

Elemosina

Tarkoittikohan Hussein ikävällä byrokratialla todellisuudessa sitä että ei saisi olla matkustellut epämääräisissä epähygieenisissä maissa, joista voi tuoda mukanaan ties mitä tauteja?
Muistaakseni verenluovutuksessa kysytään missä maissa on asunut/oleskellut lähimpien kuuden kuukauden aikana. Afrikan koko maanosa ei tainnut olla Suomessa verta luovuttamaan pyrkivälle ihanteellinen paikka.
Avoimilla rajoilla tuhottiin avoin yhteiskunta
EU-turistien CV http://hommaforum.org/index.php/topic,6906.msg1324730.html#msg1324730

Peltipaita

Quote from: dothefake on 24.05.2015, 11:53:39
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 23.05.2015, 19:44:48
Quote from: Eino P. Keravalta on 23.05.2015, 19:20:16Ymmärsinkö oikein, että somalit ovat valmiita vastaanottamaan, mutta eivät ole valmiita itse panostamaan?

Mikä yllätys.

Ensin tarvitaan tietysti sujuvasti somalin kieltä puhuva monikulttuuriverenluovutuskoordinaattori toimistoineen ja projekteineen. Ehkä sellainen on jo olemassakin.
Tarvitaan myös Somaliverenluovuttajat ry apurahoineen.

-
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

Nuivake

Eiköhän ne vielä keksi saavansa somalit luovuttamaan verta kun niille maksetaan. Vaikkapa tuommoiset muutama satanen per luovutus.
Lähetetty minun ATK laitteestani Taputapu.

ArtturiE

Quote from: [email protected] on 24.05.2015, 11:37:40
Quote from: LambOfGod on 23.05.2015, 21:11:17
Vielä minun aikanani ei ollut koulukirjoissa mainintaa veren kulttuurillisista ominaisuuksista vaaikka mokutus oli silloinkin jo kovaa. Milloinhan lapsemme oppivat veren kulttuurin?
Minä luulin, että vain vampyyreillä on veren kulttuuri, mutta näköjään olin väärässä.

Muslimit eroaa vampyyreistä siinä, että musut pyrkii valuttamaan kaiken veren pois, vampyyri taas ei päästä pisaraakaan hukkaan.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

ArtturiE

Quote from: Bienveillant on 23.05.2015, 18:27:51
Aina vaan samaa, eli monikulttuuri=Somalia. Ei ikinä mitään muuta kuin somaliasomaliasomaliasomaliasomaliasomaliasomaliasomaliasomaliasomalia.  :facepalm:

Somalit on kuin vanhoja autoja: varaosatkin pitää haalia alkuperämaasta.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

ArtturiE

Quote from: Elemosina on 24.05.2015, 20:37:11
Tarkoittikohan Hussein ikävällä byrokratialla todellisuudessa sitä että ei saisi olla matkustellut epämääräisissä epähygieenisissä maissa, joista voi tuoda mukanaan ties mitä tauteja?
Muistaakseni verenluovutuksessa kysytään missä maissa on asunut/oleskellut lähimpien kuuden kuukauden aikana. Afrikan koko maanosa ei tainnut olla Suomessa verta luovuttamaan pyrkivälle ihanteellinen paikka.

Hiviä on eniten Afrikassa. Jos tarvitsen verta, vaadin valkoisen eurooppalaisen afrikassa käymättömän heteron verta.  Ihan vaan varmuuden vuoksi, ei siinä ole mitään rasistista.
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

ArtturiE

Quote from: Uuno Nuivanen on 23.05.2015, 19:09:52
Vioittuneiden neekereiden korjaaminen kalliilla yliopistollisissa keskussairaaloissa tarvitsee tietenkin neekereihin sopivia varaosia, joita on nihkeästi saatavana, koska musta mies ei ilmaiseksi anna.

"Monikulttuurisia", my big hairy ass.

Ovat jo lanseeranneet mainoskampanjan mainoslauluineen: "AB jatkaa sompun matkaa - AaaaBeeee!"
Peace. And that really has nothing to do with islam.
-Pat Condell
Jussi Halla-aho pääministeriksi 2019
Laura Huhtasaari presidentiksi 2024
Giorgia Meloni http://www.fratelli-italia.it
Matteo Salvini http://www.leganord.org

"keskiaasialainen"


Monokulttuuri FM
https://www.youtube.com/channel/UCXDMEjhhzvzqJQvXUPWVXfA

Ernst

Quote from: dothefake on 24.05.2015, 11:53:39
Quote from: Afrikan kirjeenvaihtaja on 23.05.2015, 19:44:48
Quote from: Eino P. Keravalta on 23.05.2015, 19:20:16Ymmärsinkö oikein, että somalit ovat valmiita vastaanottamaan, mutta eivät ole valmiita itse panostamaan?

Mikä yllätys.

Ensin tarvitaan tietysti sujuvasti somalin kieltä puhuva monikulttuuriverenluovutuskoordinaattori toimistoineen ja projekteineen. Ehkä sellainen on jo olemassakin.
Tarvitaan myös Somaliverenluovuttajat ry apurahoineen.

Unohdat nyt eri somaliklaanit, joilla tietenkin pitää olla eri verenluovuttajayhdistykset ja eri tuet...
Det humana saknas helt hos Sannfinländarna.
Ihmisyys puuttuu kokonaan perussuomalaisilta.
-Anna-Maja Henriksson (r.)

Peltipaita

Kun rotuja ei ole, afrikkalainen verikin on erilaista kulttuurista johtuen.
"Kumiluodit ovat hyväksyttävyyden rajoilla"  sanoi Matti Vanhanen, kun Kataloniassa haluttiin saada mielipide selville äänestämällä.

Spesialisti

Tässä aihepiirissä seilaillaan kuuluisissa sameissa vesissä. Ovatko luiskaotsat peräti eri kädellislajia kuin pohjoisten pottunokat? 

Malla

Quote from: ArtturiE on 24.05.2015, 21:46:17
Hiviä on eniten Afrikassa. Jos tarvitsen verta, vaadin valkoisen eurooppalaisen afrikassa käymättömän heteron verta.  Ihan vaan varmuuden vuoksi, ei siinä ole mitään rasistista.

Et vaadi, koska mitä todennäköisimmin sinulla on silloin taju kankaalla.

Jääpää

Niinpä, tämän vuoksi on tärkeää tatuoida veriryhmä oikeaan kyynärtaipeeseen ja SOS-passi(itse värkätty, ei spr. Myös muistitikkuna) 4 kpleena mukana, josta ilmenevät tärkeimmät muut tiedot.
Ykkösvaatimuksena maun mukaan veren alkuperä, tai sitten joku vielä tärkeämpi juttu.
" Minut saa koomasta herättää vain sisar hento valkoinen; blondi , 90-60-90, 65-70kg. Läskit ja rumat älköön vaivautuko, en herää!"

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01008
Perustuslaki 29§
"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset."

AaJii

YLE:n otsikko ei vastaa jutun tosiasiallista sisältöä. Tällaisista on saatu jopa JSN:n huomautuksia. Sisällön perusteella veripalvelu etsii erirotuisia verenluovuttajia ja tarkemmin näköjään mieluiten somaleja.

Suomessahan melkeinpä kaikki ihmiset ovat monikulttuurisia. Ihan kantasuomalaistenkin kulttuuri on sekoitus vanhoja kansallisia perinteitä ja esimerkiksi median kautta tutuksi tullutta alun perin amerikkalaista tai länsieurooppalaista kulttuuria.

Olisi paljon selkeämpää, jos asioista puhuttaisiin niiden oikeilla nimillä. Jos halutaan erirotuisten verta, niin silloin se pitää sanoa. Eihän se ole rasismia, eli rotusyrjintää.
"Monikulttuurisuus on tie sivistyksen, inhimillisyyden ja yhteiskuntarauhan takaamiseen."
- Espoon piispa Mikko Heikka, HS 23.02.2009 -